tuntematon_mies
Banned
- Liittynyt
- 10.6.2013
- Viestejä
- 5
En ala laittamaan tälle palstalle kuvaa mahastani mutta olen noin 180 pitkä vähän yli parikymppinen poika ja painan noin 74-75 tällä hetkellä. Olen laihtunut 40 kiloa alle 3 vuodessa. Tilanne on kuitenkin se, että minulla on edelleen löllö maha ja erittäin huono tilanne on perseen seudulla, joka on leveä ja roikkuva, siitä huolimatta että juoksen ja kävelen joka ikinen päivä vähintään 10 kilometriä. Tuohon tuskin hauisten treenaaminen auttaa... Onko ainoa mahdollisuus saada tuosta alueesta urheilullisen näköinen se, että menen jonnekin kirurgiseen toimenpiteeseen ja maksan miljoonia? Kylkiluiden alapuolelta ympärysmittani on noin 80cm ja navan kohdalta 90, joten tämäkään ei ole suhteessa oikein. Eikös navan kohdalla pitäisi olla miehen kapein kohta? No, mutta tämä oli yksi huolenaiheeni. Olenpahan ainakin laihtunut.
Sitten, olen huolestuttavan väsynyt koko ajan, esim. voisin nukkua 12 tuntia ja silti vain jatkaa unia, ja kun nousen ylös tuolilta, sängystä tai lasken pääni alaspäin, tuntuu kuin se räjähtäisi. Epäilen verenpainetta, jossa aiemmin minulla on todettu kummallista heittelyä niin, että välillä alapaine on koholla ja välillä yläpaine, mutta eivät koskaan kummatkin. Haukottelen pitkin päivää ja vain silloin, kun olen urheilemassa, tunnen oloni virkeäksi. Epäilen myös, että ravinnollani saattaisi olla osuutta tähän tilanteeseen. Ruokavalioni koostuu suunnilleen seuraavista asioista:
Saarioisten pizzat
Saarioisten pihvihampurilaiset (sisään juustoa, jalapenoa, ketsuppia sun muuta)
Possun pihvit
Ruisleipä, päällä juustoa ja metwurstia
Sokeriton limppari
Maito
Silloin tällöin syön kaikenlaisia herkkuja, kuten kakkuja ja karkkia. Kuten myös jos joku sattuu tekemään jotain oikeaa ruokaa, itse kun en osaa tai jaksa. Mutta siis noilla edellisillä olen elänyt lähestulkoon täysin edelliset 3 vuotta. Ja olen laihtunut. Mutta olen myös todella väsynyt koko ajan. Johtuuko se siitä, että syön noin, vai siitä, että olen laihtunut noin hirveästi?
Auttakaa minua näissä asioissa
Mitä voisin tehdä toisin, jotta elämäni maistuisi paremmalta, olisin tyytyväisempi ulkonäkööni, virkeämpi, eikä tarvitsisi kuluttaa elämää turhanpäiväiseen surkutteluun?