Mitäs tässä tilanteessa?

Status
Viestiketju on suljettu.
Liittynyt
10.6.2013
Viestejä
5
En ala laittamaan tälle palstalle kuvaa mahastani mutta olen noin 180 pitkä vähän yli parikymppinen poika ja painan noin 74-75 tällä hetkellä. Olen laihtunut 40 kiloa alle 3 vuodessa. Tilanne on kuitenkin se, että minulla on edelleen löllö maha ja erittäin huono tilanne on perseen seudulla, joka on leveä ja roikkuva, siitä huolimatta että juoksen ja kävelen joka ikinen päivä vähintään 10 kilometriä. Tuohon tuskin hauisten treenaaminen auttaa... Onko ainoa mahdollisuus saada tuosta alueesta urheilullisen näköinen se, että menen jonnekin kirurgiseen toimenpiteeseen ja maksan miljoonia? Kylkiluiden alapuolelta ympärysmittani on noin 80cm ja navan kohdalta 90, joten tämäkään ei ole suhteessa oikein. Eikös navan kohdalla pitäisi olla miehen kapein kohta? No, mutta tämä oli yksi huolenaiheeni. Olenpahan ainakin laihtunut.

Sitten, olen huolestuttavan väsynyt koko ajan, esim. voisin nukkua 12 tuntia ja silti vain jatkaa unia, ja kun nousen ylös tuolilta, sängystä tai lasken pääni alaspäin, tuntuu kuin se räjähtäisi. Epäilen verenpainetta, jossa aiemmin minulla on todettu kummallista heittelyä niin, että välillä alapaine on koholla ja välillä yläpaine, mutta eivät koskaan kummatkin. Haukottelen pitkin päivää ja vain silloin, kun olen urheilemassa, tunnen oloni virkeäksi. Epäilen myös, että ravinnollani saattaisi olla osuutta tähän tilanteeseen. Ruokavalioni koostuu suunnilleen seuraavista asioista:

Saarioisten pizzat
Saarioisten pihvihampurilaiset (sisään juustoa, jalapenoa, ketsuppia sun muuta)
Possun pihvit
Ruisleipä, päällä juustoa ja metwurstia
Sokeriton limppari
Maito

Silloin tällöin syön kaikenlaisia herkkuja, kuten kakkuja ja karkkia. Kuten myös jos joku sattuu tekemään jotain oikeaa ruokaa, itse kun en osaa tai jaksa. Mutta siis noilla edellisillä olen elänyt lähestulkoon täysin edelliset 3 vuotta. Ja olen laihtunut. Mutta olen myös todella väsynyt koko ajan. Johtuuko se siitä, että syön noin, vai siitä, että olen laihtunut noin hirveästi?

Auttakaa minua näissä asioissa :) Mitä voisin tehdä toisin, jotta elämäni maistuisi paremmalta, olisin tyytyväisempi ulkonäkööni, virkeämpi, eikä tarvitsisi kuluttaa elämää turhanpäiväiseen surkutteluun?
 
No ainakin heittäisin noi saarioisen einekset pois ruokavaliosta ja laittaisin tilalle jotain kunnon ruokaa.
 
1) Lisäisin kasviksia 500g+ päivässä ruokavalioon, terveellisellä ja mikroravinteikkaalla ravinnolla on yleensä piristävä vaikutus. Pakastesekoituksia, kaalia (kerä, parsa, kukka), punasipulia, porkkanaa jne. Jos ajattelet alkaa käymään kuntosalilla, niin ottaisin mukaan myös jonkun selkeästi prodevoittoisen ruokalähteen kuten maitorahkan, millä on helppo nostaa päivän proteiinisaantia. Eineksiä, karkkia, jäätelöä jne. söisin vain kerran viikossa jos tekee mieli saada jotain.

2) HIIT-harjoittelu parantaa tehokkaasti mm. hiilarimetaboliaa ja kehon erinäisiä energiantuottotoimintoja ja olo tulee energisemmäksi jo parin viikon kuluessa. Tavallinen lenkkeily ei aja samaa asiaa läheskään yhtä tehokkaasti. Vaikka 3-4kpl all-out 30-45sek pyrähdystä kerralla, 3-7 päivänä viikossa. 10-15min HIIT:llä korvaa 45-60min matalasykkeisen lenkin kalorikulutuksellisesti.

3) Kokeile olla ilman kaikkia piristeitä pari viikkoa (rööki, kahvi, tee, cola- ja light-limpparit jne.) joita mahdollisesti käytät, ja katso mitä väsymykselle ja haukottelulle tapahtuu. Olen saanut tähän ikään mennessä monesti itseni puolikroonisesti "piippuun" liiallisella stimulanttien käytöllä ja vähän saman suuntaisia oireita on ollut. Silloin pitää vaan lopettaa kaikki stimut joksikin aikaa kokonaan ja opetella käyttämään niitä maltillisemmin (tai lopettaa vaikka kokonaan) jatkossa kunhan kroppa on palautunut.

4) Jonkunlainen vastusharjoittelu on mielestäni tärkeää kenelle tahansa. Ei sitä tarvitse salilla tehdä, mutta siellä (tai esim. crossfit-salilla) on helppo tehdä monipuolista treeniä. Vastusharjoittelu kasvattaa lihasmassaa, mikä täyttää löysää nahkaa ja auttaa laihtumisessa sekä painonhallinnassa.
 
Kävisin kyllä itse lääkärissä tutkituttamassa kilpirauhasarvot, voisi ainakin sulkea sitten pois sen mahdollisuuden kilpirauhasen vajaatoiminnasta, jotka viittaavat ainaiseen väsymykseen ja mielialan vaihteluihin. Toisaalta noilla einesruoilla on kyllä saman suuntaiset vaikutukset niiden sisältämien lisättyjen sokerien sekä muiden elimistöa sekoittavien lisäaineiden takia, kasviksia tilalle niin perkuleesti ja vitamiini,D-vit,omega-3,magnesium ainakin mukaan päivittäiseksi,hyviä rasvoja ainakin se 1g/painokilo päivittäin ja hyvää proteiinia liha,kala,kanamunat,kana,raejuusto,hera päivittäin 2g/painokilo.
Punttitreenit mukaan harjoitteluun se on ainut konsti millä saat ne lihakset pysymään/kasvamaan, ei ne kävelemällä tai juoksemalla kasva, päin vastoin jos ruoka/lepo asiat ei ole kunnossa niin menetät loputkin lihakset ja perse senkun jatkaa mahan kanssa kasvua vaikka paino putoaa niin suurin osa tollaisella ruokavaliolla on pelkästään menetettyä lihasmassaa ei läskiä.
 
Katsoppas nyt tuota sinun ruokavaliota, ei yhtään vihanneksia, hedelmiä. Ei kumma jos vähän väsyttää kun kroppa käy pelkästään vehnällä, sokerilla ja lihavalmisteilla.
Mitä voit tehdä tässä tilanteessa? Näe vähän vaivaa ruokasi eteen ja jätä se nettisurffailu vähemmälle. Turha surkutella tuloksia jos ei mitään tee sen eteen.
 
Joo, ruokavalioo kuntoon. Itse kanssa laiskana poikana vedellyt paljon einestä ja kaikkea helppoa ja halpaa. Rahaahan hyvään ruokavalioon menee ihan tolkuton määrä, itse ainakin koitan keskittyä halpojen tuotteiden ja alennusten löytämiseen. Vireystaso kyllä laskee jos pelkkää einestä ja sokeria vetää. Salaattiin kannattaa muistaa itselle auttanut tantra: sen ei tartte olla monipuolista joka kerta. Eli vaikka tomaattia, mozzarellaa ja rucolaa, siinä on yksi salaatti meikäläisellä. Ei ehkä monipuolisin, mutta parempi kun ei mitään. Pakastevihannekset hyviä lisukkeita aterioilla.

Lassesa vinkkas hyvin noista piristeistä, kannattaa kokeilla olla erossa niistä jos vaan voi. Itsellä menee kahvia liiaksikin työpäivän aikana ja tulee päänsärkyä jne. jos ei sitä juo tai jos sitä juo liikaa. Vettä, vettä, vettä.

Et kuvaa mahastasi laittanut, joten ei voi tietää millainen tilanteesi löysän nahkan suhteen on. Mutta kehottaisin kyllä keskustelemaan asiasta lääkärin kanssa, pyydä vaikka lähetettä kirurgin arviointiin. Faktahan on, että liikalihavilla sitä nahkaa jää ylimääräistä, jos paljon laihtuu.
 
Luulin aluksi tätä vitsiksi kun näin tuon ruokavalion mutta kai niitä ihmisiä löytyy jotka syö tuolla tavalla... Tässä ei nyt mistään kilpirauhasongelmista varmaan ole kyse vaan väsymys johtuu juurikin tuosta paskasta ruokavaliosta.. Ei ihmistä oo tehty syömään pelkkää hiilaria. Ei se kunnon ruuan tekeminen niin vaikeaa ole, esim. paistat lihat pannulla ja maustat, kaveriksi riisiä/pastaa yms jotka maustat myös sekä lisäksi salaattia. Välipaloina sitten rahkaa, ruisleipää, pähkinöitä, kananmunia jne. Sokeriton limppari nyt ei älyttömän pahasta ole mutta ei hyvästäkään jos sitä joka päivä litkitään. Juo mieluummin maitoa tai vettä.

Ja kroppaasi et saa kuntoon laihduttamalla vaan muuttamalla ruokavaliota. Jos et saa proteiinia nimeksikään niin kropan on ihan turha olettaa kiinteytyvän (inhoan muuten tuota sanaa mutta tässä yhteydessä se nyt sallittakoon). Kunhan alat vähän tekemään lihaskuntoa ja käännät tuon ruokavalion ympäri niin ihan väistämättä kehonkoostumus muuttuu: saat lihasta joka tuo sitä muotoa juurikin sinne perseeseen ja myöskin mahaan ja samalla tuon mahdottoman hiilarimäärän poisjättäminen vähentää läskin osuutta kropassa.

Niin ja ei se tavallinen ruokavalio nyt niin kalliiksi tule. Satuin joku aika sitten kattomaan tätä kaappaus keittiössä -sarjaakohan se oli ja tuossa jaksossa kaksi oululaispoikaa sai vinkkejä terveellisen ruuan valmistamiseen. 20-30€ viikkoon pärjäsivät kaks henkilöä hyvin (lämpimän ruuan ainekset ilmeisesti kyseessä) ja kun ruuan valmistaa järkevästi niin sitä voi syödä useamminkin kuin kerran ja yhden annoksen hinnaksi ei sitten jää paljoa. Onhan nuo einesruuatkin 2-3€ kappale.
 
Onhan tuossa paljon muutakin kuin hiilaria, suureksi osaksi ruokavalio näyttää koostuvan proteiinista. Kasviksia, hedelmiä ja hyvää rasvaa mukaan, ja roiskeläpät pois, ehkä myös osan punaisesta lihasta voisi korvata muulla, sydänystävällisemmällä proteiinilla.

Ruokavalion lisäksi väsymystä aiheuttaa varmasti tuo jokapäiväinen 10km lenkki. Jätä se nyt ainakin parina päivänä viikossa pois.

Aerobinen ei poista löllöyttä ollenkaan yhtä tehokkaasti kuin lihaskuntotreeni, joten ala tehdä peppu- ja jalkatreeniä vastuksilla. On toki mahdollista, että varsinkaan vatsanseudun löysyyteen ei auta muu kuin veitsi.
 
Onhan tuossa paljon muutakin kuin hiilaria, suureksi osaksi ruokavalio näyttää koostuvan proteiinista.

Anteeksi mutta missä tuossa näät proteiinia? Ite nään sitä ainoastaan maidossa ja possun pihveissä. Juusto ja metwursti nyt tuskin näyttelee pääosassa tässä.
 
Okei, pihvihampurilainen kuulosti paremmalta kuin on, siinähän on proteiinia vain 16,5g. Roiskeläpässä on sentään 20g! "Possun pihvit" ajattelin olevan merkittävä proteiininlähde, mutta eihän sitä tiedä kuinka paljon aloittaja niitä syö, 100 vai 400g.
 
Katsoppas nyt tuota sinun ruokavaliota, ei yhtään vihanneksia, hedelmiä. Ei kumma jos vähän väsyttää kun kroppa käy pelkästään vehnällä, sokerilla ja lihavalmisteilla.
Mitä voit tehdä tässä tilanteessa? Näe vähän vaivaa ruokasi eteen ja jätä se nettisurffailu vähemmälle. Turha surkutella tuloksia jos ei mitään tee sen eteen.
Jeps samaa mieltä. Syöt SILKKAA PASKAA! Kasviksia, vihanneksia ja hedelmiä suuhun! Joku metvursti ja saarioisten kurapitsa ei paljon vitamiineja anna. Ihmekkään jos väsyttää ja kroppa on sekasin.

Ja ala tekee kunnon kotiruokaa, jos haluaet että paino myös pysyy alhaalla. Netti on pullollaan reseptejä ja jopa videoita, jos tilanne on oikeasti niin surkee että kukaan ei ole opettanut ruuan laittoa.

Eikä se suuri proteiinin määrä autuaaksi tee, vaikka media sitäkin nykyään rummuttaa niin että joka paikkaan on roheiinia survottu. Se tukee vaan lihaksen kasvatusta ja niille jotka salilla käy, on noista tuotteista suurin hyöty. Mutta ensin se monipuolinen ruokavalio kuntoon.
 
noi pitsat kannattaa ainaki jättää pois, paskaa syömällä voit kyllä laihtua mutta tuloksia on turha odottaa nopeasti kun sitä tukevat ainekset on noin pahaa pielessä
 
Eikä se suuri proteiinin määrä autuaaksi tee, vaikka media sitäkin nykyään rummuttaa niin että joka paikkaan on roheiinia survottu. Se tukee vaan lihaksen kasvatusta ja niille jotka salilla käy, on noista tuotteista suurin hyöty. Mutta ensin se monipuolinen ruokavalio kuntoon.

Nii ja ei edes se määrä välttämättä vaan laatu. Noissa pizzoissa ja hampurilaisissa se "proteiini" saadaan jostain sian nahasta. Hyi hel***ti! :urjo: Edes kissoilleni en syöttäis sellasta. No joo vaan eiköhän tuo tullu jo ketjun alottajalle selväksi :D
 
Kuten muutkin jo täällä ohjeisti niin lopettaa niitten einesten syönnin ja alkaa vetää oikeeta safkaa naamariin. Sitten punttisalia kehiin niin tulee lihasta läskin tilalle! Ohjeet löytyy aloittelijoiden osiolta stickeistä.
 
Mietin että olisin aloittanut uuden treadin mutta laitankin tänne, hieman sama ongelma minulla...

Itse olen 187 ja painoa oli kertynyt tuon tammikuuhun mennessä pikkasen päälle 125 Kg...
Ruokavalio oli hyvin pitkälle sama kuin sinulla, eineksiä, pastaa, pullaa palavereissa, ruisleipää + leikkeleitä + juustoa välipaloiksi, iltasella limua ja poppareita.
Tuntui kuin että olisin voinut nukkua vaikka 24/7 ja silti oli väsynyt ja nuutunut olo, välillä huimasi, kokoajan yleisesti "paska fiilis"

Parikymppiseksi pelasin lätkää ja urheilin aika paljonkin joten jonkunmoinen pohja oli mihin nojata, kun nyt päätin melkein 40-kymppisenä taas pistää itseni kuosiin...

Helmikuussa jätin ruokavaliosta lähes kaiken teollisesti tuotetun pois, pastat, perunat ja riisit jätin pois ja tilalle salaattia ja juureksia. Eli täytän lautasen puolet salaattia, 1/4 lihaa tai kalaa, 1/4 juureksia. Otin myös liikunnan takaisin kuvioihin eli iltaisin reipas kävelylenkki 5-6 päivää viikossa ja 3 kertaa viikossa käyn punttiksella aamulla ennen aamupalaa. Punttiksella 8-12 toistoa 3-4 sarjaa (1-päivänä yläruumis, 2 päivänä jalat, 3 päivä kaikki, vatsoja teen joka päivä niin monta kun menee) jossakin vaiheessa sitten 4 salipäivää ja kohdennetumpaa treeniä...

Nyt 4 kuukautta myöhemmin tuntuu kuin olisi 15 vuotta nuorempi, väsynyt olo ja tuo "paska fiilis" on mennyttä. Uskon että liikunnalla on merkitystä, mutta ruokavalion muuttaminen on minulla ollut se isompi vaikuttaja tuon yleisen vireystason nostattajana...

Toinen positiivinen vaikutus on ollut painonpudotus, tänään aamulla vaaka näytti 101 kiloa. Housujen koko on tippunut lähes 40" alle 36"...
Jalkojen ja yläkehon fläsät on korvautumassa lihaksilla joten sinne ei jää löysää mutta mitä tolle vatsapussille tekisi?
KVG on auttanut sen verran että iho palautuu jonkun verran ja loput ilmeisesti sitten puukolla...
 
Oot kirjotellu tänne ennenkin tolla ruokavaliolla, mutta eri nimimerkillä?? Sillo vaikutti trollilta
 
En ole kyllä aikaisemmin kirjoitellut...
Lurkkina olen joskus käynyt.
Vasta tänään rekisteröidyin.
 
Toinen positiivinen vaikutus on ollut painonpudotus, tänään aamulla vaaka näytti 101 kiloa. Housujen koko on tippunut lähes 40" alle 36"...
Jalkojen ja yläkehon fläsät on korvautumassa lihaksilla joten sinne ei jää löysää mutta mitä tolle vatsapussille tekisi?
KVG on auttanut sen verran että iho palautuu jonkun verran ja loput ilmeisesti sitten puukolla...

Anna roikkua jos ei haittaa :D mut jos apua siihen haluat niin voit kokeilla reenata syviä vatsalihaksia enempi, josko sitten edes vähän se vatsa menisi sisäänpäin. Noista kirurgisista avuista en sit tiä, mä ainakin laittaisin rahat johonki muuhun
 
Toinen positiivinen vaikutus on ollut painonpudotus, tänään aamulla vaaka näytti 101 kiloa. Housujen koko on tippunut lähes 40" alle 36"...

Jaahas... Itselle tekee 34'' tosi tiukkaa vaikka painan yli 25kg vähemmän. Siinä sen sitten näkee :( Eikös miehelle pitäisi ihan helposti mennä S-kokoisia vaatteita päälle, jos on urheilullisen mallinen vartalo? Nyt saan kyllä nuo housutkin jalkaan, mutta voin helposti nostella nahkaa roikkumaan siitä reunan yli. Humoristisen näköistä tosiaan...

Ja pitää vielä sanoa, että tosi paljon tulee päivän aikana sellasia väsymyskohtauksia jollon voimat loppuu ja vesi vaan tirskuu silmistä kun haukotuttaa niin kovasti. Silmien alla on koko ajan tummat pussit, riippumatta siitä, mitä syön tai miten nukun. Tuosta nukkumisestakin vielä sen verran, että nykyään normaali unirytmini on noin 02-11, joskus 03-12. En oikein saa unta ennen kahta. Vaikuttaako se sitten yhtään väsyneeseen olotilaani, en tiedä. Mutta jotenkin tuntuu, että tuollanen yleistajunnan taso on laskenut viime vuosina selvästi. Eli tuntuu kuin leijuisi jossain tai olisi unessa, mutta koko ajan on sellainen pöhnäolo. Kun joku sanoo jotain, niin kuulen kyllä mutta en välttämättä tajua mitä se sanoi ennenkuin mietin kunnolla. Keskittymiskyky on surkea ja joudun pitkään aloittamaan joitain asioita ja sitten kun olis joku tehtävä, joudun kyselemään useita kertoja, mitä pitää tehdä. Olen ehkä näistä asioista enemmän huolissani kuin painostani, joka on kuitenkin viimeiset 3 vuotta laskenut koko ajan nousematta kertaakaan pysyvästi edes 1 kiloa ylöspäin. Eihän olisi olemassa mitään sellaista ihmepiristettä, jolla saisi itsensä taas pirteäksi kuin aikoinaan?
 
Status
Viestiketju on suljettu.
Back
Ylös Bottom