No voihan nenä. Pitkään mietin jaksanko/viittinkö tähän mitään vastata, mutta jos nyt koitetaan mahd. neutraalisti ja lyhyesti kuvailla jo takana olevaa vuotta 2005.
[VAROITUS!] Pientä avautumista luvassa, jos ei kiinnosta ni quit vaan [/VAROITUS]
Kovin on tapahtuma rikas vuosi ollut, niin hyvässä kun pahassakin. Vuoden alussa olin lopen kyllästynyt ainaiseen työnhakuun, sitä saamatta ja "eikunnonolemää"-tyyliseen tyhjäntoimittamiseen opiskelijaluukussani Tampereeen Hervannassa. Muiden hakujen joukossa sitten päätin hakea vartiointialalle töihin, ihan hetken päähän pistän johdosta. Mietiskelin mitä haluisin elämälläni tehdä ja harmittelin että olen liian lyhyt poliisikouluun, jonne todellakin olisin halunnut mennä (tietenkin sittemmin se perkeleen pituusraja poistu, ei vaan voinut vähän aiemmin tapahtua :jahas: ). Sitten mietin mikä olis sitä lähinnä ja vartija tuli mieleen. Paperia menemään sitten vaan.
Melkeinpä kerkesin koko jutun unohtaa, kun puhelin soi ja mua pyydettin haastatteluun. Aivan niin! Haastatteluun koulua varten. Olin ihan että WTF, mutta ei siinä muuta kun hyppäsin junaan ja menin Helsingin Malmille haastatteluun. Paula mut nousi Pasilan asemalta ja auttoi löytämään kädestä pitäen paikalle, kiitos siitä
, yksin en todellakaan olis varmaan löytänyt, kun suurinpiirtein ikinä Helsingissä omin nokkineni liikkunut. No, jännitti ihan hulluna, mutta hyvinhän se meni. Kouluttaja oli tosi rento ja mukava. Onneksi muuten lähtö haastikseen ei ollut vaikea päätös, koska olin muutenkin sopinut meneväni Ironbuttin luokse viikonlopuksi... varmaankin joku miitti sillon oli, ei voi muistaa tarkalleen
.
Juttelun jälkeen ohjaaja sanoi, että jos vaan haluan aloittaa opiskelut, niin paikka on mun. Olin ihan ällikällä lyöty, ja ihan huuli pyöreänä, mutta tyytyväinen. Änkytin sitten jotain, että joo, kyllä mä otan paikan vastaan.
Ironbuttin luona sitten juttelin tosta ja kerroin miten asiat on. Iso pyörä by tehomimmi pyörähti taas, kun pohdin mistä saisin kämppää. Kävi ilmi että Tapaninvainiolta, ihan Malmin vierestä, jossa koulu siis oli oli vapautumassa Minnan toisen kaverin asunto, kun tämä muutti toiseen paikkaan. Kävimme heti saman viikonlopun sunnuntaina katsomassa asuntoa, ja olin iha myyty. Tätä nykyäänkin siä asustellaan ja hyvin ollaan viihdytty
. Että suurkiitos taas huippujärkkeilija-Ironbuttille
.
Joojoojoo, eli bottomline, että muutin siis Tampereelta helmikuussa Helsinkiin opiskelemaan. Se oli TODELLA iso askel mulle, kaikin puolin.
Perhe kasvoi sitten kesää myöden, ekaks yhdellä pupulla. Sitten tuli sille tyttökaveri... kolmas ja loppuviimein neljäskin. Lisää juttua pupuista mm. lemmikkieläinthreadista. Nämä ristiturvat yksi iso osa mun elämää nykyään :haart:.
Lokakuussa sitten tapasin mun punttisiskokset, Hannan ja Hannen aka Ex-Tavis (the selkäpose) ja Yhtä#Hauista (the haukkari) kun Helsingin urheilutalolla pidettiin WPO-voimanostokisat, ihan maailmanlaajuinen juttu ... Ooh. Lisää juttua voimanostopuolella, mun tekemässä threadissa. Pari päivää viihdyttiin siis tiivisti "siskosten" kanssa, ja oli ihan huippuhauskaa! "Siskokset" siksi, koska tulimme niin kerrrrrtakaikkiaan upeesti toimeen keskenämme. Tuntuu kuin olis tuntenut nää mimmit iäisyydet, liekö sitten osittain sen takia että ollaan about samanikäsiä ja ajatellaan samanlailla. Oli aikaa huisia läppää kisoissa :lol2:. Haukkarista sain aamulenkki seuraakin. Saatiin kaikki varmaan koko vuoden mojovimmat päkiä kivut kisojen aikana :D: Mutta perkeleen hauskaa oli.
Pakkismiitit oli sitten tietty luku erikseen, kivaa niissä aina on. Harmittavaa, etten päässyt viralliselle pakkisristeilylle mukaan :(, mutta ens vuonna mukana sitten taas. Vaikka pää menis!
Yks tosi iso juttu oli kanssa valmennussuhteen aloittaminen Nora Yrjölän ja Maija Elovaaran kanssa, tähtäen kevään 2006 nuorten Fitness kisaan. Lisää juttua tästä taas tuolla mimmien kisafoorumilla. Maija tekee mulle vaparin ja Noran kanssa on sitten muut sälät. Hyvin on sujunut yhteistyö molempien kanssa, ja myös Maijan ja Noran välinen kommunikointi pelittää. Yleensä ottaenhan "mitä useampi kokki, sitä sekavampi soppa", mutta tämä toimii.
Paskoja juttuja oli sitten lähes tulkoon burnout vuoden alussa, kaikki kaatu niskaan. Kuin pisteeksi iin päälle, pitkä aikaisen stressin (ja herraties minkä paskan) takia, todettiin sitten että sairasta paniikkihäiriötä :(. Se oli tosi kova isku mulle, olin kauan hajalla siitä, enkä viäkään osaa oikein elää sen kaa! Säännöllinen lääkitys tulee seuraamaan koko loppuelämän ajan. Alkoholi tulee olemaan aika bannassa edellä mainitun asian kanssa. Tästä en aio sen enempäää avautua, mutta google laulamaan jos jollakin on mielenkiintoa tietää mitä toi tarkottaa, mutta sen verran voin sanoa että tosi paskamainen henkinen sairaus. Mulla toi on kytenyt niin helvetin kauan, että varmasti menee vähintäänkin tuplasti aikaa ennenkun se on jotenkuten hallinnassa. Viäkin tuntuu joskus että sairaus vie mimmiä 6-0, vaikka pitäis olla toisinpäin. Tän takia kisadieetti ja sinne lavalle nouseminen tulee olemaan todella todella todella rankka kokemus, ja varmasti rankempi kuin kellekään muulle, täysin terveelle, ihmiselle. Mutta mä oon päättänyt että mähän toteutan unelmani! Motivaattorina on se että mä haluan voittaa itteni, haluan voittaa tän sairauden, haluan näyttää itelleni että mä oon tän herra, eikä se mun. Mä pystyn tähän! :whip:
Haluan sanoa vaan että ...Mimmit! Arvostakaa terveyttänne ja vaalikaa sitä. Käykää lääkärissä, mikä tahanas oliskin vaiva jos vähänkin tuntuu siltä. Varsinkin henkiset jutut, eivät ole todellakaan leikin lasku! Älkää päästäkö itteänne tähän jamaan mihin ite oon joutunut! Tästä oon tosi vaikea nousta, ite en tajunnut hakeautua hoitoon tarpeeks ajoissa, ja nyt sitten keräilen sirpaleita. Ajattelin liia pitkään, että oon heikko, ja mun pitää kestää stressiä ja blaablaablaa ja tää on tulos . Ei todellakaan hyvä!
Ihan tässä kuukausi sitten paukku vaparitreenissä nivelsiteet nilkasta. Siitä on lisää juttua tuolla mimmien kisaforumilla "loukkaantumis-valivali-"threadissa.... Vieläkään se ei ole täysin terve. Erinäisiä pieniä flunssia on myös ollut, ei onneksi mitään kovin pitkä aikaista.
Parisuhteessa ylä-ja alamäkiä, mikä lienee normaalia. En tässä sitä enempää pui. Porukoiden koira alkaa tosissaan vanheta. Pörröä-parka ei varmaan monta vuotta enää elä, onhan se jo 10v. Lisää juttua tästä myös lemmikkieläinthreadissa. Opiskelut floppas ton sairauden takia. Mutta koitan saada pikkuhiljaa tenttejä suoritetuksi, mutta siitäkään en jaksa paineita ottaa.
Aa, pitkään olin vaan opiskelija. Mutta tossa kesäkuun lopulla kirjotin työsopimuksen sitten ISS Securityn kanssa. Respa-hommia tein sitten aina tonne marraskuun loppuun. En todellakaan ollut tyytyväinen ISS paskaan tyyliin hoitaa, hmm.... melkeen kaikkia asioita (mm. aivan liian vähän duunia), joten käynnistin taas työn haun. Sitten tärppäs toisesta pienemmästä vartiointifirmasta, kirjotin sopimuksen sinne ja irtisanoudun ISS:ltä. Nytkin tällä hetkellä olen tässä uudessa firmassa töissä ja varsinaisen tyytyväinen muutokseen. Vuoroja on tarpeeksi ja todella mukavat työkaverit, uudet Passatit piiriautoina ja kaikkee kivaa. Ei valittamista.
Joulun ja Uuden Vuoden vietin Mansessa porukoilla ja kavereita nähdän. Mukava vuoden päätös oli, lukuunottamatta pientä parisuhdedramaatiikkaa, jota usein laskuhumalassa syntyy :D. Niin siis ei mun toimesta, itehän olin selvinpäin, kun ollaan dieetillä ni kans ollaan. Mutta kaikki muut sitten olivatkin aika turvat ja kun pareja on porukassa ni tietäähän sen.
Mitäs muuta. Tässä kai nää kummemmat oli, ja tais tästä aika romaani tullakin.
-edit-
jos jotain oon menneestä vuodesta oppinut, niin todellakin kuuntelemaan itteeni ja kroppaani. Jos se suoraan huutaa apua niin sitä on haettava, eikä vähätellä ja ajatella että se menee ohi, kun kaikki eivät vaan mene. Ja sinne lääkäriin todellakin kannattaa mennä ajoissa, siinä ei mitään häviä, päinvastoin. Terveys on ihan jumalattoman tärkee juttu! Niin henkinen kun fyysinen, mun mielestä henkinen jopa tärkeempi! Fyysistä puolta on niin paljon helpompi kuunnella ja hoitaa kun sitä henkistä. On niin vaikea selittää millasta on kun "päässä naksuu". Eikä se todellakaan tarkoita, että olis "hullu" tai jotain. Masennus, paniikkihäiriö, syömishäiriöt, kaikki tämmöset on sairauksia, jotka pitää ottaa vakavissaan ja hoitaa. Eikä se tee ihmistä mitenkään huonommaks tai hulluks jos hakeutuu hoitoon. Hullu ei tiedä olevansa hullu! ;)
Summasummarum: vuosi 2005 oli kaikenkaikkiaan opettavainein ja tapahtumarikas. Toisaalta sitä toivosi että eräitä asioita ei olis koskaan tapahtunut, ja toisaalta on kiitollinen että tapahtu. Ne kun opettavat aina ja sitten jatkaa kuitenkin aina pää pystyssä, kokemusta rikkaampana ja virheistä oppineena. Se itsensä voittamisen fiilis on niin mahtava! Yleensä juuri ne pienet asiat on niitä jotka ovat tärkeitä ja jotka muistaa! Pienistä asioista syntyy suuri merkittävä kokonaisuus.
Tuntuu että ite oon kasvanut ihmisenä tän vuoden aikana ihan homona, tosi paljon. Ne, jotka on sivusta seuranneet voivat varmaan yhtyä ja joillen olen avautunut. Kiitos ja anteeksi
. Olette rakkaita!
Nyt lopetan tän avautumisen, juttua riittäisi vaikka kuinka paljon, mutta mä kiitän ja kumarran ja meen nukkumaan. Nyt on uus vuosi, uudet kujeet! Menneet on menneitä.
Olin onnellinen tosin vain...hetken.:itku: 
