Mistä kukkakepille lisää massaa?

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja makez
  • Aloitettu Aloitettu
Liittynyt
16.5.2002
Viestejä
440
Olen koko elämäni ollut tosi hoikka poika. Jos ei olis tullut aloitettua tota salitreeniä vuosia sitten pääsisin varmaan lyhtypylvään taakse piiloon. Tässä on tullut nyt oltua vuoden päivät tosi kireässä kunnossa ( sixpäkki näkyvissä ja sitä rataa ), mutta nyt iski päähän hullu ajatus että pitäis saada runkoon hieman lisää massaa, ettei tarttis aina ulkona liikkuessa pelätä kaatuvansa kun tulee pieni tuulenpuuska :).

Syömistä olen yrittänyt lisätä roimasti. Olen yrittänyt sisäistää SeeFood- dieetin pääperiaattetta, eli aina kun näkee ruokaa syö sen pois, ja noita lisäravinteitakin tulee pistettyä kurkusta alas ihan mukavasti, mutta kun ei niin ei, paino pysyy samassa vaikka mitä tekis.

Salilla treenaan kovaa 3 kertaa viikossa. Käyn kropan läpi aina viikossa. Ennen harrastamani lenkkeilyn ja kaiken muun turhan fyysisen liikkumisen olen jättänyt pois ja yrittänyt keskittyä tohon lepo puoleen. Mikä ei siinä mielessä tuota ongelmia, että tykkään loikolla sohvalla ja katsella telkkaria ja nukkuminen on yksi lempi harrastuksistani. Töissä joutuu tietenkin käymään aina arkisin, mutta ei tämä koneen ääressä istuminen ja netin selailu nyt niin hirveästi rasita.

Olisin siis kysellyt kaikenlaisia vinkkejä miten tota massaa sais lisää. Eikä nyt ole tarkoitus lähteä millekkään hesburgerille asumaan ja koppa kaljaa päivässä linjalle, vaan vaikka tiukkuus massan hankinnassa kärsiinkin niin silti olis tarkoitus pysyä edes jonkunlaisessa muodossa. Kyllähän tota puhdasta läskiä ja kaljamahan nyt saa hankittua vaikka kuka, mutta sitä laadukasta massaa...
 
yleensä sitä syö vähemmän kuin luulee. pidätkö kirjaa syömisestäsi (protskuista ja kaloreista)? älä turhaan pelkää sitä kaljamahaa - ylimääräisen rasvan voi aina polttaa pois jossain vaiheessa. ja kappas vain, kasvat, natunakin - jos se tässä oli tarkoitus
;)
 
Höpö höpö, massaa tulee kun syöt enemmän eli tollaset 6-7 ateriaa päivässä. Massadrinkit/palautusjuomat on helppoja aterioita jos ei jaksa syödä. Laske vaikka paljon nyt syöt kaloreita päivässä ja lisää siihen tollanen 500kcal kunnes alkaa massaa tulemaan. Heselinjalle ei ole pakko lähteä, suosittelisin esim seuraavalla jaolla: aamupalasta aina treenin jälkeiseen ateriaan(siis palautusjuomasta seuraavaan) ateriat/juomat proteiini ja hiilihydraattipainotteisia suhteessa 1:2. Sitten nukkumaanmenoon asti ateriat proteiini ja rasvapainotteisia suhteessa (energiasuhteessa, ei painosuhteessa!) 1:2. Sit kun olet saanut 20kg lisää massaa voit harkita JJJ:n 'rehellistä' vaihtoehtoa. :rolleyes:
 
Jeps, oon tasan samoilla linjoilla. Safkaa pitäisi saada naamariin siis 2.5 - 3 tunnin välein. Ei tarkoita sitä, että oksennus kurkussa bulkataan 3 tunnin välein siten, että edelliset tonnaripastat kutittelee vielä kurkussa, vaan sitä, että syödään sellaisia snadeja, monipuolisia ruokia/välipaloja.

Hyviä, nopeita ja toimivia ruokacomboja:

Kevyttä ja nopeeta:
- 150 g ohuita kalkkunafilesiivuja, omena
- Purkki tonnikalaa, purkki ananasta, täysjyväsämpylä
- purkki maitorahkaa, reilu 2 dl vähäkalorista mehukeittoa ja maun mukaan kaurahiutaleita/mysliä
- reilu 0-hiilari protskujuoma, banaani (toimii aina, varsinkin kovassa kiireessä)

Kevyttä, mutta ei-niin-nopeeta:

Erilaiset salaatit:
- esim katkarapu, tonnikala, kinkku ja kalkkunaleike sopii hyvin "pää"-täytteeksi. Tähän sitten maun mukaan lisukkeet. Omat suosikit: reilusti jäävuorisalaattia, tomaattia, kurkkua, paprikaa, vihreetä oliivia, porkkanaa ja muutama kuutio fetaa.

Kevyet fileet:
- esim 150-200g kalkkuna tai kanafile, tai vaikkapa jotain hyvää kalaa, esim puna-ahventa, punakampelaa tai lohta. Tähän sitten taas salaatit/lisukkeet maun mukaan..


Massaa:
- 300 g kalkkunan sisäfilepihviä suikaloituna, 3-4 desiä riisiä ja Uncle Ben's Sweet n' Sour
- 250-300g naudan paistijauhelihaa ja kauramakaroonia n. 1-2 sylillistä
- purkki tonnikalaa, suunnaton patonki(täytteitä maun mukaan), purkki raejuustoa
- Erilaiset tex-mex herkut. Kalkkunafajitakset on mun suosikki.
- 2 Mäkkärin tuplajuustoa.
- 4 kananmunaa, reilusti täysjyväsämpylää, hyvää kinkku- tai kalkkunaleikettä, väliin tomaattia, etc..

No tässä nyt oli jotain ideoita. Toivottavasti joku sai virikkeitä. Mulle ainakin tuli saatananmoinen nälkä.
 
Joo, nälkähän tässä tuli taas itsellekkin, mutta kait se vaan on hyväksi kun kerta yrittää tota massaa saada lisää :) .
Mä oon yrittänyt täällä töissäkin syödä sillain 2-3 tunnin välein, eli aina kaikilla kahvitauoilla jotain ruokaa naamariin.
Täytyy kokeilla noita ruokavinkkejä...
Ja tarkoitus olis saada sitä massaa ihan natu pohjalta.
 
Hyvää voi tehdä myös esim. kerran viikossa pidettävä mässäilypäivä, jolloin syödään enemmän kaloreita ja myös niiden huonompien hiilareiden ja rasvan muodossa. Vaikka pizzaa ja jäätelöä. Pitää aineenvaihdunnan vilkkaana. Energiasyklitystä voi myös kokeilla, esim. viikko normaalia niukemmilla kaloreilla ja perään viikko normaalia tuhdimmilla kaloreilla.
 
tulipahan tosta mässäilystä mieleen...
olin tuossa keskiviikkona katsomassa tuon episode2:sen ja ostin makuunista 6,50euron(vai oliko 7,50e? en muista) mässypussin!
kaikki men(paljonko siinä nyt sit oli, lähes 1kg!?)
lopuks sain kaverilta viel yhen lätkäliiga mässyn...
seuraavana päivänä viel "hieman" ähky olo!:D

ps. juu, en ollut ihan selvinpäin.:rolleyes:
 
Originally posted by makez
Olen koko elämäni ollut tosi hoikka poika -- Syömistä olen yrittänyt lisätä roimasti -- kun ei niin ei, paino pysyy samassa vaikka mitä tekis.

Kuin minun suustani, myös treeniä koskettava osio.

Luulenpa vain että luulet syöväsi tarpeeksi (kuten joku tuossa yläpuolella jo sanoi).

Minulla tepsi seuraava: Pidä ruokapäiväkirjaa vaikka viikon ajan niin todennäköisesti yllätyt. Jos ei kalorimäärät täyty kotiruualla, ota gainerit avuksi. Kummasti alkaa paino nousemaan kun otat kahdella gainer-juomalla 1500kcal ylimääräistä.

Rasvat voi aina polttaa pois, ja jos tuntuu että jenkkakahvaa alkaa tulla liikaa, vähennät hiilareita. Kahvat kun ei kuitenkaan yhdessä yössä lanteille ilmesty.

Tällaiset ohjeet minun kokemuksella.
 
Mää kyynelehdin aina, niin että keyboardista leiskuu kipinät, kun lueskelen näitä namiruoka-topiceja. Ei meinaan 2100kcal/päivä tee autuaaksi tässä mielessä...
 
Originally posted by Hannibal
Energiasyklitystä voi myös kokeilla, esim. viikko normaalia niukemmilla kaloreilla ja perään viikko normaalia tuhdimmilla kaloreilla.

Onko kukaan palstalainen kokeillut pitemmän aikaa tämmöistä viikon tai kahden syklitystä? Itse ajattelin tehdä ensi talven tällä tyylillä.
 
Tätä kyselin joskus. Hulkki ainakin taisi vetää viikon syklejä. Oli joku muukin, mutten muista kuka. Ainakin Hulkki sanoi, että lihasta tulee, ilman suunnatonta rasvan kertymistä...

Ja asianosaiset saavat tarkentaa/korjata.
 
Joskus vuonna -98 tuollaista kahden viikon syklitystä testasin ja kyllähän se toimi, mutta tuppasi kertymään hiukan ylimääräistä kun en malttanut olla kahta viikkoa vähillä syömisillä... eli se meni siihen että söin suurin piirtein kolme viikkoa kuin sika ja viikon laihistelin. Paino ainakin nousi, mutta en muista enää miten paljon ja missä ajassa.
 
Anabolic burst cycling of diet and exercise

...eli abcde ohjelma. Bulkataan 2 viikkoa ollaan dietillä 2 viikkoa. Itse koitin viime kesänä kyseistä treeniä ja massaa tuli parhaillaan 8 kiloa kahdessa viikossa (läsöä ainakin puolet).

Menetelmä toimii vain jos sitä käyttää vähintään parin syklin ajan. Perustuu bulkkauksen tuomaan massaan sekä hormonitasapainon heittelyyn. Välillä keho varastoi ylimääräisiä hormoneja välillä taas vapauttaa niitä. Riippuen paastoaako vai bulkkaa. Toisella bulkki syklillä mulla nous voimatasot aika lailla.

Vedin bulkilla 4200-4600 kaloria ja dietillä 1500-1800. www.musclemedia.net sivulta löytyy aika hyvät ohjeet tohon diettiin.

Bulkkikauden eväät:

Aamu:
kaurahiutaleita
maitoa
protskua
öljyä
n. 800kcal

klo 11.00
kanaa, kalaa tai pihvi
pastaa tai riisiä
salaattia
kastiketta
n. 700kcal

klo 14.00
rahkaa
ananasmurskaa
leipää
kinkkua
n. 600kcal

16.00
leipää
hedelmiä
kinkkua
n. 300 kcal

19.30
palautumisjuoma
n. 400 kcal

20.30
sama kuin klo 12.00

22.00
sama kuin aamulla, ehkä vähän vähemmän

23.00-24.00
3-4dl kananmunan valkuaista
 
Mä syklittelin reilu vuosi sitten työpäivän aikana tapahtuvat ruokailut niin, että yhtenä viikkona lounaaks 2 tuplajuustoa ja välipalaks 1 tuplajuusto, seuraavana lounaaksi 3 tuplajuustoa ja 1 välipalaksi mutta usein meni kaikki neljä jo lounaalla ja piti hakea kaupasta/mäkkäristä ip:ks jotain lisää. :p

Päälle muut päivän ruoat reippain annostuksin normaalia kehoruokaa (ei tuplajuustoa paitsi joskus vahingossa illalla kun ajoi mäkkärin ohi).

Varmasti toimii kukkakeppi-syndroomaan :D

Taisin painaa sen talven jälkeen 103 kg, mutta kyllä pysyi paita tiukasti päällä julkisella paikalla :rolleyes:
 
Ainoa syy minkä takia paino ei nouse on ettet syö tarpeeksi.

Tuo ABCD (Anabolic Burst Cycling of Diet) -syklitys toimi ainakin mulle, vedin koko syksyn 2 viikkoa bulkkia ja 2 viikkoa niukoilla kaloreilla. Homma toimi hyvin: bulkatessa tuli sekä läskiä että lihaa (hieman kumpaakin) ja dieetti oli aina tarpeeksi lyhyt että siinä ehti palaa vain läskiä eli ne mitä bulkilla oli tullut. Sitä kun toisti muutaman kerran tuli aika hyvin kehitystä.

Tuostahan oli keskustelua, päädyttiin siihen että olisi parempi vetää vain 1 viikko bulkkia ja dieettiä kerrallaan.
 
Jeps. En ole ekspertti todellakaan, mutta olen lueskellut palstoilta ihmisistä jotka eivät kehity treenaamalla lihaksen kerran viikossa. Kokeile vaikka treenata ne useammin läpi, olla vetämättä sarjoja epäonnistumiseen jne. Netistä pitäisi löytyä ohjeita aika kasa muutakin kuin HD-tekstiä.

Ja en tarkoita että jatkaisi samalla ohjelmalla ja treenaisi 6 kertaa viikossa veto-työntö jaolla..

Mutta, munhan neuvoja on aivan turha kuunnella, itsellänikin kun on sama ongelma, vaikka syö yli 3000kcal päivässä (painan n.75kg,183cm):) Kai mäkin voin kuitenkin vinkkejä heitellä..
 
Onneksi Kouvolan Nipan Grilliltä saa täysliha Tuplaburgereita ja väliin vielä kolme siivua Katajansavua (MASSAA!!!)
Ps.pätkii "Mäkin" tuplajuustot
 
Back
Ylös Bottom