Minkälaisesta tulevaisuudesta haaveilet?

[Mies847]

Kuinka moni sattui lukemaan eilisestä Hesarista (löytyy myös sivuilta, mutta aukeaa vain tilaajille) jutun ihmisistä, jotka tavoittelevat taloudellista riippumattomuutta? Musta se oli jotenkin hämmentävä. Ei siis tuo tavoite sinällään, sitähän moni tavoittelee. Mutta tuntuu että vielä muutama vuosi sitten ihmiset puuivat siitä kuinka järkkäävät asiansa siten että pääsevät eläköitymään työelämästä 50-vuotiaina, sitten se luku alkoi olla 40, ja tuo juttu mainitsee nyt tavoitteena työelämästä (eli "oravanpyörästä") jättäytymisen 35-vuotiaana. Kannattaako n. 10 vuoden työuran vuoksi edes kouluttautua, siis taloudellisesti ajatellen, vai olisiko fiksumpaa opiskeluaikakin käyttää siihen eläkekassan kartuttamiseen? Toki jos tavoite on minimoida työnteko, niin sitten tuo ei päde.

Jutussa haastatellaan muistaakseni 22-vuotiasta tradenomiopiskelijaa, jonka tavoitteena on työelämästä jättäytyminen 35-vuotiaana. Tämän varmistaakseen hän nytkin säästää noin 100 € kuussa, sijoitusmuotona ilmeisesti Vauras nainen -nimisestä someryhmästä saadulla vinkillä verkostomarkkinointi, myöhemmin harkinnassa myös asuntosijoittajaksi ryhtyminen. Ymmärrän että tämä on varmasti kateellisen panettelua ja itse oon vaan Suomen paskin sijoittaja, mutta minkälaista tulotasoa yleensä tavoitellaan tällaisen varhaiseläköitymisen yhteyteen, jos 13 vuotta on tuolle suunnitelmalle riittävä aikaväli varmistaa n. 60 vuoden elanto? Vai onko verkostomarkkinointi oikeasti vaan paljon parempi rahasampo kun kuvittelen? Vai perustuuko oravanpyörästä hyppääminen yhteiskunnan tuille?

Ei sillä ettenkö itsekin harkitsisi varhaistettua pakoa työelämästä jossain vaiheessa (en kolmevitosena) ja ei sillä ettenkö itsekin yrittäisi puuhastella roposia sijoitettavaksi (en verkostomarkkinointiin), mutta tuon jutun luettua tuli mieleen että ehkä pitäisi tietää vähän enemmän taustoja, jos joku kertoo tavoitteekseen taloudellisen riippumattomuuden tai työelämästä irrottautumisen. Se voi selvästi tarkottaa eri ihmisille hyvin erilaisia asioita.

Onhan toi mahdollista 35-vuotiaanakin, kun on ajoissa liikkeellä ja kulut ovat pienet. Esim tienaat 2ke nettona, josta pistät joka kuukausi 1ke indeksirahastoon. Joka vuosi jonka elät näin, antaa sulle yhden vuoden vapaata. Aloitat 22-vuotiaana ja teet tota 13 vuotta ja otetaan tuotoksi vaikka 5% vuosi, joka on jopa vähän alle keskiarvon. Tadaa, sulla on varallisuutta 218ke, joka kasvaa vuodessa 5% tahdilla jo 10 900e. Juu jätin verot (jotka maksetaan vasta rahoja nostaessa) ja inflaation pois, mutta samoin otin tuottoprosentin 3% keskiarvoa alhaisemmaksi.

Harvahan noin äärimmäiseen kuvioon lähtee, mutta voi sitä elämää helpottaa vähemmälläkin. Joka velka pois, joka ei tuota. Pois lukien asuntolaina. Asunto ja autot tulojen mukaan, ei halujen. Tuoko esimerkiksi 30ke auto niin paljoa lisäiloa elämään vs 10ke auto, että sitä kannattaa velalla rahoittaa? Tuonkin lainoihin menevän rahan kun sijoittaa, niin voi ottaa lomarahat vapaana ja tehdä vaikka 6h päivää, joka käsittääkseni alle 10v lasten vanhemmille on monessa työpaikassa mahdollista? Esim kun tulot nousevat välistä 35ke lukemaan 45ke, tuosta viimeisestä 10ke veroihin menee puolet. Voi yllättäen se sama työpaikka vituttaa huomattavasti vähemmän, kuin sitä työkaveria joka painaa limiitillä kaikkien osamaksujen, visojen ja lainojen kanssa huomista koko ajan peläten.

 

[Homo habilis]

Tavoittelen tasapainoista tulevaisuutta ja työtä jossa viihtyy en halua juosta pelkän rahan perässä vaan oppia uutta ja tehdä työtä josta pidän.

Koulun käynti on edelleen tavoitteissa ja olen sen verran jo tehnytkin että olen hakenut kyseiseen koulutukseen.

 

[Deleted member 96894]

Onhan toi mahdollista 35-vuotiaanakin, kun on ajoissa liikkeellä ja kulut ovat pienet. Esim tienaat 2ke nettona, josta pistät joka kuukausi 1ke indeksirahastoon. Joka vuosi jonka elät näin, antaa sulle yhden vuoden vapaata. Aloitat 22-vuotiaana ja teet tota 13 vuotta ja otetaan tuotoksi vaikka 5% vuosi, joka on jopa vähän alle keskiarvon. Tadaa, sulla on varallisuutta 218ke, joka kasvaa vuodessa 5% tahdilla jo 10 900e. Juu jätin verot (jotka maksetaan vasta rahoja nostaessa) ja inflaation pois, mutta samoin otin tuottoprosentin 3% keskiarvoa alhaisemmaksi.

Harvahan noin äärimmäiseen kuvioon lähtee, mutta voi sitä elämää helpottaa vähemmälläkin. Joka velka pois, joka ei tuota. Pois lukien asuntolaina. Asunto ja autot tulojen mukaan, ei halujen. Tuoko esimerkiksi 30ke auto niin paljoa lisäiloa elämään vs 10ke auto, että sitä kannattaa velalla rahoittaa? Tuonkin lainoihin menevän rahan kun sijoittaa, niin voi ottaa lomarahat vapaana ja tehdä vaikka 6h päivää, joka käsittääkseni alle 10v lasten vanhemmille on monessa työpaikassa mahdollista? Esim kun tulot nousevat välistä 35ke lukemaan 45ke, tuosta viimeisestä 10ke veroihin menee puolet. Voi yllättäen se sama työpaikka vituttaa huomattavasti vähemmän, kuin sitä työkaveria joka painaa limiitillä kaikkien osamaksujen, visojen ja lainojen kanssa huomista koko ajan peläten.

No tässä ehkä tulee hyvin esille tuo mun pointti siitä "taloudellisen riippumattomuuden" käsitteen subjektiivisuudesta, se on tarkoittaa eri ihmisille eri asioita. Sinun esimerkissäsi taloudellinen riippumattomuus ois tonnin panoksella kuussa tehtävissä mahdollistaen vaikka työnteon vähentämisen 20 % silloin kun lapset on pieniä. Tuo haastateltava pyrki ilmeisesti vähentämään 100 % työstä noin satasen tai kahden panoksella kuussa. Jolloin te kaksi tarkottaisitte minusta hyvin hyvin eri asioita puhuessanne siitä onko tuo realismia saavuttaa 35 ikävuoteen mennessä. Toki myös siten, että jos tuo toinen henkilö on opiskelija, jonkun suuruista opintotukea nostaen (paljonko se on nykyään? en tiedä), se tonnin syrjään pistäminen kuussa voi olla haastavaa, samoin kun ne parin tonnin käteen jäävät tulot. Lisäksi eri ihmisillä on eri käsitys siitä riittääkö ne tonnin käteen jäävät tulot/säästöt/tuotot kuussa siihen elämiseen siellä tavoitellussa tulevaisuudessa vai eivätkö riitä.

Ja vaikka opiskelijana on hankalampaa saada sitä tonnia sivuun tulevaisuutta varten, tuossa parikymppisenä taloudellista tulevaisuuttaan on kyllä musta huomattavasti helpompaa varmistella opiskelemalla kun työssä käymällä ja palkkaa sijoittamalla. Jos siis on niin lahjaton sijoittajana kuin vaikka minä. Silloin niillä työelämän kovemmilla tuloilla voi sitten tehdä vaikka niitä vähän paskemman tuottoprosentin sijoituksia.

 

[jambo]

Ajjuma, kaivurikuski!

Pikkupoikana se oli unelma-ammattini. Vieläkin vois tokkopa olla. Kaivella talonpohjia tai ojia ja hörppiä kahvia termarista. Ressi ei painais ja jos termari jäis kotiin, vois ajella paikalliseen Essoon kahville&munkille morjestaan samalla poikia. Työ odottais ja kukaan ei kuolis, jos vähän mokais luiskan kallistuksen kans.

Toinen vois olla motokuski. Yksin keskellä metsää ja kahvitauko taas termarista tai tulilla kannon nokassa.

Tässä ollaan kyllä asian ytimessä.

Vittu, johtajan pesti on perseestä. Viikon saikku takana, työterveyden kautta työperäisten uniongelmien takia. Kaksi viikko tuli juuri lisää saikkua mutta ei pysty pitämään. Isompi kasa paskaa odottaisi kun kukaan ei sitä lapioi. Jos pääsisin aikakoneella sen 15-20 vuotta taakseppäin niin varoittaisin itseäni että tällaiselle perus introvertille ei nämä johtajan hommat pidemmän päälle sovi.

Nyt siis haaveilen Joruxin kuvailemasta tilanteesta ja eihän se työn (uran) suhteen downshiftaaminen mahdottomuus ole. Onneksi velattomuus on muutaman kuukauden päässä ja talous kestää parinkin vuoden irtioton. Joku elokuvien metsänvartijan/palovartijan homma keskellä korpea tornissa tuntuu juuri nyt ihan mukavalta vaihtoehdolta. Tai sitten panomiehen hommat. Saattaa vaan markkinat olla aika suppeat täällä maakunnassa. Ja jaksaako sitäkää pidemmän päälle.

 

[carcayu]

Eli jos itse vastaan noihin mun kahteen kysymykseen, niin se voisi mennä jotenkin näin. Haluan löytää ensinnäkin sellaisen työn, minkä tekemiseen ja missä kehittymiseen olen valmis käyttämään huomattavan määrän aikaa. Myös vapaa-aikaa. Eli tehdä jotain sellaista mistä oikeasti pidän ja samalla tienata elanto sillä. Tämän löytäminen on tällä hetkellä vielä työn alla. Paljon on tullut pyöriteltyä ajatuksia eri mahdollisuuksista eri palkkatöistä, yrittäjyydesta ja pienyrittäjyydestä. Samoin on kaikki mahdolliset ajatuksen käyny mielessä eri some-kanavien kautta rahan tienaamisesta valokuvaamisesta, blogeista, instagramista ja youtube kanavista sun muista. Nämä jälkimmäiset on ehkä sellaisia, mitä pitää jossain vaiheessa kokeilla ihan vaan kokeilunilosta jos ne ottaisi tuulta alleen.

Itse olen pyörittänyt tahkoa pitkälti toistakymmentä vuotta ja vaihtanut kertaalleen ammattiakin. Tästä perspektiivistä uskon, ettei kuvaamaasi unelmaduunia löydy.
Lähtisin miettimään asiaa paremminkin itsensä kehittämisen kannalta. Jossain määrin toimiala varmasti vaikuttaa työn mielekkyyteen. Jos oletetaan, että olet opiskellut alaa, joka tuntuu enimmäkseen kiinnostavalta niin olet luultavasti oikeassa suunnassa. Tämän jälkeen kiinnostavuuden ja elannon yhdistäminen vaatii pitkäjänteistä duunia. Sama pätee olitpa palkkatyössä, yrittäjä tai jossain bloggaus yms. naminami hommassa. Jos sinulla ei ole selvää visiota siitä mitä olet tekemässä niin suosittelen palkkatyötä. Mikä tahansa ensimmäinen työpaikka sattuukaan olemaan niin pyri tulemaan hyväksi siinä mitä teet. Väitän että suurin osa duuneista, joista maksetaan pitää sisällään todella paljon tylsää hommaa. Jos näin ei olisi niin ihmiset tekisivät niitä huvikseen a.k.a harrastuksina. Halun tulla hyväksi pitää lähteä itsestä ja sitä pitää harjoittaa systemaattisesti vuosikausia. Ei sen mukaan onko työ huippukivaa. Mitä enemmän kehityt siinä mitä teet sitä enemmän työ tuo myös tyydytystä. Työuran edetessä alkaa myös huomata mikä on tarkemmin se oma juttu. Osaamisen myötä valta päättää työpaikastaan lisääntyy ja sitä kautta pystyt ohjautumaan vuosien myötä lähemmäs omaa paikkaasi. Vaikka päädyt yrittäjäksi niin hommat kannattaa kuitenkin opetella palkansaajana. Tavallisesti entry-tason hommat lienee vähemmän mielenkiintoisia juuri siksi, että mielenkiintoisimmissa tehtävissä on kokeneempaa porukkaa.

Toimiva asenne työmarkkinoilla on pohtia, että mitä minä voin tehdä tämän organisaation hyväksi. Jos lähtee hakemaan organisaatiota, joka tuottaa minulle positiivisia elämäyksiä niin todennäköisesti tulee pettymään. Paljon työn tyydytyksestä tulee tunteesta, että pystyy tuottamaan lisäarvoa muille ihmisille. Pitkässä juoksussa tämä tarkoittaa sitä, että pystyy nousemaan oman työyhteisönsä tukipilariksi, asiakkaiden luottotoimittajaksi jne.... Tämä on perspektiivi, joka harvoin esiintyy, kun pohditaan duunijuttuja. Miehen psykologia on kuitenkin rakennettu siten, että oman heimon puolesta ponnistelu tuo tyydytystä. Tämä vaatii nykymaailmassa sen, että pyrkii tietoisesti luomaan oman heimonsa, jota omalla työllään palvelee. Silloin voi tuntea ylpeyttä jopa paskasateessa, joka muuten saisi elämänhalun ehtymään. Tästä päästään siihen, että mikä tahansa firma ei välttämättä edusta hyvää työyhteisöä. Tämän takia oman paikan hakemisessa kannattaa etsiä toimenkuvan ohella hyvää porukkaa, josta saa itselleen heimon. Jos sellaisen löytää niin ei välttämättä kannata kiipiä palkan tai muiden etujen perässä.

Näiden kahden pointin lisäksi näkisin vielä merkittävänä sen, että kokee työn olevan hyödyksi maailmalle. Minusta tuntuu, että monesti palkkaa maksetaan aika turhista hommista, koska joku on jossain päättänyt, että näitä hommia pitää tehdä. Jos itse ei tunne työtä arvokkaaksi niin pelkästään palkan eteen puurtamisesta lienee vaikea innostua.

Jos tykkäät lueskella niin So Good They Can't Ignore You saattaisi olla lukemisen arvoinen opus.