Minä jos joku tiedänmiten paljon duunia se vaatii että saa sitä lihasta vaikka kuurilla olisi, ja mitään lihaksia ei saa "pikkupumppaamisella" sen takia pidän tätä gianttisysteemiä paskana. Tarkoitin että itse ja moni muu on huomannut että kasvaa paremmin jos tekee enemmän toistoja kun on aineita kropassa mutta natuna pitää enemmän panostaa voimatasoihin. Tietenkin pitää kaikki olla kunnossa vaikka käytät horkkaa, ei siitä muuten tule mitään
Joopa, itsellä on parhaimillaan 52cm hanska rakennettu supersarjapumppailuilla 10-20 toiston sarjoilla, vedän tosin alkuun pari sarjaa kapeaa penkkiä ja raskasta hauiskääntöä, mutta kehitys on tehty alle minuutin palautuksim tehdyin supersarjoin.
Painoista näissä pumppailuissa voin sanoa sen verran, että en ole muiden nähnyt samalla paikkakunnan suosituimmalla salilla, käyttävän edes suorissa sarjoissa tai lyhyimmillä seteillä lähellekään samoja painoja.
Itsellä ei painoissa suurta eroa ole maksimi sarjapainoihin verrattunakaan sillä vuosien hapottelu treenien ansiosta supersarjatkaan eivät juuri hyydytä.
Gianteissakin voi liikkeet valita niin, että niiden kulma erot ja apulihakset vaihtelevat liikkeestä toiseen, jolloin suorituspainot eivät merkittävästi tipu.
Friday, November 8, 2013
Sergio Oliva's Upper Arm Training - Gene Mozee
Sergio Oliva is a bodybuilding phenomenon. He was the first muscular giant to appear on the scene with incredible size and laser-sharp definition -- and legitimate 21-inch arms. In 1967 he gave the bodybuilding world a historic 21-gun salute while winning his first Mr. Olympia title. The legendary Bill Pearl said, "Sergio was ahead of his time. That thin-skinned, vascular, highly defined look wasn't really in vogue until Sergio arrived." That's probably because no one had ever before reached Oliva's level of massive, striated muscularity combined with near perfect proportions.
Sergio used two particular techniques to the fullest to do this -- supersets and super-concentration. It is one thing to perform supersets -- and quite another to perform them with the utmost concentration. He favored supersets because they are a time saver that enabled him to get more into -- and out of -- his workouts. "They make it possible to attack my arms more fiercely, giving them a saturation that forces them to grow larger and more defined more rapidly."
Remember that Sergio reached this milestone on bodybuilding history before the arrival of human growth hormone and the more sophisticated injectable steroids that are available to modern muscle stars. It's a good thing, too, in my opinion. Sergio and the other men mentioned did it with hard work and a very limited amount of drug use.
When Sergio began training in his native Cuba back in 1960, his arms were 13 inches. At that time he was an Olympic weightlifter and only did exercises that would improve his ability in that specific sport.
Superset 1:
Standing BB Curls, 5x8 -> Reverse BB Curls, 5x15.
Superset 2:
Scott Curls, 5x8 -> Standing BB Extensions, 5x8.
Superset 3:
Lying BB Extensions, 5x8 -> Standing DB Extensions, 5x8.
Superset 4:
Seated DB Curls, 5x8-10 -> DB Concentration Curls, 5x10.
Superset 5:
Pressdowns, 5x10 -> Reverse Pressdowns, 5x10.