BB Mika Nikkonen

^^^

Mielestäni outoa kommentointia MrSiimalta siihen nähden että tässä topicissa ollaan puhuttu erittäin hyvään sävyyn Mikasta ja hänen kunnostaan. Kaikki "negatiivinenkin" on sanottu mielestäni aika asiallisesti. On täysin normaalia että arvostelulajissa arvostellaan.

Eniveis. Mika oli yksi niistä jonka takia striimin ostin. Tuohon kun mies painaa tolla motivaatiolla pari kolme vuotta duunia niin tulee olemaan hurja kondis! Itse näin maalikkona arvostan tuota kireyttä mikä Mikalta löytyi. Isoimpana plussana noinkin isolla miehellä tuo kapea keskivartalo yllätti minut, varsinkin kun ottaa huomioon voimailutaustan.
En muista muuta kuin autoa ajaessa pisti silmään tuollainen postauksessani mainittu kommentti joko tässä ketjussa tai SM-kilpailun ketjussa. Nyt tarkistin "hyvä rakenne, mutta tällä kertaa lihasmassa ei oikein riittänyt kehonrakennuskisoissa". Onhan tuossakin näköjään tuo "oikein" etuliite mitä en huomannut. Silti kohtuullisen hölmö ilmaisu, kun aika pienelläkin lihasmassalla voi olla kilpaileva kehonrakentaja. Siellä on alle 70-kiloisiakin kilpailijoita lavalla. Jos ei voita raskasta sarjaa tai on näiden Ramosin ja Pikkalan vieressä hoikempaa sorttia, on vielä kohtalaisen heikko argumentti lihasmassan riittämättömyydestä kehokilpailuun. Pääosin varmasti positiivista onkin ja rakentavaa palaute mitä kilpailijat täällä saa. Kyllä mulla vaan herneet nokkaan menee siinä vaiheessa kun liki 100-kiloiset viimeisen päälle kisakireydessä olevat ukot saa selkeetä arvostelua koostaan netissä. Vieläpä ensikertalaisetkin. Tunnen itsekin kilpabodareita ja cbb-kisaajia. mulla on joku käsitys mitä se vaatii seistä vaikka SM-finaalissa tai ylipäätään päästä uskottavaan kisakuntoon. Jotkut kommentithan voi olla tahattomasti väärin tulkittavia. Ja tämä someaika vääristää monen käsityksiä, kun seurataan lähinnä huippuammattilaisia, niin sitten ei SM-tason kilpailijat hirveää wow-efektiä herätäkään. Tuntuu vaan ettei monella @IRL ole mitään realistista käsitystä siitä, minkä kokoisia useimmat raskaan kisaajat on todellisuudessa.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Joo kireyttä ja kuivaa kondista lähettiin smkisaan ja ekaan diettiin hakemaan ja siinä onnistuttiin varsin hyvin. Näillä lihoilla ei paljoa täydemmäks ois kuntoa omasta mielestä pystyny saamaan tai sit ois joutunu tinkimään em. kriteereistä mitä haettiin. Ehkä se tänään olis kannattanukkin ylitankata isommaks ja löysemmäks ni ois voinu itse kilpailun/sijotuksen kannalta olla parempi lopputulos, ken tietää. Oon 183cm pitkä ja raskassarja miun sarja, lihaa on tosiaan melko paljon liian vähän tällä hetkellä, mutta suht kapean keskivartalon ja esim hyvän mallisen reiden omaavana uskosin että 2v päästä voi olla jo rajukin ero lookissa. Sen eteen ainaki aletaan kovasti tekemään töitä. Menen 3vk päästä sinne Tampereen kisaan ja suunniteltiin että sinne tankataan enemmän riskilläkin eikä haittaa vaikka menis yli se tankkaus, katotaan sit että miltä näyttää vai näyttääkö miltään ni asia selviää hyvinkin pian😊

Ja mitä tulee Vatasen ja Niemen videoihin, kumpiakin todella vähän kattonu, mutta sen verran tiiän että molemmat luonu oman näkösensä brändin/ somejulkisuuden puhtaalta pöydältä ja mitä sitten vaikka olis ns. paremmasta perheestä. Suomessa lähes jokaisella on mahollisuus opiskella, yrittää, tehdä mitä vaan ja yhteiskunta sitä melko hyvin tukee. Tottakai kaikilla on hiukan eri lähtökohat, mutta en mie esim omaa 15 VUODEN masennuspaska/aikaansaamattomuus/sekoilujaksoa kenenkään muun piikkiin laita kun omaan piikkiin, ite sitä loppupelissä vastaa mitä sitä tekee ja mihin elämänsä käyttää. Toki niitä menestystarinoita voi enemmän tulla ketkä akateemisista tai yrittäjäperjeistä, mutta tulee niitä menestystarinoita paskoistakin lähtökohdista😊

Mutta esim Vatanen ja Vatasen osamaksuLambo jnejne ni miettikääpä minkä julkisuuden mies tehny jo pelkästään sillä autolla youtuben kautta, mies varmasti perkele maksaa ne 3k/kk lyhennykset YOUTUBEMAINOSTULOILLA😂 Ei mikään tyhmä äijä, sanosin että bisnesmies ja ittensä brändäämisen mestari viimesen päälle!

Hyvä homma että somessa on erilaista materiaalia, jokaiselle jotakin. Mie teen omanlaista, jolla ainakaan toistaseks ei mitään bisnestä tehä, mutta mie oon esim saanu erilaisista mt/päihdeongelmista kärsiviltä ihmisiltä todella paljon viestiä miten miun videot on niille ollu avuks ja miten helpottanu kun annan oman pärstäni niille ongelmille julkiseks kun itekki niistä aivan perkeleen liian pitkän ajan kärsin. Se on ollu miun palkka ja riittäny varsin hyvin nyt alkuun,

Nyt oli SM kisavalmistautumisesta todella pitkiä videoita miulla tubessa ja niillä on oma katsojakunta, mikä ei bisnesmielessä kuitenkaan ole riittävä. Mie alotan ens vk 10kk opiskelun ja yritän sinä aikana brändätä itteäni, voimaa on tuotemerkkiä ja valmennushommia sille mallille että ehkä elän tulevaisuussa sillä, ainakin toivon niin. Jotain muutoksia varmasti tulee tuben puolelle, tod näk ainaki lyhyempiä ja ytimekkäämpiä videoita mutta useammin kun alan ite editoida. Katselukertoja täytyy saada lisää että mainostulot kasvaa ja se edesauttaa miun harrastamista. Vaikka miula 15k rolexi on nytkin ranteessa ni en mie sitä esittelemällä lähde hommaa jatkamaan ja yrittämään kerätä katseluita, koska se ei ole miun tyylistä. Kello on merkkinä ranteessa että joskus menny aivan vitun huonosti ja joka aamu kun sen isken ranteesee ni koen tietynlaista ylpeyttä. Miulla tulee auttamatta bodauksessa ikävuodet vastaan ja jos meinaan menestyä niin fyysinen työ on saatava jäämään pois kokonaan. Oon laskenu että voin 10v päästä olla elämäni kunnossa kun nyt oli vasta eka kisa bodauksessa ja olen selvinny vammoitta. Se on loppupelissä saatanan lyhyt aika ja oonkin suunnitellu todella tarkkaan miten yritän nyt lähivuodet edetä että sais reenattua mahollisimman ammattimaisesti. Koska tää bodaus on nyt se miun juttu ja palo sitä kohtaan on aivan saatananmoinen ja himo menestyä on valtava!

Siinä kisaillan lyhyt yhteenveto kaikkiin tän päivän kommentteihin, elkää jauhako toisista paskaa vaan tehkää ite perässä ja paremmin jos jonkun tekemiset ei miellytä😎

Ps. Söin ihteni just aivan helvetin kipeeks Cavernassa, ilmeisesti melko el classico bodarimoka ekojen kisojen jälkeen, mut taisin selvitä hengissä😂 Öitä💪🏻
Noissa videoissa näkee sen eron mikä on kun tullaan tavallisesta perheestä saati sitten perheestä jossa on kohtuu hyvin talous asiat Vatasella ja Niemellä ! Vatasen käytös on pikkusen omiin silmiin sellasta kaukaa kieroo vaatimattomuutta että ollaan puheissa maalaisjärjen tasolla mutta sitten tuo esittäminen on sitä huomiohakuisuutta eli toisin sanoen kun ei ole lahjoja kirkkaimpaan tähteen bodauksessa eikä voimanostossa niin ollaan ainakin kavereita menestyjien kanssa :) ja voidaan saada sitä kautta se kirsikka kakun päältä ?

Matias Niemi on ottanut tuon pellen roolin alkujaan ja saanut sillä huutamisella ihmiset kiinnostumaan itsestään !

Samaa kaavaa moni noudattaa aina vaan että muutetaan maalta isoihin valoihin ja luimistellaan kulman takana aikansa ja ajan kanssa uidaan vaikka Mentulan liiveihin joukon laukunkantajina ja imuroidaan tieto taito ja laitetaa oma pulju pystyyn jne !

Tämä ei ollut kateellinen vuodatus vaan toteamus vuosien saatossa läheltä nähneenä ja näin kai se bisnes aina vaan tulee pyörimään?

Mutta tämä ei ole kenenkäävika vaan mahdollisuus onnistua luomaan toimeentulo saati kaivaa ojanpohia 12h !mikä ei sekään väärin ole ,,kukin tavallaan!

Mutta tämä ei ole kenenkäävika vaan mahdollisuus onnistua luomaan toimeentulo saati kaivaa ojanpohia 12h !mikä ei sekään väärin ole ,,kukin tavallaan Korjaan kirjoitusta
Noissa videoissa näkee sen eron mikä on kun tullaan tavallisesta perheestä saati sitten perheestä jossa on kohtuu hyvin talous asiat Vatasella ja Niemellä ! Vatasen käytös on pikkusen omiin silmiin sellasta kaukaa kieroo vaatimattomuutta että ollaan puheissa maalaisjärjen tasolla mutta sitten tuo esittäminen on sitä huomiohakuisuutta eli toisin sanoen kun ei ole lahjoja kirkkaimpaan tähteen bodauksessa eikä voimanostossa niin ollaan ainakin kavereita menestyjien kanssa :) ja voidaan saada sitä kautta se kirsikka kakun päältä ?

Matias Niemi on ottanut tuon pellen roolin alkujaan ja saanut sillä huutamisella ihmiset kiinnostumaan itsestään !

Samaa kaavaa moni noudattaa aina vaan että muutetaan maalta isoihin valoihin ja luimistellaan kulman takana aikansa ja ajan kanssa uidaan vaikka Mentulan liiveihin joukon laukunkantajina ja imuroidaan tieto taito ja laitetaa oma pulju pystyyn jne !

Tämä ei ollut kateellinen vuodatus vaan toteamus vuosien saatossa läheltä nähneenä ja näin kai se bisnes aina vaan tulee pyörimään?

Mutta tämä ei ole kenenkäävika vaan mahdollisuus onnistua luomaan toimeentulo saati kaivaa ojanpohia 12h !mikä ei sekään väärin ole ,,kukin tavallaan!
Ja sori Mika että yleensäkään tänne sinun palstalle tälläisiä kirjoituksia ruvetaan vääntämään vaan sinne minne ne oikeesti kuuluisi :) sinä olit hyvä ja asenne vielä parempi ,valmentaja huippu yms sekä videosi hienoa seurattavaa varsinkin kun tarkan markan ukko niin ollaan punasen tarran miehiä molemmat :) hyvä meno ja onnea vielä!
 
Joillakin menee aika ristiriitaisesti tuo esineiden hinnoista puhuminen.
Joku ostaa rannetuet niin heti kysytään hintaa, joku ostaa jonkun 500e kalastustarvikkeen niin asia on ok, joku ostaa Corollan, hintaa ollaan heti kysymässä ja se on kaikille fine.

Sitten kun paremmin tienaava ostaa ihan samalla tavalla 400e kengät tai +100k auton ja kertoo siitä niin näin ei missään nimessä saa tehdä. Sehän on vaan elvistelyä ja saa köyhemmissä aikaan kateutta? Hyi olkoot
 
^^^

Mielestäni outoa kommentointia MrSiimalta siihen nähden että tässä topicissa ollaan puhuttu erittäin hyvään sävyyn Mikasta ja hänen kunnostaan. Kaikki "negatiivinenkin" on sanottu mielestäni aika asiallisesti. On täysin normaalia että arvostelulajissa arvostellaan.

Eniveis. Mika oli yksi niistä jonka takia striimin ostin. Tuohon kun mies painaa tolla motivaatiolla pari kolme vuotta duunia niin tulee olemaan hurja kondis! Itse näin maalikkona arvostan tuota kireyttä mikä Mikalta löytyi. Isoimpana plussana noinkin isolla miehellä tuo kapea keskivartalo yllätti minut, varsinkin kun ottaa huomioon voimailutaustan.
Ja sori Mika että yleensäkään tänne sinun palstalle tälläisiä kirjoituksia ruvetaan vääntämään vaan sinne minne ne oikeesti kuuluisi :) sinä olit hyvä ja asenne vielä parempi ,valmentaja huippu yms sekä videosi hienoa seurattavaa varsinkin kun tarkan markan ukko niin ollaan punasen tarran miehiä molemmat :) hyvä meno ja onnea vielä!
Kyllä tähän sivulle tekstiä mahtuu, antaa palaa vaan😂 Ihan hyvä että saa asioista keskustelua aikaan, nii kauan kun ketään ei tarvii henkilökohtasesti ruveta haukkumaan, tosin siihen se tuppaa monille netissä nykypäivänä menemään jos toinen on eri mieltä😁

Miula kestää sipuli kaikki palautteet, ja ihan sama mihin sävyyn ne esitetään, jos joku saap netissä miulta sipulin palamaan ni tarjoon sisäfilepihvit💁🏼‍♂️😂

kisat oli ja meni, nyt aamuaerobisella kuntopyörän selässä matkalla kohti Tamperetta😁
 
Olet minulle täysin uusi tuttavuus, nyt vasta SM-kisojen alla nähnyt ekat videot. täytyy antaa palautetta, kun se tapoihini kuuluu. Kieltämättä genren suosituimpiin sisällöntuottajiin nähden hyvin maltillinen ja verkkainen tapa esiintyä videoilla. Se vaan jostain syystä on tällaiselle jo keski-iän paremmalla puolella olevalle miehelle toimii ihan hemmetin hyvin! Jos voisin antaa arvosanoja vanhalla perinteisellä kouluasteikolla, niin se olisi 10- ja miinus vain siksi että aina on varaa parantaa, ihan meillä kaikilla :giggle: Tsemppiä tuleviin juttuihin, laitahan paitoja myntiin ja pidä meidät ajantasalla touhuistasi kun siihen aihetta. Ja ennen kaikkea, hienoa työtä teit ja upee kunto lavalla kaikenkaikkiaan.
 
Onpas sulla menny tunteisiin poikien videot 😅
Kyllä,kun ennen ne oli bodausta ja siihen liityvää, niin nykyään ne on "mitä viime viikolla ostin"-videoita 98% sti.
Semmonen jatkuva kehuskelu kun autot on rahotuksella ja talosta velkaa on noloa aikuisten kesken.
Ei tuolla nuo superrikkaat kehuskele videoilla,jos joku kysyy niin mm 60 milliä pokerilla 20 vuodessa netonnut antonius sano videolla,kun joku kysy ertä mikä auto patella on?, nolon olosesti että " "rangerover,paras malli+ muut höysteet,vajaa 300k makso ja jatko muista asioista heti perään.
Sano ettei ostanu paljon mitään sillon ku tilillä oli 2 milliä,koska ei se ole paljon,sit vähän humputti ku tilillä oli 5 milliä.😅
Nyt sillä on luulutavasti omaisuus 100 milliä ja vastaa jos joku kysyy pokeriaiheissa videoissa,mutta ei kehuskele sen enempää ikinä.eikä ole ikinä sitä tehnyt.
Siinä on miehen malli jolla on vitusti fyrkkaa.Tililllä.sen videoita ja haastateluja katsoo mielellään koska siitä tulee tunne että se on ihan tavallinen mies joka ei esitä kenellekäään kuinka suuri se todellisuudessa on.nämähän tubepullistelijat on patrikin/pauli äyräksen rinnalla ikusesri rutiköyhiä velkamiehiä,ero on siinä esittämisen noloudessa.ei tuollasia pellejä osaa kunnioittaa,kengille sylkästä.
 
En ymmärrä mikä siinä on sitten niin ärsyttävää jos joku päättää törsätä hyvää toimentuloaan ja pääomaa kaikkeen turhaan. Rikkaat yrittäjät ja muutenkin ihan oikeasti rikkaat eivät yleensä varsinaisesti sillä bisneksellään vielä isosti rikastu, mutta ne käyttää hyväkseen sitä bisnestään hankkimaan lisää omaisuuseriä kasvattamaan sitä tulovirtaa entisestään. Eli ostamalla mm. kiinteistöjä vuokrattavaksi ja muita sijoituksia.

Se, että jo tuossa vaiheessa vivuttaa pelkkään kulutustavaraan ja muuhun turhaan mikä ei sinänsä kasvata tuloja vaan lähinnä menoja tarkoittaa myös sitä, että ei sieltä koskaan mitään pohattaa ole tulossa. Eli ihan turha ärsyyntyä.
 
Kyllä,kun ennen ne oli bodausta ja siihen liityvää, niin nykyään ne on "mitä viime viikolla ostin"-videoita 98% sti.
Semmonen jatkuva kehuskelu kun autot on rahotuksella ja talosta velkaa on noloa aikuisten kesken.
Ei tuolla nuo superrikkaat kehuskele videoilla,jos joku kysyy niin mm 60 milliä pokerilla 20 vuodessa netonnut antonius sano videolla,kun joku kysy ertä mikä auto patella on?, nolon olosesti että " "rangerover,paras malli+ muut höysteet,vajaa 300k makso ja jatko muista asioista heti perään.
Sano ettei ostanu paljon mitään sillon ku tilillä oli 2 milliä,koska ei se ole paljon,sit vähän humputti ku tilillä oli 5 milliä.😅
Nyt sillä on luulutavasti omaisuus 100 milliä ja vastaa jos joku kysyy pokeriaiheissa videoissa,mutta ei kehuskele sen enempää ikinä.eikä ole ikinä sitä tehnyt.
Siinä on miehen malli jolla on vitusti fyrkkaa.Tililllä.sen videoita ja haastateluja katsoo mielellään koska siitä tulee tunne että se on ihan tavallinen mies joka ei esitä kenellekäään kuinka suuri se todellisuudessa on.nämähän tubepullistelijat on patrikin/pauli äyräksen rinnalla ikusesri rutiköyhiä velkamiehiä,ero on siinä esittämisen noloudessa.ei tuollasia pellejä osaa kunnioittaa,kengille sylkästä.
voi kuule höpönassu, noi autot ja muut lisää kiinnostavuutta ja samalla myyntiä tuotteille. Siks niitä esitellään. Saako kämpästä kertoa someen vasta sitten kun se on ostettu käteisellä? Vatanen on moneen kertaan kertonut, miksi noi on lainalla ja miksi se on taloudellisesti kaikista paras ratkasu. Oishan se voinu ostaa ton Lambon itelleen ja jättää vaikka turun salin rakentamatta, niin ehkä se sitten ois saanu sun kaltaisten katkerien ihmispolojen arvostuksen
 
En edelleenkään ymmärrä mitä kehuskelua se on jos ostaa arvokkaan auton tai talon ja kertoo siitä?

Miten se eroaa millään tavalla siitä että sä ostat 2000e corollan tai 80t rivarin kaksion hevonperseestä ja kerrot asiasta muille?

Eri asia jos vaikka nyt paljon parjattu Vatanen haukkuisi vähemmän tienaavia mutta kun ei niin tee. Eikä kyllä juurikaan kukaan muu suomalainen hyvin tienaava tubettaja. Jotkut överi rikkaat jenkit saattaa näin tehdäkin.

100t tienaavat tuntuu täälläkin olevan persaukisia mutta silti mediaani Suomessa taitaa olla ~3000e/kk 🤔
 
Kattoo noita vatasen katsojalukuja vs tilaajat, niin ei tollasia ole kellään, parhaimmillaan moninkertaisesti verrattuna tilaajamääriin ja melkeen poikkeuksetta vähintään sama määrä kun tilaajia. Muut saa olla iloisia jos saa edes puolet, yleensä se luku on jotai 10% tilaajista. Suosituimmissa videoissa viel monesti puhutaan kämpästä,rahasta tai autosta, eli ei en ihmettele yhtään miks Vatanen haluaa noista puhua, koska se on ihan suoraan euroja sen taskuun
 
Juurikin näin.
Olisi suoraan sanottuna täyttä idiotismia hänen ruveta tekemään pelkkiä bodyaiheisia videoita koska ~10 tyyppiä pakkiksella näin haluaisi ja samalla jäisi kymmenet tuhannet eurot vuodessa saamatta kun näyttökerrat romahtaisi

Ei tuohonkaan kovin moni pysty kuten sanoit ja ne ketkä on yrittäneet niin siihen on jäänyt
 
voi kuule höpönassu, noi autot ja muut lisää kiinnostavuutta ja samalla myyntiä tuotteille. Siks niitä esitellään. Saako kämpästä kertoa someen vasta sitten kun se on ostettu käteisellä? Vatanen on moneen kertaan kertonut, miksi noi on lainalla ja miksi se on taloudellisesti kaikista paras ratkasu. Oishan se voinu ostaa ton Lambon itelleen ja jättää vaikka turun salin rakentamatta, niin ehkä se sitten ois saanu sun kaltaisten katkerien ihmispolojen arvostuksen
Tossa kun puhut noista salin rakentamisista, niin korjaa jos olen väärässä, mut mä olen käsittänyt ton PTV-gym-ketjun toimivan franchising-periaatteella, eli eiköhän ne salit ole rakentanut esim. Turkuun ihan muut ihmiset. Asiahan ei minua kovinkaan suuresti liikuta, mutta olisko porvoo ja pitsku Vatasen omia saleja? En tiedä ja voin olla ihan väärässäkin:unsure:
 
Porvoo, pitsku ja Turku on vatasen omia, kaikki loput franchising saleja.
 
Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom