Mikä vikana, kun treeni ei tuota tulosta?

Liittynyt
29.1.2008
Viestejä
90
Olen nyt treenannut lähemmäs 5 vuotta säännöllisesti. Olen kokeillut monia erilaisia treenitapoja, ohjelmia jne. Lasken kalorit, syön yli kulutuksen. Keskityn ja annan tälle harrastukselle paljon. Voimaa tarttuu jotenkin (penkki nyt 120, kyykky 170, veto 200), mutta lihaskasvua en ole saanut juurikaan sitten treeniuran alun jälkeen (alussa kasvu oli nopeaa, kun aloittelija olin), kuin aivan minimaalisesti. Olen seurannut kehitystä valokuvien, peilin, puntarin ja mittanauhan kanssa ja kaikki "data" on ylhäällä lähes treeniuran alusta saakka. Joissain tuntuu menevän jopa takapakkia, kun mittanauhalla ja valokuvilla vertailee nykykuntoa. Plus-kaloreilla painoa kyllä kertyy tasaiseen tahtiin (viime dieetin loputtua paino 78kg -> nyt tällä hetkellä noussut 91kg 8kk aikana). Tuntuu, että kaikki se ylimääräinen paino mitä saan menee suurimmilta osin keskivartalon rasvaksi.

Aikaisemmin söin aika proteiinipitoisesti (makrot p 45, h35, r20), kun ajattelin josko se vähentäisi rasvan kertymistä painon noustessa. Ei vaikutusta. Nyt olen nostanut hiilihydraattien määrän selvästi ylemmäs ja laskenut proteiinin määrää siten, että sitä tulee se 2g / painokilo vähintään per vuorokausi.

Aluksi ajattelin aina, että treeneissä on jotain vikaa kun tulosta ei tule. En treenaa tarpeeksi kovaa, en treenaa tarpeeksi hyvällä tuntumalla jne., mutta kun kaikenlaista on kokeillut eikä mikään tunnu vievän asioita eteenpäin millään tasolla.

Olen alkanut viime aikoina epäilemään, että kropan suhteen kaikki ei ole hyvin. Varsinkin, kun olen useamman vuoden ollut sellaisessa olotilassa missä elämänilo on osaltaan kadonnut, mikään ei oikein tunnu miltään ja muutenkin elämä tuntuu ajoittain pakkopullalta. Aikaisemmin en ole näitä olotiloja sen kummemmin miettinyt enkä varsinkaan yhdistänyt treeneihin.

Nämä oireet sopisivat mielestäni alhaisiin testosteronitasoihin?

Vai kuvittelenko sittenkin vain kaiken ja geneettisesti huonon naturaalitreenaajan ei kuulukaan kehittyä tämän kovempaa, vaikka panostus harrastukseen on kova.
 
"Olen alkanut viime aikoina epäilemään, että kropan suhteen kaikki ei ole hyvin. Varsinkin, kun olen useamman vuoden ollut sellaisessa olotilassa missä elämänilo on osaltaan kadonnut, mikään ei oikein tunnu miltään ja muutenkin elämä tuntuu ajoittain pakkopullalta. Aikaisemmin en ole näitä olotiloja sen kummemmin miettinyt enkä varsinkaan yhdistänyt treeneihin".

Miten on mielialan laita? Onko elämässä ollut joitakin tapahtumia, jotka voi alitajuisesti masentaa? Luonnollisesti tuolloin elimistö on stressitilassa eikä kehittymistä tapahdu. Tosin naisena en tiedä noista testojutuista, joten jos oireet sopii siihen niin kannattaa nekin poissulkemisen vuoksi testauttaa.
Tsemppiä :)
 
Vai kuvittelenko sittenkin vain kaiken ja geneettisesti huonon naturaalitreenaajan ei kuulukaan kehittyä tämän kovempaa, vaikka panostus harrastukseen on kova.

Melko hyvä nyrkkisääntö on, että ensimmäisenä treenivuotena tulee paras kehitys, mitataan sitä vaikkapa lisääntyneen lihasmassan kilomäärällä, josta sitten voi jatkossa ottaa oletusarvona puolet pois vuosittain. Eli viiden vuoden kohdilla aletaan olla hyvin lähellä omaa huipputasoa ja on turha(uttavaa) odottaakkaan mitään sellaista määrällistä kehitystä kuin parina ekana vuotena.

Tuo tietysti sillä edellytyksellä, että tekeminen on ollut koko ajan laadukasta. Treenin ja syömisten laadun voi tarkistaa asiansa osaavalla koutsilla ja testot lekurilla, kuten yllä mainittua.
 
Menossa ihan lähiaikoina.

Oot varmaan lueskellutkin noista testoarvoista. Niitähän on muitakin kuin se kokonaistesto (P-testo). Ja toinen homma on että nuo raja-arvot on ihan helvetin leveät. P-testossa yläraja 4 x alarajaa suurempi ja vapaassa testossa yläraja yli viisinkertainen verrattuna alarajaan. Jos arvot on vähän yli alarajan niin ne ei ole ok ellei kyseessä ole 100v mies. Puntillakin kehitys on varmasti totaalisen erilaista jos vapaa testo on 800 vrt. että se on 200.
 
"Olen alkanut viime aikoina epäilemään, että kropan suhteen kaikki ei ole hyvin. Varsinkin, kun olen useamman vuoden ollut sellaisessa olotilassa missä elämänilo on osaltaan kadonnut, mikään ei oikein tunnu miltään ja muutenkin elämä tuntuu ajoittain pakkopullalta. Aikaisemmin en ole näitä olotiloja sen kummemmin miettinyt enkä varsinkaan yhdistänyt treeneihin".

Miten on mielialan laita? Onko elämässä ollut joitakin tapahtumia, jotka voi alitajuisesti masentaa? Luonnollisesti tuolloin elimistö on stressitilassa eikä kehittymistä tapahdu. Tosin naisena en tiedä noista testojutuista, joten jos oireet sopii siihen niin kannattaa nekin poissulkemisen vuoksi testauttaa.
Tsemppiä :)

Vähän vaihtelee mielialat.. Elämä sinänsä ei ole huonosti, kun on työpaikka, asunto, rahaa jne. eli kaikki mitä tarvitsen. Aloin jokin aika sitten sattumalta lukemaan oireita mitkä voivat johtua alhaisesti testosteronitasosta ja sillä hetkellä kolahti niin moni niistä oireista, että pakko käydä mittauttamassa arvot.

- - - Updated - - -

Melko hyvä nyrkkisääntö on, että ensimmäisenä treenivuotena tulee paras kehitys, mitataan sitä vaikkapa lisääntyneen lihasmassan kilomäärällä, josta sitten voi jatkossa ottaa oletusarvona puolet pois vuosittain. Eli viiden vuoden kohdilla aletaan olla hyvin lähellä omaa huipputasoa ja on turha(uttavaa) odottaakkaan mitään sellaista määrällistä kehitystä kuin parina ekana vuotena.

Tuo tietysti sillä edellytyksellä, että tekeminen on ollut koko ajan laadukasta. Treenin ja syömisten laadun voi tarkistaa asiansa osaavalla koutsilla ja testot lekurilla, kuten yllä mainittua.

Jep, aloittelijavaiheessa se kehitys on nopeaa ja hidastuu dramaattisesti sen jälkeen sekä korostuu entistä enemmän ravinnon, levon ja treenin merkitys. Ymmärrän tämän, enkä mitään massiivista kehitystä todellakaan odota, mutta se on outoa, että tuon aloittelijavaiheen jälkeen kehitys on loppunut lihasmassan suhteen lähes kokonaan ja osittain ottanut takapakkia. Enkä todellakaan ole missään kovassa kunnossa, juuri ja juuri huomaa, että joskus salilla käynyt.

- - - Updated - - -

Oot varmaan lueskellutkin noista testoarvoista. Niitähän on muitakin kuin se kokonaistesto (P-testo). Ja toinen homma on että nuo raja-arvot on ihan helvetin leveät. P-testossa yläraja 4 x alarajaa suurempi ja vapaassa testossa yläraja yli viisinkertainen verrattuna alarajaan. Jos arvot on vähän yli alarajan niin ne ei ole ok ellei kyseessä ole 100v mies. Puntillakin kehitys on varmasti totaalisen erilaista jos vapaa testo on 800 vrt. että se on 200.

Jep, viime aikoina jonkin verran on tullut tutkittua asiaa. Lisäksi olen ymmärtänyt, että ei ihan jokainen lääkäri edes ymmärrä näiden päälle mitään.
 
vaikka hormonitasoilla on toki merkitystä, enemmän vaikuttaa se harjoittelun analysointi. sun voimatasot ton painoseksi on ihan mukavat, mutta eiköhän niissä treeneissä oo hieman tarkkailun paikkaa.
 
Kuinka pitkä oot? Sillä pelkkä kehonpaino ei kerro mitään ellei tiedä pituutta! Jos oletetaan, että oot treenannut oikein, ni kyl se ikävä kyllä oon niin että huonot geenit on :( Yks olis, että rupeisit vaan puhtaasti treenaa voimanostoa ja saat niin hilattua treenipainoja ylöspäin ja sit joskus muutaman vuoden päästä rupeisit hinkkaa kehoa...
 
Ulkonäön muokkautumisessa geenit on kaikki kaikessa. Usko vaan, on kavereita joiden voimatasot on ehkä 1/2-2/3 sinusta, ja he näyttävät lihaksikkaammilta kuin sinä. Leveä hartialuusto, ohut iho, ruokavaliosta riippumaton matala rasvaprosentti, pyöreät lihasmuodot. Ei näitä saa harjoittelemalla. Se, että kehosi tykkää imeä rasvakudosta, on melkoinen kuolemanisku tavoitteille näyttää fitness-mallilta (ei edes puhuta mistään kehonrakennusjutuista). Keskity voimailuun niin saat sen lihasmassan mitä on saatavissa, mutta turha kuvitella että koskaan näytät Mens Health mallilta tai paremmalta. Ulkonäkö on jotain mitä ei vain harjoittelemalla ja syömällä muokata, se on osittain saatava lahjana. Jos haluat lihasmassan olevan enemmän kuin perus-pakkislaisella, joudut luultavasti ottamaan sen mukana noin 20% rasvat mikä tietysti tarkoittaa että "biitsi"look jää aina saavuttamatta.

Mutta, harjoittelu ei ikinä ole turhaa. Kuten jto sanoo, harjoittelua voi aina yrittää optimoida. Jos saat kuntopohjan ja elämän sellaiseksi, että voit 5 päivää viikossa harjoitella säännöllisesti (harvinaista jos on vähänkään muutoksia arjen rytmeissä tai velvoitteita) ja teet sitä seuraavat 10 vuotta, olet varmasti lihaksikkaampi kuin nyt. Nauti matkasta, muuta ei lopulta olekaan.
 
Ulkonäön muokkautumisessa geenit on kaikki kaikessa. Usko vaan, on kavereita joiden voimatasot on ehkä 1/2-2/3 sinusta, ja he näyttävät lihaksikkaammilta kuin sinä. Leveä hartialuusto, ohut iho, ruokavaliosta riippumaton matala rasvaprosentti, pyöreät lihasmuodot. Ei näitä saa harjoittelemalla. Se, että kehosi tykkää imeä rasvakudosta, on melkoinen kuolemanisku tavoitteille näyttää fitness-mallilta (ei edes puhuta mistään kehonrakennusjutuista). Keskity voimailuun niin saat sen lihasmassan mitä on saatavissa, mutta turha kuvitella että koskaan näytät Mens Health mallilta tai paremmalta. Ulkonäkö on jotain mitä ei vain harjoittelemalla ja syömällä muokata, se on osittain saatava lahjana. Jos haluat lihasmassan olevan enemmän kuin perus-pakkislaisella, joudut luultavasti ottamaan sen mukana noin 20% rasvat mikä tietysti tarkoittaa että "biitsi"look jää aina saavuttamatta.

Päätit sitten kerralla kiskaista pöydälle kaikki mahdolliset tekosyyt. Leveän hartialuuston saat vielä anteeksi, mutta noi muut on ihan täyttä paskaa. Suurin syy on yksinkertasesti, että ne fitnessmallit ym. "lahjakkaat" tekevät enemmän duunia vartalonsa eteen. Harva on oikeasti niin kurinalainen, että jaksaa pitää itseään kokoajan lähellä jotain 8% rasvoja. Kaikkein typerintä on uskotella itselleen, että vika on kaikessa muussa kuin omassa tekemisessä - se johtaa vain keskinkertaisuuteen ja tämä pätee mihin tahansa asiaan elämässä. Jos joku ei toimi, harjoittele enemmän ja paremmin. Se että sulla ei ole jonkun pro kehonrakentajan geenejä ei todellakaan tarkoita, että se sun läskikumpus johtuis jostain muusta kuin paskasta ruokavaliosta. Kuka tahansa pääsee kireään rantakuntoon.
 
Ihan hyvät voimatasothan olet saanut. VÄittäisin, että ei natutreenaajille yleensä kovin isoja lihaksia kasva, vaikka kuinka pumppaisi. Lihaserottuvuutta toki saa treenaamalla, mutta isoista kehonrakentajista kaikki douppaa. Miksi sitä lihaskasvua pitäisi saada nykyistä enemmän? Oireesi voivat johtua vaikka ylikunnosta tai masennuksesta.
 
Löytyy omia samankaltaisia kokemuksia parin vuoden takaa.Lisänä elämänhalun,saavutettujen tulosten ym. katoamiseen oli vielä uniongelmat,kummalliset hikikohtaukset levossakin sekä yleinen vitutus.Epäilin myös testotasoja,no ne mitattiin ja oli täysin normaalit,kuten kaikki muutkin arvot veressä.Siinä sitten lekurin kanssa mietittiin että mitä tälle pitäisi tehdä,välillä tuntui ettei se ota edes tosissaan.Ehdotti kuitenkin sellaista että pidäppä poika 2-4 viikkoa totaalitaukoa.Siinähän se ratkaisu oli kaikessa yksinkertaisuudessaan,liika vaan on liikaa.Tuokin asia piti sitten kokea kantapään kautta ja ottaa takapakkia reilusti.Taitaa monella olla tämä sama ongelma,ettei vaan tajua ottaa riittävän kevyitä viikkoja väliin.Nykyään osaan pitää 4-6 päivää lepoakin jos yhtään siltä tuntuu ja tulokset ei ainakaan huonone.Lienee oman kropan tunteminen yksi tärkeimpiä asioita tässä touhussa.
 
Ihan kuin olisi omasta kynästä tuo nahkiaisen alotusposti.

Itsellä mieliala ihan ok ja tasainen. Voimatasot todella hyvät omasta mielestä paras penkki 75 kiloisena 140kg. Eikä johdu ainakaan hyvistä välityksistä penkkitulos, mulla on tosi pitkät kädet. Lihakset aika samaa tasoa tai jopa pienemmät kuin ekan treenivuoden jälkeen. Panettaa n. 1-3 päivän välein. Ikää 32.

Kerro nahkiainen ihmeessä sit miltä tasot näytti.

- edit - tosin ruokapuoli on aika huonolla tolalla itellä. Syön 2 kertaa päivässä - yleensä ulkona. En käytä mitään ravintolisiä tällä hetkellä.
 
vaikka hormonitasoilla on toki merkitystä, enemmän vaikuttaa se harjoittelun analysointi. sun voimatasot ton painoseksi on ihan mukavat, mutta eiköhän niissä treeneissä oo hieman tarkkailun paikkaa.

Omasta mielestäni myös voimatasot ovat ihan OK tasolla ja olet oikeassa varmasti siinä, että treenit vaatisivat tarkempaa ulkopuolista tarkkailua.

- - - Updated - - -

Kuinka pitkä oot? Sillä pelkkä kehonpaino ei kerro mitään ellei tiedä pituutta! Jos oletetaan, että oot treenannut oikein, ni kyl se ikävä kyllä oon niin että huonot geenit on :( Yks olis, että rupeisit vaan puhtaasti treenaa voimanostoa ja saat niin hilattua treenipainoja ylöspäin ja sit joskus muutaman vuoden päästä rupeisit hinkkaa kehoa...

Olen 185cm pitkä.

- - - Updated - - -

Ihan hyvät voimatasothan olet saanut. VÄittäisin, että ei natutreenaajille yleensä kovin isoja lihaksia kasva, vaikka kuinka pumppaisi. Lihaserottuvuutta toki saa treenaamalla, mutta isoista kehonrakentajista kaikki douppaa. Miksi sitä lihaskasvua pitäisi saada nykyistä enemmän? Oireesi voivat johtua vaikka ylikunnosta tai masennuksesta.

Ei tässä todellakaan haeta mitään kemikaalipumpattua kehonrakentaja -lookkia, vaan sellaista nättiä lihaserottuvuutta kuten tuossa mainitsitkin.

- - - Updated - - -

Löytyy omia samankaltaisia kokemuksia parin vuoden takaa.Lisänä elämänhalun,saavutettujen tulosten ym. katoamiseen oli vielä uniongelmat,kummalliset hikikohtaukset levossakin sekä yleinen vitutus.Epäilin myös testotasoja,no ne mitattiin ja oli täysin normaalit,kuten kaikki muutkin arvot veressä.Siinä sitten lekurin kanssa mietittiin että mitä tälle pitäisi tehdä,välillä tuntui ettei se ota edes tosissaan.Ehdotti kuitenkin sellaista että pidäppä poika 2-4 viikkoa totaalitaukoa.Siinähän se ratkaisu oli kaikessa yksinkertaisuudessaan,liika vaan on liikaa.Tuokin asia piti sitten kokea kantapään kautta ja ottaa takapakkia reilusti.Taitaa monella olla tämä sama ongelma,ettei vaan tajua ottaa riittävän kevyitä viikkoja väliin.Nykyään osaan pitää 4-6 päivää lepoakin jos yhtään siltä tuntuu ja tulokset ei ainakaan huonone.Lienee oman kropan tunteminen yksi tärkeimpiä asioita tässä touhussa.

Katsotaan, kun saan testotasot, kilpirauhasen yms. arvot labrasta. Sitten sen näkee, että missä mennään. Olen 5 vuoden aikana pitänyt muutamia 2 viikon totaalitaukoja, yhden kuukauden mittaisen totaalitauon sekä erinäisiä muita taukoja sairasteluista johtuen (nykään en tosin ole oikein koskaan kipeä ja jos tulee flunssaa, niin se menee päivässä kahdessa ohi).Normaalisti keventelen aina 4 viikon välein vaikka olen huomannut, että nämä keventelyt aiheuttavat sitä, että kun menee kevyen viikon jälkeen treenaamaan, niin rauta on raskasta ja muutenkin se ensimmäinen viikko menee tukkoisesti kunnes taas lähtee rullaamaan. Nyt olen alkanut keventämään vähän vähemmän, että kroppa ei nukahtaisi.Voihan tuossa silti olla perääkin, että olisi jotain ylikuntoa tms.

- - - Updated - - -

Panettaako?

Kausiluonteista. Välillä koko ajan ja sitten tulee pidempiäkin aikoja, että ei kiinnosta juuri ollenkaan.

- - - Updated - - -

Ihan kuin olisi omasta kynästä tuo nahkiaisen alotusposti.

Itsellä mieliala ihan ok ja tasainen. Voimatasot todella hyvät omasta mielestä paras penkki 75 kiloisena 140kg. Eikä johdu ainakaan hyvistä välityksistä penkkitulos, mulla on tosi pitkät kädet. Lihakset aika samaa tasoa tai jopa pienemmät kuin ekan treenivuoden jälkeen. Panettaa n. 1-3 päivän välein. Ikää 32.

Kerro nahkiainen ihmeessä sit miltä tasot näytti.

- edit - tosin ruokapuoli on aika huonolla tolalla itellä. Syön 2 kertaa päivässä - yleensä ulkona. En käytä mitään ravintolisiä tällä hetkellä.


Pääsen lääkärille ensi viikolla ja sitten labraan. Laitan tuloksia tänne, kun ne saan. Itselläni tulee pian 28v ikää mittariin. Sulla tuo ruokapuoli on varmasti syy ongelmiin miksi lihas ei kasva. Itse syön 6 kertaa päivässä.
 
Omakohtaisesta kokemuksesta voin sanoa, että voimatasojen kasvattaminen oli varsinkin treeniuran alussa paljon helpompaa, kuin lihasmassan saaminen. Treeniä takana 7v, josta ehkä 5v jotenkin kehittävää, 190cm/90kg. Eli olen aika lähellä aloittajan mittoja. Voimaa ei tällä hetkellä ole loukkaantumisten takia, mutta lihasmassan kasvuun auttoi ainakin itsellä siirtyminen voimapainotteisesta treenistä kohti isompaa volyymiä.

Eli pyrin edelleen kasvattamaan voimaa, mutta en tee sitä liike- ja sarjamäärän kustannuksella. Treenin onnistuminen ei sinänsä ole enää riippuvainen siitä, tuliko sarjarenkka vai ei ( vaikka ne onkin parasta ), vaan pyrin lisäämään treenin kokonaisrasitusta tekemällä sitten vaikka enemmän sarjoja, jos rauta liikkuu sinä päivänä nihkeästi.
 
jos keventelet liikaa voi ihan hyvin ne ekat raskaat treenit painaa. leikkaa määrää ja pikkusen kiloja vaan. tuntuman pitäs olla kovien viikkojen lopussa suht väsy, mutta kevyen lopulla sitten hyvinkin pirtee, viriili, latautunut jne. ei ne ylettömät hormonitasot oo ainoa tie koviin rautoihin. fiksu itelle sopiva treeni on. älä siis kato asioita samantien jonku verikokeen kautta.
 
Helppo samaistua aloitus postaukseen.
Olot heittelee, testoja sekä kilpparia testattu. Testot viiterajojen alarajoissa.
Tosin tasaiseen tahtiin on menty ylöspäin reilu 13 vuotta (jestas mikä aika), ja on tuossa matkalla tullut se 20kg lisää painoa (tällä hetkellä rasvat 12-13%)
Nykyään treenipainot pysyy samana/pienenee ja yritän kokoajan opetella yhä enemmän tuntumaan.

Tuntuu että treenit kulkevat jaksoissa. Hyvä 2-3 kuukauden kausi, takapakki/ sairastelua ja ylläpito kausia. Nykyään 1-2x saa vuodessa sen hyvän kauden ja aina tuolloin homma menee inan eteenpäin.
Oon syytellyt geenejä, hormoonitoimintaa etc. Nyt huomannut että se todella ehjä kausi treeneissä on se kehittävä juttu (lepo, riittävä plussalla olo), mutta en pysty siihen kovin usein.
Toisille homma on helpompaa (ja ne geenitkin varmaan suotuisammat), mutta keskittymistä laadukkaampaan homman toteuttamiseen. Jos tuntuu vaikealta yksin, niin valmentajaa/ asiantuntemusta hakemaan !!
 
Naturaalina kun säännölliseti fiksusti nousujohteisesti ja tavoitteellisesti treenaa ja tosissaan panostaa, niin ensimmäisen 5-7 treenivuoden aikana saa 90% siitä kehityksestä mitä ikinä on saamassa. Joten vaikka kaikki olisi kunnossa joka osa-alueella niin kyllä lihasmassan kehitys tuossa kohtaa vaan dramaattisesti hidastuu. Ja loput 10% vaatii jo aivan HC BB mentaliteettia ja täydellistä omistautumista ilman mitään muuta elämää :)
 
Back
Ylös Bottom