Mikä paras älypuhelin, joukkotappelu, kaikki kaikkia vastaan

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja ossipena
  • Aloitettu Aloitettu
3 kpl Basic Nutrition EAA -25%
Mikä rooli kellolla tässä on? Kai nyt on selvää ilman kelloakin, että jos taas meni nukkumaanmeno pitkäksi, niin unet tulevat jäämään lyhyiksi.

No tottakai sen päässäänkin laskee sinnepäin. Tällaisella huonounisella se minuutilleen tiedottaminen alkaa vaan vituttaa juuri siinä kun pitäisi saada unenpäästä kiinni.

Ja joo, ei nyt ole mikään elämää suurempi asia. Voihan sen aamun herätyksen pistää valmiiksi jo aiemmin illalla jne.
 
Siis Applen karttakuvissa on feelua, jonka ovat myöntäneet, sateliittikuvissa on sulaneita siltoja jne. Rautatieaseman tilalla metsää.

On siinä jotain muutakin vikaa, pelkät huonot kuvat eivät selitä outoja paikannuksia ja haetun paikan sijaitsemista ihan muualla kuin missä se oikeasti on. Siitä, minkä verran se vaikuttaa navigointiin en osaa sanoa mitään.

Mutta asiani itse asiassa oli se, että minusta vika ei niinkään ole itse satelliitti/ilmakuvissa, vaan algoritm(e)issa, jolla ne sovitetaan karttadatan päälle, tai sitten itse karttadatan pinnanmuototiedoissa. Se, mitä tällä erolla on merkitystä, jääköön tässä arvioimatta.

Ja diskläimäre: Joku Big Benin kello tai London Eyen puuttuvat osat ovat tietenkin vika itse kuvassa. Tarkoitin näitä kumpuilevia teitä ja yllättäviä "piikkejä" maastossa jne.
 
http://blog.androidsuomi.fi/2012/11/htc-julkisti-jenkkimallin-1080p-alypuhelimestaan-droid-dna/

droid_dna_by_htc.bogejup03sgsgks4k4so84g0o.6uwurhykn3gokwo0808sc4k88.th.jpeg

Yhteenveto:

5″ 1080p S-LCD3-näyttö (1920×1080, 440 PPI) Gorilla Glass 2:lla suojattuna
1,5 GHz neliydin Snapdragon S4 Pro (APQ8064+MDM9615m) -järjestelmäpiiri + Adreno 320 -grafiikkapiiri
2 Gt RAM
8 Mpix taustavalaistu kamerasensori 28mm f/2.0 optiikalla, 4 fps sarjakuvaus
2,1 Mpix webcam 1080p videokuvauksella
Android 4.1 Jelly Bean + HTC Sense UI 4+
GPS- ja GLONASS-tuki
2020 mAh akku
NFC-tuki
Qi-yhteensopiva langaton lataus
Bluetooth 4.0 APT-X-tuella
MHL-tuki
tupla-mikrofonit
Beats Audio -tuki
LTE-tuki + nelitaajuus GSM/UMTS-tuki
integroidut kuuloke- ja kaiutinvahvistimet

Uutta android-kapulaa pukkaa jenkkimarkkinoille :kuola: Vielä kun saisivat saman Eurooppaan nopeasti, niin pääsisi kauppoihin hypistelemään. 5" näyttö on vähän siinä ja siinä, meneekö överiksi vai ei.
 
On se huikee kyllä, Android ketjussa jo olikin maininta. Tuo 16GB sisäinen muisti ja ei muistikorttia on joku jenkkioperaattoriläppä. Varmasti Euroopassa joko muistikortti, tai muisti isompi.

Hienon näköinen, ja speksit parasta mitä rahalla saa.
 
Sun on turha kenenkään ajattelusta sanoa mitään, kun itselläs menee tuolla tavalla ohi vieläkin. Jos ton mersumiehen tilalle pistää applemiehen, niin kaikki mahdolliset appletuotteet löytyy oheistuotteita myöden ja kun heität jonkun negatiivisen asian hänen uskonnosta, niin siitähän se ristiretki alkaa. Jos vaan fanittaa applea, niin ostaa tuotteet jotka tarvitsee ja jos joku sattuu kritiikkiä sanomaan, niin se osataan ottaa vastaan. Kumman käytös vaikuttaa fiksummalta ja kumman idioottimaiselta? Ja tuohon lippalakkivertaukseen niin nimenomaan niille palvoville se lippis ei ole vain lippis.
Jossain vaiheessa kandee myös miettiä minkälainen itse on, jos noin kovasti häiritsee. Sun mielipide on jo selvä, ei sitä enempää tartte toitotella.
 
Kannattaa myöskin oppia kestämään vittuilua, jos oma laite maksaa 200€ enemmän kuin toisen valmistajan vastaava (lue: parempi) laite. Silloin noihin epäkohtiin puututaan ehkä hanakammin. Nokialla on varmasti bugeja myös (kaikilla on) mutta hinta-laatu nykyään kohdillaan. Kai tuolla 200€ ylimääräisellä katteella per myyty luuri voisi vähän panostaakin noiden bugien määrään ja materiaalien laatuun. Tuolla hintaerolla itse vaatisin jo moitteetonta laatua.
 
M-Nutrition Sports Greens 1, 210 g, Lemon-Lime

Todella tykki viherjauhe

-33%
Kannattaa myöskin oppia kestämään vittuilua, jos oma laite maksaa 200€ enemmän kuin toisen valmistajan vastaava (lue: parempi) laite. Silloin noihin epäkohtiin puututaan ehkä hanakammin. Nokialla on varmasti bugeja myös (kaikilla on) mutta hinta-laatu nykyään kohdillaan. Kai tuolla 200€ ylimääräisellä katteella per myyty luuri voisi vähän panostaakin noiden bugien määrään ja materiaalien laatuun. Tuolla hintaerolla itse vaatisin jo moitteetonta laatua.

Hintaeroa tekee ehkä myös se että applen puhelimissa hinta säilyy, Nokian uusissa 920 puhelimissa alkoi ale jo ennen kuin se luuri ilmestyi, sen arvo on täysin mitätön parin vuoden päästä kun se on jo nyt alessa. Toisaalta pari vuotta vanhasta iPhonesta saa vielä ihan kohtalaisesti rahaa takaisin.
 
Kerropa läski, mitä meinaa ale ennen ilmestymistä?
 
Kerropa läski, mitä meinaa ale ennen ilmestymistä?

Sitä että telefinland myi sitä jollain 480 eurolla ennakkomyyntinä. Aikaisemmin myyntiin laittanut Elisa myi jollain 550+, tele pisti alennuksella myyntiin. Noi läskiviittaukset voit jättää imo pois, toki jos sulla ei muuta asiaa ole kuin henkilökohtaiseen vittuiluun niin kertoohan se paljon älykkyydestäsi.
 
On siinä jotain muutakin vikaa, pelkät huonot kuvat eivät selitä outoja paikannuksia ja haetun paikan sijaitsemista ihan muualla kuin missä se oikeasti on. Siitä, minkä verran se vaikuttaa navigointiin en osaa sanoa mitään.

Mutta asiani itse asiassa oli se, että minusta vika ei niinkään ole itse satelliitti/ilmakuvissa, vaan algoritm(e)issa, jolla ne sovitetaan karttadatan päälle, tai sitten itse karttadatan pinnanmuototiedoissa. Se, mitä tällä erolla on merkitystä, jääköön tässä arvioimatta.
Apple on haalinut kartta-aineiston kasaan eri viranomaislähteistä, ja konvertoinut sen automaattisesti omaan tietokantaansa. Jossain alkuperäismateriaali on ollut hyvää ja konversio on onnistunut, jossain taas on homma kussut joko alkuperäisaineiston tai konversio-ongelmien takia.

Maailmassa on kartta-aineistoa ziljoonassa eri koordinaattisysteemissä (Suomessakin on käytössä useita, joiden välillä pitää tehdä muunnoksia), joten automaattikonversiolla ei päästä kovin hyvää lopputulokseen ikinä. Tämä on se syy, miksi Navteq/Nokia ja Google ajavat autoilla ympäri maailmaa koko ajan tallentamassa kartta-aineistoa ja kartta-aineisto tarkistetaan käsityönä. Applelta puuttuu koko tämä digitaalista karttaa tuottava organisaatio, joten aika lailla soitellen sotaan siellä oman navigointisoftan kanssa lähdettiin.

Siellä, missä koordinaatistonmuunnos on heittänyt kadut väärään paikkaan, ei navigointi yksinkertaisesti voi toimia - edes teoriassa. Valistuneena arvauksena heittäisin, että Suomessa noita vikapaikkoja on projektiokaistojen reunoilla (Miken mainitsema Orimattila näyttäisi pikavilkaisulla osuvan KKJ 2 ja 3 kaistojen väliin). Jos tämä teoria on oikea, Suomessa on kaksi pystysuoraa kaistaa, joissa Applen navi menee sekaisin.
 
Kylläpä on huvittavaa lukea tätä ketjua... :D Mitäs mieltä olette LG:n luureista, onko mitään kokemuksia? Ite laitoin tilaukseen LG:n Optimus 4X HD:n tänään, kun hintaakin on ''vain'' 388e CDONissa ja speksit ovat samat kuin SGS3:ssa. Toivottavasti ei ihan susi ole.
 
Hyvin kaukainen kokemus ja yleinen fiilis firman luureista negatiivinen. Ehkä LG:n vuoro tehdä Googlen Nexus puhelin muuttaa suuntaa, ainakin revikoiden perusteella Nexus -versio tuntuu paljon paremmalta kädessä (tuntuma ja lookki) kuin puhelin mihin se perustuu.

Eli summa summarum tuoreita kokemuksia ei ole, mutta piti kommentoida. :)'

Gigantilla on muuten kova tarjous menossa, kun kerta vertasit SGSIII, eli siellä on nyt 499€ SGSIII + lisäakku + lataus/puhelindock.
 
Siellä, missä koordinaatistonmuunnos on heittänyt kadut väärään paikkaan, ei navigointi yksinkertaisesti voi toimia - edes teoriassa. Valistuneena arvauksena heittäisin, että Suomessa noita vikapaikkoja on projektiokaistojen reunoilla (Miken mainitsema Orimattila näyttäisi pikavilkaisulla osuvan KKJ 2 ja 3 kaistojen väliin). Jos tämä teoria on oikea, Suomessa on kaksi pystysuoraa kaistaa, joissa Applen navi menee sekaisin.
Eikä ole, eikä mene. VITTU!
 
Vittusaatana, miks ei ollu punasia sgs3:ia heinäkuussa ku ostin oman?!?!

Lumia 820:lle laitettu iphone-luokan hinta gigantin sivuilla :D 999e. Hauska juttu, vaikka tuo ei tule olemaan hinta, kun puhelin myyntiin tulee.
 
Sitä että telefinland myi sitä jollain 480 eurolla ennakkomyyntinä. Aikaisemmin myyntiin laittanut Elisa myi jollain 550+, tele pisti alennuksella myyntiin. Noi läskiviittaukset voit jättää imo pois, toki jos sulla ei muuta asiaa ole kuin henkilökohtaiseen vittuiluun niin kertoohan se paljon älykkyydestäsi.

Kaupat myy tuotetta eri hintaan = alennusmyynti. Logiikka, johon vain Japi pystyy.

Oikeasti, toivon että trollaat.
 
Pakko sanoa että tää ip5 ei ole kyllä mikään erikoinen, upea design ulkoisesti mutta siinä se onkin. Muutama tosi hieno juttu mutta aika laihaksi jäi fiilis.

Noh, vaihdetaan puhelinta sitten 3v päästä uudelleen :)
 
Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom