- Liittynyt
- 18.2.2023
- Viestejä
- 47
Olen tehnyt pitkään töitä päihdeongelmaisten kanssa, kyllähän monet kertovat hekumoineensa suunnattomasti ajatuksella päihteistä, ennen ensimmäistä käyttökertaa. En osaa sanoa minkälaista suunnitelmallisuutta siinä taustalla sitten on.Päihteet on täysin omaa luokkaansa verrattuna mihin tahansa muuhun addiktioon. Miten moni alkoholisti tai pirinisti ajatteli ennen ensimmäistä kokeilukertaansa, että tästä voisi tulla loppuelämän juttu pitkin arkiviikkoja?
Itselle oli jo natuna kovaa treenatessa mielessä roina-asioihin perehtyessä että roinaaminen tulee olemaan pitkäaikainen juttu ja kun lopetetaan joskus pitkän määrittelemättömän ajan jälkeen niin jatketaan korvaushoidossa loppuelämä. Tätä suunnittelin päässäni jo ennen ensimmäistä kuuria.
Ei todellakaan niin päin että ensimmäinen random kokeilu kuuri koukutti ja ajatukset olisi syntyneet sen jälkeen. Addiktio jos semmoiseksi kutsutaan niin enemmän suorituskykyyn, pelikuvaan ja niistä syntyvään hyvänolon tunteeseen. Ei että itse aine tekisi hyvänolon tunnetta.
Näin aika monella muullakin. Jos joku keksisi uuden mystisen naturaalitavan päästä nykyisiin maailmanennätys voimatasoihin ja ronnie colemanin massoihin niin vaihtaisin metodit sinne ja luopuisin roinasta. Toki jotkut valitsisivat tehdä tuon ja ottaa roinatkin päälle kasvaen norsuksi mutta itselle riittäisi.
Onko muuten Utti Hietalalla mielestäsi addiktio naturaali bodaukseen kun bodymunkkina vuosikymmenenä painanut? Onko se huononlaatuinen addiktio mielestäsi?
Todella häiriintyneeltä kuulostaa tuo ajatuksenkulkusi, äkkiseltään haiskahtaa jonkinlaisilta tunnepuolen ongelmilta. Suunnittelit siis myrkyttäväsi itsesi siihen pisteeseen, jossa olet tuhonnut hormonitoimintasi varmasti? No, kai sitä tuollaisesta suunnitelmallisuudesta voi joku jotain lohtua saada kaaottisessa maailmassa. Kovin kuulostaa vaan itsetuhoiselta.
Nämä höpöpuheet lopettamisesta ovat perinteistä addiktien paskapuhetta. Todella stereotypista kamaa. Et kuitenkaan lopeta, koska et halua etkä pysty. Olet addikti. Myös aktiviteetteihin voi tulla riippuvaiseksi, me emme nyt puhuneet siitä, vaan riippuvuudesta substansseihin. En tunne muutenkaan Utti Hietalaa, joten vaikea sanoa.