Makwan Amirkhani

Tuo Seppänen nyt kannattaa jättää ihan omaan arvoonsa. Kaveri on sellaisen perus negatiivisen suomi-asenteen äärimmäinen kannattaja ja äänitorvi. Tyyliin: ei siitä mitään tulee, olis nyt lyöny sitä, ihan turhaa puhetta, kyllä nyt hävettää yms. yms.

Omasta mielestä Makulla on ihan oikea asenne. Jos sä tähtäät tähtiin, niin vähän epäonnistuessa voit kuitenkin päästä kuuhun asti. Turha tuonne on lähteä omiin tossunkärkiin tuijottelemaan ja hokemaan, että lähdetään tässä nyt hyvää suoritusta vaan hakemaan ja katsellaan mihin se sitten riittää...
Mietin myös, vetääkö tämä Seppänen tahallaan tällaista roolia? Vai voiko oikeasti olla näin negatiivinen?

Juuri näin. Vaikka Maku ei pääse tähtiin, niin on se kuuhun pääseminen jo todella kova juttu. Ei siellä kuussa suomalaisia ole käynyt.
 
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Varmaan aika veemäinen tyyppi muutenkin mut luultavasti negatiivisuudella saa suomessa kuuntelijoita.
Nytkin tätä tyyppiä varmaan aika moni täällä kuunnellut että mitä se jauhaa.
 
Seppänen on kyllä aivan käsittämätön ukko. Taktiikkana on haukkua kaikki urheilijat riippumatta näiden tekemisestä. Jos henkilö ei ole lajissaan aivan maailman ehdotonta kärkeä - mitä juuri kukaan suomalainen ei ole - tällöin osuu tietysti usein oikeaan. Mies on itse urheilutaustoiltaan joku Suomi-sarjan lätkänpelaaja. Lieneekö ollut koskaan edes Suomen tuhannen parhaan pelaajan joukossa?
No höpöhöpö nyt. Raflaava ja kärkäs se on ollu aina mutta se ketään siellä oikeasti hauku. Naureskelee ja tekee huumoria näistä Helenius Fury otteluista sun muusta toki ja Makua kiusaa tosi ikävästi jos fanina kuuntelee. Löysentäkää vähän sitä pipoa ja ymmärtäkää että se on viiihdepodcast johon on sekotettu aivan pätevää asiaa. Jos yhtään enempää kuuntelis niin tietäis että se tekee aivan selväksi sen ettei ole sen alaa tuo kamppailu sun muu
 
Terve, Esko. Kiva, että osallistut keskusteluun. :ROFLMAO:
 
Terve, Esko. Kiva, että osallistut keskusteluun. :ROFLMAO:
Esko heittäis lisää löylyä kun paha mieli tullu. Kummikuuntelija täällä. Johan se urheilulehden toimittajana ja uutispäällikkönä sai toiset repimään pelihousujaan kun mielipiteiden esittäminen oli melko kärjistävää eikä ujostellu.
Helvetin tylsä ois maailma jossa ei ois muuta sanottavaa kun Hyvä yrkkä! Ens kerralla paremmin! Tosi hienosti meni!
 
Jos muille vittuilee ilman mitään kompetenssia koska maailma on tylsä paikka, voisi itseään sitten laittaa likoon eikä solvata niitä jotka ihan oikeaa jännitystä ja urheiluviihdettä pystyy tarjoamaan. Vaikka joku kanava mihin kuvaa itsensä sparraamassa Makun kanssa. Muihinkin kamppailukisoihin kyllä pääsee osallistumaan ja lisäämään jännitystä maailmaan. Lätinää ja mussutusta on ihan tarpeeksi jo muutenkin.
 
Kukaan nyt varmaan väitä ettei sais kritisoida, mutta ne jutut kotimaisista vapaaottelijoista mitä Eskolta oon aikasemmin kuullu on kyllä ollut haukkumista.
 
Esko heittäis lisää löylyä kun paha mieli tullu. Kummikuuntelija täällä. Johan se urheilulehden toimittajana ja uutispäällikkönä sai toiset repimään pelihousujaan kun mielipiteiden esittäminen oli melko kärjistävää eikä ujostellu.
Helvetin tylsä ois maailma jossa ei ois muuta sanottavaa kun Hyvä yrkkä! Ens kerralla paremmin! Tosi hienosti meni!
Ei tuollaisessa "mielipiteen esittämisessä" ole mitään hienoa. Esko olisi hyvin hiljaista ja kohteliasta poikaa, jos samat jutut pitäisi kertoa kasvotusten. Se, että netin kautta voi oksentaa "mielipiteinään" mitä tahansa ilman pelkoa seuraamuksista, ei tee siitä mitenkään hienoa tai arvostettavaa. Esko on huomionkipeä rassukka.
 
Kyllä mä veikkaan että uskaltais. Meillä oli alasteella niitä pikku nulikoita jotka raapi päätään isomille ja jos isompi hermostu niin juoksi opettajan helmaan.
 
Arvostella saa toki, mutta tietty suhteellisuudentaju olis aina ihan hyvä. Suomalaiselle divaritasolle yltänyt kiekkomies haukkuu korkeimmalla sarjatasolla työkseen ottelevaa vapaaottelijaa. Vähän ku salikisoja kiertelevä kamppailija lyttäis kaikki kolmosketjuun jämähtäneet NHL-kiekkoilijat urheilijoina. Lopettaisvat uransa, kun eivät ikinä tuu kuulumaan edes top-20 parhaan pelaajan joukkoon... Surkeita luusereita.
 
Siitähän ei ole kyse, etteikö Makwanin suoritusta urheilijana voisi kritisoida, mutta sen voi tehdä asiaperustein, eikä yleisesti dissaamalla toista.

Fight Matrixin rankingissa Makwan on tällä hetkellä sarjassaan sijalla #46. Koska -65,8 kg on yksi kovatasoisimmista sarjoista, hän lienee maailman kaikista vapaaottelijoista tasoltaan jossain TOP150-200 luokassa. Vastaavan tasoinen jääkiekkoilija olisi luultavasti jonkun hyvän NHL-tiimin kolmoskentässä tai keskitason joukkueen kakkoskentässä. Tällaisen pelaajan tasoero maailman parhaaseen on tietysti iso, mutta onko hän epäonnistunut urheilija, jonka kannattaisi lopettaa koko kiekkoilu?

Mielenkiitoista on muuten se, että Barbozalle (ranking #9) kärsitty tappio nosti Makwanin rankkausta kymmenen pykälää #56 -> #46. Algoritmin tekijän oletus lienee että tällaisella tasoerolla "normaalitulos" olisi ennakkosuosikin keskeytysvoitto ja altavastaajan selviäminen täyden ajan on odotuksia parempi suoritus.
 
Hyvin näyttää kuitenkin uppoavan suomalaisiin, koska aloittamisensa jälkeen Urheilucast on valittu joka vuosi Suomen parhaaksi podcastiksi.
 
Mielenkiitoista on muuten se, että Barbozalle (ranking #9) kärsitty tappio nosti Makwanin rankkausta kymmenen pykälää #56 -> #46. Algoritmin tekijän oletus lienee että tällaisella tasoerolla "normaalitulos" olisi ennakkosuosikin keskeytysvoitto ja altavastaajan selviäminen täyden ajan on odotuksia parempi suoritus.
Eikös se ollut tuo Danny Henry voitto mikä nosti tuon #56 -> #46?
 
Siitähän ei ole kyse, etteikö Makwanin suoritusta urheilijana voisi kritisoida, mutta sen voi tehdä asiaperustein, eikä yleisesti dissaamalla toista.

Fight Matrixin rankingissa Makwan on tällä hetkellä sarjassaan sijalla #46. Koska -65,8 kg on yksi kovatasoisimmista sarjoista, hän lienee maailman kaikista vapaaottelijoista tasoltaan jossain TOP150-200 luokassa. Vastaavan tasoinen jääkiekkoilija olisi luultavasti jonkun hyvän NHL-tiimin kolmoskentässä tai keskitason joukkueen kakkoskentässä. Tällaisen pelaajan tasoero maailman parhaaseen on tietysti iso, mutta onko hän epäonnistunut urheilija, jonka kannattaisi lopettaa koko kiekkoilu?

Mielenkiitoista on muuten se, että Barbozalle (ranking #9) kärsitty tappio nosti Makwanin rankkausta kymmenen pykälää #56 -> #46. Algoritmin tekijän oletus lienee että tällaisella tasoerolla "normaalitulos" olisi ennakkosuosikin keskeytysvoitto ja altavastaajan selviäminen täyden ajan on odotuksia parempi suoritus.
Vai että kaikista maailman vapaaottelijoista top150-200...niin hirveetä hölynpölyä taas tämän palstan "ammattivalmentaja" kirjoittaa että huhhuh. Tuohon jääkiekko vertaukseen en edes viitti ottaa kantaa ku et selvästikkään tajua juuri mitään joukkueurheilusta...

Koitan itse perustelujen kera purkaa ton Makun viime matsin mitä täällä "hehkutetaan" paremmalla ajalla (viikonlopun aikana) ja hänen tämän hetken tasonsa. Sen sanon valmiiksi, että te jotka kuvittelette, että hän nousee top10 luokassaan...niin ei tule tapahtumaan. Ja pahoittelut jos kirjoitus tuntuu liian hyökkäävältä/ärtyisältä.
 
Mielellään kuulen noita perusteluita.

Oma arvioni perustuu lähinnä siihen, että potkunyrkkeilyssä sarjat 63,5, 67 ja 71 ovat selvästi parhaat ja laajimmat sarjat. Jo 60 ja 75 sarjoissa taso lähtee todella nopeasti laskemaan etenkin terävimmän kärjen ulkopuolella. Nämä painot ovat tietysti saman päivän puntarilla. Vapaaottelussa väitän että 65,8 ja 70,3 ovat ne selvästi kovimmat ja ennenkaikkea laajimmat sarjat. Voi tietysti olla, että Makwan olisi TOP 200 ulkopuolella, mutta ei kovin paljon.

Joukkueurheilussa en todellakaan ole asiantuntija, mutta käsittääkseni NHL:ssä on selvästi kovin taso ja korkein palkkataso. Varmasti esim. KHL:ssä jotkut kärkijampat tienaavat paremmin kuin mitä NHL:ssä, mutta useimmille NHL on se paras sarja jos sinne vain pääsee. NHL:ssä siis pelaa noin 700 urheilijaa.
 
Koitan itse perustelujen kera purkaa ton Makun viime matsin mitä täällä "hehkutetaan" paremmalla ajalla (viikonlopun aikana) ja hänen tämän hetken tasonsa. Sen sanon valmiiksi, että te jotka kuvittelette, että hän nousee top10 luokassaan...niin ei tule tapahtumaan. Ja pahoittelut jos kirjoitus tuntuu liian hyökkäävältä/ärtyisältä.

En mitenkään halua ennakolta lytätä tekstiäsi, mutta voihan olla, ettei jengi täällä todellisuudessa kuvittele Makua top 10:een juuri sen enempää kuin suomalaiset fudisfanit omaansa. Täysin sivullisten näkokulmasta toki toimittajat tyypillisesti ymmärtävät enemmän jalkapallosta kuin vapaaottelusta.
 
Ei tainnut varsinaisesti ohi tainnut ennustus mennä? Ja ymmärtäähän sen et parempi jotain fiiliksiä herättää kuuntelijoissa pelkän harmqan lätinän sijaan.
Itse pidän hieman asiapitoisemmasta tyylistä. Lisäksi toivoisin toimittajan pystyvän nousemaan lukijan tai kuulijan yläpuolelle ja tuomaan esiin jotain uutta. Muiden sanomisia voi toistaa ilman erityistä osaamista kuka tahansa sekä yksityishenkilönä somessa että toimittajana. Tokihan näyttää siltä, että tuokin podcast on kuulijansa löytänyt. Kenties on hän jostain lajista jotain ymmärtää, mutta se laji ei ole vapaaottelu.
 
Ei tainnut varsinaisesti ohi tainnut ennustus mennä? Ja ymmärtäähän sen et parempi jotain fiiliksiä herättää kuuntelijoissa pelkän harmqan lätinän sijaan.
Niin, kyllähän myös esim. Joe Rogan herättää fiiliksiä kuulijoissa ilman ottelijoiden dissausta ja "vähän" jotain lajista ymmärtääkin. Sonnen myös herättää fiiliksiä ja soittaa suutaan, mutta ei sekään ala ottelijoita vähättelemään. Tapansa kullakin.
 
Back
Ylös Bottom