Maastaveto ja painonnousu.

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Dawn
  • Aloitettu Aloitettu

BCAA-valmisjuoma

Pineapple Lemonade, 24 tlk

-40%
Liittynyt
9.6.2008
Viestejä
12
Aikaisemmin painoin noin 75-80 kg ja mave oli siinä 170-180 kg (sumotyyli). Nyt viimesyksynä paino alkoi nousta itsellekkin hiukan tuntemattomasta syystä sinne 90 paremmalle puolelle ja on välissä käynyt sadassakin. Tuon painon nousun jälkeen maastavetoni putosi jonnekkin 160 kg tietämille. Osa painosta on tietenkin rasvaa, mutta kaikki joille olen sanonut painon noususta ovat kommentoineet aikalailla näin: "ei sitä kyllä päälle päin huomaa". Eli siis maha ei ole juurikaan kasvanut ja ainoa merkittävä muutos jonka itse huomasin ulkonäössä oli käsivarsien paksuuntuminen ja lievähkö rotevoituminen. Eli siis pelkästä lihomisesta ei ole kyse. Treeni on ollut aika satunnaista, mutta niin se on ollut aikaisemminkin. Mutta sitä rupesin kysymään, että voiko tuolla painon nousulla olla yhteyttä tuohon maastavedon tuloksen laskuun? Hartioihin, käsiin ja jalkoihin on tullut lisää voimaa, mutta jostain syystä mave lähti laskuun.

Olen miettinyt että voiko lisääntynyt kehon massa jotenkin rajoittaa sumovedossa käytettävien lihasten toimintaa. Siis tarkoitan että jos esim. vyötärön ympäryksen ja reisien paksuuntuminen on johtanut siihen että lihaksilla ei ole yhtä paljon tilaa "liikkua" kuin aikaisemmin tyyliin vyötärö ottaa kiinni reisiin noston alussa ja siirtää painopistettä taaksepäin (vähän huono esimerkki mutta menköön...). Yleensähän sumovetäjät eivät ole raskassarjalaisia. Mistä sekin johtunee ja onkohan yhtäläisyyksiä tähän tapaukseen.

Kertokaa tai vaikka arvailkaa jos vähänkin on tietoa asiasta. Kiitos!
 
Joo. Vaikka lihasta olis lisää, ni jos ei ole paljoa treenannu, niin se voi laskea pikkusen. Se tulee ylös heti ku vaa treenaa sitä mavea, ei sen kummempaa.
 
Ennemmin sen liikeradan muuttumisen/vaikeutumisen huomaa ihan konkreettisesti vittumaisuutena liikettä suorittaessa kuin tuloksen laskemisena. Jos veto ei liikeratojen puoleen tunnu vaikeammalta niin syy on treenaamattomuudessa
 
Lantion venyttelyä lisää (IMO), niin pääset taas haukkamaan sillä tangon alta.

Itellä kävi samoin, ei kyllä sarjapaino kerenny tippua, mutta nostonopeus laski ja oli pakko aloittaa tiukka venyttely. :thumbs:
 

Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom