Tuossa yllä Reno^^ jo aika hyvin sanoi sen mitä minäkin tässä olen koittanut ihmetellä, eli että mihin sitä koko jumalaa ja uskovaisuutta tarvitaan tällaisen "järkevän kristityn" tapauksessa. Jos se ihminen lukee raamattua vain tarinana ja vertauskuvana, eikä usko minkään jumalallisen voiman fyysisesti vuorovaikuttavan maailman kanssa, ainakaan kuvitellun luomishetken jälkeen niin mikä koko uskon merkitys on?
Nyt ilmeisesti Max131 pyrkiikin lähinnä vain tarjoamaan jonkinlaista psykologista selitystä sille miksi jotkut ihmiset tällaiseen "uskoon" ryhtyvät, ja näiltä osin ollaan varmaan kaikki jokseenkin samaa mieltä. Jostain syystä monella ihmisellä on tällainen tarve uskoa, tai mielestäni enemmänkin väittää uskovansa, johonkin "korkeampaan voimaan". Sanon "väittää uskovansa" siksi, että tuollainen uskomusjärjestelmä muuten rationaalisessa maailmankuvassa on niin päälleliimattu ja teennäinen, että luulen etteivät tällaiset ihmiset tosiasiassa pidä itsekään näitä väitteitä totena. Eli syvällä sisimmässään tietävät, ettei mitään jumalaa ole, mutta koska uskovaisuus on tässä yhteiskunnassa positiivinen asia ja uskonto aina kuulunut oleellisena osana kulttuuriin, niin siitä halutaan jotenkin pitää kiinni. Tai jotain. Näiden "järkevien kristittyjen" uskoisinkin enimmiltä osin kääntyvän ateisteiksi jos yleinen suhtautuminen uskontoihin muuttuisi negatiivisemmaksi.
Sitten on tietysti niitä, jotka uskovat jonkinlaiseen kuolemanjälkeiseen elämään, mutta eivät usko jumalan vuorovaikuttavan fyysisen maailman kanssa. Eli nämä uskovat, että on olemassa jokin sielu, jossa tietoisuus säilyy kuoleman jälkeen, ja joka siirtyy johonkin fyysisen maailman ulkopuolelle elämään ikuisesti ihmisen kuoltua. Tällainen ajatus tietysti voi tuntua lohduttavalta, onhan se lupaus kuolemattomuudesta. Yleensähän tuo tuonpuoleinen on vielä sellainen paikka missä kaikki vääryydet korjataan jne. Mutta kyllähän se nyt pitäisi aikuiselle ihmiselle olla ihan selvä asia, että tuo on vain toiveajattelua. Valitettavasti totuus on se, että me kaikki kuolemme ja sitten kaikki loppuu. Jossain vaiheessa, luultavasti hyvin pitkän ajan päästä, myös koko ihmiskunta tulee tuhoutumaan, ja kaikki maailman ihmiset kuolevat. Se on väistämätön tosiasia. Kypsä aikuinen ihminen pystyy hyväksymään nämä ikävät tosiasiat sellaisina kuin ne ovat, ja ehkä käyttämään tätä tietoa myös positiivisella tavalla, esim tietäen että tämä elämä on kaikki mitä meillä on, joten se kannattaa elää parhaalla mahdollisella tavalla. Mitä ikinä se kenellekin sitten tarkoittaa.
