Tarinasi vaikuttaa juuri sen kaltaiselle joka luo otolliset olosuhteet tämänkaltaisen uskon syntymiselle. Ei se siitä silti totta tee ja itseasiassa jos menneisyyteni olisi sinun menneisyytesi kaltainen, suhtautuisin omaan uskooni erittäin kriittisesti. Tämä on tietysti ns. ulkopuolelta helppo sanoa. Helpompi kuin asianosaisen tehdä.
Kuitenkin esimerkiksi oma tarinani on kovin erilainen ja päättyy täysin toisenlaiseen, tyystin ateistiseen maailmankuvaan. Pidät tätä epätotena vain koska olet omalla päättelyllä tullut toiseen johtopäätökseen. Ja kaikki tämä noista lähtökohdista ja päässäsi joka on jo aiemmin "kärsinyt" fanittamisesta, masennuksesta, bipolaarisesta mielialahäiriöstä jne.
Kaikki kirjoittamasi on totta aina viimeiseen riviin asti. Jostain syystä uskovaiset tarvitsee tuon viimeisen rivin selitykseksi tapahtumienkululle vaikka oikea selitys on paljon arkisempi muttei yhtään väheksyttävämpi.
Et voi oikein noiden antamieni tietojen perusteella sanoa etta heitin tuon viimeisen rivin selityksen koska olen uskovainen. Jos kertoisin koko tapahtuman kulun, tulisi minun yksityiskohtaisesti selittaa lahes koko elamani ja lisaksi kaikki ajatukseni about viimeisen kahden vuoden ajalta kaikki ajatukseni, ja niita olisi paljon koska viimeisen kahden vuoden aikana olen kayttanyt suurimman osan ajastani pelkastaan siihen. En tieda miten joku arkisempi tieteellinen selitys voisi olla oikeampi selitys. Jos pitaisi piirtaa kuva k uvaaman kokotapahtumasarjaa niin silloin pohjimmaisena olisi kuvassa olisi usko/Jumala/raamattu. Kuitenkin ainut asia mika ei ole muuttunut koko muutoksen aikana on ollut usko Jumalaan. Raamattu on tahan mennessa toiminut vallan mainiosti ja antanut tyhjentavan vastauksen moneen mielta askarruttaneeseen kysymykseen.
Masentuneena olin ateisti enka silloin koskaan edes ajatellut uskontoa, silloin mieltani jopa aika ajoin piristi uskovaisista kertovat vitsit. Enemmankin tana aikana sain mieleni jokseenkin solmuun vaikka en sita itse edes tiedostanut. Ensimmainen "vaiheeni" aikana uskovaisena, ajatusmaailmani oli jokseenkin samanlainen kun normi kirkkouskovaisella, en silti puhunut siita kenellekaan silloin koska en voinut kieltaa sita etta hihhulit on vahan outoja, enka taipunut uskomaan etta he ovat ne "Jumalan valitutt" yksinkertaisesti sen vuoksi koska heidan yksinkertaisuutensa ja kaytoksensa yleisesti ei mitenkaan sopinut raamatun kuvaukseen oikeamielisesta ihmisesta.
En vielakaan puhu avoimesti kenellekaan uskomuksistani oikeassa elamassani. Turhaa esimerkiksi tuoda esille joka tilanteessa, etta olen kristitty, koska tiedan etta heilla on omat vaarat maaritelmansa siita mita se on? Yhtahyvin voisin kertoa olevani saatananpalvoja, koska heidan kasityksellaan kristinuskosta ja mun kasityksellani siita, on yhta paljon eroa kuin mun uskolla ja saatananpalvonnalla. Taman vuoksi tasta asiasta vaittely on hyvin turhauttavaa taalla, vaikkakin toisaalta ihan jannaa.
Silla mun aiemmalla fanittamisella ja nykyisella uskolla ei ole mitaan tekemista toistensa kanssa, taysin eri mielentila. Nyt vain ymmarran paremmin fanitusilmiota maailmassa ja voin katsoa sita sivusta ilman etta muodostan siita mitaan pinnallista henkilokohtaista mielipidetta.
Mita ajattelisit jos sanoisin etta sinun tarinasi tapahtumienkulun selitys on paljon henkisempi kuin luulet, muttei yhtaan vaheksyttavampi kun oma tulkintasi tapahtumien kulusta. Ymmarrat varmaan pointin
