Lähiaikoina on tullut kuunneltua ja katseltua useampia dokumentteja Irakin suurkaupungeista Erbilistä ja Mosulista, joissa molemmissa on aktiivista jälleenrakennustoimintaa sodan jäljiltä. Nuori, sekulaari sukupolvi rakentaa kansalaisyhteiskuntaa, elvyttää Isisin aikana kiellettyjä kulttuuritoimintoja, urheilutapahtumia, tuhottua yliopistoa ja muuta koulutusjärjestelmää sekä kirjastoja. Pienyrittäjille on paljon mahdollisuuksia. Ohjelmista on saanut sen kuvan, että vaikeuksista ja puutteista huolimatta vallalla on positiivinen asenne tulevaisuuteen ja ihmisillä on hyvä mahdollisuus palata normaaliin arkielämään.
Joten ihmetyttää suuresti, miksi suuri joukko irakilaisia turvapaikanhakijoita muka edelleen olisi vaarassa, jos heidät palautettaisiin lähtömaahansa. Poikkeuksena esim erilaisiin vähemmistöihin kuuluvat tai poliittiset aktivistit, joihin on kohdistunut vainoa, mutta että tavalliset khalidit ja ahmedit. Kun mitään reaalista syytä ei ole. Luulisi kotiinpaluun kiinnostavan enemmän kuin paperittomana eläminen, kun kuvitelmat helposta elämästä eivät ihan toteutuneetkaan. Olisipa kiva kuulla joku virallinen perustelu sille, miksi tämän asian kanssa vain löysäillään eikä mitään päätöstä näytä ikinä syntyvän.
