Veli hakkasi siskoaan kirveellä "kunnian vuoksi" Afganistanissa
Pakistanilainen Gul Meena naitettiin 60-vuotiaalle miehelle tytön ollessa 12-vuotias. Mies pahoinpiteli tyttöä päivittäin. Meena yritti kääntyä perheensä puoleen ja hakea apua, mutta sai toivottoman vastauksen ja lisää lyöntejä.
- Olet miehesi omaisuutta, se on sinun elämäsi.
Viisi vuotta onnettomassa avioliitossa elettyään Meena tapasi nuoren afgaanimiehen, jonka kanssa hän päätti karata Afganistaniin. Toisen miehen matkaan lähteminen oli tiukan islamistisen lain vuoksi pahin rikos mitä kuvitella saattoi. Meena kuitenkin tiesi ettei voinut jatkaa elämäänsä miehensä kanssa.
Kunnian puolesta
Meena ja afgaaninuorukainen pakenivat Afganistaniin Jalalabadin kaupunkiin. Parin epäonneksi Meenan vanhempi veli tavoitti karkulaiset. Ensimmäisenä veli tappoi afgaaninuorukaisen, jonka jälkeen hän kävi sisarensa kimppuun kirveen kanssa. Veli löi Meenaa 15 kertaa kasvoihin, päähän ja muualle vartaloon. Kun hän luuli onnistuneensa tappamaan sisarensa, pakeni veli takaisin Afganistaniin.
Kuin ihmeen kaupalla Meena kuitenkin selvisi. Hänet toimitettiin sairaalaan, jossa hänet karmivista lähtökohdista huolimatta onnistuttiin kursimaan kasaan. Meenaa hoitanut lääkäri kuvailee tytön selviämistä ihmeeksi.
Kansainvälistä apua
Sairaalassa Meena sai hoitoa ilmaiseksi hyväsydämisten lääkäreiden ansiosta. Kun hän toipui pahimmasta, muodostui ongelmaksi se minne hän menisi. Perheen luokse hänellä ei ollut palaamista.
Lopulta Meenan kohtalosta kuuli yhdysvaltalaisafganistanilainen avustusjärjestö, joka kuljetti tytön Kabuliin naisten turvakotiin.
- Kun hän ensin saapui meille hän ei kyennyt kävelemään, puhumaan tai syömään ja hän joutui käyttämään vaippoja. Hän ei olisi selvinnyt, jos emme olisi saaneet häntä tänne, kuvailee Naiset afgaaninaisten puolesta -järjestön toiminnanjohtaja Manizha Naderi tilannetta.
Yksi tuhansista
Gul Meena on yksi tuhansista naisista, jotka asuvat naisten turvakodeissa Afganistanissa. Useat heistä ovat kunniamurhayritysten uhreja. Kunniamurhat ovat edelleen olemassa oleva tapa joissakin heimoissa Afganistanissa ja Pakistanissa.
YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon ilmaisi äskettäin huolensa naisten kohtelusta Afganistanissa.
Viimeisen vuoden aikana väkivaltarikokset naisia kohtaan ovat kasvaneet 20 prosenttia.
-
Vaikka jotakin kehitystä on tapahtunut, on Afganistanissa edelleen rankaisemisen ilmapiiri, joka koskee varsinkin naisia ja tyttöjä, Ban Ki-moon sanoo.
YK:n mukaan Afganistanin viranomaisten tietoon tuli vuosina 2010 - 2012 noin 4 000 naisiin kohdistunutta väkivaltatapausta.
Mitä tulevaisuus tuo tullessaan?
Parhaillaan Afganistanissa on 14 naisille tarkoitettua turvataloa. Jokaista niistä rahoitetaan kansainvälisillä varoilla. Suuri huoli on se, mitä taloille tapahtuu sen jälkeen, kun kansainväliset joukot vetäytyvät Afganistanista vuoteen 2014 mennessä.
- Näillä naisilla ei ole mitään paikkaa minne mennä. Jos he palaavat perheittensä luokse, heidät tapetaan, sanoo Manizha Naderi.
Gul Meena ei ajattele tulevaisuuttaan. Hän toivoisi kuolleensa veljensä kirveen iskuihin.
- Olen yrittänyt tappaa itseni useasti sen jälkeen, kun pääsin sairaalasta. Täällä he eivät vain anna sen tapahtua. Kun katson peiliin peitän puolet kasvoistani käsilläni. Minulle sanotaan, ettei niin pitäisi tehdä, mutta olen niin häpeissäni, Meena sanoo.