Maahanmuutto

Meta title: 💥 Maahanmuutto – yksi aikamme kuumimmista yhteiskuntakysymyksistä ilman silkkihansikkaita, mutta faktoihin nojaten

Meta description: Keskustelua maahanmuutosta, integraatiosta, talous- ja turvallisuusnäkökulmista – näkemyksiä ja kokemuksia laidasta laitaan asialinjalla.

Vai et kolonialismin syytä, no miksi Suomi on selvinnyt sitten näin hyvin? Maailmassa on montakin maata mitkä ovat olleet kolonialismin alla ja selvinneet siintä mutta Afrikan manner on ihan oma asiansa.

Piskuisen Suomen tai minkä tahansa muun valtion rinnastaminen maailman toiseksi suurimpaan mantereeseen, jolla on vieläpä hyvin poikkeuksellinen maantiede ja etninen, demografinen sekä kultturinen rakenne, on dorkaa. Afrikan kolonisaatio oli laajuudessaan ja toteutustavassaan monella tapaa ennennäkemätön tapahtuma, jolla on takuulla vaikutusta myös mantereen kehnoon nykytilaan.

Moni teollistunut nykyvaltio saa kiittää kehittyneestä tilastaan suuresti Afrikkaa, jota on kupattu ja kupataan yhä surutta.
 
Cthulhu on kärjistyksellään samalla oikeassa ja väärässä. On totta että maapallolla Afrikan valtiot kärsivät eniten "resurssivitsauksesta" suuryritysten toimesta. Eli kun löytyy luonnonrikkaus, niin lopulta se tuottaa enemmän miinusta kuin plussaa kun yritykset valtaavat alueet, maksavat paikallisille promillen tuotoista, saastuttavat alueet vituiksi, ja vievät miljardit itselleen.

Ei se silti yksinään ole selitys Afrikan maiden nykytilalle, vaikka onkin voimakkaasti ollut siihen vaikuttamassa.

E: Jos joku ylikansallisyhtiö pystyisi esim. Suomessa mellastaa samalla tavalla, niin eiköhän se sen tekisi. Yritysten mellastus on paljon helpompaa maissa, joissa vallitsee käytännössä katsoen täysi anarkia. Ja tästä taas saadaan kiittää miljoonaa eri syytä.
 
Kun pojat oikein tarkasti katsotte niitä historiankirjojanne, niin se kolonialismi loppui ajat sitten. Voiko Suomi syyttää nykytilastaan nälkävuosia ja Venäjää?

Ongelmahan tuossa on se että monet Afrikkalaiset valtiot vaikuttavat menneen itsenäistymisensä jälkeen pikemminkin huonompaan suuntaan, massiivisesta kehitysavusta huolimatta. Toki sitä valkoista miestä tullaan syyttämään asioiden tilasta maailman tappiin, kuten tuossa edellisessä postauksessani hiukan viittasinkin valkoisen miehen taakalla. Tämä tuskin auttaa alueen väestöä pätkääkään.

Tässä artikkelissa on analysoitu noita Afrikan köyhyyden syitä:

Among a great number of possible explanations for this economic disaster, one of the most plausible ones is the conviction that “governance and public administration weaknesses, [and] the failure to reflect poverty concerns in budget allocations…” (1) generate economic gaps. This analysis thus aims to demonstrate that so far weak governance institutions are one of the main causes for the above-depicted underdevelopment of some African countries.

Tietysti asiaan ei voida puuttua tuon valkoisen miehen taakan takia, koska kiinnittäminen huomiota siihen, että monet Afrikkalaiset päättäjät vaikuttavat kyvyttömiltä aikaansaamaan toimivia yhteiskuntia, nähdään rasismina, ja mieluummin puhutaan vaikkapa siitä kolonialismista tai vastaavista. Olisi varmaan hyödyllistä ottaa selville kuinka paljon kehitysapu itseassa auttaa paikallisia despootteja pysymään vallassa.
 
...Tietysti asiaan ei voida puuttua tuon valkoisen miehen taakan takia, koska kiinnittäminen huomiota siihen, että Afrikkalaiset päättäjät vaikuttavat kyvyttömiltä aikaansaamaan toimivia yhteiskuntia, nähdään rasismina, ja mieluummin puhutaan vaikkapa siitä kolonialismista tai vastaavista. Olisi varmaan hyödyllistä ottaa selville kuinka paljon kehitysapu itseassa auttaa paikallisia despootteja pysymään vallassa.

Samaa mieltä. Lisäisin lihavoimaani kohtaan "sekä haluttomilta".

Välillä kun lukee Afrikan johtajista niin usko paremmasta meinaa loppua. Valopilkkuina ovat jotkut korruptoimattomat paikallisjohtajat, jotka ovat saaneet yllättävän paljonkin aikaan, kun rahat on käytetty kouluihin, sairaaloihin ja sensellaisiin, eikä omiin kullasta tehtyihin uima-altaisiin.

Pitää muistaa miten alhainen hintataso noissa maissa useimmiten on. Tuhannellakin eurolla tekee jo helvetisti, jos se käytettäisiin oikein. Mutta ainahan sen joku gebardinnahkahattuinen pösilö tunkee omaan taskuunsa.
 
Kun pojat oikein tarkasti katsotte niitä historiankirjojanne, niin se kolonialismi loppui ajat sitten. Voiko Suomi syyttää nykytilastaan nälkävuosia ja Venäjää?

Suomen ja Afrikan rinnastaminen on yhä dorkaa. Toinen on pieni pohjoiseurooppalainen valtio, jota asuttaa pieni ja etnisesti yhtenäinen kansa; toinen on valtava, maantieteellisiltä oloiltaan rikkonainen manner, jonka väestö jakautuu tänä päivänä liki 900 eri kieliryhmään sekä miltei 2000 etniseen ryhmään. Lisäksi Suomen ja Afrikan historiat poikkeavat merkittävästi toisistaan. "Kun kerran meillä, niin miksei heilläkin" -argumentti ei tässä tapauksessa yksinkertaisesti toimi.

En myöskään ymmärrä, miksei jonkin maan tai mantereen menneisyydellä - varsinkin maailmanhistoriallisesti niin läheisellä ja merkittävällä kuin Afrikan kolonisaatio - saisi tai voisi olla vaikutusta sen nykytilaan. Tietysti sillä on vaikutusta - samoin on esimerkiksi massiivisella orjakaupalla, joka hidasti suuresti Afrikan teollista, sosiaalista ja kulttuurista kehitystä, minkä vaikutukset näkyvät tänäkin päivänä. Menneisyyden tiedostamisen ei tarvitse estää nykyhetkeen keskittymistä; sen sijaan menneisyyden tiedostaminen voi parhammillaan laajentaa nykyhetkeä koskevaa ymmärrystä.

Väite siitä, että kolonisaatio ja orjakauppa olisivat ainoat syyt Afrikan kurjaan nykytilaan, tuntuu yhtä lailla omituiselta. Syitä Afrikan kaaokseen (joskin tilanne ei jokaisessa Afrikan valtiossa ole aivan yhtä synkkä) on monta. Homma pitäisi jotenkin saada hallintaan. Korruptoitunut ja mielivaltainen nykysysteemi tuntuu masentavan tehottomalta ja joissain tapauksissa varmasti lisää kurjuutta enemmän kuin vähentää sitä.

Mielestäni samalla voitaisiin unohtaa itsesääliset valitusvirret valkoisen miehen taakasta. Kyllä jokainen vähänkään historiaa tunteva tietää, miten valloittajat ovat Afrikkaa ja afrikkalaisia historian saatossa kohdelleet. Sen sijaan tulisi pitää huolta siitä, ettei afrikkalaisten kurjuutta valkoisen tai muun värisen miehen taholta enää lisättäisi, vaan alettaisiin oikeasti puhaltaa yhteen hiileen mantereen olojen kohentamiseksi.
 
Suomen ja Afrikan rinnastaminen on tässä tapauksessa yhä järjetöntä. Toinen on pieni pohjoiseurooppalainen valtio, jota asuttaa pieni ja etnisesti yhtenäinen kansa; toinen on valtava, maantieteellisiltä oloiltaan rikkonainen manner, jonka väestö jakautuu tänä päivänä liki 900 eri kieliryhmään sekä miltei 2000 etniseen ryhmään. Lisäksi Suomen ja Afrikan historiat poikkeavat merkittävästi toisistaan. "Kun kerran meillä, niin miksei heilläkin" -argumentti ei yksinkertaisesti toimi.

En myöskään ymmärrä, miksei jonkin maan tai mantereen menneisyydellä - varsinkin maailmanhistoriallisesti niin läheisellä ja merkittävällä kuin Afrikan kolonisaatio - saisi tai voisi olla vaikutusta sen nykytilaan. Tietysti sillä on vaikutusta - samoin on esimerkiksi massiivisella orjakaupalla, joka hidasti suuresti Afrikan teollista, sosiaalista ja kulttuurista kehitystä, mikä näkyy tänäkin päivänä. Menneisyyden tiedostamisen ei tarvitse estää nykyhetkeen keskittymistä, sen sijaan se voi parhammillaan laajentaa nykyhetkeä koskevaa ymmärrystä.

Väite siitä, että kolonisaatio ja orjakauppa olisivat ainoat syyt Afrikan kurjaan nykytilaan, tuntuu yhtä lailla väärältä. Syitä Afrikan kaaokseen (joskin tilanne ei jokaisessa Afrikan valtiossa ole aivan yhtä synkkä) on monta. Homma pitäisi jotenkin saada hallintaan. Korruptoitunut ja mielivaltainen nykysysteemi tuntuu masentavan tehottomalta ja joissain tapauksissa varmasti lisää kurjuutta enemmän kuin vähentää sitä.

Jep, varmasti kolonialismilla on vaikutusta Afrikan nykytilaan. Samoin Venäjän vallan ajalla on vaikutusta Suomen nykytilaan.

Tässä vaiheessa olisi kuitenkin ehkä parempi keskittyä todellisiin syihin kuin niihin, joihin on helppo vedota ja joille ei tässä vaiheessa voi mitään.
 
Suomen ja Afrikan rinnastaminen on yhä dorkaa. Toinen on pieni pohjoiseurooppalainen valtio, jota asuttaa pieni ja etnisesti yhtenäinen kansa; toinen on valtava, maantieteellisiltä oloiltaan rikkonainen manner, jonka väestö jakautuu tänä päivänä liki 900 eri kieliryhmään sekä miltei 2000 etniseen ryhmään. Lisäksi Suomen ja Afrikan historiat poikkeavat merkittävästi toisistaan. "Kun kerran meillä, niin miksei heilläkin" -argumentti ei tässä tapauksessa yksinkertaisesti toimi.

En myöskään ymmärrä, miksei jonkin maan tai mantereen menneisyydellä - varsinkin maailmanhistoriallisesti niin läheisellä ja merkittävällä kuin Afrikan kolonisaatio - saisi tai voisi olla vaikutusta sen nykytilaan. Tietysti sillä on vaikutusta - samoin on esimerkiksi massiivisella orjakaupalla, joka hidasti suuresti Afrikan teollista, sosiaalista ja kulttuurista kehitystä, minkä vaikutukset näkyvät tänäkin päivänä. Menneisyyden tiedostamisen ei tarvitse estää nykyhetkeen keskittymistä; sen sijaan menneisyyden tiedostaminen voi parhammillaan laajentaa nykyhetkeä koskevaa ymmärrystä.

Väite siitä, että kolonisaatio ja orjakauppa olisivat ainoat syyt Afrikan kurjaan nykytilaan, tuntuu yhtä lailla omituiselta. Syitä Afrikan kaaokseen (joskin tilanne ei jokaisessa Afrikan valtiossa ole aivan yhtä synkkä) on monta. Homma pitäisi jotenkin saada hallintaan. Korruptoitunut ja mielivaltainen nykysysteemi tuntuu masentavan tehottomalta ja joissain tapauksissa varmasti lisää kurjuutta enemmän kuin vähentää sitä.

Mielestäni samalla voitaisiin unohtaa itsesääliset valitusvirret valkoisen miehen taakasta. Kyllä jokainen vähänkään historiaa tunteva tietää, miten valloittajat ovat Afrikkaa ja afrikkalaisia historian saatossa kohdelleet. Sen sijaan tulisi pitää huolta siitä, ettei afrikkalaisten kurjuutta valkoisen tai muun värisen miehen taholta enää lisättäisi, vaan alettaisiin oikeasti puhaltaa yhteen hiileen mantereen olojen kohentamiseksi.

Eipä ne kehitysmaihin lähetetyt miljardid näy missään.
 
Jep, varmasti kolonialismilla on vaikutusta Afrikan nykytilaan. Samoin Venäjän vallan ajalla on vaikutusta Suomen nykytilaan.

Tässä vaiheessa olisi kuitenkin ehkä parempi keskittyä todellisiin syihin kuin niihin, joihin on helppo vedota ja joille ei tässä vaiheessa voi mitään.

Kolonisaatio on todellinen syy, jolla on suuresti vaikutusta tämän päivän Afrikkaan. Se tosiseikka, että kolonisaation aika päättyi vuosikymmeniä sitten, ei tarkoita sitä, etteivätkö sen seuraukset näkyisi nykypäivänä. Kukaan ei myöskään väitä, että historiaa voisi muuttaa, mutta siitä voidaan ammentaa ymmärrystä, millä saattaa olla hyvinkin suurta merkitystä yritettäessä vaikuttaa nykyhetkeen ja tulevaisuuteen. Vetoamisella haetaan ensisijaisesti oikeutusta, tiedostamisella ensisijaisesti ymmärrystä. Puhun nyt tiedostamisesta. Kukaan ei ole kiinnostunut tekosyistä.
 
Eipä ne kehitysmaihin lähetetyt miljardid näy missään.

Afrikalle annetusta taloudellisesta tuesta on ollut hyötyä, mutta satsauksiin nähden aivan liian vähän. Esimerkiksi YK:n Afrikkaa koskevissa raporteissa ilmenee jatkuvasti, kuinka hälyttävän suuri osa tukisummista joko katoaa jäljettömiin tai päätyy kohteisiin, joilla ei oikeastaan ole mitään tekemistä Afrikan elinolojen kohentamisen kanssa. Systeemi kusee.
 
Väite siitä, että kolonisaatio ja orjakauppa olisivat ainoat syyt Afrikan kurjaan nykytilaan, tuntuu yhtä lailla omituiselta. Syitä Afrikan kaaokseen (joskin tilanne ei jokaisessa Afrikan valtiossa ole aivan yhtä synkkä) on monta. Homma pitäisi jotenkin saada hallintaan. Korruptoitunut ja mielivaltainen nykysysteemi tuntuu masentavan tehottomalta ja joissain tapauksissa varmasti lisää kurjuutta enemmän kuin vähentää sitä.

Näihin muihin syihin puuttuminen vain hyvin usein leimataan rasismiksi ja neo-imperialismiksi. Niitä syitä ei todellakaan ratkaista hyssyttelyllä eikä rahan syytämisellä sen korruptoituneen koneiston ylläpitoon - keino jota Vihreät esimerkiksi suosivat. Afrikkaan virtaava kehitysapu pitäisi kanavoida täysin uudestaan ja projektia valvomaan lähettää armeija. Estää väärinkäytökset ja takaa vakaat olosuhteet kehitystyölle. Tässä vaiheessa taas joku suvaitsevaiston kirkasotsainen maailmanpelastaja vetoaa maiden suvereniteettiin ja siihen, kuinka muutoksen pitää lähteä kansasta ja kuinka aseellisten joukkojen käyttö on väärin jne. :rolleyes: Noidankehä on valmis ja molemmat osapuolet kaivautuvat juoksuhautoihin stereotyyppisten solvausten täyttäessä ilman.

Mielestäni samalla voitaisiin unohtaa itsesääliset valitusvirret valkoisen miehen taakasta. Kyllä jokainen vähänkään historiaa tunteva tietää, miten valloittajat ovat Afrikkaa ja afrikkalaisia historian saatossa kohdelleet. Sen sijaan tulisi pitää huolta siitä, ettei afrikkalaisten kurjuutta valkoisen tai muun värisen miehen taholta enää lisättäisi, vaan alettaisiin oikeasti puhaltaa yhteen hiileen mantereen olojen kohentamiseksi.

Jokainen vähänkään historiaa tunteva tietää, että afrikkalaiset ovat alistaneet myös toisiaan kautta historian ja osa heimoista on ollut suorastaan avainasemassa orjakaupan mahdollistamisessa. Osansa on myös arabeilla, eli voitaisinko jo pikkuhiljaa lopettaa se pelkkä valkoisen miehen syyttäminen ja todeta, että kaikki tuolla on lusikkansa siihen soppaan tunkeneet?
 
Jokainen historiaa tunteva ei varmasti kiellä sitä, etteivätkö afrikkalaiset olisi sortaneet toisiaan ja etteikö sortoa tapahtuisi tälläkin hetkellä. Samalla maapläntillä asuminen ei valitettavasti takaa sitä, että ihmiset kohtelevat toisiaan automaattisesti hyvin. Esimerkkejä tästä löytyy kaikkialta maailmasta. Orjakauppaan osallistuivat yhtä lailla valkoihoiset, afrikkalaiset kuin arabitkin, minkä vuoksi puhuinkin Afrikan "valloittajista", en pelkästään valkoisesta miehestä. Afrikan nihkeää kehitystä mietittäessä, mitä siis lainaamasi kappaleeni koski, on huomattavaa se, että siinä missä orjakaupassa orjien ostomaiden teollinen kehitys nopeutui, Afrikan kehitys laaja-alaisesti hidastui.
 
No onneksi kiinalaiset ovat investoinneet miljardeja poikineen Afrikkaan ja jos jotku nostavat Afrikan pois köyhyydestä ja anargiasta on kinkit. Länsimaat siirsivät tuotannon itään ja nosti pitkälti Aasiaa pois köyhyydestä. Nyt Aasia tekee samaa Afrikan kanssa. Samalla voi kysyä montako pakolaista Kiina ottaa Afrikasta vuodessa. Veikkaan aika lähelle nollaa. Ja kehtaan väittää että Kiinan touhusta Afrikassa on paljon enemmän hyötyä kuin Suomen touhuilusta. Vaikka Kiinan vaikuttimet ovatkin dollareita (tai paremminkin yuaneja).

Jostain käsittämättömästä syystä samat ihmiset jotka haluaa pakolaisia Suomeen ei tykkää tällaisesta kehityksestä. Johtunee varmaan heidän yliopisto taustastaan ja ajatuksesta että kaikki raha ja hyvinvointi pitää saada etukäteen ja aivan kuin vasta sen jälkeen ihminen olisi kykenevä töihin. Itse ainakin olen niin laiska että jos kaiken haluamani saisin ilmatteeksi niin en päivääkään tekisi töitä...
 
Toisaalta Afrikalla olisi tällä hetkellä todella hyvät mahdollisuudet nopeaan kehitykseen Aasian tavoin. Halpaa työvoimaa ja paljon ulkomailta tulevia investointeja. Suoraan voidaan siirtyä uusimpiin innovaatioihin eikä tarvitse käydä läpi länsimaiden kehityskaarta höyryvoimasta nykypäivään. Tästä vain päästään taas siihen, että niitä investointeja ei käytetä tarkoitettuihin projekteihin ja sillä työvoimalla ei tällöin ole mitään väliä. Keskitytäänkö siis vaikka niihin ongelmiin ja jätetään historia sikseen? Siihen kun emme voi enää vaikuttaa toisin kuin tulevaisuuteen.
 
No onneksi kiinalaiset ovat investoinneet miljardeja poikineen Afrikkaan ja jos jotku nostavat Afrikan pois köyhyydestä ja anargiasta on kinkit. Länsimaat siirsivät tuotannon itään ja nosti pitkälti Aasiaa pois köyhyydestä. Nyt Aasia tekee samaa Afrikan kanssa. Samalla voi kysyä montako pakolaista Kiina ottaa Afrikasta vuodessa. Veikkaan aika lähelle nollaa. Ja kehtaan väittää että Kiinan touhusta Afrikassa on paljon enemmän hyötyä kuin Suomen touhuilusta. Vaikka Kiinan vaikuttimet ovatkin dollareita (tai paremminkin yuaneja).

Jostain käsittämättömästä syystä samat ihmiset jotka haluaa pakolaisia Suomeen ei tykkää tällaisesta kehityksestä. Johtunee varmaan heidän yliopisto taustastaan ja ajatuksesta että kaikki raha ja hyvinvointi pitää saada etukäteen ja aivan kuin vasta sen jälkeen ihminen olisi kykenevä töihin. Itse ainakin olen niin laiska että jos kaiken haluamani saisin ilmatteeksi niin en päivääkään tekisi töitä...

Muuttovirta on Kiinasta Afrikkaan tässä tapauksessa. Kiinalaiset ovat Etelä-Afrikan kolmanneksi suurin väestönosa yli 10% edustuksella. Kiinalaiset yritykset ostavat/vuokraavat maata ja tuovat sitten omat työntekijät Kiinan maaseudulta. Aiheuttaa närää paikallisissa kun ei saakkaan työtä, mutta toisaalta noita raportteja lukiessa ymmärrän hyvin miksi suositaan ahkeria työntekijöitä...
 
Miksi ei vain tunnusteta tosiasiaa että se on täysin paska manner johtuen huonoista ihmisistä. Aurinko paistaa ja on luonnonvaroja mutta musta ihminen johdossa ni näkee lopputuloksen jo. Se on jännä homma että ihan mihin tahansa maahan mustamies menee ni aina menee päin vittua, tietenkin on poikkeuksia joukossa että muutama prosentti on oppinut ihmisten tavat mutta suurin osa on ihan täysiä eläimiä. Jos nyt oikeasti haluttaisiin että siel Afrikassa jotain tapahtuisi ni se vaatisi että valkoinen mies ottaa sen maan/maat hallintaan ja nostaa sen jaloilleen, mutta Zimbabve ja Etelä-Afrikka on kyllä hyviä esimerkkejä että jos maan jättää sitten takaisin mustan miehen valtaan ni näkee mitä käy. En ole RASISTI olen vain realisti, näin se vain on.
 
Kolonisaatio on todellinen syy, jolla on suuresti vaikutusta tämän päivän Afrikkaan. Se tosiseikka, että kolonisaation aika päättyi vuosikymmeniä sitten, ei tarkoita sitä, etteivätkö sen seuraukset näkyisi nykypäivänä. Kukaan ei myöskään väitä, että historiaa voisi muuttaa, mutta siitä voidaan ammentaa ymmärrystä, millä saattaa olla hyvinkin suurta merkitystä yritettäessä vaikuttaa nykyhetkeen ja tulevaisuuteen. Vetoamisella haetaan ensisijaisesti oikeutusta, tiedostamisella ensisijaisesti ymmärrystä. Puhun nyt tiedostamisesta. Kukaan ei ole kiinnostunut tekosyistä.

Jep, varmasti kolonisaatio antaa ainakin helpon selityksen maailmanparantajille, koska valkoista miestä voi syyttää maailman tappiin. Ei Suomikaan ole kehitysmaa, vaikka kärsi Venäläisten sorrosta. Ns. tiedostajille kelpaa selitykseksi varmaankin mikä tahansa kananluiden asennosta Neuvostoliiton hajoamiseen, kunhan ei tarvitse kiinnittää huomiota todellisiin syihin.

Afrikan tilanteen parantamiseksi tarvittaisiin vähemmän "tiedostamista" ja enemmän vallitsevien tosiasioiden myöntämistä.
 
Tietysti hyvin perustellut faktat voi kuitata haihatteluna, jos niin haluaa. Pakko myöntää, että en oikein ymmärrä, mitä tarkoitat "ns. tiedostajilla" ja "maailmanparantajilla". Minua kiinnostaisi myös mainitsemasi "todelliset syyt" ja "vallitsevat tosiasiat", joihin et ilmeisesti sisällytä historiallisia tapahtumia, kuten vaikkapa kolonisaatiota. Haluaisitko kertoa, mitä nuo todelliset syyt ovat? Pahoittelen jos joudut toistamaan itseäsi. Itse en puolestani jaksa toistaa itseäni ottamalla enää kantaa tuohon Suomi-vertaukseen.

Voi olla, että jotkut ajattelevat Afrikan kaikkien nykyongelmien johtuvan siitä, miten muut maailman valtiot kohtelivat Afrikkaa orjakaupan ja kolonisaation aikana. Mielestäni se on yhtä virheellinen päätelmä kuin se, ettei Afrikan historialla olisi merkittävää vaikutusta sen nykytilaan. Ja ei kai kukaan järkevä myöskään syytä Afrikan ongelmista pelkästään "valkoista miestä". Itsetarkoituksellisissa historiallisissa syyllistämistripeissä vellominen jos jokin on menneisyydessä elämistä, ja eiköhän Afrikkaa koskevista historiallisista faktoista vallitse jo ihan riittävä konsensus, on niiden vaikutuksista mantereen nykytolaan sitten mitä mieltä hyvänsä.

Pakko sanoa, että Jamilta ja Pandakarhulta tuli aika mielenkiintoisia pointteja. En tiennyt Kiinan viime vuosien megaluokan satsauksista Afrikkaan. Pandan kommenteista tuli mieleen, että katsoin vähän aikaa sitten uudestaan Vice Magazinen videoreportaasin Liberiasta, ja on pakko myöntää, että melko jäätävää settiä oli. Onkohan esim. nykypäivän Liberian kaltaisen paikan hallinnointi edes mahdollista ilman jonkinlaisten aseistettujen turvajoukkojen aktiivista ja näkyvää läsnäoloa? Todella synkkää menoa, nimim. Poop Beach 4ever.
 
Back
Ylös Bottom