Profeetta Muhammedista pilapiirroksia tehneiden kuuluu kuolla.
Näin toteaa Abdillahi Farah Muhamed Helsingin Sanomien toimittaja Tommi Niemiselle. Huolimatta siitä, että Abdillahi suoraan toteaa oman näkemyksensä, lieventää toimittaja muslimimiehen sanomaa kyseenalaistamalla ymmärtääkö nuori Abdillahi itsekään, mitä hän sanoo. Sinänsä huvittavaa, että tällainen lause toimittajalta implikoi sitä, että hän pitää Abdillahia jotenkin vähä-älyisenä ihmisenä, joka ei ole täysin vastuussa sanomisistaan. Nieminen niin tyypilliseen tapaan kieltäytyy uskomasta muslimien olevan sitä mieltä, mitä muslimit sanovat itse olevansa. Tällaiset ihmiset haluavat uskotella itselleen ja muille sellaista todellisuutta, jossa islam on vain kiva juttu, joka rikastuttaa länsimaista kulttuuria. Sen sijaan jos esimerkiksi minä sanoisin jossain haastattelussa, että sivarien ja homojen tulee kuolla, niin siitä ei ihan takuulla kirjoitettaisi niin, että ymmärtääköhän nuori Jarkko itsekään, mitä hän sanoo.
Ei sillä, että varsinaisesti odottaisin Helsingin Sanomilta koherenttia tiedottamista, sillä vastuullista uutisointia (l. propagandaa) on vaikeaa tehdä noudattamalla samoja moraalisia periaatteita johdonmukaisesti. Silti sitä joutuu välillä ihmettelemään kuinka epäjohdonmukaista roskaa valtakunnan merkittävin sanomalehti julkaisee. Mukaan on totuttuun tapaan otettu suomalaisten ja suomalaisen kulttuurin syyllistäminen kaikesta pahasta ja tässäkin kirjoituksessa annetaan ymmärtää, ettei Abdillahi itse ole vastuussa radikaaleista näkemyksistään, vaan nekin on ovat suomalaisten syytä. Uskon, että minulla on kuitenkin lähempänä totuutta oleva selitys tälle asialle, kuin se selitys, jota toimittaja kirjoituksessaan antaa ymmärtää.
Mielestäni on varsin hälyttävää, että Abdillahi työskentelee lasten päiväkodissa Vantaalla. Minun on vaikea ymmärtää miten lasten kanssa työskenteleväksi mieheksi palkataan henkilö, jonka mielestä naisella ei ole oikeutta päättää syömisistään ja pukeutumisestaan, jonka mielestä uskonnollista dogmaa rikkoneet ihmiset tulee tappaa ja joka on varma siitä, että on tulossa lopulta maailmansota kristittyjen ja muslimien välillä ja johon hän kokee itse olevansa velvoitettu osallistumaan.