Sanotaan näin, etten ole riittävän innostunut maahanmuuttokysymyksestä, jotta olisin jaksanut siihen itse perehtyä, mutta olen enemmän tai vähemmän samaa mieltä useiden täällä esitettyjen mielipiteiden kanssa. Enemmänhän minä yritin kritisoida (mm.) tämän keskustelun laatua. Mutta se oli Rankkurin mielestä turhanpäiväistä ja ylimielistä pätemistä.
Eikö oo käyny selväksi, ettei täällä kukaan jaksa kuunnella ja lukea valopäiden vuodatuksia siitä, kuinka tulee keskustella. modified esim. bannattiin täältä juuri tuosta syystä. Et ole ensimmäinen etkä edes kymmenes, jolla ei ole mitään muuta annettavaa ku nillittää vitun ja neekerin käytöstä.
Muutaman kerran olen tässä keskustelussa yrittänyt tuoda joidenkin asioiden taustalla vaikuttavia seikkoja ilmi - tässä viimeisessä tuo oikeusasiamiehen kannanotto. Mutta senkään selostaminen ei kelvannut Rankkurille, koska hän oli eri mieltä siitä miten asian pitäisi olla.
Sulleko menee ihan kaikki läpi ja on okei, kun joku sua "korkeempi" kertoo sulle miten asioiden pitäis olla? Jos valtionsyyttäjä Mika Illman tulee kertomaan sulle, että on ihan okei, että abdikadir raiskaa ja hakkaa sun siskos ni sä oot sen jälkeen asian kanssa sinut?
Tätä samaa oli havaittavissa puoli vuotta sitten tässä keskusteluketjussa, kun yhdenvertaisuusasiaa viimeksi jumpattiin. Monille objektiivinen selostaminen kelpaa vain silloin, kun sitä voi käyttää oman mielipiteenmuodostuksen tukena. Jos taas objektiiviset seikat ovat vastoin omaa näkemystä, niistä ollaan joko hiljaa taikka ne julistetaan kaikesti huolimatta vääriksi - vaikka sitten väkisin tulkinnalla.
Keskustelisit sitten asiasta, etkä siitä kuinka Rankkuri puhuu tuhmia.
Juuri tästä yksiulotteisesta julistamisesta tämäkin keskustelu minun mielestäni kärsii.
Mutta ei lainkaan metakeskustelusta?
Suuri osa keskustelijoista jopa pyrkii mustavalkoiseen ajatteluun.
Jos asiat ovat mustavalkoisia, miksi niistä pitäisi ehdoin tahdoin tehdä harmaita?
Mutta minä nyt en tosiaan ole oikea ihminen osallistumaan tähän keskusteluketjuun, koska minä en "ota kantaa".
Mutta koet kuitenkin olevasi sen verran muiden yläpuolelta, että olet mielestäsi oikeutettu tuomitsemaan niiden keskustelutavat, jotka yrittävät keskustella? Sekö on sitä sun peräänkuuluttamaa asiallista keskustelua?
Toisaalta en muuten ole nähnyt Rankkuriltakaan yhtään ainutta omalla ajatuksella perusteltua kannanottoa.
Tästä voi olla monikin ihminen eri mieltä, mutta sua nyt kiukuttaa pikkusen kun sua toruttiin. Mä veikkaan, että yhdellekään tän ketjun lukijalle ei ole epäselvää, mitä mieltä mä olen asioista. Sun suhteen tuskin kukaan voi sanoa samaa.
Yleeensä "argumentit" ovat suoria viittauksia tilastoihin tai artikkeleihin.
Jos joku väittää, että somalit tekee töitä niin mun mielestä somalien työttömyysasteesta kertova tilasto on melko vahva argumentti asiaan. Sitä ei tarvitse selitellä sen kummemmin. Mutta kerro toki mihin haluat mielipiteen niin sen kyllä kerron.
Lisäksi vastakkaiset tai muutoin kriittiset puheenvuorot ohitetaan vastakysymyksillä taikka lisäperusteluvaatimuksilla.
Eikö ole omituista, että väitteille halutaan perusteluita? Se ei ilmeisesti ole sitä asiallista ja faktoihin perustuvaa keskustelua, jota olet täällä huudellut. Omituista, että ensin peräät faktoihin nojautuvaa keskustelua ja sitten perään itket, kun "kriittiset" vaativat ihan perusteluita kannanotoille. Joku vois pitää tätä hieman erikoisena.
Tämä argumentointityyli on aika sisällötön, kun koko vastuu keskustelusta lykätään "vastapuolelle".
Sä et tosiaan ole lukenu tätä ketjua, mä oon täällä miljoonat kerrat esittäny faktoihin perustuvia argumentteja, jotka eivät tue maahanmuuttoa. Toiselta puolelta ne tosin on jääny näkemättä. Mitä vitun sisältöä sä oot sit taas tuonu tähän keskusteluun? Nillitystä muiden keskustelusta. Mitä jos palaisit tänne kun sulla on jotain sanottavaa itse asiaanki?
Omaksi hommaksi jää siten vain piikittelevien kysymysten heitteleminen ja tilastoihin viittaaminen. En siis tarkoita, etteikö näissä aineistoissa olisi pohjaa, mutta mitäpä keskustelua saa aikaa siitä, jos toisen osapuolen vastaukset ovat käytännössä lyhyesti ja ytimekkäästi aina luokkaa "olet väärässä".