Päivitetty 23.1. 13:18, julkaistu 23.1. 12:42
Kolmelle miehelle vankilatuomiot 13-vuotiaan raiskauksesta
Camilla AhlstrandLähetä palautetta toimittajalle
Rovaniemen hovioikeus on tuominnut kolme nuorta miestä ehdottomiin vankeusrangaistuksiin raiskauksesta.
Nuoret miehet raiskasivat 13-vuotiaan tytön keväällä 2004. Ylivieskan käräjäoikeus antoi tuomion 23.5. 2008 ja tämän hovioikeus piti ennallaan.
Yksi miehistä tuomittiin kolmeksi vuodeksi ja kuudeksi kuukaudeksi vankeuteen törkeästä raiskauksesta ja törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Toinen tekijöistä sai törkeästä raiskauksesta ja lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä kolme vuotta ja 2 kuukautta.
Kolmas mies sai 2 vuotta ja 4 kuukautta vankeutta nuorena henkilönä tehdystä törkeästä raiskauksesta ja lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
Rangaistuksen määrään vaikutti edellä mainitun tekijän kohdalla se, että hän oli teot tehdessään ollut alle 18-vuotias.
Lisäksi miehet tuomittiin maksamaan rikoksen uhrille 31 000 euroa.
Vastaajat olivat pyytäneet hovioikeudelta syytteiden hylkäämistä tai ainakin rangaistusten ja korvausten alentamista.
Aarnos, Arttu Matias s. -83, ehdotonta vankeutta 3v 6kk.
- sai tuomion kahdessa syytekohdassa koskien törkeää raiskausta (RL 20 luku 2 pykälä 1) ja törkeää lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä (RL 20 luku 7 pykälä 1).
Peltoniemi, Tuomo Heikki Johan s. -81, ehdotonta vankeutta 3v 2kk.
- sai tuomion kahdessa syytekohdassa koskien törkeää raiskausta (ks. yllä) ja lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä (RL 20 luku 6 pykälä 1).
S., V. s.- 87, ehdotonta vankeutta 2v. 4kk.
- sai tuomion kahdessa syytekohdassa nuorena henkilönä koskien törkeää raiskausta (ks. yllä) ja lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä (ks. yllä).