En ole rasisti oikeastaan ollenkaan. Mielestäni jokainen yksilö ansaitsee mahdollisuuden näyttää olevansa hyvä tyyppi. Pyrin muutenkin pitämään kaikkia ihmisiä kohtaan mielen avoimena. Tosin tähän on myös sellainen poikkeus, että jos jokin tulee mannekuteissa vastaan, niin sillon kyllä suhtaudun henkilöön varauksellisesti. En kuitenkaan voi tätä sinänsä pitää rasistisena tai ennakkoluuloisena asenteena, koska romanivaatteisii pukeutuvasta henkilöstä voi sanoa, että hän kannattaa romanikulttuuria. Ja toisaalta romanikulttuuriin kuuluu kaikenlainen pimeä kaupankäynti ja muutenkin epämääräinen toimintaa joten selkeä johtopäätös romanivaatteista on, että niiden kantaja kannattaa tuollaista toimintaa. Tiukummat kutsuisi ehkä tuota rasismiksi, mutta toisaalta jos otetaan toinen esimerkki: jos näen henkilön, jolla on hakaristi tatuoituna ihoon ja suomenlippu hihassa, niin en ole ennakkoluuloinen jos sanon henkilöstä, että hän kannattaa uusnatsien ihanteita. Samalla tavalla minun pitäisi pystyä sanomaan romanivaatteisiin pukeutuvasta, että hän kannattaa romaniaatteita. Siinä vaiheessa olisin rasisti, jos tuomitsisin romanitaustaiset henkilöt esimerkiksi pelkän nimen tai ihonvärin perusteella, mutta näin en tee. jos selkeästi romanitaustainen henkilö pukeutuu ja käyttäytyy kuten muutkin, niin silloin suhtaudun häneen ihan niinkuin muihinkin ihmisiin.
Itse en ymmärrä ihonväriin perustuvaa rasismia ollenkaan. Sillä ei pitäisi olla mitään perusteita. Kulttuurillisia perusteita voidaan kyllä etsiä, mutta itse erotan sen täysin rasismi käsitteestä ja toivoisin muidenkin tekevän. Mutta toisaalta en tuolla tarkoita sitä, että jos joku on syntynyt johonkin tiettyyn kulttuuriin, että saisi sen takia lopun ikäänsä halveksia. Ennakkoasenteet ovat perusteltuja siinä vaiheessa ainoastaan, jos jokin henkilö selkeästi osoittaa kannattavansa jotain paskakulttuuria/aatesuuntaa, oli se sitten romanikulttuuri, ääri-islam tai uusnatsismi tai joku muu.
Oleellisena itse näkisin kuitenki sen, että ketään ei tuomita sen perusteella minkä väriseksi on syntynyt tai mihin kulttuuriin tai mihin maahan on syntynyt. Ihmisiä pitäisi perustella ainoastaan sen perusteella mitä he nyt ovat yksilöinä ja kuinka he käyttäytyvät.