Maahanmuutto

Meta title: 💥 Maahanmuutto – yksi aikamme kuumimmista yhteiskuntakysymyksistä ilman silkkihansikkaita, mutta faktoihin nojaten

Meta description: Keskustelua maahanmuutosta, integraatiosta, talous- ja turvallisuusnäkökulmista – näkemyksiä ja kokemuksia laidasta laitaan asialinjalla.


En tykkää luokitella ihmisiä trolleiksi, tyhmiksi, mielisairaiksi jne. etenkään pelkkien foorumiheittelyjen perusteella, joissa on 1/1000 mahdollisuus saada itselleen harmia oikeaan elämään. Nickien takaa huutelua ja harva pistää nettijuttunsa toteen...

Joo viestin idea on, että jos ette halua väitellä TaivaanIsän kanssa syystä tai toisesta, ette vastaile sen viesteihin, mutta minusta tämä on myös kiintoisaa katseltavaa, sillä minust kaikkien pitäisi hieman osata kyseenalaistaa juttujaan eikä jäkittää jotain äärimielipidettä, ainakaan sellaisissa asioissa, joissa ei ole täysin absoluuttista mielipidettä.

Pakko vaan sanoa, että kyllä tuolta Alanilta minusta tulee aika realistisesti ajateltua rasismia, vaikka se ilkeältä kuulostaakin. Käsittääkseni hän ajattelee hieman samalla tavalla kuin minä, eli ei haluaisi vähemmistöjä kuljetettavan keskitysleireille, mutta haluaisi pitää rodut/kansat/kulttuurit sopivan erillä toisistaan eikä sekoittaa pakolla eri ajatusmaailmoja yhteen, koska se nyt ei ihan toimi nähtävästi. Hän myös taitaa käsittää, ettei tuollainen realistinen rasismi liity täysin siihen, että ihonväri on eri.

Ala-asteellakin vaan sanotaan, että neekerien ihonväri on ja asiat eivät ole siellä hoidossa, koska niitä alistettiin joitain vuosisatoja/-kymmeniä sitten. Mitenkäs sitten tämä avustuksien jatkuva syysääminen ja se, ettei siellä itse kehitetä yhdessä omaa kulttuuria paremmaksi, vaan sisällissoditaan ja tehdään vieläkin se 10 lasta per nainen? Tällaistahan se oli ainakin ennen 1900-lukua Euroopassa: piti tehdä kymmenen lasta, koska suuri osa ei todennäköisesti selvinnyt. Mikään ei ollut omalla tavallaan vielä paikoillaan. Sitten vielä kaksi maailmansotaa päälle, mutta omasta mielestäni meidän olotila ei ainakaan materialistisesti ole kovin huonolla tasolla. Jos se jako on, että 80% menee vitun helposti ja hyvin ja 20% alkaa kärsiä meidänkin elintasomaissa, niin silloin voi osiltaan katsoa peiliinkin.

Minulla on alkanut olla jotenkin tuhoavia ajatuksia, mutta yksi asia taitaa olla eri: en syytä järettömästi koko yhteiskuntaa oman pääni ongelmista. Vaikka yhteiskunta = ihmiset, niin silti sanana 'yhteiskuntaa' käytetään ongelmien aiheuttajana.

Ironista kyllä, itse näen suuren osan ihmisten ongelmista pelkästään yksittäistapauksina ja yksittäisten ihmisten asioina. Ympäristöstä toki otetaan vaikutteita ja se, että on yhteisö, vaikuttaa asioihin, mutta minun puolestani ajatellen yhteiskunta tarjoaa kuitenkin niin paljon ja yrittää avittaa, ettei sitä tule kokonaan syyttää. Minusta ne, joille ei mikään kelpaa ja jotka eivät kestä yhteiskunnan kyydissä, ovat niitä heikkoja ja sitä paitsi jos he oikein haluavat, voivat he jotenkin itse muokata yhteiskuntaa, mutta jos ovatkin semmoisia ruikuttajia, voivat minun puolesta hävitä tai mennä pois yhteiskunnasta.

Se on nimittäin aika harmittavaa, että jokainen, tahtomattaan tai ei, syntyy osaksi tällaista yhteiskuntaa paitsi jos elää jossain metikössä, josta on 100km kaikkeen asutukseen ja joka suuntaan. Semmoinenkin elämä houkuttelisi, jos siellä eläisi tarpeeksi tavaraa syönniksi asti jne. ja sitten katsottaisiin vähän, miten siellä selviäisi.

Vaikka yhteiskunta on ihmisen pystyväisyyden perikuva ja tulos tähän mennessä, en halua riippuvaisuuden korostuvan liikaa. Yhteisö huolehtii toisistaan jne., mutta kompleksin pakosti jossain kohtaa hajoamista varten toivon, että jonkinlaiset valmiudet olisivat ihmisillä itselläänkin, mutta ei... Kaikki vain jäisivät odottamaan niitä vihatun yhteiskunnan avustuksia. Otetaanpa luonnonkatastrofit. Ei ole vielä niin isoa tullut, että joku kansakunta olisi kokonaan kaatunut, mutta jos jokin hirmumyrsky isossa mittakaavassa (verrattaen johonkin Katrinaan vai mikä se oli) iskisi vaikka Yhdysvaltoihin, niin siellä
- kuolisi vitun iso osa väestöstä, koska yhteiskunta ei toisi avustuksia, koska yhteiskunnan lait ja käytännöt häviäisivät ja luonto tekisi tehtävänsä
- osa pakenisi ja selviytyisi. käsittääkseni yksi vaihtoehto eläimelle, ainakin ihmisen kaltaiselle, on muuttaa jos ei pysty sopeutumaan, mutta tätäkään ei voi jatkaa loputtomiin ja en siksi ihan hyväksy, että afrikkalaisten pitäisi "muuttaa" ongelmansa tänne näin Eurooppaan
- rikolliset selviäisivät pisimpään, koska eivät ennenkään välttämättä tarvinneet yhteiskuntaa kuin hyödykseen ja hyödyntäisivät nyt jälleen ne varat mitä löytyy ja selviäisivät

Ymmärän kuitenkin, että täydellisessä yhteiskunnassahan toki rikolliset ovat loisia eikä rikollisia edes tarviaisi olla, koska kaikki saisivat tarvittavansa jne. :)

Itse kummiskin jostain syystä ajattelen aina välillä tilannetta, jossa kortit jaettaisiin uudelleen ja yhteiskunta murtuisi eikä sen lait enää kiinnostaisi ketään ja luonto alkaisi onnettomasti ja ilman tiettyä kaavaa karsimaan. Tuollainen luonnonvalinta on olemassa, vaikkei se nykyään ole kovin laajasti esillä, vaikka sairauksiin hieman kuollaankin eikä välttämättä niitä sairauksia ole ne henkilöt ansainneet, mutta jostain on karsittava.

Ai niin ja jos tulisi katastrofi, josta rajoitetuilla varoilla selvittäisiin, veikkaisin että ne vammaiset ja vanhukset eivät olisi aivan ykkössijalla pelastettavina, vaan ensin rikkaat ja sitten peruskansaa. Valittettavasti vammaiset ja vanhukset kuolisivat silloin.

Itse en kyllä haluaisi turvautua siihen, että aina tulisi joku pelastamaan, mutta tähän se vaan vähän perustuu se porukka, ketä kutsutaan yhteiskunnan massaksi ja itse en voi sanoa mitenkään irroittautunut yhteiskunnasta olevani. Samalla tavalla käyn kaupassa ja koulussa, enkä ole muuttanut viidakkoon tai Lappiin testaamaan luonnonvalintaa omalle kohdalle.

Jos muuten vielä jotain pitäisi sanoa, niin jokin sisäinen ääni koko ajan sanoo minulle, että on bullshittiä, että sivistysmaan ihmiset elävät 80-vuotiaiksi keskimäärin. Tuntuu vaan niin pitkältä ajalta tästä näin ajateltuna, mutta ei niille, ketkä antavat elämän vain valua ja jos jotakuta huvittaa elää pitkä elämä, niin en mene estämään. En kuitenkaan luota yleiseen fraasiin, että pitkä ikä on jokin laadun tae. Joidenkin mielestä elämä alkaa vasta siinä 20:n iässä, itse vähän pelkään, että päiväni 'päättyvät' silloin tai ennen sitä, jos ei ajatusmaailmani totaalisesti käänny ihan toisenlaiseksi ja saa nähdä, miten sekaisin pään voi muka näin nuoressa iässä saada.

Joo.
 
Väkivaltaisuudet, itsemurhat, kaikki tämmönen on minusta vain sitä, että ihmisiä vaan on niin paljon ja kaikki on tehty niin helpoksi (joka nähdään ennemin saavutuksena kuin haittana), mutta yksittäisillä ihmisillä on vain ongelmia sopeutua yhteiskuntaan. Kaikki vaan nyt syntyvät yhteiskuntaan usein. Jos yhteiskunta ei jollekin kelpaa, niin se ei tarkoita, että yhteiskunta olisi huono tai viallinen. Harmi, että tie pois yhteiskunnasta on hyvin vaikeaa ja ihmisiä halutaan pakottaa pitämään yhtä. Koko ajan keksitään eri tapoja, joilla jokin "stressiksi" kutsuttu puretaan (en tarkoita, että ihmisen pitäisi vain istua paikallaan ja tehdä työtä) ja kerrotaan, miten sinusta tulee onnellinen. Ymh.

Minulla on joitain mietteitä, miten elämä voisi olla hieman parempaa:

- ihmisten määrää pitäisi vähentää ja tämä ei toteudu kouluammuskeluilla vaan siten, että ihmisiä syntyisi yksinkertaisesti vähemmän, kuoleman pitäisi olla luonnollisempaa, vaikka emotionaaliselle eläimelle tuottaa luonnostaan tuskaa menettää läheinen, johon on kiintynyt. harmi, että ihmisten lisääntyminen on valtion tukemana ja muutenkin niin nopeaa. emme elä mitään pula-aikaa täällä ja minusta olisi muutenkin koko maailmassa oikein, että otettaisiin väestöräjähdyksessä takapakkia.

- ihmisten ei pitäisi koko ajan vannoa pitkään ikään ja muutenkin minusta tuntuu, että monille, kuten minulle, monikymmenvuosinen elämä tuntuu ahdistavalta ja liian pitkältä. meinaan, että jos ei lääketiede olisi niin kehittynyttä, niin varmaan ihmiset kuitenkin voisivat elää sinne 25-30v akselille siten, että hallitseva elämäänsä koko ajan täysin. tiedä sitten, miten paljon olisi jäänyt ihminen kehittymyttä, jos keski-ikä ei olisi alkanut nousta.

kuitenkin tuntuu hölmölle, että ihminen vain kouluttautuu ainakin 20v koko elämästään laitoksissa kävellen. sitten tehdään millaista työtä tehdäänkin, mutta pian kun aletaan jo olla 50-vuotiaita, monet alkavat olla jo aivokuollutta/pyörätuolitavaraa. Sitten siitä pitäisi vielä pian elää toiset 50v (vaikka nyttemin eletään sinne 80v, niin ei se sadan vuoden ikä kovin kaukana ole) melkeinpä vihanneksena, vaikka vielä työtä tehdäänkin. Jotkut pystyvät nauttimaan kaikin päin tästä elämästään, mutta itse en halua vanhukseksi muiden armoille kylläkään.

- se, kuka haluaa kuolla, pitäisi antaa lopettaa itsensä, sillä en ihmettele, jos elämä on jotenkin ahdistavaa. kuitenkin eräänlainen 'masentaminen' ja muu ovat tällaista kansantautia, koska kaikki on normalisoitu ja täten on ihan oikein, että koko ajan masentaa ja väsyttää ja yhteiskunta on perseestä. tosiongelmaiset ovat käsittääkseni marginaaliryhmää. kaikki aina puhuvat yhteiskunnan totaalisesta rappeutumisesta, jos seuraat vaikka jotain tietynlaisia keskustelupalstoja.

"Ihminen jäänyt auton alle - kuski humalassa!!!!"
- mihin tämä yhteiskunta vielä menee. ei mitään rajaa. kohta tulee maailmanloppu jne jne

"Keskimäärin 99 % suomalaisista aikuisista on maistanut alkoholia"
- joo tuomionpäivä on käsillä

Tässä sitä silti ollaan.

Liian helppoa on elämä ja todisteena on se, että minäkin vaan valittelen täältä koneen äärestä massojen käyttämällä välineellä, internetillä, josta en tajua kovin paljonkaan eli olen aika massaa, enkä myöskään jaksa muuttaa elämääni mihinkään tältä istumalta, koska pelkään lähteä lämpösestä kodista pois, koska olen vieläkin 100 % riippuvainen yhteiskunnan ja vanhempien hoivasta. Surullinen fakta.

Kuitenkin on tarkoituksena lähteä kotoa lähempänä mieluusti lähempänä 15v kuin 20v loisimasta ja valittelemasta tietokoneen ääreltä. Sitten voisi vaikka mennä sinne Lappiin tai viidakkoon elämään luonnon varassa, kunhan ensin hoitaa muiden ihmisten keskellä asiat kuntoon. Itse asiassa itsemurhan lavastaminen kuulostaisi kiintoisalta. Muutenkin häviäisi kaikista rekistereistä ja voisi sitten elää yhteiskuntariippumatonta elämää täysillä ja käyttää vain niitä keksintöjä, jotka tekee ja katsoa, miten pitkälle pääsee ja kuolla sitten 30v eikä elää yhteiskunnan rahoilla ja kuolla 90v. Kyllä.

Todennäköisempi vaihtoehto on tällä hetkellä julkisuuden hakuinen itsemurha, joka kuitenkin unohdetaan jo 2kk päästä.
 
Jaa, somaleja n. 10 kertainen määrä linnassa väkilukuun suhteutettuna kuin suomalaisia, sama trendi tosin suurempana taitaa olla raiskauksista jne. epäiltynä. Eihän nuo kännissä ratista vissiin kovin usein kärähdä. Turha kai edes miettiä, että toiselta puolelta osuutta vähentää suomen kansalaisuuden saaneet somalit ja toisaalta toiselle puolelle lisäävät rikostilastoja.

Voidaan siis todeta, että somalit lukumääräänsä nähden syyllistyvät rikoksiin vähintään 10x enemmän kuin alkuperäiset suomalaiset. Mistähän tämä johtuu? Siihen on kai kaksi vaihtoehtoa, joko somalit ovat perusluonteeltaan rikollista porukkaa tai meille on tullut se pelkkä paskasakki Somaliasta.

TaivaanIsä voi varmaan kertoa totuuden tähän, miksi nuo somalit ovat noin rikosherkkää porukkaa?

Jätetään loput arabit/afrikkalaiset pois keskustelusta vaikka suuntaus tuntuu olevan täysin sama. Jotain niissä on vialla.
 
Jopas on ruotsalaisnuoriso intoutunut juhlimaan uutta vuotta kun Göteborgissa koulut palavat ja Tukholmassa Rinkebyn metroasemakin jouduttu sulkemaan. Vähän rasistista Leifiltä ja Håkanilta mennä esim. Rinkebyhyn häiriköimään. Mitenköhän nyt työperäiset maahanmuuttajat oikein töihin pääsevät kun metrokaan ei kulje?

http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Uudenvuoden+raketeista+tullut+maanvaiva+Ruotsissa/1135232879507
http://www.dagensnyheter.se/DNet/jsp/polopoly.jsp?d=147&a=728559
 
Tuo hesarin korrekti uutisointi on kyllä jotain huvittavan ja säälittävän välimaastoa. :rolleyes:
 
The immigrants stuffed into car seats and under bonnets trying to get into Europe

043stowaways1DM_468x365.jpg

043stowaways3DM_468x309.jpg

043stowaways2DM_468x313.jpg

043stowaways5DM_468x367.jpg

043stowaways4DM_468x365.jpg


We recently watched the same type of persons, trying to cross from Greece into Italy, by Ferry. It defied belief, how, within view of waiting passengers, they openly "stowed away" underneath trucks etc, which were waiting to board the ferry.
Fortunately the Police were able to arrest a few. However, many made it on board.
When we asked the Police, how many got away, the reply came "Oh many, they all want to go to the UK, where they know that they will get a flat and plenty of money"

- Anon, Germany
The Government should pump money into providing an island to which all honest citizens of this country can escape when life here becomes too much. No wonder so many people are leaving. It's sickening to see what is becoming of our country.

- James, London, UK
 

Ei vittusaatana.

Eikös Iranin pitänyt rakentaa Mecca-mobiili jossa on mekanosoitin ja koraani-compartment? Nyt äkkiä pystyttämään Pohjois-Afrikkaan tehdasta joka valmistaa TODELLISIA tila-autoja.

Kuinka monta Ahmedia mahtuu kuplavolkkariin? Kaksi eteen, kaksi taakse, neljä etupellin alle, kaksi wankelin viereen, yksi varapyörään, viisi penkkeihin ja loput tuhkakuppiin, kunhan sinne ahdetut fasistiset juutalaiset on karistettu kadulle. New Beetlessähän on se kukkaruukunpidike kojetaulussa, eiköhän sinnekin joku sujuttaudu. Äänenvaimentimeenkin mahtuu jokunen laiheliini.

Todellisuus vie tarua kuusnolla. Eikä ihan ekaa kertaa tässä ketjussa.
 
Viimeksi muokattu:
Taivaanisä ei itse jaksa etsiä tietoa tai lähteitä joten tivaa muilta prosentteja ja lukuja, sitten kun ne postataan Taivaanisä huomauttaa etteivät ne pidä paikkaansa koska eivät ole tältä päivältä tms tms tms.
 
Se on ihan sama minkä väristä katukuvassa on, mutta omien arvojensa myyminen ja Suomalaisen perinteen väheksyminen ja polkeminen on perseestä.
 
TaivaanIsän sinnikkäästä vastarinnasta huolimatta: Uutinen

Hallituksen puheenjohtajana toimi tietojeni mukaan kaikkien rakastama monikulttuurisuuden ihanuuden keulakuva Ali Qassim.

Lienee sama tapaus, josta jo Halla-Aho kirjoitteli vuosi sitten: Klik
 
Back
Ylös Bottom