Olen minä tätä seurannut, ihan viime aikoihin asti ainoa karkoitettu oli gambialainen heroiinikauppias. Aika rajusti on pitänyt sydeemin muuttua, jos nyt karkotetaankin jo tuhansia joka vuosi...ja aika paskasakkia tänne valuu jos niitä tuhansia joka vuosi pannaan pois...
Rikosten takia karkotettuja on semmoinen sata vuosittain.
Erilaisista käännytyksistä (hylättyjä turvapaikanhakijoita ja muita epätoivottuja) on sitten melkein kolmisen tuhatta.
Vastahan televisiossakin oli nyyhkydokkari siitä kuinka venäläisiä huumerikollisia passitetaan Venäjälle kymmenittäin vuosittain tyhjänpäälle.
Se ettet sinä ole kuullut kuin jonkun gambialaisen karkoituksesta kielii jälleen kerran siitä että et yksinkertaisesti välitä tai pidät lappuja silmillä "oikean väristen" karkotuksilta, jotka edelleen muodostavat semmoset 90% Suomessa rikoksiin syyllistyneistä ulkomaalaisista. Edelleenkin epäilen näiden rikollisuushuolien olevan keppihevonen rasistisille mielipiteille.
Jos oikeasti oltaisiin huolissaan vain niistä rikollisista, niin porukka olisi nousemassa barrikaadeille vähän eri ryhmien takia.
Eli karvakäsi ei ole saanut itseensä vahinkoa, vaan joku on kivittänyt ikkunat pizza-paikasta. Voi kun se toimisi toiseenkin suuntaan niin, että vain omaisuus kärsisi.
Kyllä maahanmuuttajat kokevat suhteessa selvästi enemmän väkivaltaa kuin suomalaiset.
Silti, jankkaan yhä että syy miksi tässäkään threadissä ei olla niin turhan tarkkoja siitä meneekö käsitteet vähän ristiin on se, että esim Hyysäri ja YLE pistävät mamun ja pakolaisen käsitteitä hyvin iloisesti ristiin, ja sopeutumattomien pakolaisten aiheuttamia ongelmia ja rikollisuutta puolustellaan juurikin maahanmuuton eduilla...yhdenlaista maahanmuuttoahan se on pakolaisuuskin.
Enpä ole tuollaiseen törmännyt. Kyllä se on yleensä nämä rajat-kiinni-sankarit, jotka jaksavat pauhata jostain somaleista aina maahanmuuton tullessa puheeksi.
Ihan valtionjohtoa myöten Suomessa on pitkään vannotettu nk. työperäisen maahanmuuton nimeen, joka taitaa olla oikein jokin poliittinen ohjelmakin tällähetkellä. Ja nämä maahanmuuttajat muodostavat jälleen sen maagisen luvun 90% ulkomaalaisista tässä maassa.
Ei ni, mutta ensinnäkin, se ettei pääse maahan ei ole tuomio. Voi se maahan pääsemätöntä hermostuttaa, ja sormet syyhyää päästä kostamaan tämä vääryys vääräuskoisille, mutta silti, se ei ole tuomio.
Päin vastoin kerrassaan: jos todistetusti ja kokeillusti moniongelmaisen (sopeutumisen, raiskaamattomuuden, puukottamattomuuden, työllistymisen, jne suhteen) rikastajaryhmän
jäsen jätetään päästämättä maahan, niin siinähän ei tartte tuomita ketään, kun se juissi (useimmiten rikoksia tekevät miehet) ei pääse rötöstelemään.
Mikäs tuo sitten on jos ei tuomio? Sanot ettei kyseessä ole tuomio, mutta heti seuraavassa kappaleessa tuomitset ihmisen sopeutumattomaksi/raiskaajaksi/jne. jonkinlaisen rotuvihan perustein.
Jos sinun oikeuksiasi poljetaan jonkun toisen tekojen tähden, niin silloin sinut on tuomittu kärsimään jokin seuraus syyttömänä.
Tuollainen apartheid-mentaliteetti ei kuulu tälle vuosituhannelle, eikä etenkään tähän maahan.