- Liittynyt
- 19.1.2010
- Viestejä
- 7 170
- Ikä
- 52
Kun vielä muutama vuosikin sitten puhui ääneen euroopan väestönvaihdoksesta, niin sai vähintään kuulla olevansa mistään mitään ymmärtävä foliohattu, yleisemmin sai kuulla olevansa rasisti, fasisti, idiootti! Ja näin ei tulisi tietenkään ikinä koskaan tapahtumaan, mutta minä junttina natsina en vain sitä ymmärtäisi! Aika vähiin alkavat tänä päivänä käymään nämä "paremmin tietäjät" (joilla ei pysy edes taskulaskin kädessä).
Riikka Purra:
Ruotsin väestönmuutos ruotsalaisesta yhteiskunnasta "monikulttuuriseksi" yhteiskunnaksi etenee häkellyttävää vauhtia. Länsinaapurissa näyttää todennäköiseltä, että jo tällä hetkellä elävät ruotsalaiset jäävät vähemmistöksi omassa maassaan.
Ruotsin väkiluku kasvaa kovaa vauhtia ja sen aiheuttaa maahanmuutto ja ulkomaalaistaustaisten syntyvyys.
Vuonna 2002 Ruotsissa 73 prosenttia 15-44-vuotiaista oli syntynyt kahdelle ruotsalaiselle vanhemmalle.
Vuonna 2018 tuo osuus oli enää 60 prosenttia. Tämä ikäluokka on "hedelmällinen" ikäluokka, joten sen tarkasteleminen on oleellista. Kehitysmaataustaisten perhekoot ovat merkittävästi suurempia kuin ruotsalaisten, eurooppalaisten tai muiden länsimaalaisten.
Siihen, kuinka paljon maahanmuutto muuttaa yhteiskuntaa, vaikuttaa merkittävällä tavalla tulijoiden lähtömaa. Mitä kauempaa kulttuurisesti ja maantieteellisesti ihmiset saapuvat, sitä todennäköisempää on, että he eivät integroidu. Mitä huonommin he integroituvat, sitä kalliimmaksi he tulevat julkiselle taloudelle ja sitä suurempia ongelmia yhteiskunnalle aiheutuu.
Vaikka saksalainen tai japanilainen ei ole ruotsalainen, jokainen asiaa ymmärtävä tietää, että heidän vaikutuksensa yhteiskuntaan keskimäärin on tyystin toisenlainen kuin esimerkiksi afganistanilaisen, nigerialaisen tai somalialaisen.
Suurimmaksi ulkomaalaisryhmäksi suomalaisten ohi ovat muutama vuosi sitten nousseet syyrialaiset – muita kovia nousijoita ovat somalialaiset, turkkilaiset, afganistanilaiset ja eritrealaiset.
Maahanmuutolle on vuosien varrella keksitty mitä moninaisempia selityksiä. Olen seurannut keskustelua aktiivisesti 2000-luvun alusta saakka. On esitetty kulttuurin parantamista, geenipoolin rikastamista, työvoimapulan paikkaamista, solidaarisuutta, humanitaarisuutta, harmauden värittämistä, vaikka mitä.
Erityisesti Ruotsi alkaa olla tilanteessa, jossa mitään selityksiä ei ole enää syytä keksiä, sillä tilannetta ei voi enää kääntää. Väestönmuutosta ei voi enää pysäyttää tai välttämättä edes hillitä. Nyt maahanmuutto ihan oikeasti alkaakin olla kuin luonnonvoima.
Miksi te teitte tämän!