Laskeva penkkitulos

Liittynyt
4.1.2008
Viestejä
37
Auta Pakkotoisto, auta.

Yleensä tähän aikaan maanantai-iltaisin nautin palautusjuomaa voimieni tunnossa juuri salilta tulleena pakkotoistoa selaillen. Tänään kuitenkin kaikki on toisin.

Tänään epätietoisuus ja ahdistus kalvaa mieltäni ja palautusjuoma on kuin mitä karvainta sappea. Sillä jo pitkän penkin/treenin paikallaan junnaamisen jälkeen jo toista tai peräti kolmatta kertaa penkkitulos on ollut laskeva. Jokaisella treenikerralla penkki tuntuu raskaammalta ja toistoja menee jopa edellistä kertaa vähemmän.

Siispä suuri ja mahtava Pakkotoisto: Mitä teen väärin? Jatketaanko Arnoldin kultaisen kuusikon hiisaamista jo toista vuotta putkeen vai liekö aika vaihtaa treenimetodia?

Millainen penkkitreeni sopisi kynäniskalle, pyramidi?


-Nimimerkillä uneton yö luvassa
 
Olisko mahdollista se, että yksinkertaisesti hinkkaat sitä penkkiä liikaa? Jos esim. teet nuo sarja g6 loppuun niin en yhtään ihmettele jos sarjatulokset laskee, sillä hermosto ja lihakset ovat kovilla. Ota nyt ainakin kevyemmin tai sitten otat ainakin hetken lepoa tosta penkistä. Itselläni siis huomasin tämän auttavan.
 
Ihan ilman ihmeempää asiantuntemusta voisin heittää, että jos tuloksia ei enää tule niin vuoden samaa ohjelmaa tehtyään voisi toki vaihtaa. Ylikunto tietenkin myös mahdollisuus, onko sykkeet korkealla pitkään treenin jälkeen tai aamullakin, univaikeuksia? Kannattaa varmaankin googlata ylikunnon oireita(niitä on paljon muitakin) jos sopisivat sinuun. Muutkaan liikkeet penkin lisäksi eivät siis kehity?
 
Näin on, liikaa penkkiä ja tietysti failureen kaverin kanssa. Viikko totaalilepoa ja paljon safkaa naamariin. Sitte 10kiloa vähemmän parhaasta sarjasta ja alat taas tekemään, kyl se siitä nousee.

- - - Updated - - -

Ei sitä ylikuntoa kannata pelätä. Hermosto voi mennä tukkoon, mutta ei se sama asia olekuin ylikunto. Ei sitä ylikuntoa ihan pienestä saa.
 
Täsmennyksen paikka; Itse asiassa aloitin uudestaan salilla käymisen heinäkuussa puolen vuoden tauon jälkeen. Puolessa vuodessa sarjapainoista putosi 15 kiloa, joten vedän nyt kevyemmillä. En myöskään vedä failureen kaverin kanssa. Teen sarjat viimeiseen toistoon asti, joka omilla voimilla vielä nousee.

Ongelma tuntuu olevan lähinnä penkissä, muut liikkeet tuntuvat kehittyvän kyllä.

Myöskään ylikunnon ei pitäisi olla vielä ongelmana lähimainkaan.
 
No välillä voi päivästä kiinni kuinka kulkee, ryypänny nesteet jne. Kuis usein teet penkkiä ja missä sarjapainoissa liikutaan?
 
Ohjelmaa kannattaa vaihtaa viimeistään 3 kuukauden välein. Kaiva siis joku toinen ohjelma esiin ja tee penkkiä vaikka käsipainoilla välillä.

Mitenkäs painon laita; onko paino noussut, laskenut vai pysynyt paikallaan samalla kun penkkitangon paino laskee?
 
Jaa, g6:sta teet, eli 3 krt/vko..aika turhaa hieroa noin montaa kertaa viikossa. ala tekemään esim. 4 jakosella ohjelmalla, ruoka kuntoon. tulosta tulee varmasti. jätä nyt viikoksi penkkireenit kokonaan poies, käsipainoilla kevyesti.

- - - Updated - - -

Ei sitä ohjelmaa mihinkään tarvii vaihtaa, tai ainakaan paljoa. Vähän vaihtelua reeniin ja erikoisliikkeittä sillointällöin. itsellä ollu sama jako 3 vuotta, joka reeni kuitekin vähän erilainen.
 
Paino on päinvastoin lisääntynyt 6:lla kilolla.

Haulla varmasti löytää, tiedän, mutta liekö jollain neuvoa hyvää 2 tai 4 jakoista ohjelmaa. Käytettävissä on vain vapaita painoja, ei taljoja lainkaan.
 
Kyllä se kannattaa itse ettiä pohja ja siihen laittaa sellasia liikkeittä mitkä itelle paremmin sopii. Eise niin tarkkaa ole vedätkö kulmasoutua myötä vai vastaotteella, kuhan vedät.

Edit. Penkkiä suosittelen tekemään sillä 2x6 systeemillä (siitäkin juttua vaikka kuin vitusti) meinaan ite kehityin tolla ainaki helvetisti, jos siis penkkimaksimi kiinnostaa. :D
 
Edit:

- Ohjelmaa sun ei välttämättä tarvitse vaihtaa, jos muut liikkeet on kertomasi mukaan kehittyneet
- Tee vaan 1-jakoisella treeniä, missä on kyykky mukana, niin saat yleisvoimaa ennen mihinkään 4-jakoiseen bodyohjelmaan siirtymistä. Harkitse sitten kun kyykkäät vaivoitta ainakin yli sata kiloa. Siitä on sulle enemmän hyötyä, niin elämän kuin tulevien treenejen kannalta.
- Nuissa sarjapainoissa ongelma ei ole vielä ohjelmassa, ellet ole 50kg painava kääpiö. Etenkin, jos olet vuoden alussa käynyt siellä 60kg:ssa
- Mahdollisia ongelman aiheuttajia voivat olla mainitut liika treeni, huono tekniikka ja etenkin levon tai ravinnon puute.

Penkki on myös hyvinkin tekniikkalaji, eikä täten muiden liikkeiden kehitys korreloi aina sen tuloksen kanssa. Eli voi olla, että oot kehittyny ihan hyvin muuten, mutta tekniikan puutteet estää hyvän kehityksen ko. liikkeessä.

Tsemiä.
 
Kiitokset neuvoista vastanneille. Eli jatkan siis G6:lla sillä muutoksella, että korvaan 1. treenin 3x10 penkin 2x6 penkillä ja 2x8 vinopenkillä käsipainoilla ja 3. treenin penkin 2x6 penkillä ja 2x8 kapealla penkillä? 2. treenissä en tee penkkiä ollenkaan?
 
Kirjottelen mahollisimman maanläheisesti.

2x6:ssa lähde sen verran alhaalta sarjapainoissa liikkeelle, että menee helposti tuo 2x6 sillä painolla. Näin varmistuu se, että toistoja jää varmasti varastoon, mikä on voiman kehittymisen kannalta hyvä asia. Yks kova penkkitreeni viikkoon on noviisille ihan riittävästi, joten tee vaan kerran viikkon tuo 2x6. Lisää 2,5kg viikottain lisää sarjapainoihin. Tee 2. treenissä kevyesti vaikka käsipainopenkkiä 2x8 haluamallasi tavalla ja 3. treenissä 8x3, karkeasti noin reilu puolet maksimeista olevilla painoilla räjähtävästi. Tän on tarkotus olla nopeustreeni, mikä on ihan hyväksi ja mun mielestä voi tehdä tuon 2x6:n lisäksi, vaikka ei alkuperäseen ideaan kuulu, mutta menee kätevästi, kun salille meet kuitenkin. Joku voi olla eri mieltä, mutta näin et ainakaan ihan metsään mene :)

Ongelmaksi voi muodostua se, että pystypunnerrat myös joka treenissä ja sitä kautta rasitusta olkapäille kolme kertaa viikossa. Ota ne tavallista kevyemmin, niin varmasti lähtee penkkikin kulkemaan.

Tosiasia on kuitenkin se, että penkillä tulee yläkroppaan hyvin voimaa ja sitä kautta helpottuu kaikki muutkin yläkropan liikkeet varsinkin alussa. Sitä siis kannattaa treenata oikein, sama tosin pätee myös kyykkyyn, leuanvetoihin, maastavetoihin ja muihin raskaisiin perusliikkeisiin.
 
mun mielestä se 4 jakonen oli helppo, kerran viikossa lihakset kovaa. nyt ehdottelet yhtää kovaa, erivariaatioita ja nopeuspenkkiä kaverille jolla maksimi varmaan 70kg...muutenkin turhaa hinkata vuoden jälkeen jollain 1jakosella...
 
mun mielestä se 4 jakonen oli helppo, kerran viikossa lihakset kovaa. nyt ehdottelet yhtää kovaa, erivariaatioita ja nopeuspenkkiä kaverille jolla maksimi varmaan 70kg...muutenkin turhaa hinkata vuoden jälkeen jollain 1jakosella...

1-jakoisessa ei kyllä ole mitään vikaa, mutta siinä täytää olla vaihtelua sarja- ja toistomäärissä sekä liikkeissä. Saman paskan hinkkaaminen kuukaudesta toiseen on jokseenkin typerää, oli jako sitten mikä tahansa.
 
hommahan on niin että kaverilla on kehitys pysähtänyt, siinä vaiheessa miettisin niin treeniohjelmaa kuin safkapuoltakin. saman paskan hinkkaaminen ei ole sillon tyhmää kun kehittyy koko ajan. mutta tehkää miten haluatte. pääasia, että itse tietää mitä tekee.
 
Back
Ylös Bottom