Laitteistot? Minkälaista jengillä on?

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Mike
  • Aloitettu Aloitettu
Ihmetyttää miten canon ja nikon syytää edelleen tuota vanhaa tekniikkaa pikku parannuksin ulos vuodesta toiseen.

Olisiko syynä vain helppous? Ei haluta kikkailla turhaan, kun vanha teknologia myy. Omasta mielestä peilittömät ovat toki hyviä, mutta käsittääkseni ammatti käytössä ne eivät vielä voi korvata peilikameroita jo huonomman tarkennuksen takia ja heikomman akun keston. Kaikkihan riippuu tietysti käytöstä ja esim. omassa harraste käytössä ei käytännössä ole mitään väliä kuvaisinko peili vai peilitön kameralla. Uskon, että parin vuoden päästä kun tekniikka kehittyy ja akun kesto, tarkennus ym. saadaan paremmalle tasolle, niin myös Canonin ja Nikonin on tultava mukaan peilittömään kisaan. Onko sitten liian myöhäistä? Kuka tietää. Itse en kuitenkaan omista kameroista ole luopumassa ja vaikka hankkisinkin seuraavaksi esim. Sonyn peilittömän niin jättäisin kyllä Nikonit myös itselle ja kuvailisin sitten millä huvittaa. Filmikin on kuollut ja silti monet jopa ammattikuvaajat kuvaavat filmille.

Ja itseltä siis löytyy Nikon D5200 ja Nikon D610.
 
3 kpl Basic Nutrition Whey (3 kg) -25%
Supermass Nutrition: Super Meal 1 KG -30%
Vanhoja romuja tuli vaihdettua vanhoihin romuihin.

7D, Sigma 17-50 mm f/2,8 ex dc os hsm, Yongnuo YN-560 IV + vanhat putket edelleen (50 mm f/1,4 & f/1,8, 200 mm f/3,5, 135 mm f/2,8)

Ostoslistalla vielä Samyang 10mm f/2,8 ja Sigma 70-200 f/2,8.
 
Ostin joulun alla Canonin 24mm f/2.8 is usm, kun sain halavalla (uuden toki). Ihan pätevä linssi. Kamerana edelleen 70D ja toisena parempana linssinä 70-200 f/2.8.
 
Vanhoja romuja tuli vaihdettua vanhoihin romuihin.

7D, Sigma 17-50 mm f/2,8 ex dc os hsm, Yongnuo YN-560 IV + vanhat putket edelleen (50 mm f/1,4 & f/1,8, 200 mm f/3,5, 135 mm f/2,8)

Ostoslistalla vielä Samyang 10mm f/2,8 ja Sigma 70-200 f/2,8.

Mielenkiinnosta kyselen, miksi päädyit juuri Sigman 70-200 f2.8?
 
Mielenkiinnosta kyselen, miksi päädyit juuri Sigman 70-200 f2.8?
Hinta ratkaisee. Canon yli tuplahintainen ja suurin ero taitaa olla objektiivin väri. Äkkiseltään katsottuna neljän stopin kuvanvatkain ja riittävän nopea tarkennus.

Toisena vaihtoehtona Tamron, jossa piirron pitäisi olla parempi ainakin reunoilla. Taitaa olla myös aavistuksen nopeampi tarkennus siinä.

Mikähän olisi arvon raadin suositus Sigman, Tamronin ja Canonin välillä ja millä perusteilla?
 
Hinta ratkaisee. Canon yli tuplahintainen ja suurin ero taitaa olla objektiivin väri. Äkkiseltään katsottuna neljän stopin kuvanvatkain ja riittävän nopea tarkennus.

Toisena vaihtoehtona Tamron, jossa piirron pitäisi olla parempi ainakin reunoilla. Taitaa olla myös aavistuksen nopeampi tarkennus siinä.

Mikähän olisi arvon raadin suositus Sigman, Tamronin ja Canonin välillä ja millä perusteilla?

Tamron, koska itse ostin 70-200 f2.8 VC ;) Sen takia kyselinkin, miksi päädyit Sigmaan. Ostin itse Tamronin, koska löytyi entuudestaan yksi Tamron, eli pientä merkkiuskollisuutta. Tietysti myös erittäin hyvä kuvanvakain ja terävä piirto. Olen erittäin tyytyväinen, kaunis kuvan laatu, ainoa missä häviää Nikonin vastaavalle lasille on tarkennusnopeus ja kova vinjetöinti, joka on helposti korjattaviss jälkikäsittelyssä eikä minua haittaa ja toisaalta hinta on puolet halvempi. Oletan Sigman olevan vastaavalla linjalla Tamronin kanssa samoin kuin hinta on reippaasti Canonin ja Nikonin vastaavia halvempi. Eräs asia Canonin 70-200 lasista, se ei kärsi tarkennus hengityksestä (focus breathing), mistä taas Tamron ja mielestäni myös Sigma kärsivät (Nikonin 70-200 kärsii myös). Toisin sanoen Nikon, Tamron ja Sigma lasit 200mm zoomattuna eivät ole todellisuudessa 200mm vaan jossain 180mm tienoilla. Toivottavasti nyt selitin ymmärrettävästi ja tuo ominaisuus ei minua haittaa yhtään.

Mutta yleisesti nuo Sigma ja Tamron lasit ovat parantuneet huimasti ja haastavat ja joiltain osin jopa voittavat Nikon ja Canon lasit. Ja Sigman ART lasit :hyper:
 
Viimeisenä tuli hommattua Yongnuo YN EF 50mm f/1.8 linssi Canonin 6D kameraan reilulla 50 dollarilla uutena Kiinasta. Omasta mielestä parempi lasi kuin Canonin oma vastaava 50mm f1.8 linssi yli tuplahintaan. Erinomainen hintalaatusuhde siis.
 
Kyllästyin pelkän Canon EF 50mm f/1.8 II kanssa kiipeillä seinille. TIlaukseen meni Tamron AF 24-70mm f/2.8 SP Di USD VC,

Kamerana 6D.
 
Runko: Nikon D7000 + kahva
Salamat: Metz 44 AF - 1, 2kpl
Laukaisimet: Cactus v4

Sigma 10-20mm f/4-5.6
Nikon 35mm f/1.8
Sigma 17-50mm f/2.8
Tamron 90mm f/2.8 macro
Tamron 70-300mm f/4-5.6

Varusterunkkarina eniten tekis mieli FX-koon kennoa, mutta siinä menis linssit samoin tein uusiks. Tähän ei oo varaa lähivuosina. Se tekee minut hieman surulliseksi.
 
Runkona Nikon D5200

Laseina
Nikonin 35mm 1.8g
18-105mm 3.5-5.6g
55-300mm 4.5-5.6g
Samyang 8mm 3.5 csII

Salamana Yongnuo YN460 ja pehmennin kiinteälle salamalle.

Suunnitelmissa olisi korvata zoomit kiinteillä lähitulevaisuudessa, jospa seuraavan viisivuotissuunnitelman aikana saisi vaihdettua arsenaalin fx kelpoiseksi.
 
Valoja pitäis alkaa päivitellä ja elincan rangeri quadra setti/ vastaava akkusalama kiinnostaa niiden monikäyttöisyyden vuoksi, koska kuvaan sisällä ja ulkona. Jos joku omistaa tai on omistanut esim. quadra setin niin olis mukava kuulla mielipiteitä. Lähinnä kiinnostaa laitteiden kestävyys ottaa ``runtua`` eli normaalia kasaus, purkaus, kasaus välppäystä ja sitten kun genikset pyörii kuvatessa nurmikolla ja millon missäkin niin miten lujaa tekoa ovat. Toiseksi kiinnostaa välähdyspäiden mahdolliset miinukset/erot studiokuvauksissa, verrattuna verkkovirta tuikkuihin. Käsittääkseni välähdyspäät pitää ainakin jokainen vetää erikseen piuhalla genikseen kiinni, jolloin useamman pään etäisyys jää yhdellä akku quadralla lyhyeksi, ellei hommaa pitkää piuhaa!
 
Nikon D7100
Nikkor AF-S DX 18-105/3.5-5.6G VR
NIkkor AF-S DX 35mm f/1.8G

Perus setti, tällä opetellaan.. Joku jalusta pitäis hommata.
 
Houkutellut viime aikoina pistää Nikon D90 ja siihen hommatut 3 linssiä lihoiksi ja vaihtaa minijärkkäriin. Lähes kaikki mun kuvaaminen on "action" kuvaamista maastopyöräilyssä, laskettelussa yms touhussa ja siinä kyllä koko ratkaisee 6-0.

Tosin en tiedä onko sitten minijärkkäkään tarpeeksi paljon pienempi.
 
BOOM!

_big.jpg
 

Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom