Lisäisin vielä, että dietti kannattaa suunnitella niin ettei ole aikomustakaan lopettaa sitä koskaan. Toisin sanoen kannattaa valita ruuat yms. niin, että varsinaisen painon pudotuksen jälkeen voit jatkaa samalla ruokavaliolla lopun ikääsi. Näin paino ei pikkuhiljaa tule takaisin ja kohta olla taas alkutilanteessa.
Dietin aikana tulee myös huomioida se, että kulutuksesi vähenee painon mukana, joten sisääntulevien kalorien määrää pitää asteittain vähentää dietin loppua kohti. Hyvänä pudotusvauhtina voidaan pitää 0,5-1 kg viikossa, joten varaa aikaa ainakin vuosi jos pudotettavaa on tuo 25+ kg. Vaakaan ei kannata jatkuvasti tuijotella. Esim. vyötärön tai reiden ympärys ovat ihan hyviä mittareita myös ja niitä kannattaakin seurata. Tästä saat lisämotivaatiota dietin aikana vaikka vaaka kertoisi muuta.
Tiedon hankkiminen ravinto- ja liikunta-asioista on aivan erityisen tärkeää dietin onnistumisen kannalta. Luultavasti lähes kaikkeen laihduttamiseen liittyvään on jo vastattu pakkiksella (ainakin itse olen oppinut lähes kaiken täältä), joten searchia ja FAQia vaan ahkerasti käyttöön. Muista, että takapakkia tulee todennäköisesti kaikilla jossakin vaiheessa. Älä lannistu vaan jatka entistä kovemmalla päättäväisyydellä treenejä ja dietin noudattamista.
Tsemppiä ja malttia :thumbs: