L-Arginiini

Hei vain. Olen uusi tällä palstalla ja hain aikaisemmin otsikon lisäravinteesta infoa tätä kautta.

Olen nyt noin viikon käyttänyt päivittäin ainetta, huolet lisääntyy päivä päivältä. Luin monen sanoneen sekä kaverin (joka suositteli) että kyseinen L-arginiini parantaisi unen syvyyttä, huomasin parina ensimmäisenä päivänä että nukuin kuin tukki (en edes tiedä voiko se niin nopeasti vaikuttaa?) mutta nyt noin viikon jälkeen en ole pariin kolmeen päivään saanut vuorokauden sisällä unta. Aina menee vain pidemmälle tuo unen saanti.

Normaalisti olen mennyt nukkumaan 1-3 aikaan yöllä. Viimeiset kaksi päivää eilen 8-9 aikaan tuli uni (aamulla) ja nyt viime yönä sitä koiranunta sai 7ltä aamulla josta heräsin parin tunnin päästä. Treenauksessa huomaan että jaksan paremmin, sekä myös yleinen olo ei ole paha, keho vain kertoo muuta sillä silmät punoittavat ja päätä särkee juuri tuon unenvähyyden takia.

Tässä vaiheessa en uskalla enään ainetta ottaa ja katson mitä tapahtuu, toivoen että se unensaanti tulee takaisin niinkuin se oli, mutta olisin kiinnostunut kuulemaan onko muilla ollut vastaavanlaisia kokemuksia ns. päinvastoin kuin pitäisi?

-- Jani
 
Supermass Nutrition: Super Meal 1 KG -30%
3 kpl Basic Nutrition Whey (3 kg) -25%
Moro.

Mä oon joskus vetänyt l-arginiinia. Mulla ei vastaavia ongelmia esiintynyt. En huomannut oikeestaan mitään ihmeempää omassa olossa (suuntaan enkä toiseen).

Ehdottaisin, että jätät valmisteen pariks viikoks ja seuraat tilannetta. Parin viikon päästä tuotetta vois sitten testata uudestaan (jos mieli tekee).
 
Hei vain. Olen uusi tällä palstalla ja hain aikaisemmin otsikon lisäravinteesta infoa tätä kautta.

Olen nyt noin viikon käyttänyt päivittäin ainetta, huolet lisääntyy päivä päivältä. Luin monen sanoneen sekä kaverin (joka suositteli) että kyseinen L-arginiini parantaisi unen syvyyttä, huomasin parina ensimmäisenä päivänä että nukuin kuin tukki (en edes tiedä voiko se niin nopeasti vaikuttaa?) mutta nyt noin viikon jälkeen en ole pariin kolmeen päivään saanut vuorokauden sisällä unta. Aina menee vain pidemmälle tuo unen saanti.

Normaalisti olen mennyt nukkumaan 1-3 aikaan yöllä. Viimeiset kaksi päivää eilen 8-9 aikaan tuli uni (aamulla) ja nyt viime yönä sitä koiranunta sai 7ltä aamulla josta heräsin parin tunnin päästä. Treenauksessa huomaan että jaksan paremmin, sekä myös yleinen olo ei ole paha, keho vain kertoo muuta sillä silmät punoittavat ja päätä särkee juuri tuon unenvähyyden takia.

Tässä vaiheessa en uskalla enään ainetta ottaa ja katson mitä tapahtuu, toivoen että se unensaanti tulee takaisin niinkuin se oli, mutta olisin kiinnostunut kuulemaan onko muilla ollut vastaavanlaisia kokemuksia ns. päinvastoin kuin pitäisi?

-- Jani

Se on ainakin varma että mitään pysyvää vahinkoa et argiinilla saa aikaan.
 
Tuskin arginiinista oireet johtuu... Mietis mitä olet tehny normaalista poikkeavaa toimintaa, treenien/syömisten osalta. Stressi?
 
Arginiiniin käytön johdosta osa väitti esim. unen laadun parantuneen, osalla ei mitään vaikutusta.
Tuttu ja turvallinen Tohtori Tolonen väitti artikkelissaan:
http://www.biovita.fi/suomi/terveyssivut/kalaoljy.html
että omega-3 rasvahappojen syönti lisää L-arginiinin pitoisuutta elimistössä. Näin ymmärsin siis, että kroppa pystyy tuottamaan arginiinia, mutta aika hintsusti joka tapauksessa. Ja sitä saa myös jostain ruoka-aineista pieniä pitoisuuksia, kuten lihasta, kalasta ja pähkinöistä.

Itse olen allerginen pähkinöille ja kalalle, joten varsinkin omega-3 saanti on tällä hetkellä rypsärin varassa. Kalaöljy valmisteet eivät ole käyneet mulle, olen niin herkkä kaveri.
Mutta mietin vaan kun olen aina ollut hieman huono nukkumaan, että voisiko yksi osasyy asiaan olla vähäisten omega-3 saanti ja sitä kautta vähäinen arginiinin saanti? Palautuminenkin on tuntunut aina olevan vähän sitä sun tätä kovemmista treeneistä, joten kannattaisko kokeilla löytyisikö tästä lisäravinteesta edes pientä apua?
 
Tuskin se arginiinista johtuu. Ota mieluummin zma-valmistetta. Se on testattu parantavan unenlaatua. Ja pimennä huone missä nukut ihan pimeeks.
 
Tuskin se arginiinista johtuu. Ota mieluummin zma-valmistetta. Se on testattu parantavan unenlaatua. Ja pimennä huone missä nukut ihan pimeeks.
zma:n lisäksi huolella arginiinia, ja kyllä palautuu ja kehittyy:rock:
Ite otan ennen treeniä 5g ja ennen nukkumaanmenoa zma,glutan, leukan,kala- ja helokkiöljyjen ja kaseiinin lisäksi 10g arginiinia. Turha palautua hitaaammin kun olisi mahdollista:rolleyes:
 
...noin viikon jälkeen en ole pariin kolmeen päivään saanut vuorokauden sisällä unta. Aina menee vain pidemmälle tuo unen saanti.

Normaalisti olen mennyt nukkumaan 1-3 aikaan yöllä. Viimeiset kaksi päivää eilen 8-9 aikaan tuli uni (aamulla) ja nyt viime yönä sitä koiranunta sai 7ltä aamulla josta heräsin parin tunnin päästä. Treenauksessa huomaan että jaksan paremmin, sekä myös yleinen olo ei ole paha, keho vain kertoo muuta sillä silmät punoittavat ja päätä särkee juuri tuon unenvähyyden takia.

Oletko innostunut treenaamaan arginiinin ansiosta normaalia enemmän? Voiko kyseessä olla pieni ylikunto- tai yliharjoittelutila - tai muuten vain stressiä? Oletko mahdollisesti treenannut normaalia myöhemmin tjs?
 
Itse noin vuosi sitten käytin argiinia, ja samat oireet kuin Janilla. Ensimmäiset päivät unen laatu parani, sen jälkeen alkoi unettomuus. Tuntui kuin en olisi nukkunut koko yönä lainkaan. Kuitenkin aamulla ei ollut kovinkaan väsynyt olo. En ole tuon muutaman viikon jälkeen viitsinyt enää argiinia ottaa.
 
Ja vielä kun mietit että nyt pitäisi nukuttaa hyvin kun oon syöny arginiinia, niin voi sekin huonontaa unen saantia :)
 
Pakkohan sitä oli käydä hakemassa pikku purkki ja testata miten aine käyttäytyy omalla kohdalla. Pakko myöntää, että ei se täysin tehotonta ole. Joskus mulle käy niin, että kun kun tekee sellaisen treenin, mitä ei oo vähään aikaa tehnyt, yleensä vielä kohtuullisen rasittavan, niin sykkeet jää helposti jyskyttämään eikä pysty rauhoittamaan ja yönunet menee siinä samalla. Illalla purkin mukainen annos eli sen 3g tätä ihme ainetta naamariin, niin kroppa rauhoittuu noin puolessa tunnissa ja uni tulee silmään tosi helposti. Säännöllisesti en oo käyttänyt, mutta aina kovemman treenin jälkeen oon nyt ottanut ja seuraavana päivänäkin on kieltämättä huomattavasti palauteempi olo kuin aikaisemmin ja tekee vaan mieli lähtee treenaamaan kuin että pitäis sallitun vapaapäivän..

Mutta jotenkin oudon olon aine tuo tullessaan, en osaa sitä tarkemmin selittää. Vai onko se vaan hyvä olo kun on saanut nukuttua kunnolla treenien jälkeen :)
 
Vaikea uskoa jotta arginiini valvottaisi... Itse en ainakaan n. 5 g:n päiväannoksella huomaa mitään eroa unen suhteen...
 
Mulla meni vähän samalla kaavalla, tosin annokset oli kymmenkertaisia eli noin 20-25g. "Arginiiniyön" jälkeen tuntui kuin ei olisi nukkunut ollenkaan, pikemminkin houraillut ja "unet" olivat viimeisen päälle outoja. Ei silti väsyttänyt yhtään seuraavana päivänä, mikä oli outoa. Toi toistui muutamana yönä ja sitten aloin taas nukkua normaalisti. Annokset eivät vaihdelleet.

Kaikin puolin kokemukset kuitenkin positiivisia arginiinista.
 
Pakkohan sitä oli käydä hakemassa pikku purkki ja testata miten aine käyttäytyy omalla kohdalla. Pakko myöntää, että ei se täysin tehotonta ole. Joskus mulle käy niin, että kun kun tekee sellaisen treenin, mitä ei oo vähään aikaa tehnyt, yleensä vielä kohtuullisen rasittavan, niin sykkeet jää helposti jyskyttämään eikä pysty rauhoittamaan ja yönunet menee siinä samalla. Illalla purkin mukainen annos eli sen 3g tätä ihme ainetta naamariin, niin kroppa rauhoittuu noin puolessa tunnissa ja uni tulee silmään tosi helposti. Säännöllisesti en oo käyttänyt, mutta aina kovemman treenin jälkeen oon nyt ottanut ja seuraavana päivänäkin on kieltämättä huomattavasti palauteempi olo kuin aikaisemmin ja tekee vaan mieli lähtee treenaamaan kuin että pitäis sallitun vapaapäivän..

Mutta jotenkin oudon olon aine tuo tullessaan, en osaa sitä tarkemmin selittää. Vai onko se vaan hyvä olo kun on saanut nukuttua kunnolla treenien jälkeen :)

Itse en ole koittanut jatkuvaan käyttöön ottaakaan, mutta ongelmia oli saada nukuttua treenipäivinä. Pulssi jyskää, jalat nykii, hikoiluttaa jne. No sitten kokeilin argiinia n.10g treenipäivän iltana ei muulloin ja avot uni tulee. En sitten tosiaan tiedä jatkuvasta käytöstä...
 
Itse noin vuosi sitten käytin argiinia, ja samat oireet kuin Janilla. Ensimmäiset päivät unen laatu parani, sen jälkeen alkoi unettomuus. Tuntui kuin en olisi
nukkunut koko yönä lainkaan. Kuitenkin aamulla ei ollut kovinkaan väsynyt olo. En ole tuon muutaman viikon jälkeen viitsinyt enää argiinia ottaa.

Samanlainen kokemus myös täällä, ekat pari yötä ok.
 
Tarkoitus olisi aloittaa huomenna arginiinin ottaminen. Ei vain ole annostelusta aivan varma, että kuinka paljon sitä kannattaa ottaa päivässä. Olisiko 3g aamul ja 3g ennen reeniä hyvä. Lepopäivinä ottaisin 3g aamuin ja illoin? Mielipiteitä, että pitäskö suurentaa vai pienentää annosta?
 
Voiko Arginiinilla saada kehon oman typpioksidin tuotannin sekaisin pitkässä käytössä? Aina vähän epäilyttää ottaa jotain mitä keho itsekin tuottaa. Eli onko kukaan huomannut mitään kun on jättänyt arginiinin pois vähän pidemmän käytön jälkeen?
 

Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom