Kyvyttömyys ymmärtää muita naisia

[reinhardt]

Tuota selluliittiketuja lukiessani huomasin taas, että minulta varmaan puuttuu joku synapsi, mikä muilla naisilla on (loppu tästä on yleistä väninää eikä liity pakkikseen millään tavalla, joten ei herneitä nenuun, pliis).

En käsitä, miksi naiset jaksavat vouhottaa niin paljon selluliitista, hiuksistaan, meikeistä, rakennekynsistä, laihduttamisesta ja kiinteytymisestä.

Sisustamisesta, kotitöistä, lapsista, lasten suunnittelusta, vapaaehtoisesta lapsettomuudesta. Bilettämisestä. Olla huolissaan vanhenemisesta ja rupsahtamisesta. Tavoitella painoindeksiä 19 kitukuureilla, ja pyrkiä olemaan nuorekas tajuamatta, että nuorekkuus on ihan jotain muuta kuin pissisvaatteet keski-ikäisellä.

Haukutaan miehiä kun ne ovat niin tyhmiä, suhtaudutaan miehiin alentuvasti kun ne ovat niin yksinkertaisia, valitetaan miten "tietyt hommat jäävät aina naisille". Kuka käskee tekemään? Ja eiköhän se elämänkumppani ole ihan itse valittu...

Halutaan kalliita koruja ja kukkia lahjaksi ja katsotaan saippuasarjoja.

Sen sijaan monia naisia EI tunnu kiinnostavan todellinen itsestään huolehtiminen (paitsi kansalaisopiston jumpat, kitudieetit ja kiinteytyminen.)

Politiikka, urheilu, kirjallisuus, yhteiskunta, historia, maantiede, biologia, tiede ylipäänsä. Avoin ajattelu, kyseenalaistaminen tai toisaalta uuden tiedon omaksuminen käytäntöön on kovin vaikeaa.

Nykyään, kun työn puolesta "joudun" olemaan tekemisissä muidenkin naisten kanssa kuin ystävieni, minulle on valjennut se kaamea tosiasia, että naiset ovat usein juuri sellaisia, kuin kaikkein kauheimmissa stereotypioissa kuvataan. Monet naiset katsovat oikeudekseen työpaikallakin kiukutella ja oikutella hormoniensa tai alhaisen verensokerin varjolla, ja tervettä järkeä he kaiketi erehtyvät pitämään jonain syötävänä.

Enkä väitä, että miehet olisivat yhtään sen parempia, mutta kuin aina välillä kuule sanottavan, että "kaikki naiset ovat sisaria keskenään" ja naisten joukossa minä kyllä tunnen olevani hirvi hevoslaumassa tai jotain. Kun miehiinkään en sattuneesta syystä voi samaistua, sitä on välillä aika yksinäinen olo.

Anteeksi turhin postaus ever, mutta joskus keittää yli.

Feikkiedit: eikä tarkoitus ole antaa ymmärtää, että olisin parempi kuin muut naiset, elättelen vain toivoa, että joku muukin olisi friikki. Olen väsynyt niihin naisten pitkiin katseisiin joita saan kun kerron ostaneeni nyrkkeilysäkin tai lähteväni laavuun yöksi. Tai jos joskus epähuomiossa alan pohdiskella jotain, mikä ei liity lapsiin tai itsensä tälläämiseen.

 

[Marlee]

Ma oon sit kai vahan silta valilta...eli joskus iskee todellinen naisellisuusbuumi, joskin todella harvoin. Mut oon 'kuuluisa' kaveriporukassani siita et kukaan ei lahde mun kanssa ostoksille ja mua ei sais kirveellakaan alennusmyynteihin. Ma en jaksa kierrella huvikseen rattikaupoissa tai meikkiosastoilla ja usein jaankin kaupan ulkopuolelle odottelemaan. Tai ihme vouhotus vahauksista ja kampaajista yms. Ma oon kayny kampaajalla viimeksi about 5 vuotta sitte. Ja kylla, silti mielestani naytan hyvalta. Joskin en myonna olevani vahemman naisellinen kuin ystavani mutta olen sita pienemmalla vaivalla.

Kaverini asui luonani kuukauden ns kahden asunnon valissa (moi edellisen ja ennen kui sai avaimet uuteen). Sain oikein lahelta seurata sita joka paivaista vahaus, hoylays, rasvaus ja nyppimis rumbaa...huh. Mun wash&go tyylilla selvian samasta HUOMATTAVAN paljon nopeammin ja en kylla nayta yhtaan huonommalta. Ma voisin EHKA semmosen kosmetiikka arsenaalin ja kauneusruljanssin laittaa pystyyn jos HRH tulis kylaan ja sillonkin vaan ehka. Eli tanaan kai pitais ku tapaan HRHn... ;)

Ja toinen on naa naisille suunnatut ohjelmat ja lehdet...huh. Tai lahinna se miten yksinkertasina ne naisia pitaa!!! Mun yopoydalla on talla hetkella kirja Mesopotamian noususta ja tuhosta...eika mitaan Harlekiinisarjaa. Ja oon niitakin kokeillu mut niissakin on se teema et nainen on aivoton housewife jonka paamara elamassaan on vaan etsia rikas ja viisas mies joka sitte pitaa naisesta huolta...blaa blaa blaa.

Mut se et tekee ja ajattelee ns perinteisesti 'miestenjuttuja' - en siis tarkoita fanaattista fudista ja moottorinvaihtoa vaan esim jokapaivaisempia DIY yms juttuja - tuo kylla pienoisia konflikteja suhteeseen. Oon huomannu. Esim. jos tarviin reijan reinaan niin haen ilman kyselyita poran tallista ja poraan sen reijan tohon kiviseinaan. En siis nayttaakseni mut se vaan menee automaattisesti niin ilman sen kummempia viivytyksia...niin se tuntuu vaikuttavan perheenpaan miehiseen mahtiin. Ei se sita suoraan sano, mut kuitenkin.

Talla en siis tarkoita et oisin jotenkin miehinen amatsoni joka kittaa bissea, katselee WWF:a ja joka purkaa taloja ammatikseen ja jolla on aina vahan skeidaa kynsien alla vaan paallepain naytan ehka hyvinkin naiselliselta pitkine hiuksineen ja korkeine korkoineen. Mut jos renkaat pitaa autoon vaihtaa ni ei tuu ees mieleen alkaa kysella apua...ennen kun sita tarviin. Ja en tee sita nayttaakseni vaan se vaan menee yhta automaattisesti ku perseen pyyhkiminen...en ma siihenkaan kenenkaan apua tarvii.

Mieheni on maasta missa naisten ja miesten valiset erot on hyvin perinteisia...eli on ollu totuttelemista. Eli meilla hommat on jaettu todella tasan...se tekee kuka on paikalla ja kuka kerkee. Kerran on anoppi kayny kylassa ja oli talla ihmettelemista kun siippa keraili ja tiskaili astioita dinnerin jalkeen... ;)

Ja ainoot mitka meilla on kaantyny ihan paalaelleen on se et jos vaatevalintoihin tai meikkeihin tarvitaan makutuomaria ni kysyn mieheltani ja ma taas otan meista haasteet kannikisasta vastaan. :D

Mut meilla naisilla on yksi hieno valttikortti...aina voi esittaa naisellista bimboa tarvittaessa ja kukaan ei ihmettele kun taas mies on aina mies tai ainakin nain oletetaan.

Lopuksi reinhardt: 'Kun miehiinkään en sattuneesta syystä voi samaistua, sitä on välillä aika yksinäinen olo.'

SAMAT SANAT!

 

[minimari]

Olet varmaan kuullut väitteen "naiseksi ei synnytä, naiseksi tullaan".
Naiseus on siis jotain, johon sosiaalistutaan - kasvetaan kiinni siihen, mikä on Naisellista isolla N-llä. Kuten nätit vaatteet, meikit, äitiys, lapset.
Joskus voi mopo lähetä käsistä, ja näistä naisen elämän asioista tuleekin elämän pääsisältö, ainakin vähäksi aikaa.
Samoin naisporukoissa -suku, ystävät, työelämä- on taipumus muodotua tietttyjä asioita arvostava ilmapiiri:esimerkiksi pienten lasten äitien joukossa ei-äiti voi olla todella ulkopuolinen.
Ongelma tulee vasta silloin suureksi, kun ja jos tuota eroa käytetään vallan välineenä.

Helppo tapa määritellä itsensä naiseksi on myös haukkua miehiä. Amerikkalaisen ja ruotsalaisen feminismikäsityksen mukaan miestä kuuluukin pilkata. Tämä saa minulta karvat pystyyn: nainen ei ole mies, vaikka varmasti pystyy samaa ellei parempaankin monilla elämän alueilla. Ei siitä tarvitse enää jankata tai väkisin todistella.
Pareminkin miesten ja naisten väliset, väistämättömät erot, tulisi ottaa asiallisesti huomioon, arvostaa toisen erityisominaisuuksia- ja kuitata tarvittaesssa huumorilla.

En ota enempää kantaa muihin mainitsemisi ärsyttäviin asioihin. Oman kokemukseni mukaan ihmiset yleensäkin voivat jokus olla tosi pikkumaisia ja pompottaa toisia yllämainitsemini keinoin.

ps. minullakin on selluliittiä -ja se vasta sieppaakin niin pirusti :D
Pitänee tästä mennä kehumaan löytämääni voidetta sinne ketjuun :P

 

[Caitlyn]

Totta se on, että molemmissa sukupuolissa valtaosa ihmisistä toteuttaa todella vahvasti sukupuolisia stereotypioita. En oikein usko, että oma kyvyttömyyteni tähän johtuisi jostain sukupuolihormonien tuotannon häiriöstä, sillä fyysiseltä olemukseltani olen erittäin feminiini.

Minä en ole ulkonäköasioissa täysin irtaantunut "naisellisista hömpötyksistä", tosin itseäni kiinnostaa lähinnä vaatteet ja muoti. Esteetikkona välitän toki, miltä ympäristöni näyttää ja suhtaudun esim. ruokaan ja juomaan suurella kiinnostuksella. Monessa muussa suhteessa (työ, nykyiset ja entiset harrastukset, muut yleiset kiinnostuksen kohteet) olen niin irtaantunut naiskulttuurista, että se herättää jopa vihareaktioita (harvinaista, mutta tapahtuu). Eipä tuo paljon haittaa, itseäni ei kiinnosta pätkääkään mitä muut minusta ajattelevat, ihan lähimpiä lukuunottamatta.

En tunne kuuluvani mihinkään naisten suureen sisaruuspiiriin. Enpä kyllä mihinkään miehiseen veljeskuntaankaan. Minusta on perin omituista ajatella, että sukupuolen perusteella minulla pitäisi olla jotain yhteistä puolen ihmiskunnan kanssa. Inhoan sukupuoleen ja "sukupuolisiin ominaisuuksiin" vetoamista, omasta tai toisesta sukupuolesta puhuttaessa (toki väistämättä sorrun siihen tässäkin, mutta asiaa on muuten melko vaikea käsitellä).

Ehkä eniten minua naiskulttuurissa rasittaa ripustautuva, manipuloiva sosiaalisuus, johon liittyy lisäksi aivan käsittämättömän romantisoitu kuva kaikista ihmissuhteista. Ja tekokynnet :D. Muun kanssa tulen kyllä toimeen, kun on tarvis.

 

[Jemelyn]

Nykyään, kun työn puolesta "joudun" olemaan tekemisissä muidenkin naisten kanssa kuin ystävieni, minulle on valjennut se kaamea tosiasia, että naiset ovat usein juuri sellaisia, kuin kaikkein kauheimmissa stereotypioissa kuvataan.

.

Olen itsekkin joutunut opiskelemaan/työskentelemään naisvaltaisella alalla (lue:ei yhtään miestä joukossa "pehmentämässä" ilmapiiriä...)
Ja totta tosiaan; naiset ovat tainneet itse suureksi osaksi luoda stereotypiat itsestää...juonittelevia,selkään puukottavia, läskeistään valittavia, kateellisia kaksinaamaisia akkoja riittää!
Toisaalta oma alani tuntuu vetävän puoleensa paljon näitä stereotyyppisiä naisia (en myöskään yleistä...tunnen muutaman "normaalinkin" naisen tällä alalla :lol2: )

Tosin itse en ole mikään poika-tyttö..meikkaan,pidän rakennekynsiä, tykkään vaatteista, ja muista "tyttöjen jutuista"... mutta en pidä niitä niin tärkeinä asioina elämässä, että jaksaisin pitää mitään numeroa asioista. Ja pärjäisin ilman kynsiänikin... ;)

Mutta olkoon meistä jokainen sellainen kun tahtoo, olematta sen huonompia tai parempia ihmisiä kuin muut.:kippis1:

 

[Angela]

Hienoa keskustelua Minäkin olen vähän siltä väliltä... Ulkonäkööni en jaksa pahemmin panostaa. Tukkaa en jaksa laittaa ja meikkinä olen käyttänyt aina vain ripsiväriä. Parturissa käyn... joskus. Vaatteisiin kuitenkin panostan. Urheilen myös kovasti, mutta lähinnä hyvän fiiliksen takia. Kaupoilla en jaksa pyöriä, ainoastaan jos tarvitsen jotakin. Rakennekynsiä en laittaisi. Olen "poikatyttö", mutta mielestäni kuitenkin naisellinen. Naisellisuus ei tarkoita välttämättä älytöntä tälläytymistä.
Mäkin olen kovasti halunnut säkin kattoon, mutta nykyisen asunnon katto ei kestä sitä. Hanskat on kaapissa ilman käyttöä, kickboxing harrastuksen jäliltä. Mä en ole kuitenkaan saanut mitään kummallisisa katseita naisilta sen vuoksi,että olen säkkiä hakannut.

 

[Jemelyn]

Nykyään, kun työn puolesta "joudun" olemaan tekemisissä muidenkin naisten kanssa kuin ystävieni, minulle on valjennut se kaamea tosiasia, että naiset ovat usein juuri sellaisia, kuin kaikkein kauheimmissa stereotypioissa kuvataan.

.

Olen itsekkin joutunut opiskelemaan/työskentelemään naisvaltaisella alalla (lue:ei yhtään miestä joukossa "pehmentämässä" ilmapiiriä...)
Ja totta tosiaan; naiset ovat tainneet itse suureksi osaksi luoda stereotypiat itsestää...juonittelevia,selkään puukottavia, läskeistään valittavia, kateellisia kaksinaamaisia akkoja riittää!
Toisaalta oma alani tuntuu vetävän puoleensa paljon näitä stereotyyppisiä naisia (en myöskään yleistä...tunnen muutaman "normaalinkin" naisen tällä alalla :lol2: )

Tosin itse en ole mikään poika-tyttö..meikkaan,pidän rakennekynsiä, tykkään vaatteista, ja muista "tyttöjen jutuista"... mutta en todellakaan kovaan ääneen huutele onko uusia meikkejä tullu ostettua,onko perse levinny..tms. typerää.

Mut olkoon meistä jokainen sellainen kun tahtoo, olematta sen huonompia tai parempia ihmisiä kuin muut.:kippis1:

 

[Apollonia]

Et ole yksin reinhardt, on meitä muitakin, jotka emme lue naistenlehtiä... emme itse asiassa voi sietää naistenlehtiä. Emmekä ymmärrä naistenlehtimaailmassa eläviä naisia. Kerran vuodessa kampaajalla naistenlehtiä selaillessa ei voi kuin ihmetellä... tätäkö naisen elämän pitäisi olla? Loputtomasti meikkejä ja laihduttamista. Itse olen ulkoisesti (ainakin joinakin päivinä) naisellisen näköinen nainen ja ruoanlaitto & käsityö -osastokin on jotenkin hallussa, mutta se on vaan pintaa. Naistenlehtimaailma ei ikinä pääse sitä syvemmälle. Käsittämätöntä, miten niin voi elää.

Neuvoksi antaisin, vaikka se ei ehkä onnistu, jos työn puolesta joutuu tiettyjen ihmisten kanssa tekemisiin, että kannattaa hakeutua mahdollisimman fiksujen naisten seuraan. Älykkyys, koulutus ja sivistys pienentävät yleensä kummasti sen naistenlehtihuuhaan osuutta elämästä - ei mikään takuu, mutta yleisesti ottaen näyttäisi olevan niin, että mitä juntimpi yksilö, sitä enemmän yksinkertaiset ja pinnalliset oman navan ympärillä pyörivät asiat täyttävät elämää. Kansalaisaktivismi on tapa törmätä ihmisiin, joille maailman tila tulee ensin ja naistenlehtihuuhaalla ei ole juurikaan sijaa.

 

[Marlee]

Ma olen miehisella alalla eli rakennus ja kehitys hommissa. Ei kylla auktoriteettia nosta et oon nainen ja joukon nuorin ja ainut blondi ja viela ulkomaalainen. Pari kertaa oon kokouksissa sanonu suoraan et vaikka oon blondi nainen joka puhuu aksentilla niin aivotoiminnassani ei ole mitaan vikaa! Arsyttaa vaan kun pitaa muka vakuutella tuntemattomille jotka steretypisoi sut heti johonkin tiettyyn kategoriaan. Ja kolleegojen vaimot ei koskaan ole mulle niin tuttavallisia kuin ne on firman kekkereissa mies kollegoilleni...nakeekohan ne mut uhkana? Eli jossain harmaalla alueella tassa heilutaan. Toisaalta taas jos jotain kehitysprojektia pitaa menna esittamaan laajemmalle kansalle niin tuntuu et nainen pystyy siihen uskottavammin ja jos projekti tuottaa jotain tappiota jollekkin osapuollelle niin ne esittaa vastalauseensa kohteliaammin ja rakentavammin kuin jollekkin sliipatulle liituraita miehelle.

Ja mita oon aina ihmetelly ni on se et miehet yhdistyy ryhmaksi ihan ku automaattisesti ja lopun perin takaa aina toisensa vaikka eivat naytakaan bestiksilta. Naiset taas nayttaa muka olevan laheisia mut ne on phjimmiltaan taysia susia toisilleen. Ja se et aikuisetkaan naiset ei pysty kommunikoimaan rehellisesti ja tasavertaisesti RYHMASSA vaan aina pitaa olla jotain vitsin kuppikuntia. Ma jattaydyn suosiolla aina noista sivuun vaikka sen uhalla et oon yksin.

 

[kuukunen]

Kosketti muakin toi teksti. Toisaalta olen hyvinkin nainen ja toisaalta en.

Rakastan vaatteita, koruja, laukkuja, meikkejä ym. hömppää. (en tosin kauhesti meikkiä käytä)Rakastan shoppailla-aina tarvii uusia vaatteita:D . Vaaleanpunainen on yksi lempivärini.
Tosin en pukeudu ns. pissikseksi vaan aika tavallisesti, joskin värejä käytän aika estottomasti. Tykkään blingblingistä ;) .

Näytän naiselta, tiimalasivartalo ja reilusti muotoja oikeissa paikoissa. Mun kohdalla moni onkin pettynyt kun ulkonäkö pettää!!!
Vois (kai?)luulla että oon bimbo... oon vielä vaaleahiuksinenkin .

Eräs nainen sanoikin: "Kuukusesta vois ulkonäön perusteella luulla että se on sellainen kiltti pieni tyttö, mutta se onkin oikeasti jotain ihan muuta" :whip:

Oon kasvanu kolmen naisen taloudessa lapsuuteni (äiti, minä, sisko)ja nuoruuteni, miehenmallia ei oikein ollut. Oon oppinu siihen että miesten työt käy myöskin naisille...kun ei meillä kotona ollut miestä niitä tekemässä. en myöskään koskaan ole oppinut että miestä pitäisi miellyttää!! Sen kyllä opin äitini kautta että jos mies kohtelee huonosti sitä ei tarvitse sietää! Ja sen että ilman miestäkin pärjää, ettei sen takia tarvi ketään ottaa ettei vaan tarvis olla yksin...

Eli en osaa ehkä ihan täysillä käyttää hyväkseni "naisellisia avuja", enkä edes ymmärrä miksi pitäis, tuntuu huijaukselta:D . Miksi en tekis ite jos osaan?

En myöskään valita kropastani jatkuvasti vaikka sellua ym. on ihan liikaa. Naistenlehtiä ei jaksa lukea tosissaan. Ja muutkin maailman asiat kiinnostaa. Oon myös fiksumpi miltä näytän. Pidän itsestäni tällaisena, eikä mulla ole tarvetta miellyttää ketään muuta kuin itseäni.

En oo ikinä oppinut ymmärtämään naisten taikka miesten maailmaa ihan täysillä. Oon ulkopuolinen molemmissa, tai siltä tuntuu. En ymmärrä naisten taktikointeja miesten suhteen enkä miesten flirttiä (minuun kohdistuvaa). Miksei asioita voi sanoa suoraan? Oon mestari sanomaan suoraan asioita ja sen vuoksi menettänyt todella monta ystävää... miksi naiset on niin helvetin herkkänahkaisia? Kaikki otetaan loukkauksena ja sitte vihataan ikuisesti... kun on VAAN sanonu mielipiteensä? tai jotain...

ah, sainpas tilittää.

Joo, mut en oikeen sopeudu naisporukoihin, enkä kyllä miesporukoihinkaan. Avoni on monesti sanonut etten ole oikeen tyypillinen nainen tai että olen naiseksi aika outo :D .

 

[assis]

Ärsyttävin naisissa esiintyvä piirre on mun mielestä avuttomuus. Ei edes yritetä opetella "miesten töitä", vaan nostetaan kädet pystyyn ja vaikeutetaan omaa elämää. Tai semmonen omanarvontunnon puute, "enhän minä nyt voi..." "antaa miesten mennä ensin..." ja typeryys "kyllähän minussakin varmaan vikaa oli... (kun menin työkavereiden kanssa ulos viettämään iltaa enkä tullut yhdeksältä kotiin ja mies alkaa skitsoamaan mustasukkaisena)". Puhumattakaan siitä ikuisesta optimismista "ehkä se lopettaa tuon kyttäilyn ja röyhäämisen ja muuttuu kiltiksi ihannepuolisoksi...".

Ai niin, ja naiseuden toki määräävät hiustenpituus ja rintojen koko. Lisäksi mies on normaali, jos ei halua lapsia vaan keskittyy uraansa, mutta nainen on jotenkin outo. Naisen ei myöskään sovi valittaa mistään epäkohdista esim. töissä tai kotona - miestä ei voi vaihtaa kun se ääliömäisyydestään huolimatta on niin ihana. Naiset rakastuvat aina renttuihin, koska ovat yksinkertaisesti niin tyhmiä etteivät tajua että parempiakin vaihtoehtoja olisi tarjolla. Vai siksi että saavat toteuttaa naiseuttaan valittamalla miehen renttuudesta?

Reinhardt kiteytti aika osuvasti: "ja tervettä järkeä he kaiketi erehtyvät pitämään jonain syötävänä."

 

[reinhardt]

Joskus minusta tuntuu, etteivät ne fiksutkaan naiset halua puhua "asioista". He haluavat puhua tekemisistään, työkavereidensa tekemisistä, kuinka rankkaa heillä on töissä, miten heidän parisuhteessaan menee, mitä kaikki heidän tuntemansa ihmiset tekevät jne. Sitten kysytään, että mitä minun parisuhteelleni kuuluu?

Olen tunnetusti epäsosiaalinen, joten minua ei todellakaan jaksa kiinnostaa jonkun tuttuni työpaikan ihmissuhdekuviot. Ok, joskus on kiva juoruilla ihmisistäkin, mutta jos mistään muusta ei voi keskustella...Tuntuu että ihmiset ovat kuin pikkulapsia, heillä on hirveä tarve raportoida kaikki tekemisensä, ja mitä se sitten sanoi jne. Ja mitä kummin kaiman serkku söi lounaaksi.

Ymmärrän, että jos on tapahtunut jotain isoa, siitä haluaa puhua. Mutta toisten ihmisten elämän sisältö tuntuu olevan paisutella jokaista heille tai heidän tuttavilleen sattunutta pikkujuttua. Ja tätä piirrettä en ole huomannut yhdessäkään miehessä, ainoastaan naisissa.

Minusta taas on kiva keskustella siitä, mitä maailmalla tapahtuu, tai vaikkapa jostain lukemastani kirjasta, jos toinen on lukenut saman. Tai vaikka elokuvista. Tai vaikka Daniel Craigin ahterista. Mutta ihan erityisesti en jaksa sellaista ihmissuhdediipadaapaa, missä keksitään ongelmia ja draamaa, kun elämä on niin tylsää.

EDIT: sitten minua vielä ärsyttää, jos joku sanoo, että hänellä on "heikko naisellinen itsentunto", tai hän haluaa "toteuttaa naiseuttaan", tai hän "ei ole tuntenut itseään naiseksi pitkään aikaan" (kun mies ei tuo tarpeeksi usein kukkia.)

Mieheni mielestä minusta olisi pitänyt tulla mies, koska en tee asioita vaikeiksi enkä temppuile ja sanon asiat suoraan. Hänellä taitaa olla aika huono kuva muusta naissukukunnasta.

 

[Angela]

Ärsyttävin naisissa esiintyvä piirre on mun mielestä avuttomuus.

Mä en ymmärrä tälläistä yleistämistä. Fiksuja naisia on paljon. Naisia, jotka tulevat toimeen ilman miehen apua ja ajattelevat muutakin kun ulkonököä. Ja tälläytyminen ja ulkonäöstä huolehtiminen ei vielä tarkoita, etteikö nainen osaisi toimia ilman miehen apua. Ainakin minun ystäväpiirissäni järkeviä naisia riittää.

Mä olen samaa mieltä tosta juoruamisesta. Olen todella sosiaalinen ihminen, mutta muiden ihmisten asiat ei todellakaan jaksa kiinnostaa. Tietysti läheisten, mutta inhoan tuollasta juoruamista. Mä pidän syvällisistä keskusteluista ja rakastan päästä väittelemään jostakin asiasta. Enkä todellakaan jaksaisi keskustella jonkun ahterista

 

[Angela]

Mä ainakin teen välillä asiat vaikeiksi ja temppuilenkin. Ja sanon asiat suoraan. Mä en välttämättä haluaisi, että avomieheni mielestä minusta olisi pitänyt tulla mies. Ja kyllä ne miehetkin osaa juoruta ja temppuilla

Mun paras ystävä on mun avomies, jonka kanssa keskustelen päivän pörssi- ja muista uutisista, päivän tapahtumista, sisustamisesta... kaikesta mahdollisesta. Ja hän pitää siitä, että minussa on myös niitä naisellisia piirteitä.

 

[reinhardt]

Ja hän pitää siitä, että minussa on myös niitä naisellisia piirteitä.

Ettei ihan rekkana pidettäisi, täytyy todeta, että kyllä minussakin on "perinaisellisina" pidettäviä piirteitä. Pukeutumisesta ja meikittömyydestä huolimatta näytän varsin naiselliselta, tykkään kokata, teen silloin tällöin käsitöitä. Olen surkea ajamaan autoa (itse asiassa pelkään sitä. Tosin en tunne ketään muuta naista, joka ei osaisi ajaa, joten ei tuo järin naisellista ole.) Luen jopa joskus harlekiineja. Tykkään kovasti kukista jne.

Eikä tuolla ylempänä varmastikaan tarkoitettu, että naiset lähtökohtaisesti OLISIVAT avuttomia, vaan jotkut naiset TEKEYTYVÄT sellaisiksi saadakseen miehiltä huomiota tai jotain, ja se on todella ärsyttävää.

 

[hamara]

Mä en olekaan yksin. Mä olen aina ollut ja tuun aina olemaan poika-tyttö, painotus sanoilla vaihtelee kausittain. Mun harrastukset on aina herättäneet joissain ihmisissä ihmetystä, samoin mun pukeutuminen ja käyttäytyminen muuten. Mä pyrin aina olemaan oma itseni, en mä osaa olla mitään muuta, enkä halua, enkä suostu siihen. Toisaalta mä olen välillä todella epäsosiaalinen yksilö ja välillä taas tulen hyvin toimeen ihmisten kanssa. Nykyään huomaan vaan ärsyyntyväni helpommin uusista ihmisitä, jotka käyttäytyvät mun mielestä sopimattomasti tai eritavalla. Luulen että ikä ja asiakaspavelutyö tekevät sen, että olen entistä tarkempi omista rajoistani.

Puhuminen, se on joidenkin kanssa ylivoimaista. Joskus on kiva puhua kaikkea ei niin tärkeää, mutta joskus olisi kiva puhua myös niistä "päivän polttavista" asioista tai sitten siitä kirjasta, jonka on molemmat lukeneet tai elokuvasta, jonka molemmat ovat katsoneet. Tai vaikka miten treeni meni tänään?

Onneksi voin puhella mieheni kanssa näistä asioista intokseen saakka ja onneksi kaveri- ja ystäväpiiriin on sattunut näitä ihania yksilöitä, jotka voivat puhua kaikesta!

Toisaalta en nyt ole minäkään mikään rekka. Kyllä minustakin se naisellinen puoli löytyy ja mielestäni olen naisellinen vaikkakaan en tällää joka päivä ja höpöttele tyhjiä. Ja saan kyllä itsekin tehtyä miehisiä hommia samoin kuin meillä mies osaa laittaa astiat koneeseen yms.


Älä huoli reinhardt, et sä ole yksin. sä kuulut tähän joukkoon!

 

[Angela]

Ettei ihan rekkana pidettäisi, täytyy todeta, että kyllä minussakin on "perinaisellisina" pidettäviä piirteitä. Pukeutumisesta ja meikittömyydestä huolimatta näytän varsin naiselliselta, tykkään kokata, teen silloin tällöin käsitöitä. Olen surkea ajamaan autoa (itse asiassa pelkään sitä. Tosin en tunne ketään muuta naista, joka ei osaisi ajaa, joten ei tuo järin naisellista ole.) Luen jopa joskus harlekiineja. Tykkään kovasti kukista jne.

Eikä tuolla ylempänä varmastikaan tarkoitettu, että naiset lähtökohtaisesti OLISIVAT avuttomia, vaan jotkut naiset TEKEYTYVÄT sellaisiksi saadakseen miehiltä huomiota tai jotain, ja se on todella ärsyttävää.

Enemmänhän se taitaa olla juuri tuota tekeytymistä. Mä vihaan kokkaamista ja etenkin leipomista enkä osaa tehdä käsitöitä Enkä osaa ajaa,koska en ole vielä tähän päivään mennessä hankkinut ajokorttia. Tosin parin viikon päästä saadaan opetusluvat ja aletaan avomiehen kanssa harjoittelemaan... Käytiin jo kerran harjoittelemassa ja meni todella hyvin. Mäkin tykkään lukea joskus harlekiineja, mutta kukista en tykkää. Sanoin ukolle suhteen alussa, että kukkia ei sitten tartte tuoda.

 

[LuomuPorkkana]

Itse en ole mielestäni tyypillinen nainen, joka tuijottaa peiliin onko meikit hyvin yms. en jaksa seurata muotia tai puhua siitä. koen olevani luonteeltani enemmän äijä kuin perus neito.

en jaksa kuunnella kun naiset haukkuu alati toisiaan selän takana, vältän tallaisia tilanteita.kohottaako toisten arvostelu jotenkin itsetuntoa vai tuleeko siitä hyvä mieli?

mutta nykypäivänä olen huomannut, ettei ne naiset niin kovin avuttomia olekaan, miehissä tätä on tullut yllättäen vastaan.

en myöskään kestäisi perus äijää joka tuijottaa lätkää, makaa sohvalla kaljan kanssa jne.

 

[Fättis]

Itse en ole mielestäni tyypillinen nainen, joka tuijottaa peiliin onko meikit hyvin yms. en jaksa seurata muotia tai puhua siitä. koen olevani luonteeltani enemmän äijä kuin perus neito.......

Just niinku mä! :thumbs:

 

[assis]

Ettei ihan rekkana pidettäisi, täytyy todeta, että kyllä minussakin on "perinaisellisina" pidettäviä piirteitä. Pukeutumisesta ja meikittömyydestä huolimatta näytän varsin naiselliselta, tykkään kokata, teen silloin tällöin käsitöitä. Olen surkea ajamaan autoa (itse asiassa pelkään sitä. Tosin en tunne ketään muuta naista, joka ei osaisi ajaa, joten ei tuo järin naisellista ole.) Luen jopa joskus harlekiineja. Tykkään kovasti kukista jne.

Eikä tuolla ylempänä varmastikaan tarkoitettu, että naiset lähtökohtaisesti OLISIVAT avuttomia, vaan jotkut naiset TEKEYTYVÄT sellaisiksi saadakseen miehiltä huomiota tai jotain, ja se on todella ärsyttävää.

Täällä yksi ajokortiton, ei ole eikä tule. Pyörällä pääsee, ja taksilla. :D

Ja tuo viimeinen lause on aikalailla, mitä alunperin tarkoitin. Mielestäni se, että osaan käyttää ruuvimeisseliä on lähinnä käytännöllistä. Monilla naisilla on joku juttu, ettei haluta edes yrittää opetella "miesten töitä" - ja ongelmaksi muodostuukin sitten se, jos ei ole sitä miestä tekemään niitä. Korjasin pyörääni joku aika sitten talonyhtiön varastossa, ja naapurin nainen ihmetteli ja totesi ettei hän itse edes pumppaa pyöräänsä. Jos työnjako perheessä toimii, niin ok, mutta eikö ole aika jäykkää olla niin riippuvainen toisesta ihmisestä ihan yksinkertaisissa asioissa? Tai ehkä minulla (ja ilmeisesti muutamalla muulla täällä ;)) vain on jotenkin ylikorostunut "minä itse"-kausi, joka jatkuu ja jatkuu vaikka uhmaikä meni jo ajat sitten?

Ihan yhtä ärsyttävä on tosin avuton mies, joka ei osaa pestä pyykkiä tai siivota. Ehkä kyse onkin siitä, että haluaisin sotkea sitä näkymätöntä mutta jykevää aitaa, joka jakaa maailman "naisellisiin" ja "miehekkäisiin" ajatuksiin, tekoihin, asenteisiin, esineisiin. Meistäkin moni täällä puolustelee mielipiteitään huomauttamalla, että meikkaa yms. Väittäisin kuitenkin, että naisille on sallitumpaa rikkoa tuota rajapyykkiä enemmän kuin miehille, ja jostain ihmeen syystä päädymme lopulta kuitenkin puolustuskannalle. "Olen silti nainen vaikka vaihdankin itse autoon talvirenkaat", "En ole poika vaikka minullakin onkin ihan lyhyet hiukset".

Jotenkin muuten luulen, etteivät nämä rautaa rakastavat naiset ole niitä kovimpia prinsessa-tyyppejä, asenteeltaan siis.