• Rekisteröidy ja osallistu keskusteluun. SHABOOM

Kysy hierojalta!

Liittynyt
5.11.2011
Viestejä
360
Kaupunki
Italy
Voiko johtua hermopinteestä jos kipua tuntuu molemmissa käsivarsissa ja paikantuu usein kyynärpäihin? Ollut tuota kyynärpäiden kipuilua jo pitemmän aikaa mutta viime aikoina pahentunut, muutama päivä sitten tuli myös noidannuoli niskaan eikä pää liikkunut vähääkään.
 
Liittynyt
11.11.2002
Viestejä
3 666
Kaupunki
Vantaa

Kyllä. Nyt ois hyvä mennä lääkäriin pika pikaa. Pahimassa tapauksessa hermopinne ja edessä pikainen leikkaus. Kannatta mennä suoraan ortopedin pakeille, jos pääset.
 
Liittynyt
15.12.2009
Viestejä
307
Herätelläänpä tätä ketjua henkiin ja kysytään, josko kellään olisi jotain hyviä SMR-tekniikoita pienelle rintalihakselle? Tuntunut jo hyvän aikaa, että kyseinen lihas on todella jumissa ja vaikeuttaa esimerkiksi lapojen yhteen vientiä. Samainen olkapää on myös kääntynyt eteenpäin, jonka uskon johtuvan juurikin tuosta kireästä pec minorista, kun se vetää lapaluuta eteenpäin. Hierojalla menisin vaikka samantien, mutta opiskelijana ei nyt juuri budjetri veny...
 
Löytyy aika paljon venytys videoita YouTubesta. Voi tehdä monella tapaa. Painoilla, keholla, triggerpalloilla tai vastuskuminauhalla.
 
Liittynyt
20.9.2002
Viestejä
1 224
Liittynyt
25.10.2011
Viestejä
4 168
SMR ei kyllä soita kelloja, mutta pienen rintalihaksen murjomiseen löytyy foorumiltakin keskustelua aiemmilta vuosilta. Anatomia ei ole ehtinyt muuttua liiaksi kuluneessa ajassa.

https://pakkotoisto.com/threads/pienen-rintalihaksen-venyttely-hieronta-omatoimisesti.101581/
SMR:n veikkaan tarkoittavan self myofascial releasea, joka nyt sinänsä taitaa olla lähinnä hieno sana itsensä hieromiselle. Anatomia ei ehkä muutu (joskin siihenkin uusia näkemyksiä tuodaan aina toisinaan ja uusia asioitakin löydetään*), mutta uusia tutkimuksia saattaa tulla ja sitä myötä käytännön toimintamallit saattavat muuttua. En lukenut tuota ketjua nyt sen enempää, mutta kuten aloittajan hieroja oli sanonut, on pienen rintalihaksen kunnollinen venyttäminen todellisuudessa kovin hankalaa. Tuossa rookie08 kuvasi, miten pientä rintalihasta periaatteessa voisi saada venytettyä, mutta sen käytännön toteutus voi olla hankalaa ja riippuu ihmisestäkin, että mikä siellä ekana ottaa vastaan eli venyy (tämän voin sanoa useampien kymmenien ihmisten otannalla fysioterapeuttiopinnoista sekä teoriatietoon nojaten). Toinen kysymys tietysti on, onko venyttelystä oikeasti mitään (pitkäkestoista) hyötyä. Ainakaan pelkästä venyttelystä ei ole, mutta jos sen lisäksi tekee sopivia liikeharjoitteita, voi siitä jotakin hyötyä olla.

Yksi tekniikka pienen rintalihaksen tökkimiseen on sellanen, että laittaa harjanvarren johonkin seinänkulmaan pystyyn ja nojaa siihen siten, että kepin toinen pää työntyy periaatteessa käsiteltävän puolen rintalihaksen alle. Tuntuu aivan hirveältä (ja kevyesti on syytä aloittaakin; jos olkavarressa tai muutoin yläraajassa tuntuu jotain säteilyä, on syytä lopettaa välittömästi), mutta sen jälkeen on ainakin hetken aikaa jotenkin vapaa olo. Varsinaisesti koko käsivarren heiluttelusta ei ole hyötyä, koska pieni rintalihas vaikuttaa vain lapaluun liikkeisiin. Siispä voi tehdä esimerkiksi siten, että painaa harjanvarren johonkin kohtaan ison rintalihaksen alle (pieneen rintalihakseen) ja sitten liikuttaa hartiaa eteen ja taakse.

Ryhtiasioissa tuollaisilla hieromisilla ja venyttelyillä ja vahvistamisilla on pieni asemansa, mutta suurin asema ryhdin "korjaamisessa" on uuden asennon implementoinnilla kaikkeen käytännön elämään. Ei oo mitään hyötyä tehdä muutama minuutti venytystä ja muutama minuutti selkätreeniä, jos sitä asentoa ja ryhtiä ei koskaan muutoin "harjoittele".

*Pakko nyt mainita sivuhuomiona, että rintalihaksen ja deltoideuksen yhtenäisyyttä/erottamattomuuttakin on ehdotettu sen sijasta, että kyseessä olisivat niin selkeästi erilliset lihakset. Tuo on kyllä enemmänkin vain faskiaan hurahtaneiden "faskiasta kaikki ongelmat johtuu ja sieltä ratkaisukin löytyy" -tyyppien puhetta, vaikka siinä tavallaan ajatusta saattaa ollakin. (Toiminnallisesti samanlaista yhdistelyä on puhuttu rhomboideuksista ja serratus anteriorista, ns. rhomboserratus-lihas.)
 
Liittynyt
20.9.2002
Viestejä
1 224
Yksi tekniikka pienen rintalihaksen tökkimiseen on sellanen, että laittaa harjanvarren johonkin seinänkulmaan pystyyn ja nojaa siihen siten, että kepin toinen pää työntyy periaatteessa käsiteltävän puolen rintalihaksen alle.
Tätä prosessia taas helpottaa, jos itse rintalihas ei kiristä turhaksi... muuten sinne pieneen rintalihakseen asti pääseminen väkivallatta voi olla hankalaa. Eli ennen tätä olisi hyvä saada iso rintalihas hierottua pehmeäksi, ettei se turhaan rajoita pääsyä pienelle rintalihakselle.
 
Liittynyt
25.10.2011
Viestejä
4 168
Tätä prosessia taas helpottaa, jos itse rintalihas ei kiristä turhaksi... muuten sinne pieneen rintalihakseen asti pääseminen väkivallatta voi olla hankalaa. Eli ennen tätä olisi hyvä saada iso rintalihas hierottua pehmeäksi, ettei se turhaan rajoita pääsyä pienelle rintalihakselle.
Harjanvarsi on tarkoitus työntää sinne kainalon puolelta eli suoraan ison rintalihaksen alle. Ei ison rintalihaksen kireys siinä nyt ihan tuosta vaan tule vastaan.
 
Liittynyt
30.3.2016
Viestejä
30
Kaupunki
Tampere
Toivottavasti on "jumisuus" helpottanut pienen rintalihaksen kanssa. Oman korteni kannan asiassa kasaaan sillä että kannattaa miettiä miksi tuo kyseinen lihas ylipäätänsä tuntuu "jumiselta" tai kipeältä. Se on kumminkin pieni lihas ja sen vastavaikuttaja lihakset ovat paljon vahvemmat ja paremmilla vipuvarsilla varustettuja. Miksi nämä ei toimi ja mikä on siihen syy? Miksi lapaan haetaan tukea pienestä rintalihaksesta?

Imo ongelmat on usein jossain muualla kuin pienessä rintalihaksessa. Tod. näk yläselkä, keskivartalo (pallea!) ja lantiossa.

Ensinnäkin itse kiinnittäisin huomiota kaikissa liikkeissä että rintakehä olisi ylhäällä. Tämän asennon ylläpitäminen tekee jo kaikesta helpompaa ja auttaa etsimään lapatuen juuri oikeista paikoista. Toisekseen pitäisin huolta että olkapäät eivät työnny jokaisessa yläkropan liikkeessä eteen ja ei varsinkaan pysy siellä (souduissa on ok mikäli pystyy ne vetämään aina uudestaan taakse, näin saadaan takaolkapäitä ja trapeziusta aktivoitua mutta hauiskäännöissä ja punnerrusliikkeissä ei). Kolmantena pitäisin huolta että yläselän alue vahvistuisi pitkällä tähtäimellä huomattavasti.

Ongelmaan voi kokeilla myös Met-venyttelyä rintaan, aina ennen selän treenaamista tai melkein ennen jokaista kovaa sarjaa. Pitäisi "rentouttaa" hermostoa ja tämän pitäisi helpottaa tuen hakemista jostain muualta kuin pienestä rintalihaksesta. Kunhan sen vaan osaa. Lisäksi jokapäiväistä käsiinnojaamista voisi myös vältellä mikäli vain pystyy.
 
xvi

Liittynyt
6.9.2015
Viestejä
173
Itse en ole vielä valmis hieroja, mutta tuota aluetta on harjoiteltu jo venyttämään. Pieni rintalihas on menee kylkiluista 3-5 lapaluun korppilisäkkeen ja venyy kun hieroja työntää rintakehää kyseisten kylkiluiden kohdalta kauemmas lapaluusta, joka pidetään paikalla. Tuohon saa nopeasti lisää liikelaajuutta, jos asiakas osaa itse vielä jännittää pientä rintalihastaan, eli käytännössä yrittää vetää ryhtiänsä eteenpäin kääntyneeksi eli yrittää ottaa anteriorisen tiltin lapaluuhunsa. Kaveri siis jännittää lihasta, ja rentouttaa, jolloin hieroja alkaa venyttää paikkaa, ja samaa toistetaan sopivasti. Parhaimmillaan tuntuu kyllä makealta, jos on jumissa.

Kaikilla ei kuitenkaan ole kovin hyvä lihastuntemus tuolla alueella, joten voi olla vaikeaa. Kyllähän noita pääsee käsittelemäänkin ison rintalihaksen alta esim. jos asiakas on seliinmakuullaan ja pitää käsiään puuskassa puuskassa suoraan kohti kattoa. En kyllä käsittelisi erityisesti, mutta tuossa asennossa kyllä pääsee tunnustelemaan hyvin, onko kuinka jumissa ja arka.

Omatoimiseksi kuntoutukseksi suosittisin opettelemaan tunnistamaan oman lapaluun asennon eri liikkeissä. Kun lapaluu tilttaa eteenpäin, ko. lihas on aktiivinen. Hyvin moniin liikkeissä voi tulla liiallista tilttiä eteenpäin, mikä yleensä ei ole hyväksi. Esim. monet kallistaa leuanvetojen lopuissa oikein paljon lapaluutansa eteenpäin. Itse pyrin tätä välttämään. Myös punnerruksissa kannattaa opetella sen lapatuen saamisen serratus anteriolla. Tällöin lapatuki tuntuu siltä, että pystyy hallitsemaan lapaluun alaosan suhteessa kylkilluohin samalla kun lapa on posteriorisessa tiltissä Itse olen jonkin verran harrastunut kehonpainovaimailuja, ja siinä monessa mielesssä on hyvin tärkeää että osaa käyttää serratuksiaan kunnolla verrattuna pieneen rintalihakseen.

On aika yleistä, että ryhdissä ongelma onkin heikko serratus anteriorin erityisesti alaosa. Sitä voi vahvistaa monin tavoin. Tärkeää on että lihaksen oppii tunnistamaan ja aktivoimaan itse. Myös epäkästä ja erityisesti alaosaa kannattaa aktivoida. Noita erilaisia lavanhallintaliikkeitä on netti pullollaan, ja lavan hallinta mielestäni on aina tärkeää.
 
Liittynyt
15.12.2009
Viestejä
307
Toivottavasti on "jumisuus" helpottanut pienen rintalihaksen kanssa. Oman korteni kannan asiassa kasaaan sillä että kannattaa miettiä miksi tuo kyseinen lihas ylipäätänsä tuntuu "jumiselta" tai kipeältä. Se on kumminkin pieni lihas ja sen vastavaikuttaja lihakset ovat paljon vahvemmat ja paremmilla vipuvarsilla varustettuja. Miksi nämä ei toimi ja mikä on siihen syy? Miksi lapaan haetaan tukea pienestä rintalihaksesta?

Imo ongelmat on usein jossain muualla kuin pienessä rintalihaksessa. Tod. näk yläselkä, keskivartalo (pallea!) ja lantiossa.

Ensinnäkin itse kiinnittäisin huomiota kaikissa liikkeissä että rintakehä olisi ylhäällä. Tämän asennon ylläpitäminen tekee jo kaikesta helpompaa ja auttaa etsimään lapatuen juuri oikeista paikoista. Toisekseen pitäisin huolta että olkapäät eivät työnny jokaisessa yläkropan liikkeessä eteen ja ei varsinkaan pysy siellä (souduissa on ok mikäli pystyy ne vetämään aina uudestaan taakse, näin saadaan takaolkapäitä ja trapeziusta aktivoitua mutta hauiskäännöissä ja punnerrusliikkeissä ei). Kolmantena pitäisin huolta että yläselän alue vahvistuisi pitkällä tähtäimellä huomattavasti.

Ongelmaan voi kokeilla myös Met-venyttelyä rintaan, aina ennen selän treenaamista tai melkein ennen jokaista kovaa sarjaa. Pitäisi "rentouttaa" hermostoa ja tämän pitäisi helpottaa tuen hakemista jostain muualta kuin pienestä rintalihaksesta. Kunhan sen vaan osaa. Lisäksi jokapäiväistä käsiinnojaamista voisi myös vältellä mikäli vain pystyy.
Tää on kyllä täyttä asiaa, kiitos. Tosiaan mulla on ollut jo aika kauan ongelmia niin yläselässä kuin lantiossa asti. Fyssareilla käynyt jonkun verran ja siellä on ongelmat kyllä saatu selville ja niihin täsmäharjoitukset. Tässä viimeaikoina sisäistänyt sen mitä Joppa ylempänä sanoi, että niistä 20 minuutin yksilöidyistä harjoituksista ja muista salitreeneistä ei ole paljoa apua, jos loppuaika päivästä on hartiat lysyssä istumista. Todellakin pitäisi omia istumistottumuksia ja etenkin sen määrää vähentää, mutta vaikealta se tuntuu, koska istumiselta ei läheskään aina vaan voi välttyä esimerkiksi koulun ja töiden takia.
 
Liittynyt
25.11.2014
Viestejä
84
Nostetaan jospa täältä tietoa löytyisi.

Päätä kääntäessä leuka naksuu tai naksahtaa, erityisesti toinen puoli. Naksahdukset lähellä korvaa. Kipua ei ole, mutta kireyttä tuntuu olevan. Mikä alue voisi olla jumissa? Vinkkejä lihashuoltoon? Jos hierojalle, niin riittääkö selkä-niska-hartia vai tuleeko miettiä esim rintalihasten hierontaa?
 
Liittynyt
9.6.2014
Viestejä
2 373
^ Mieleen tulee lähinnä kireä sternocleidomastoideus eli päänkiertäjälihas kun puhut että naksahtaa lähellä korvaa. Narskutteletko kenties hampaita? Tämä lihas siis lähtee solisluun/rintalastan liittymäkohdasta ja kiinnittyy tuohon hieman korvan takana olevaan kartiolisäkkeeseen. Tietty kyseessä voi olla mikä vaan lihas niskan/kaulan alueella. Hierojana itse ainakin tsekkaisin, että miltä ryhti ylipäätään näyttää ja hieroisin vähän sen mukaan. Jos pää on eteenpäin työntynyt niin ehdottomasti hieronnan tarpeessa olisi rintalihakset ja etuolkapäät eikä nuo sternotkaan kyllä pahitteeksi olisi. Kannattaa rohkeasti käydä vain osaavalla hierojalla. :)
 
Liittynyt
2.9.2012
Viestejä
268
Onko hieronnan ajankohdalla miten iso merkitys sen tehokkuuteen tms? Onko eroa lopputuloksessa, meneekö hierontaan tyyliin suoraan treenin päätteeksi vs välipäivänä?

Ja samaan syssyyn kysymys omasta olkapäästä. Kauan aikaa vaivannut se, että vasen takaolkapää puutuu esim ulkokiertoja tehdessä aivan hitosti, myös ihan perus band pull apartsit ja takaolkakone esimerkiksi tuntuu, että vasen takaolkapää puutuu nopeasti. On myös painellessa arka ja on tuota hierottu ja hetken aikaa on ok, kunnes menee jumiin. Vaikea sanoa onko tuossa nyt kyseessä infraspinatus vai teres minor, veikkaan ensimmäistä. Tuntuu kyllä siis painellessa aivan takaolkapään koko mitalta, mutta koska ulkokierto tuntuu epämukavalta, ei tuo takaolkapään vaivalta kuulosta.
 
Ylös