Kuvia pakkiksen Mikestä? Q&A

Meta title: 💥 Kuvia Pakkiksen Mikestä? – Q&A joka selvittää onko legenda lihaa, luuta vai pelkkää foorumimyyttiä

Meta description: Keskustelua PakkisMiken kuvista, taustoista ja yleisön kysymyksistä – kuka mies on ja mitä haluat tietää?**

Osanotot. Noi on niin paskoja reissuja viedä vanha kaveri viimeiselle piikille. Ite jouduin ajaa monta kierrosta eläinlääkärin korttelia ympäri, kun omaa koiravanhusta vein, etten olisi mennyt silmät niin punaisina vastaanotolle. Eipä onnistunut silti
 
Aika outoa nyt olla kun Hessulla oli tapana aina tehdä peti mun housuille lattialle, nyt aina varoo kun liikuu, mutta siinä ei olekaan enää ketään. Sitten kun tulee kotiin, ei ole sama pikku otus iloisena haukkumassa, jota se teki viimeiseen saakka. Hessu lähti ilman kipuja, sillä vaan iski epilepsia ja neurologiset ongelmat, vestibulaarinen oireyhtymä. Se heilutti iltaisin häntää vaikka ei enää pysynyt pystyssä. Koitti mennä juomaan ja pissalle kaatuen kokoajan nokalleen. 13 vuotta on pitkä aika koiralle ja pitkä aika ihmiselle olla saman koiran kanssa. Hessu on nyt paremmilla laitumilla juoksemassa muiden poistuneiden koirakaverien kanssa.
 
Syvimmät osanottoni😥 vaikka sen tietää koiraa ottaessa niin ihan hirveetä se on joka kerta luopua parhaasta kaverista...itsekin 3 kertaa tuon käynyt läpi
 
Isoja poikia jo
IMG_8196.webp
IMG_8190.webp
 
Hurjan kokoisia koiria, siskolla on Landseeri myös ja voi vitsi.
Luonteeltaan vielä sellainen ettei oikein ymmärrä omaa kokoaan ja muutenkin kohlo, pääkin samaa kokoluokkaa kuin ihmisellä.
Ja ainakin meidän Ismo on aivan hellyyttävä luppana, seuraa joka paikassa perässä, aina hakeutuu lähelle ja osallistuu kaikkeen.
 
Otin noi alhaalla olevat pois. Ei vaan enää ole kamalasti pointtia pitää tätä yllä kun mainokset ei kata enää edes kuluja, tää on vaan huvikseen enää täällä. Sit jos sattuu sponssi tulemaan, niin porukka ei sitä kauttakaan tue. Oletetaan että tää on vaan täällä kaikille tosta vaan aina.
Mainokset ei kata foorumin kuluja?
Kuitenkin mainostulot tältä foorumilta muutaman kymmenen tuhatta vuodessa, niin kuin älyttömästi tämmöisellä foorumilla sitten on ylläpitomaksut? 😱
 
Mainokset ei kata foorumin kuluja?
Kuitenkin mainostulot tältä foorumilta muutaman kymmenen tuhatta vuodessa, niin kuin älyttömästi tämmöisellä foorumilla sitten on ylläpitomaksut? 😱
Ei kata laisinkaan. Noin 500 euroa on serverikulut forumilla kuussa. Google ei puske sen vertaa. Nyt tää menee miinuksella, joten katon enää tämän vuoden tätä, sitten pakettiin jos muutosta ei tule.

Sitten kaikille runkkareille jotka syyttää mua forumin loppumisesta, mä olen ainoa tässä maassa tässä lajissa joka kykeni yli 20 vuotta pitämään forumia yllä, syytelkää niitä monia forumeita jotka tuli ja meni tänä aikana. Mä olen ainoa joka teki jotain oikein, tätä ei kukaan suostu näkemään. Miettikää mieluummin miksi muut forumit kuoli kaikki jotka yritti samaa, tosin ne kaikki ovat perustuneet "mike sitä, pakkotoisto tätä" itkemiseen. Ja omalla forumilla ollut sama homma, harvoin sitä kiitosta täällä saa kaikista vuosista.
 
Kyllä sua on Mike kiitelty sadoissa ja sadoissa viesteissä. Et voi sitä kiistää.
Toki tää on ollut myös sun duuni, ja käsittääkseni tullut rahaakin aikanaan hyvin.
Mitäs jos alat tekemään kunnolla myyntityötä tän foorumin eteen?
Tarjoat markkinointipaketteja eri yrityksille, joihin et vielä ole ollut yhteydessä.
Jos bisnes alkaa sakkaamaan niin kunnolla hetkeksi eforttia siihen!
Tällä käyttäjämäärällä on täydet mahdollisuudet nousta uuteen loistoon!
 
Mikä oli foorumin kulta-aika?
Kauan kauan sitten, niin kauan tää on ollut. On hupaisaa lukea miten tälläkin omalla forumilla on lässytetty miten ajan porukkaa pois kommenteilla ja muka bannaan kaikki. On se nyt outoa, että muut forumit kuoli aina, olisko mun pitänyt toimia samalla tapaa, että alan vaan keskittymään muihin ja haukkumaan niitä ja unohtaa oma tie? Mä voin nyt avautua näistä ihan rauhassa kun tää homma alkaa olemaan lopussa. Mua on vuosia sylettänyt tämä nykytila internetissä. Kun mä julkaisen podcastin lajin parista tunnetun kanssa omalla forumilla, kukaan ei kommentoi mitään, mutta toisella forumilla on satoja herjaviestejä joka ikisestä sanasta ja teosta mitä teen. Eikä tätä pidä katsoa niin, että "älä välitä", vaan katsokaa sitä, että miksi asia on niin, miksi se toisten panettelu ja suoranainen vainoaminen on niin ylivoimaista verrattuna kannustavaan positiiviseen ilmapiiriin?
 
Back
Ylös Bottom