Kyllähän sitä saman naisen kanssa olisi mieluusti vaikka sen 30 vuotta jos vain suhteessa sähkö pysyisi yllä. Mitään järkeä mä en enää nää parisuhteissa jossa ollaan kun ollaan. Eli parisuhde muuttuu itseisarvoksi. sit ollaan kämppikset ja halut ja himot on ihan muualla. En ole koskaan ymmärtänyt mikä ongelma siinä joidenkin mielestä on, että naiset vaihtuu, miksi ihmeessä olla jonkun kanssa joka ei enää nappaa? En vain tajua. Joillain voi olla toki pelkotiloja, että jää yksin, mutta mikä siinäkin nyt sitten on niin kamalaa versus parisuhde, jossa oma nainen ei kiinnosta tai naista ei kiinnosta sinä.
Minähän olen vaihtanut naisia ja osa näkee sen jotenkin outona, mä taas nään sen semmoisena, että mä etsin sitä oikeaa. Se mitä nyt on, en edes yritä selittää kellekään, en edes parhaillle ystäville, ei sitä ihmisen primitiivisiä tunteita osaa itsellekään rakkauden osalta selittää. Miten sä selität sen kun sä saat koskettamalla enemmän kuin koskaan, sen mitä se iho merkitsee yhtäkkiä. Miten sä selität sen kaipuun, joka sussa on kun olet toisen vieressä, sisällä, erossa. Se, että et tahdo saada tarpeeksi, eikä sanat riitä kertomaan sitä. Se miten toisen hymy ei enää ole vain hymy. Se miten katseet sisältää enemmän.
Ja lapset ei mulle ole ollut ongelma, se on totta, että mä en lapsista ylipäätänsä välitä sen kummemmin, mutta taas lähipiirin lapset on täysin eri asia kun ovat osa sun elämää.
Pointtina oli juuri se, ettei jokainen tämänkin ketjun (saati foorumin) lukija todellakaan ymmärrä. "Punttiukot" tai "salimaket" varmasti kyllä, mutta eiköhän palstan keskimääräinen käyttäjä ole aika kaukana siitä testopöllyssä kellarisalilla treenaavasta karhusta...
