• Rekisteröidy ja osallistu keskusteluun. SHABOOM

Kutsuntatilaisuus

Liittynyt
12.10.2012
Viestejä
265
Kaupunki
Oulu
Toihan riippuu ihan siitä millon Obnoxio on palveluksensa suorittanut. 70 tai 80-luvulla moinen toiminta varmaan vielä ollut aivan normaalia toimintaa armeijassa. Nykyäänhän kaikki on simputusta tai kiusaamista ja niistä ollaan välittömästä Iltalehden otsikoissa.
Ei ole aikaa edes kymmentä vuotta. Jotain selkeitä juttuja oli tosiaan kielletty, kuten rangaistuksena etunojapunnerruttaminen. Eikä meitä koskaan käskettykään punnertamaan. Rättisulkeiset olivat myös kiellettyjä, mutta asia kierrettiin pitämällä lyhyitä koulutuksia putkeen, eli juoksuttamalla muutamia satoja metrejä aina varusteiden vaihduttua. Mielestäni varsinaista simputusta ei kuitenkaan ollut, koska yleensä yhden virheestä kärsi kaikki muutkin. Punkat tosin räjähteli yleensä sillä kenellä oli huonosti jäänytkin, mutta eipä sekään mielestäni simputusta ole. Tätä ei ilmeisesti saa nykyään tehdä.
 

Seagram

Eläkeläinen
VIP
Liittynyt
23.2.2005
Viestejä
8 842
Ikä
41
Kutsunnoista mieleen jäi rasti ruutun psykologinen testi. Väitän että aika hyvin pystyin näkemään sen läpi. "Pääsin" minne halusinkin enkä vastannut läheskään kaikkiin kysymyksiin rehellisesti, vaan rastitin kohdat osittain sen mukaan mitä puolustusvoimat mielestäni halusi. Onko tämä testi tänä päivänä kutsunnoissa?
 
Ylös