Kun liikkuminen muuttuu pakkomielteiseksi..

[Minihiiri]

Heissan mimmit!

Onko kellään kokemusta siitä miten edetä kun liikunnasta on tulllut pakonomaista? Ei siinä, tykkään edelleen siitä autuaasta tunteesta salin tai lenkin jälkeen mutta kun varsinaista tarvetta paljolle liikunnalle ei ole kropan puolesta, pää vaan sitä kaipaa :wtf: Onko liikkumisen vähentäminenkin vain tottumiskysymys? Tuntuu nimittäin että joskus täysin lepopäivänä alkaa ahdistus muuttua ihan fyysiseksi ja muutun äkäiseks kun piru! Olen niin tottunut ja kaavoihini kangistunut monessakin asiassa että ei tosikaan, mm.ruokailuajat, ruuat, liikunnan ajotus tms..

Vinkkejä otan vastaan kiitos

 

[Nannax]

On kokemusta. Ja vaarana tuossa on ylikunto. Valitettavasti en osaa antaa hirveästi neuvoja tuohon vähentämiseen, kun itsellä tuo pakkomielle ajoi ylirasitukseen (henkiseen ja fyysiseen) ja totaaliseen liikunnan loppumiseen.

Mutta positiivista on, että huomaat itsekkin liikunnan aiheuttavan stressiä. Liikunnan vähentäminen on osaltaan varmasti tottumiskysymys, kyse on monesti siitä millä sen liikunnasta jäävän ajan sitten täyttää. Lisäksi uskon, että helpottaa kun huomaa, että vähempikin riittää.

Jonkinnäköistä meditointia lepopäiville ahdistukseen?

 

[Minihiiri]

Kauanko sulla kesti sitten toipua tästä ylirasituksesta ja ootko taas löytäny liikunnan ilon?

Ennen harrastin joogaa, muistelisin että sen aikana voin paljon paremmin ja alotin usein aamuni joogaamalla ulkona. Ehkä kokeilen tätä taas rauhoittuakseni.. Se ajankäyttö on varmaan itselläkin ongelma, mitä tekee sen aikaa kun ennen on treenannut.. Toivon vaan koko ajan että pääsisin vaikka viikon lomalle jossa ei vois tehdä muuta kun chillata :D

 

[Nannax]

Kauanko sulla kesti sitten toipua tästä ylirasituksesta ja ootko taas löytäny liikunnan ilon?

Ennen harrastin joogaa, muistelisin että sen aikana voin paljon paremmin ja alotin usein aamuni joogaamalla ulkona. Ehkä kokeilen tätä taas rauhoittuakseni.. Se ajankäyttö on varmaan itselläkin ongelma, mitä tekee sen aikaa kun ennen on treenannut.. Toivon vaan koko ajan että pääsisin vaikka viikon lomalle jossa ei vois tehdä muuta kun chillata :D

En osaa oikein arvioida tuota palautumisaikaa, kun en oikein silloin ymmärtänyt mistä oli kyse. Paremmalla hoidolla (ruokavaliolla) olisin varmasti kuntoutunut kunnolla, mutta luulen, että osittain vieläkin makselen tuon ajan oppirahoja. Tuosta kuitenkin on jo kymmenisen vuotta.

Fyysisessä palautumisessa meni varmaan ehkä vuosi, vähän toista. Mutta en liikkunut juuri ollenkaan. Tuon jälkeen on tullut liikuttua kausittain paljon tai ei ollenkaan, eli en oppinut sitä kultaista keskitietä vaan liikuin aina liikaa ja sitten loppui innostus. Ja sama uudestaan, ainoastaan liikuntakausi aina vaan lyheni. Henkisesti alan vasta nyt pikkuhiljaa päästää irti, että kauan siinä toipumisessa voi mennä. Tosin mulla nyt on muitakin ongelmia itsetunnon kanssa ja tuolloin sattui muitakin ikäviä asioita, mutta luulen, että tuo liiallinen fyysinen rasitus on ollut se viimeinen niitti.

Liikunnan ilo on ollut pitkään hukassa ja vieläkin se juoksee välillä karkuun. Kun en osaa oikein liikkua vieläkään itselleni, vaan teen tätä usein yleisen hyväksynnän vuoksi. Tulee tunne, että on pakko. Toisinaan tykkään käydä salilla tosi paljon ja on todella vahva olo kun rauta nousee. Mutta joskus kuitenkin mietin, että miksi sitä teen. Ja sitten menen lihomisen pelossa liikkumaan (olen ylipainoinen). Välillä on vaikea uskoa, että esimerkiksi 3krt viikossa salia riittäisi, vaan pitäisi tehdä kaikkea muutakin esim. juoksua, kahvakuulaa, crossfittia, u name it. Treenikaveri auttaa motivaatiopulaan, mutta tuota liikkumattomuuden aiheuttamaa ahdistusta ei oikein lievitä mikään. Mulla on tapana suunnitella ja haaveilla liikunnasta hirveesti, saatan viettää tunteja netissä etsien joitain kahvakuulaliikkeitä ja raapustaa eri kuntopiirejä paperille. Mutta sitten en uskalla niitä kuitenkaan toteuttaa, vaan päädyn aina samaan treeniin. Pitäsi oppia uskomaan, että vähempi on joskus parempi ja ei haittaa vaikka treeni kestää vain 30min.

Mutta tästä nyt tuli aika tajunnanvirtainen teksi, mutta jos siitä jotain selvää sais. Pointtina kuitenkin se, että siitä kontrollista kannattaa opetella päästämään irti. Muuten jää paljon hyviä kokemuksia kokematta.

 

[Tiuskis]

Vinkkejä otan vastaan kiitos

Mua on auttanut järkevöittämään liikuntamääriä ihan se, että olen opiskellut ja perehtynyt aiheeseen. Olen oikeasti järjen ja päättelyn tasolla sisäistänyt sen, että lihas kasvaa levossa. Liikunta, ravinto ja lepo - pyhä kolminaisuus. Ja silloin kun asetin tavoitteeksi lihasmassan kasvun niin eihän siinä ole yksinkertaisesti muuta vaihtoehtoa kuin tehdä kuten optimaalista on, eli myös leveätä. Mua helpotti lepopäivinä ihan se, että makasin sohvalla ja ajattelin että "hyvä, näin juuri, nyt se lihas kasvaa kohisten".

Toinen seikka on se, että mulle olis totaalinen kauhuskenaario se, etten voisi enää liikkua. Ja olen lukenut henkilöistä joille on tosiaan käynyt niin etteivät he voi liiallisen liikunnan johdosta liikkua moneen vuoteen!! Siis AIVAN hirvee ajatus, koska rakastan liikuntaa niin paljon. Siksi olen siis halunnut treenata fiksusti ettei minulle kävisi niin että joutuisin lopettamaan rakkaan harrastuksen kokonaan.

Kolmas helpottanut tekijä on se, että kun olen alkanut levätä enemmän olen myös alkanut kehittyä paremmin. Olen myös pystynyt treenaamaan kovempaa koska keho on palautunut kunnolla. Nämä kaikki on prosessissa helpottanut.

Viimeisempänä, muttei vähäisempänä, on se, että olen jo tavallaan sairastunut liitännäissairauteen eli kilpirauhasen vajaatoimintaan ja voin kokemuksesta sanoa että terveydenmenettäminen on pirun tehokas keino saada asiat prioriteettijärjestyksessä uuteen uskoon. Joku hoikkuus tms ei vois vähempää kiinnostaa silloin kun vaakakupissa painaa elinikäinen sairaus ja lääkitys.

 

[Minihiiri]

Kiitos tytöt vastauksista

Se tunne juurikin on kamala, kun on pakko mutta kuka oikeesti pakottaa? Ei kukaan, ei kukaan muu kun joku aivoton pään sisällä. Vaikka olis väsymys, joo kyl se väsymys lenkillä katoaa tai puntilla. Ja väsymys on kahta kauheempi. Syömiseen olen yrittänyt kuitenkin panostaa kun tuntuu että koko ajan on ihan väsyksissä, ei auta vaikka tekis mitä ja nukkuis kuin paljon. Semmonen nuutunu olo ja tosissaan treenipainotkin on laskenu parilla kilolla kun tuntuu että ei itestä saa kaikkea irti, se rupee vituttaa ja sitten onkin vaara loukkaantua sen ymmärrän itekin. Ei vaan jaksa mut silti vaan jaksaa.

Eikä nuo fitness blogitkaan helpota asiaa, niistä on tullut itselle paha tapa seurailla vaikka en sitä sellaista elämää edes tavoittele. :face:

Eilenkin ajattelin että huomenna en kyllä tee mitään tarviin lepopäivän. Aamulla jo vähän turhautti ja päätin sitten tehdä kunnon vatsa / kylkirääkin. Vaikka ei olis tarvinnut mutta onpahan nyt tehty. Pähkäilen tässä pitäiskö lepoo huomisen vai lauantain. Toisaalta ehkä pelkään sitä kun yleensä lepopäivänä tulee syötyä ja herkuteltua. Siksikö en uskalla pitää niitä? who knows..

Tiuskis: Alkoiko sulla liian liikkumisen aikoihin toi kilppari oireilla?

 

[jasmiina]

Vinkkejä otan vastaan kiitos

Itellä ei ole vielä ede 20 vuotta ikää ja on kokemusta tuosta liianki kanssa. Uin aikaisemmin kilpaa, jolloin pitkäaikanen valmentajani osas toppuutella tätäkin jääräpäätä, mutta sitten tuli valmentaja vaihdos ja ei hoksannutkaan enää toppuutella minun menoa. Yhtäkkiä 5-7 krt uintia + 2-4 kuivaharjotusta ei riittänytkää juniorille. Alkoi tulemaan vaivihkaa juoksulenkki sinne tänne ja lihaskuntoharjoituksia, lopulta oltiin siin pistees että ohjattujen juttujen lisäksi oli 4 juoksulenkkiä ja 3-5 lihaskuntoa (eikä menty mitenkään kevyen mukaan) viikossa +tietenkin kulkemiset.

Ja se oli nimenomaan pää joka tätä vaati, kroppa huusi kyllä siinä vaiheessa lepoa koko ajan. Oli sitä tyhmä kun ei tajunnut, että 3-4h unta yös ei oo normaalia, kaikkine muine merkkeineen kun kroppa kävi ylikierroksil koko ajan. Lopulta olkapäät alko ekana reistaileen, revähti uinnin aikana. Silti en malttanu levätä. Samana vuonna kuitenkin lopetin uimisen, koska motivaatio alkoi olemaan nollissa. Kaikki meni ihan jees parin kuukauden ajan kun olin ottanu loppuvaiheessa kuiten toisen lajin rinnalle. Sitten tuli kesätauko (jolloin edelleen omatoimisa harjotuksia) ja en oo eläessäni voinu niin pahoin kuin silloin ja nimenomaan pääni sisäl. Elämällä ei ollu mitään tarkotusta, kun ei ollut reeniä ja jatkuvaa kisatavotetta. Myös mielenkiinto liikuntaan lakkasi, palasin kuiten aloittamani lajin pariin kaverin ansiosta.

Siitäkin suosta kuiten noustiin pikku hiljaa ja päädyinki opiskelemaan liikuntaneuvojaksi. Ja omalla kohdalla varmasti paras mahollinen päätös, selvästi omal alal päädyin. Tiedon lisäännyttyä ja ymmärrettyäni sen, että korvasin asioiden käsittelemisen liikunnalla, olen oppinu nyt tasapainoilemaan asian kanssa. Pitkän aikaa olen menny ilman suurempia tavotteita ettei tule ylilyöntejä, mutta nyt vihdoin alkaa olemaan sellainen olo, että voisi asettaa oikeita tavotteita liikunnalle siten, ettei reenaaminen mene överiksi.

Edelleen satunnaisesti myös nuo olkapäät reistailee, jos ei ole muistanu tehä sopivaa reeniä ja levätä. Melko vähällä kuiten pääsin, koska lähellä oli myös solisluiden poistuminen paikaltaan/poikki meneminen, sitte oltais oltu leikkauspöydäl ja yläkropal ei tehtäis mitään kunnollista nykyään.
Pahoittelen pitkää vuodatustani

Pääpointtina voisin kuiten lyhkäseen itellä auttaneet asiat:
- pohdinta miksi pää vaatii koko ajan sitä reeniä; esim. pahanolon/stressin purkaminen, kropan muutosten pelko, ajan käyttö
- jos aikaa tuntuu olevan liikaa, keksi vähemmän liikunnallinen harrastus (itsellä se oli synan soittaminen aiempaa aktiivisemmin)
- takoa vain päähän se, että ilman LEPOA mistään ei tuu mitään
- ja pitkälti reenimäärä on tottumiskysymys

 

[Tiuskis]

Pähkäilen tässä pitäiskö lepoo huomisen vai lauantain. Toisaalta ehkä pelkään sitä kun yleensä lepopäivänä tulee syötyä ja herkuteltua. Siksikö en uskalla pitää niitä? who knows..

Tiuskis: Alkoiko sulla liian liikkumisen aikoihin toi kilppari oireilla?

Tuo voimatasojen lasku ja nuutuneisuus on jo vakava merkki siitä että tarvitset kunnon lepoa. Usko hyvällä, ettet joudu kokemaan sitä pahemman kautta. Pidä pari päivää aluksi vapaata ja katso alkaako lihakset palautumaan ja olo virkistymään. Jos ei niin sitten lisää lepopäiviä. Mä pidin just 2 viikkoa täysin kevyttä viikkoa ennenkuin aloitettiin uusi ohjelma ja 2:ssa viikossa ei ehtinyt tapahtua mitään negatiivista vaan ainoastaan kroppa oli valmis koviin treeneihin ja nyt kehitystä onkin tullut oikein vauhdlla. Uskallatko kokeilla? Kokemuksen kautta se myös alkaa helpottamaan eli kun huomaat kokeilemalla ettei lepo tuonutkaan mitään negatiivista.

Mä en ole omasta mielestäni liikkunut niin sanotusti liikaa, mutta paljon. Olen kuitenkin aina pitänyt 1-2 lepopäivän viikossa ja kuunnellu kroppaa jos se kaipaa lepoa niin olen levännyt. Mutta kilpirauhasvaiva kuitenkin tuli, mutta sitä ei voi tietää vaikuttiko sen puhkeamiseen runsas liikunnan harrastaminen.

 

[Minihiiri]

Tuo voimatasojen lasku on jo vakava merkki siitä että tarvitse kunnon lepoa. Usko hyvällä, ettet joudu kokemaan sitä pahemman kautta. Pidä pari päivää aluksi vapaata ja katso alkaako lihakset palautumaan ja olo virkistymään. Jos ei niin sitten lisää lepopäiviä. Mä pidin just 2 viikkoa täysin kevyttä viikkoa ennenkuin aloitettiin uusi ohjelma ja 2:ssa viikossa ei ehtinyt tapahtua mitään negatiivista vaan ainoastaan kroppa oli valmis koviin treeneihin ja nyt kehitystä onkin tullut oikein vauhdlla. Uskallatko kokeilla?

Mä en ole omasta mielestäni liikkunut niin sanotusti liikaa, mutta paljon. Olen kuitenkin aina pitänyt 1-2 lepopäivän viikossa ja kuunnellu kroppaa jos se kaipaa lepoa niin olen levännyt. Mutta kilpirauhasvaiva kuitenkin tuli, mutta sitä ei voi tietää vaikuttiko sen puhkeamiseen runsas liikunnan harrastaminen.

Aika haaste, uskaltaisiko ton ottaa vastaan :D mä olen uskotellut itselle että tää on ohimenevää mutta samalla todennut sen että näi ei voi jatkaa loputtomiin, että joka päivä jotain treenaisi.. sen toteutus on vaan heikkoa. Nyt kun vähän virkosi iltaa kohti ihan vaistomatta ajtukset käänty huomiseen, meniskö mäkijuoksemaan vai mitä :face: ei kyllä mä uskallan kokeilla ja ainakin huomisen lepään. Tai no ehkä kotona siivoan mutten sen raskaampaa. Tosin kun vertaan tota mun syömäpuolta esimerkiksi kavereiden syömiseen niin mä syön suurimman osan prodea, toiset hiilaria, vaikkakin mulla joka aterialla on pastaa, perunaa, pari leipää yms hiilarilähteenä rehujen lisäks. Niitä on pakko oppia syömään enempi!

kiitos nyt huomaan että olen tosi, tosi väsynyt.

 

[Tiuskis]

kiitos nyt huomaan että olen tosi, tosi väsynyt.

Kokeilepas rohkeasti että tänään vaan siivoat ja huomisen pidät kehonhellimispäivän. Eli käyt korkeintaan vähän kävelyllä (ilman yhtäkään juoksuaskelta! ;)) ja venyttelet huolellisesti kehon läpi. Se voisi antaa paremmat eväät ensi viikon treeneihin ja tunnustelisit että miten se elimistö ja kroppa oikeasti reagoi kun se saa vähän muutakin kuin stressiä. Liikunta on aina stressitila elimistölle.

Fitness-ihmisetkin pitää yleensä sunnuntait kehonhuolto/lepopäivinä. Aktiiviliikkujanaisilla on suurin ongelma treenin määrä suhteessa treenin laatuun. Sulla on aivan varmasti sama ongelma. Jos keho saa optimaalista rasitusta suhteessa ravinnon ja levon määrään niin se myös kehittyy.

Mikä sulla muuten on se "viesti" jonka se pääkoppa sulle kertoo silloin kun se pakonomainen liikunnan tarve tulee? Pelkäätkö esim. lihovasi? Jos tunnistat sen "pelon" mikä siellä taustalla on, niin sitä voi olla helpompi lähteä purkamaan ja hallitsemaan. Toinen mitä piti kysyä on sun tavoitteet? Mihin pyrit?

Voisit listata vaikka tänne jos haluat sun menneen viikon liikunnat niin jos auttaisi itseäsikin hahmottamaan miten paljon tosiasiassa liikut. Pidätkö koskaan kevyitä viikkoja?

Nyt kun mulla on valmentaja / PT niin käyn salilla 3 krt viikossa ja lisäksi on 2 kävelyä, ruokaa paljon ja lepoa siis paljon. Joka viides viikko on kevyt viikko ja näistä pidetään pilkulleen kiinni. Ihan esimerkkinä. Ja mun tavoite on siis saada lihasmassaa heikkoihin kohtiin ja oppia treenaamaan fiksusti ja oikein että voin pitää loppuelämäni kiinni hyvästä fyysisestä kunnosta ja fyysisestä + henkisestä terveydestä.

 

[Minihiiri]

Ei mulla toisaalta ole viestiä minkä pääkoppa kertoo, se on vaan semmonen ahistava tunne että pitäs jotain tehdä. Usein sitten kysynki esim. punttia nostellessa iteltäni hiljaa että miksi mä tätä teen.. Lihomisen pelko voi olla osasyy kyllä, mä toivon että olisin lihaksikkaampi ( 163/50) mutta en vaan osaa päästää siitä ''kahleesta'' irti ja ottaa niitä kiloja. Mulla olis tavotteena vaan olla terve ja sopusuhtanen, lihaksikas muttei liikaa. Ehkä, sekin on vähän vaikeeta :D

No tässä edellisten vkojen liikuntaa
ma: kävely 1 h + vatsat
ti: kävely 1 h + puntti 1 h
ke: puntti 1 h
to: puntti 45 min
pe: vatsat, pikatreeni ylävartalolle, 25 min kuntopyörää jossa hiitiä mukana
la: venyttelyä, pihatöitä
su: puntti 5 min, kävely 1 h.
ma: pyöräily 20 km + kävely 1 h
ti: Kävely 1,5 h
ke: Kävely 75 min
to: kävely + juoksu 1 h
pe: puntti 1 h
la: Puntti 1 h
su: vatsat, puuhommia (sahaus,pilkkominen) 5 h

siinäpä siis pari viime viikkkoa... Olen yrittänyt pitää kevyitä viikkoja just silleen että sillon en tee paljoa lihaskuntoa mutta käyn kävelyllä. Sekin on ihan hyvää tehnyt ehkä tuo PT olisi itellekin oiva apu jossen tästä suosta omin neuvoin ( ja teidän ) pääse ylös.

Lohduttavaa ja ihanaa kun Tiuskis autat!

 

[Tiuskis]

No tässä edellisten vkojen liikuntaa
ma: kävely 1 h + vatsat
ti: kävely 1 h + puntti 1 h
ke: puntti 1 h
to: puntti 45 min
pe: vatsat, pikatreeni ylävartalolle, 25 min kuntopyörää jossa hiitiä mukana
la: venyttelyä, pihatöitä
su: puntti 5 min, kävely 1 h.
ma: pyöräily 20 km + kävely 1 h
ti: Kävely 1,5 h
ke: Kävely 75 min
to: kävely + juoksu 1 h
pe: puntti 1 h
la: Puntti 1 h
su: vatsat, puuhommia (sahaus,pilkkominen) 5 h

Onko tuo kävely oikeasti kävelyä? Vai jotain aamuaerobista tyhjällä mahalla reippaasti? Ei tuo nyt ihan hirveän pahalta vielä näytä. Onhan tuolla kuitenkin venyttelypäiväkin välissä "Pahinta" on ehkä se, että koet stressiä liikunnasta. Henkinen ja fyysinen stressi yhdessä (fyysinen = liikunta) on just paha yhdistelmä elimistölle, jaksamiselle, palautumiselle, hormoonitoiminnalle jne.

Jos haluat lihaksia saada, niin selvää on että sun pitäs priorisoida lihastreenit ja jättää nuo aerobiset hyvin minimiin. 3 punttia ja 2 kävelyä olis mun suositus, mutta lähtisit edes siitä että pidät 1 täyden lepopäivän, yhden pelkän kävelypäivän ja teet muina päivinä mitä tykkäät.

Itse lisäsin ruokaa (n. 2300 kcal vedän ja oon 168 / 61), vähensin liikuntaa ja arvaa mikä oli lopputulos? Voimatasot on noussu ihan sikana ja vyötäröltä on lähtenyt pari senttiä 4:ssä viikossa ihan automatic, vaikka oon normaalipainoinen ja suht vähärasvainen jo lähtiessä ja paino on pysynyt samana *Tykkää*

Sulla olis varaa ottaa semmoset 4-5 kg lihasta ihan helposti

 

[vaahtokarkki]

Kannattaa oikeasti miettiä sitä siltä kantilta, että jos ei malta pysähtyä kun ei ole vielä mitään peruuttamatonta tapahtunut, voi tulla sitten lopullinen/hyvin pitkä stoppi liikkumiselle, kuten joku täällä sanoikin. Mä en ole ottanut vakavasti lepoa ja palautumista, mulla lisäksi kova stressi työstä, lyhyet unet ja aika paljon ikää mittarissa, mutta nyt kun mulle piti kaksi ammattilaista puheen että sun liikkumiset loppuu kokonaan jos et anna kropan levätä ja palautua, niin en uskalla enää uhmata. Ottaa helvetin koville henkisesti, ei varmaan tarvitse sulle edes kuvailla miltä tuntuu pakkopysähtyminen. Kun tavallaan ei ole niin kipeä ettei pystyisi vielä treenaamaan, ainakin mun kipukynnyksellä, mutta tietää ettei kannata. Mutta nyt vasta huomaan miten järjettömän väsyneenä olen treenannut niin paljon aina kuin siinä tilassa irtoaa. Olen tänä keväänä sairastanut 5 kunnon flunssaa ja kaksi ärjyä poskiontelontulehdusta. Hauikset ja ojentajat on toista kertaa tulehtuneet hyvin lyhyen ajan sisään ja olkapäät taas aivan solmussa. Lihaskalvot on niin kireät ettei voi edes hieroa tai venytellä. Tällä hetkellä en edes tiedä koska olisin niin kunnossa, että voisin oikeasti taas treenata. En voi suositella tätä kenellekään. Varmasti ikäkin vaikuttaa siihen paljonko kroppa kestää, jos olet nuori, niin ehkä voit vielä hetken jatkaa tota, mutta kyllä se stoppi tulee jossain vaiheessa ihan jokaiselle. Mullakin on aika kova pohjakunto, kun olen ikäni liikkunut. Mutta nyt siitäkään ei ole mitään apua. Kokeilin juoksemista vastoin neuvoja, mutta en vaan pystynyt enää juoksemaan, tuntui tosi tosi pahalta. Pysähdy miettimään ennenkuin olet tässä tilanteessa.
Mutta olen optimisti, olen ilmoittautunut syyskuussa puolikkaalle, ja olen jo suunnitellut uuden saliohjelman, kunhan täältä joku päivä noustaan. Vaikka kyllähän tämä todellakin turhauttaa.

 

[Minihiiri]

Kyllä se käppäily on ollut semmosta reipasta mutta hiki ei ole tullut kertaakaan vaikka ollut helle, eikä tyhjään vatsaan aamuaerobiset oon jättänyt kokonaan pois kun tajusin miten paljon ne voimavaroja söi.
Mä en ole laskenut yhtään kaloreita mutta syön 5-6 kertaa päivässä ja melko runsaasti, paljon vihreetä ja paljon prodea, näin kesällä yritän antaa vähän höllempää otetta ja syödä esim jätskiä jos kyläänkin menen. Harmittavan usein siitä vain kyllä saan morkkiksen :( Kipeä en ole ollut varmaan vuoteen.

 

[Minihiiri]

Kannattaa oikeasti miettiä sitä siltä kantilta, että jos ei malta pysähtyä kun ei ole vielä mitään peruuttamatonta tapahtunut, voi tulla sitten lopullinen/hyvin pitkä stoppi liikkumiselle, kuten joku täällä sanoikin. Mä en ole ottanut vakavasti lepoa ja palautumista, mulla lisäksi kova stressi työstä, lyhyet unet ja aika paljon ikää mittarissa, mutta nyt kun mulle piti kaksi ammattilaista puheen että sun liikkumiset loppuu kokonaan jos et anna kropan levätä ja palautua, niin en uskalla enää uhmata. Ottaa helvetin koville henkisesti, ei varmaan tarvitse sulle edes kuvailla miltä tuntuu pakkopysähtyminen. Kun tavallaan ei ole niin kipeä ettei pystyisi vielä treenaamaan, ainakin mun kipukynnyksellä, mutta tietää ettei kannata. Mutta nyt vasta huomaan miten järjettömän väsyneenä olen treenannut niin paljon aina kuin siinä tilassa irtoaa. Olen tänä keväänä sairastanut 5 kunnon flunssaa ja kaksi ärjyä poskiontelontulehdusta. Hauikset ja ojentajat on toista kertaa tulehtuneet hyvin lyhyen ajan sisään ja olkapäät taas aivan solmussa. Lihaskalvot on niin kireät ettei voi edes hieroa tai venytellä. Tällä hetkellä en edes tiedä koska olisin niin kunnossa, että voisin oikeasti taas treenata. En voi suositella tätä kenellekään. Varmasti ikäkin vaikuttaa siihen paljonko kroppa kestää, jos olet nuori, niin ehkä voit vielä hetken jatkaa tota, mutta kyllä se stoppi tulee jossain vaiheessa ihan jokaiselle. Mullakin on aika kova pohjakunto, kun olen ikäni liikkunut. Mutta nyt siitäkään ei ole mitään apua. Kokeilin juoksemista vastoin neuvoja, mutta en vaan pystynyt enää juoksemaan, tuntui tosi tosi pahalta. Pysähdy miettimään ennenkuin olet tässä tilanteessa.
Mutta olen optimisti, olen ilmoittautunut syyskuussa puolikkaalle, ja olen jo suunnitellut uuden saliohjelman, kunhan täältä joku päivä noustaan. Vaikka kyllähän tämä todellakin turhauttaa.

Sun tilanne kuulostaa aika pahalta, pystyksä silti käymään töissä? :wtf: hyvä esimerkki siitä mikä mulla siis saattaa olla edessä jossen himmaa. jotenkin ajattelen vain että ei se omalle kohdalle osu. kun tarkemmin olen nyt funtsinut niin kyllähän mun kroppa on ilmotellu tästä liian vähästä levosta, välillä kipuilee selkä, välillä jalat ja välillä vaan ihan etoo. Flunssan tuleminen on ollu itelle kyllä pelko, että ''joutuis'' lepäämään. huoh. TOivottavasti sun tilanne korjaantuu ja paljon tsemppiä

Itselläni on kuormittava tekijä kyl vissiin työ, olen hoitoalalla eikä se työole fyysisesti aina kovin helppoa. Kaiken liikunnan lisäksi. Talvella tosin liikuntamäärät oli vielä hurjempia, aamuaerobisia 3-4 x aamulla ennen töitä, siellä 8 h ja sen jälkeen vielä lumitöitä, kotitöitä, punttia ja hiihtoa ainakin 2-4 kertaa viikossa, ja täysiä.

Nyt mä yritän, tankkaan ja lepään. Yritän kovasti

 

[Superbao]

Näitä ylikunto/syömisstressi/liikatreeni yms ketjuja lukiessa tulee mieleen että mitä ja ketä varten noita suorituksia ja ponnisteluja tehdään? Eli siis mistä ja mitä hyväksyntää kukin hakee ja miksi, ehkä siinä olisi avainkysymys monelle avaamaan solmuja. Mitä haluaa todistaa ja kenelle? Ja voisiko sen näyttönsä antaakin jotain muuta kautta kuin ankaralla treenillä, kontrolloimalla fyysisesti itseään tuhoavalla tavalla? Kovaa treenaaminen ja kehonsa muokkaushan voi olla rakentavaakin, jos siihen ei sisälly ahdinkoa vaan tyydytyksen tunnetta, ilman terveyshaittoja tai että kokee ongelmaksi harrastuksensa, tai elämäntapansa.

 

[Minihiiri]

^^ Sanoppas se :D sen vastauksen kun löytäis. Ehkä siinä on itsellä ainakin taustalla jonkin sortin tyytymättömyys elämään ja mielihyvä siitä että voi hallita jotain. Ja se joku on juurikin liikunta, keho ja ruoka. On päiviä että ei stressaa mutta sitten taas niitä aamuja kun herätessä jo huomaa ettei tuu hyvä päivä. Herkästi stressaan ainakin syömisistä, ehtiikö / miten jaksottaa töissä syömiset, mitenkäs lomalla onko mahis syödä ja käydä salilla, lenkillä yms.
Uskoisin että treenin vois tehdä ihan hyvin rennoin rantein, ilman rääkkiä ja pakon tunnetta. Siihen pyrin vielä joku päivä ja varmasti iso osa siitä on myös se riittävä lepo ja ravinto.

Kyllä näiden asioiden ajatteleminen ahdistaa, mietin ja mietin mistä tämä on saanut alkunsa ja miksi tätä teen. Vastausta siihen yritän etsiä. nuoruudessani tosin muistan että kun olin lihonut eräs ystäväpiirissäni tokaisi että '' minihiiri on vähän lihonu''. Tämmöistä en haluaisi kuulla ja aika hyvin sen muistan vielä näin 8 vuodenkin jälkeen.. :(

 

[Superbao]

Harvoin suunsoittajat on niitä joilla on siihen eväät eli oma elämä kunnossa.
Toinen juttu: kannattaa muistaa että neuroottiselle, nääntyneelle pinkonarulle harvoin sanotaan mitään, seuraillaan vaan sivusta tuhoutumisen etenemistä. Että ei kannata ulkopuolisten sanomisten varaan rakentaa yhtään mitään. Sinä elät sun elämää, ei kukaan muu. Ja voit löytää sen jakamiseen ihmisen, joka ei arvosta sairautta vaan terveyttä ja elämänrakkautta eli sitä, että toteutat itseäsi ylpeänä naiseudestasi, itsearvostus on kaiken a ja o. Okei, mistä sitä itsearvostusta saa? Se lähtee toiminnasta ei ajatuksista, eli kohtelet itseäsi kuin olisit maailman kuningatar ja pikkuhiljaa ajatukset asettuu toiminnan tasolle.

 

[Nannax]

Näitä ylikunto/syömisstressi/liikatreeni yms ketjuja lukiessa tulee mieleen että mitä ja ketä varten noita suorituksia ja ponnisteluja tehdään? Eli siis mistä ja mitä hyväksyntää kukin hakee ja miksi, ehkä siinä olisi avainkysymys monelle avaamaan solmuja. Mitä haluaa todistaa ja kenelle? Ja voisiko sen näyttönsä antaakin jotain muuta kautta kuin ankaralla treenillä, kontrolloimalla fyysisesti itseään tuhoavalla tavalla? Kovaa treenaaminen ja kehonsa muokkaushan voi olla rakentavaakin, jos siihen ei sisälly ahdinkoa vaan tyydytyksen tunnetta, ilman terveyshaittoja tai että kokee ongelmaksi harrastuksensa, tai elämäntapansa.

Pitkään luulin, että teen asioita, joita ajattelin muiden ihmisten minussa arvostavan, jonkun toisen hyväksynnän vuoksi. Nyt olen alkanut pohtia, josko teenkin noita asioita sittenkin itseni takia, eli olenko sittenkin itse itseni kovin kriitikko. Minä haluan, että minua arvostetaan, pidetään kaiken puolin hyvänä ihmisenä, mutta totuus taitaa kuitenkin olla, että minulla itselläni on vaikeuksia hyväksyä omia epäonnistumisia ja huonouksia, ei muilla. Tunnen aivan fyysistä pahaa oloa, kun ajattelen epäonnistuneeni jossakin asiassa, ja noita juttuja on paljon. Päällimmäisenä on se, mistä saan muistutuksen joka päivä kun katson peiliin, lihominen. Välillä se häpeän tunne on niin laumauttava, että ahdistaa. Näen muut ihmiset älyttömän hyvinä ja täydellisinä, että tunnen itseni aivan onnettomaksi.

 

[Superbao]

Nyt alkaa näyttää siltä että ahdistukset kytkeytyy lihomisen pelkäämiseen ja pakonomainen treeni läskikammoon. Voisko yrittää tähdätä siihen että on VAHVA. Fyysinen voima tavoitteena ohjaa terveeseen elämään linjakkaasti ja tuottaa itsekunnioitusta. Mikä kyllä näkyy ja säteilee ulospäin, ja herättää ulkomaailmassa kunnioituksen, joka taas ruokkii omanarvontuntoa. Myönteinen kehävaikutus pelaa näin. Äärimmäisen laiha ja ylitreenaava on heikko. Ja tarkoitan nyt voimalla räjähtävää voimaa, isku ja työntövoimaa, en kestävyysurheilua kuten maratooneja tms. Niissä piilee pinkous ja pikkusieluisuus.