Kun dieetti(ajattelu) jää päälle

[Ninni_]

No niin, aloitetaanpas kertomalla hieman taustoja. Noin 1,5 vuotta sitten kyllästyin omaan ulkomuotoon ja aloin tuloksekkaasti mutta maltillisesti dieettaamaan. Ruokavalioremontilla ja tavallisella treenillä kiloja karisi suurinpiirtein puolen vuoden aikana 8. Ensimmäiset kuukaudet meni tosi kurinalaisesti: pelkkää normiruokaa, ei siis mitään herkkuja. Ruuat punnittiin ja mitään ylimääräistä ei syöty. Pikkuhiljaa ote alkoi lipsumaan ja pidin herkkupäivän noin kerran viikossa. Olin tavoitepainossa ja olo oli ihan hyvä. Viikot miinuksilla ja viikonloput plussilla, paino ei juuri noussut eikä laskenut.

Koska dieettaamisesta tuli rutiini, alkoi homma mennä ajatuksissa suurinpiirtein näin:

Tavallista sapuskaa syödään maltilla, yleensä se dieetiltä opittu määrä. Herkkuja ei syödä yhtään TAI herkkuja syödään tankkauspäivänä niin paljon kuin huvittaa. (Sanottakoon että herkuiksi laskin kaiken muun paitsi dieettiruuan. Siis esimerkiksi jogurtti tai karjalanpiirakka oli herkku). Otetaan vielä esimerkki:

Päivä menee siihen asti hyvin, kunnes syön vaikkapa jälkiruuaksi keksin. Siis koska keksi = herkku -> tankkaus -> koko loppupäivä syödään paskaruokaa.

Tässä vaiheessa varmaan alkaa jo raksuttaa, mutta tarkennetaan vielä mikä se varsinainen ongelma on. Tarkoitukseni on siis päästä yli tästä dieettaamis-/tankkausajatuksesta. Suhde syömiseen ja ruokaan on aivan vääristynyt. Tavallista ruokaa tulee siis edelleen syötyä dieetinomaisesti liian vähän pelkästä tottumuksesta, mutta koska dieetti on nyt loppu, saa myös herkkuja syödä silloin tällöin. Kuitenkin, kuten aiemmin mainitsin, tankkausajattelu on jäänyt päälle. Homma siis lähtee käsistä aina, kun syön jotain "dieettiruuasta" poikkeavaa, ja esimerkiksi parin keksin sijaan menee helposti paketti tai kaksi. Suklaa ja muut makeat herkut ovat pahimpia. Normiruuan päälle tulee sitten syötyä niitä herkkuja yllin kyllin, aivan kuten tankkauspäivänä.

Jossain vaiheessa diagnosoin itselläni olevan bed-syömishäiriön: mitä tahansa ruokaa piti syödä ahmimalla ähkyyn saakka, jolloin olo oli niin huono, ettei pystynyt kunnolla edes liikkumaan ja teki mieli oksentaa. Lihomisen pelko oli kova ja ahmimisen jälkeen omatunto soimasi. Koko elämä pyöri ruuan ympärillä. Jos olisin oppinut oksentamaan, bulimia-kierre olisi ollut valmis. En kuitenkaan oppinut, ja omassa päässä käydyn pitkän taistelun jälkeen pääsin ahmimisesta pikkuhiljaa eroon. Nykyisin siis ruokaa ei tarvitse enää ahmia. Herkkuja tulee kuitenkin edelleen syötyä reilusti, ja homma pysyy kasassa ainoastaan, jos päätän, että lopetan niiden syönnin kokonaan. En haluaisi kuitenkaan tehdä sitä, koska mielestäni silloin tällöin saa ja pitää herkutella.

Miten löydän tasapainon normiruuan ja herkkujen välillä? Olisi kiva pystyä syömään tavallista ruokaa tarpeeksi ja herkkuja kohtuudella hyvällä omallatunnolla, eikä aina vetää överiksi. Onko kukaan huomannut vastaavaa? Tuntuu, että syöminen täytyy opetella kokonaan uudestaan. En tähtää kisoihin, joten ruokavalioon varmasti mahtuisi muutakin kuin sitä kanariisiä, kunhan vain päänuppi sen sallisi. Tämä voi kuulostaa simppeliltä tai turhalta ongelmalta, mutta edelleen joka ikinen päivä painin tämän asian kanssa. En haluaisi enää stressata syömisestä.

 

[Janne]

Samaa vikaa rahikaisella. Monesti dieetannut kurinalaisesti jotain 10-15 kiloa, joskus nopeasti ackd:lla ja joskus hitaasti ihan perus -500kcal ruokavaliolla. Homma lähtee täysin lapasesta jos vähänkin syö muuta kuin sitä "dieettiruokaa". Viimeistään kun alkaa paino olemaan siinä että siihen on kohtuu tyytyväinen niin lipsuminen alkaa helposti.

En kyllä usko että tähän on mitään erityistä ratkaisua, asian tiedostaminen ja selkäranka varmaan on lääkkeet asiaan.

 

[Daiina]

Jossain vaiheessa diagnosoin itselläni olevan bed-syömishäiriön: mitä tahansa ruokaa piti syödä ahmimalla ähkyyn saakka, jolloin olo oli niin huono, ettei pystynyt kunnolla edes liikkumaan ja teki mieli oksentaa. Lihomisen pelko oli kova ja ahmimisen jälkeen omatunto soimasi. Koko elämä pyöri ruuan ympärillä. Jos olisin oppinut oksentamaan, bulimia-kierre olisi ollut valmis. En kuitenkaan oppinut, ja omassa päässä käydyn pitkän taistelun jälkeen pääsin ahmimisesta pikkuhiljaa eroon. Nykyisin siis ruokaa ei tarvitse enää ahmia. Herkkuja tulee kuitenkin edelleen syötyä reilusti, ja homma pysyy kasassa ainoastaan, jos päätän, että lopetan niiden syönnin kokonaan. En haluaisi kuitenkaan tehdä sitä, koska mielestäni silloin tällöin saa ja pitää herkutella.

Miten löydän tasapainon normiruuan ja herkkujen välillä? Olisi kiva pystyä syömään tavallista ruokaa tarpeeksi ja herkkuja kohtuudella hyvällä omallatunnolla, eikä aina vetää överiksi. Onko kukaan huomannut vastaavaa? Tuntuu, että syöminen täytyy opetella kokonaan uudestaan. En tähtää kisoihin, joten ruokavalioon varmasti mahtuisi muutakin kuin sitä kanariisiä, kunhan vain päänuppi sen sallisi. Tämä voi kuulostaa simppeliltä tai turhalta ongelmalta, mutta edelleen joka ikinen päivä painin tämän asian kanssa. En haluaisi enää stressata syömisestä.

Dieettaminen ja liian vähän syöminen pidemmällä aikavälillä aiheuttaa sen, että keho tavallaan nälkiintyy ja sen täytyy kerätä menetetyt kilot takaisin korkojen kera. Kun ihminen on kieltäytynyt pitkään jostakin, niin ei ihmekkään, että kiusaus kasvaa. Myös ruokahalua säätelevät hormonit lisääntyvät, kun ihminen laihduttaa, joten ei ole kumma, että ihminen haluaa alitajuisesti tankata "ettei kuole nälänhätään". Jos arkena syödään liian vähän ja ollaan isoilla miinuksilla, keho tulkitsee loppuviikosta, että nyt täytyy saada tankattua energiaa ja oravanpyörä on valmis. Tankkauksesta säikähtäneenä alkuviikko vedetään tietenkin suurilla miinuksilla. Dieetin jälkeen pitäisi olla valmiina jatkamaan terveellistä ja liikunnallista elämäntapaa, eikä palata vanhoihin syömistottumuksiin tai jatkaa minisyömisellä. Keho menee vain enemmän sekaisin jos kärvistellään ja tankkaillaan. Hyvään syömiseen kuuluu, että välillä voidaan herkutella ilman huonoa omatuntoa (myös herkkuja, mutta myös hyvää perusruokaa suurempia määriä) ja saadaan tarpeeksi energiaa, jotta jaksetaan liikkua ja elää. Dieetin jatkaminen liian kauan ei ole terveellistä, koska silloin huvetetaan myös kehon kudoksien lisäksi mm. myös kivennäisainevarastoja ja sisäelimiä (näin kärjistetysti). Suosittelisin lisäämään pikkuhiljaa energiansaantia kulutusta vastaavalle tasolle, jolloin "nälkiintyminen" jää pois ja ruokahalun säätely normaalistuu. Kun saa tarpeeksi energiaa, jää turhat makean- ja tankkaushimot pois, usko pois.

 

[Cub3]

yllättävän samankaltaisia juttuja omalla "Dieetti" uralla olen havainnut. Esim just, että 2vko-2kk erittäin yyber tarkasti syödään ja sitten syöt yhen! Vit** YHDEN! vaikkapa keksin ja siitä se ränni lähtee..Tyyliin ihan sama syön nyt tän päivän mitä haluan, mutta kunpa se jäisi siihen yhteen päivään ja sitten on taas kauhee psyykkaus uuteen nousuun! On tää vaikeeta :D

 

[Ninni_]

Kiitos vaan vastauksista Pahinhan tässä on se, että mulla olisi pudotettavaa enää 4-5kg siihen, että olisin oikeasti tyytyväinen kroppaani. Siis 5kg. Kuukauden homma. Mutta ei! Muutama päivä menee ihan siististi, sitten sorrun siihen yhteen pieneen herkkuun. Tai oikeastaan en sorru, vaan se on ihan tietoinen valinta, että syön VÄHÄN makeaa. Siitä se alamäki alkaa ja nesteitä kerätäänkin taas muutaman kilon edestä yhtenä iltana. Sitten muutamassa päivässä miinuksilla nesteet pois ja sama rumba alusta... Tämä on vähän kuin alkoholismia mutta ruualla.

 

[LimeLemon]

Joo mulla on kans saman tyyppistä ongelmaa, paitsi että suunnilleen parin viikon sykleissä: oon siis yrittäny kiristellä aina pari viikkoo ja sit taas vetää "maltillisilla plusilla" vaikkapa kuukauden. No, kun dieettiviikot loppuu ni aattelen eka semmoset pari päivää vähän tankata korkatakseni plussakalorikuukauden. Silloin suurin heikkouteni pääsee valloilleen:

Vittu REAL -RUISLEIVÄT KINKULLA, JUUSTOLLA JA PAISTETULLA KANANMUNALLA.

Se on parasta mitä tiedän. Kaikki muu jää toiseks. Vedän niitä hemmetin leipiä paketillisen, ja niiden ohessa 10-15 kananmunaa saman päivän aikana. Sen päälle toki normaali iltaruoka ja jotain muuta. Joten voisi kai sitä huonompaakin ruokaa syödä mutta vedän ihan hullut kalorit itteeni jo pelkillä leivillä.
Sitten huomaan, että vaikka sitä malttiplussakuuta on jäljellä vielä viikosta kahteen, niin olo on jo niin läski ja turvonnut että lähdenkin ajoissa miinusviikolle ottamaan vahinkoa takas. Todella turhauttava kierre.

Pitäs vaan jotenkin saada kerran kunnolla toi dieettipaska loppuun, tyytyväiseen tilaan, jonka jälkeen ihan suunnitella se kaloreiden nosto pikku hiljaa takasin plussille, vaikkapa kuukauden aikavälillä. Eli vaikka 150 kaloria lisää päivittäiseen ruokavalioon joka viikko. En tiedä, eihän se ihan tervettä oo tämäkään kun kauan jatkuu. "häiriintyneet ruokatottumukset" on hyvä sanavalinta kyllä, vaikkei ihan sairaalloisesta tilanteesta puhuttaskaan.

 

[Ninni_]

No, kun dieettiviikot loppuu ni aattelen eka semmoset pari päivää vähän tankata korkatakseni plussakalorikuukauden. Silloin suurin heikkouteni pääsee valloilleen:

Vittu REAL -RUISLEIVÄT KINKULLA, JUUSTOLLA JA PAISTETULLA KANANMUNALLA.

Vaikka kyseessä onkin iso ja vaikea ongelma, niin tämä jo aika huolella pisti repeilyttämään :D Meidän pitäis kai perustaa joku Irti herkuista -psyykkausketju.

 

[LimeLemon]

Joo, no nimenomaan se tasapaino on se ongelma. Mullaki ois ehka noin 5 kiloo jälellä tyytyväisyyteen, mutta pelkään mitä sen jälkeen. Vedänkö sen perään taas juhlan kunniaks heti pari kiloo puolivahingossa vaan, koska dieetin jälkeen elimistö huutaa kaloreita, ja olen taas sen parin viikon dieetin tarpeessa? Jatkuuko sama sitten edelleen? Jos jatkuu, niin sitten alan jo kyllä pitää tätä selvänä ongelmana. Toivottavasti syöminen tasaantuu tyytyväisyyttä kohden.

 

[Airwalk]

kannaattaakin olla aina dieetillä tai massalla, kehitys taattua ja on kokoajan selvät pelisävelet...

 

[beginner]

Aika hyvä motivaattori dieetin lopettamiseen on voimien laskusta tai paikallaan junnaamisesta aiheutunut vitutus, joka johtaa siihen että on pakko priorisoida suuntaan tai toiseen.

 

[Katski]

Kiitos vaan vastauksista Pahinhan tässä on se, että mulla olisi pudotettavaa enää 4-5kg siihen, että olisin oikeasti tyytyväinen kroppaani. Siis 5kg. Kuukauden homma. Mutta ei! Muutama päivä menee ihan siististi, sitten sorrun siihen yhteen pieneen herkkuun. Tai oikeastaan en sorru, vaan se on ihan tietoinen valinta, että syön VÄHÄN makeaa. Siitä se alamäki alkaa ja nesteitä kerätäänkin taas muutaman kilon edestä yhtenä iltana. Sitten muutamassa päivässä miinuksilla nesteet pois ja sama rumba alusta... Tämä on vähän kuin alkoholismia mutta ruualla.

Nosta pikkuhiljaa sitä tavallisen ruuan määrää. Ei mene niin helposti enää överiksi. Ootko huomannu, että kun sallit itsellesi sen vähän, niin onko pitkäkin aika edellisestä syömisestä? Paras tapa tuohon kohtuulliseen herkutteluun on nauttia herkut ruuan jälkeen. Ensin syö kunnon ruokaa enemmän ja perään vetää sen keksin pari. Ei nosta verensokeriakaan yhtä radikaalisti. Itse kuulun kans siihen kategoriaan, että ostat minkä tahansa paketin, kun se kerran on avattu, niin syömistä ei lopeteta ennen ku herkut on loppu. Siks olen koittanu vaihtaa sen suklaalevyn siihen yhteen suklaapatukkaan, enkä mene kauppaan nälkäisenä, koska muuten tyhjennän koko karkki -ja keksihyllyt ostoskärryihini :D Lisäks kontrolloimaton herkuttelu kun on leikkiin lähtenyt saattaa yksinkertaisestikin johtua siitä, että sun päivittäinen hiilihydraattimäärä on liian alhainen. Kun keho huomaa saavansa sokeria vihdoinkin, se alkaa huutaa sitä lisää.

 

[Ninni_]

Nosta pikkuhiljaa sitä tavallisen ruuan määrää. Ei mene niin helposti enää överiksi. Ootko huomannu, että kun sallit itsellesi sen vähän, niin onko pitkäkin aika edellisestä syömisestä? Paras tapa tuohon kohtuulliseen herkutteluun on nauttia herkut ruuan jälkeen. Ensin syö kunnon ruokaa enemmän ja perään vetää sen keksin pari. Ei nosta verensokeriakaan yhtä radikaalisti. Itse kuulun kans siihen kategoriaan, että ostat minkä tahansa paketin, kun se kerran on avattu, niin syömistä ei lopeteta ennen ku herkut on loppu.

Se on ihan sama onko edellisestä ateriasta kulunut 5 minuuttia vai tuntia. Kaapissa ei voi pitää herkkuja edes vieraiden varalle, koska ne tulis syötyä pois ennen ku vieraat ehtii perille :D Aivan sairasta miten ajatuksia ei saa pois edes siitä proteiinipatukasta jos sellanen kaapissa on varalta. Mä luulen että tuo kohtuullinen herkuttelu vaatis oikeasti opettelua ja siihen kuluis ikä ja terveys. On tässä jo kokeiltu vaikka mitä. Hyvä puoli siinä ahmimisessa oli se, ettei sen jälkeen tehnyt ainakaan viikkoon mieli mässätä. Herkkulakko alkakoon.

 

[Ninni_]

Miksi jokaisessa suklaalevyssä ei vois olla tämmöstä kuvaa ja kuvatekstiä että syö vaan niin saavutat tällaisen vartalon..

 

[Deleted member 43228]

Hitto soikoon, mieltä nyt kuriin. Se pitää vaan tajuta että se himo on TUNNE :D Mulla kans kiristely menossa. Töissä ois kaapit pullollaan herkkuja joita saa ostaa piikkiin. Työkaverit vetää jäätelöö vieressä, mutta mieli kovana en oo vielä sortunut. Tai no, jos joskus otan kupin kahvia, otan samalla yhden jyväshyvän suklaapisara-keksin. Tiedän että mun dieettini ei siihen kaadu.

Kotona on kyllä kaapissa kaikkee herkkua, sulkaata, sipsiä, limsaa, lonkeroo, siideriä ja keksejä. Mulle ei ongelma oo maistaa vaikka toisen kakun palasta, kun tiedän että jos maistan vaan kerran tai kaks ei se hommaa pilaa. Joten jos on hirveitä himoja, älä osta kotiin mitään, kauppaan massu täytenä ostoksille ja jos mässypäivänä sallit herkuttelun niin osta pieniä paketteja!

 

[beginner]

Kyllähän se hankalaa on, jos joku asia pyörii päässä ja vaivaa. Tähän ei kuitenkaan ole kuin kaksi ratkaisua: hankkiudu eroon mieliteoista tai tyydytä ne. Ensimmäiseen suosittelen tiukkaa paleoruokavaliota, jossa kerta kaikkiaan viljat, maidot, sokerit ja keinotekoiset elintarvikkeet ovat kiellettyjä. Käytännössä kaikki herkästi lihottavat herkut jää pois, paitsi jotkut rasvaiset kookoskermaan tehdyt pirtelöt nyt on sallittuja mutta muuten. Jossain vaiheessa sitä saattaa huomata, että mieliteot ovat häipyneet. Jälkimmäiseen voisi toimia pätkäpaastoilu, jolloin harvempi ruokailurytmi ja isot annoskoot sallivat herkuttelunkin. Tämä ei ole todellakaan mikään pomminvarma tapa pitää herkuttelun tuhot pieninä, mutta moni tuolla systeemillä tyytyväisenä elelee ja syö kuin kuningas.

Joka tapauksessa touhu vaatii enemmän tai vähemmän itsekuria jossain vaiheessa. Tykkäät herkutella nyt niin paljon, että et alitajuisesti ehkä edes halua päästä siihen tilaan, jossa et kaipaa ikinä karkkia tms. Itse olen siinä mielessä onnellisessa vaiheessa, että tyydyn perusruokaan ja nautin siitä erittäin paljon. Herkut alkaa muutenkin olla loppu, joten kiusauksiakaan ei juuri ole.

 

[Metallica]

Pepsi-Max ja muut light limut vie makean nälkää ilman kaloreita. Totaali herkuttomuus myös opettaa olemaan ilman niitä, vaikka ei sekään kivaa ole. Absolutismi on helppo tie, kohtuus on vaikeaa.

 

[Ninni_]

Oon haaveillut sellasesta tilanteesta jo pitkään etten tarvis sitä karkkia mihinkään tai just että osais herkutella kohtuudella. Ranskiksia ja sipsejä en oo syönyt varmaan kahdeksaan vuoteen eikä enää tee todellakaan edes mieli. Ei kai se auta ku lopettaa kokonaan tuo makeakin. Loppupeleissähän se palkitsee hemmetin paljon enemmän kattoa itteä peilistä ja rehellisesti sanoa että näyttää just sellaselta ku pitää.

 

[Aschenisto]

Joo itselläni on samantyyppinen ongelma: jos syö muutaman suklaapalan täytyy syödä koko suklaalevy. Salaisuus on siinä, että itse ei osta mitään makeaa kaupasta. Syö vaan makeaa, kun sitä tarjotaan. Ja jos tekee mieli jotain makeaa syödä, niin ostaa sen 80-prosenttisen tummansuklaan.

Muutoin se sokeri, kyllä pahaa huumausainetta. Se mittaa todellisen tahdonvoiman.

 

[beginner]

Absolutismi on helppo tie, kohtuus on vaikeaa.

Sepä se. Mikä onkaan vittumaisempaa kuin herkutella jollain epäterveellisellä vain huomatakseen, että tekee mieli lisää yhtä pahasti tai jopa pahemminkin kuin enne syömistä...

 

[Deleted member 43228]

Ei sitä karkkia tee edes mieli, kun siitä pitkään on ollut erossa. Itsellä myös sama tilanne, että omat herkut liittyy ihan normi ruokaan ja vähän enemmän vaivalla valmistettuun. Parasta on kun saa hirveellä vaivalla valmistetun pihvin ja lisäkkeet eteensä, voi sitä nautinnon määrää. Jälkiruokaakaan enään edes kaipaa, kun maha on jo täysi.