Kumpaan suuntaan?

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Cerpoxx
  • Aloitettu Aloitettu

EAA-valmisjuoma 24-pack

Pineapple Passion Fruit

1€/kpl
Liittynyt
1.3.2013
Viestejä
8
Pahoittelen jos loin turhan aiheen ja jossain päin oli jo vastaavia ketjuja tälläisille kysymysille tai jos kyselen aivan typeriä, olen uusi täällä :face:

Elikkä kaipaisin neuvoja mihin päin suunnata. Nyt on menossa kolmas yritys sali harrastuksen parissa kahden ensimmäisen epäonnistuttua. Ensimmäisellä kerralla sairastin anoreksiaa enkä syönyt joten en nähnyt tulosta joka johti lopettamiseen. Toisella kerralla vedin sika bulkin päälle kun en tiennyt mistään mitään ja kaikki kehottivat vaan syömään. Lihosin 20kg älyttömän pienessä ajassa ja silloin kerätystä rasvasta kärsitään vieläkin. Tällä hetkellä sitten skinnyfat 18v 193/88 about 20% rasvoilla. Lihasmassaahan en omista paljon ollenkaan, saan juuri ja juuri oman painoni penkistä, mavesta 110kg ja kyykystä hädin tuskin 80kg. Suunnitelma olisi aloittaa kesäloman alkaessa cutti joka jatkuisi elo- tai syyskuuhun asti koulujen alkuun. Tavoite tiputtaa 5 - 7kg painoa ja saadat rasvat about 10% paikkeille ja sitten iskeä 500+ kalorit päälle ja tehdä oikeaoppinen clean bulk eikä päästää rasvoja enää missään vaiheessa päälle 12%. Jotkut neuvoivat että kannattaisi vaan nyt bulkata mutta vähän aristan sitä vaihtoehtoa kun valmiiksi rasvat jo noin korkeat enkä halua päätyä niin lihavaksi että näyttää ällöttävältä ja pitää laihduttaa ikuisuus ja puolet hankitusta lihasmassasta kuluu pois siinä sivussa. Mitä mieltä pakkiksen väki on?

Tässä muutama kuva tämän hetkisestä tilanteesta:

http://s1272.photobucket.com/user/Cerpox/media/IMG_1403_zps7ee47e95.jpeg.html?sort=3&o=2
http://s1272.photobucket.com/user/Cerpox/media/IMG_1407_zps9db002c0.jpeg.html?sort=3&o=3
http://s1272.photobucket.com/user/Cerpox/media/IMG_1404_zps0e19e985.jpeg.html?sort=3&o=1
http://s1272.photobucket.com/user/Cerpox/media/IMG_1405_zps0d63e0d8.jpeg.html?sort=3&o=0
http://s1272.photobucket.com/user/Cerpox/media/IMG_1408_zps88040ffd.jpeg.html?sort=3&o=4
 
SUPER WHEY ISOLATE (3,9 kg) -24%
Maltilliset plussat ja romua tankoon. Lihasta kun ei näytä kauheasti olevan, ja tollaseen pitkään runkoon sitä on vaikeampi hakata.
Määrä tietosesti vaan reenaat kovaa, vaikka läskiä tulisikin niin pihvin kasvaessa se levittäytyy laajemmalle alueelle mikä taas saa aikaan sen, että näytät tiukemmalta.

Toi cleanbulk on iha fiksu veto verrattuna noihin mäkkäriä ja kaloreita karkista bulkkeihin, Jos sulla ollut syömisen kanssa aikasemmin ongelmia niin olisi ehdottoman tärkeetä oppia oikea suhtautuminen ruokaan ja syömiseen.

salihomma on kumminki pitkäjänteistä touhua, ei mitään hätäisen miehen hommaa. Puhutaan ehkä pikemmin elämäntavasta ja oot vasta 18 joten tässähän on aikaa viellä useita kymmeniä vuosia ;) hiljaa hyvä tulee, tsemppiä reeneihin!
 
Jep, jos haluat muskelikuntoon täksi tai ensi kesäksi, niin sitten vaan troppia pakaraan. Jos sen sijaan haluat salilla käynnistä harrastuksen itsellesi, niin hyväksy se fakta että siihen menee aikaa. Kuten edellä sanottu, oikea suhtautuminen ruokaan on sun tapauksessas aika hyvä paikka aloittaa. Eikä noi sun rasvas ihan hirveän korkeelta näytä kuvien perusteella.

Saliharrastus on kuitenkin harrastus. Eihän koripalloilijakaan parissa kuukaudessa opi donkkaamaan, joten miksi salillakävijän pitäisi olla vuoden sisällä hirveä lihaskimppu? Itselle ainakin pääasia on hyvä olo ja parantunut elämänlaatu. Tietty välillä pitää vähän peilistä katsoa, että onko esim. tän kesän kunto parempi kun viime kesän. Täältä kannattaa selailla juttuja ja neuvoja. Se auttaa myös sen salikipinän ylläpitoon. Toivottavasti tällä kertaa jaksat pidempään salilla käydä, että niitä tuloksiakin ehtisi tulla. Malttia, malttia...
 
Mitä jos unohat hetkeksi nuo bulkit ja dieetit, rupeet syömään paljon terveellistä ruokaa ja treenaat fiksulla ohjelmalla kovaa ja aktiivisesti?
Siitä se keho lähtee muokkautumaan. Joskus tuntuu että nää bulkki ja dieetti jutut on menny jo aivan liian mustavalkosiks ja ekana ku alotetaan saliharrastus ruvetaan miettimään että kerääkö läskiä vai kituuttaako miinuksilla. Tässä asiassa ois pakkiksellakin paljon parannettavaa. Shame on us. Aivan liikaa kategorisoidaan tuota ruokavaliota. Musta pääasia on että löytyy se kipinä treenata ja ruvetaan syömään terveellisesti. Sitten kun on muutama kuukausi treenattu kunnolla niin voi ruveta miettimään vähän kaloreitakin. Jos silloinkaan.
 
Ylläolevilla herroilla oli kaikilla järkevää sanottavaa :thumbs:
Jos vielä naisnäkökulmaa asiaan saa tuoda, niin olen ehdottomasti samaa mieltä, että terveellistä evästä naamariin (ei mitään dieettejä, koska et sitä tarvitse), sopivan paljon että jaksaa ja kehitystä alkaa tapahtua pikkuhiljaa salilla. Eli kovaa treeniä sen 3 kertaa viikkoon niin siitä on hyvä lähteä. Sulla on hyvät lähtökohdat ainakin fyysisesti, et näytä mitenkään rasvaiselta ja varmasti näkyy tulokset sun kropassa suht nopeesti. Tsemppiä treeneihin ja fiksun elämäntavan hankkimiseen :)
 
Ylipäänsä olen nähnyt paljon tavallisilla salitreenaajilla sitä ilmiötä, että ensin heitetään sika bulkki päälle ja ollaan asenteella, että nyt kasvatetaan voimaa ja lihaa! Mutta sitten kun alkaa vähän fläsää kertymään niin isketään dieettiä perään. Seurauksena painot tippuu salilla ja se alkaa ketuttaa ja pian taas bulkkia. Ei tavallinen salilla kävijä tartte erikseen dieettejä eikä bulkkeja. Syöt vain reilusti ja fiksusti. Ei bulkkimaista ahmimista taikka dieettimäistä kalorien jatkuvaa laskeskelua ja huonoa oloa jos käyt vaikka pizzalla tai kebabilla tai jos kotona sattuu maistumaan jäätelö jälkkäriksi. Silloin ei ole sitä stressiäkään syömisten suhteen ja vähemmän stressiä = enemmän tulosta.
 
Ylipäänsä olen nähnyt paljon tavallisilla salitreenaajilla sitä ilmiötä, että ensin heitetään sika bulkki päälle ja ollaan asenteella, että nyt kasvatetaan voimaa ja lihaa! Mutta sitten kun alkaa vähän fläsää kertymään niin isketään dieettiä perään. Seurauksena painot tippuu salilla ja se alkaa ketuttaa ja pian taas bulkkia. Ei tavallinen salilla kävijä tartte erikseen dieettejä eikä bulkkeja. Syöt vain reilusti ja fiksusti. Ei bulkkimaista ahmimista taikka dieettimäistä kalorien jatkuvaa laskeskelua ja huonoa oloa jos käyt vaikka pizzalla tai kebabilla tai jos kotona sattuu maistumaan jäätelö jälkkäriksi. Silloin ei ole sitä stressiäkään syömisten suhteen ja vähemmän stressiä = enemmän tulosta.
"Ei bulkkimaista ahmimista" tuo sana bulk on saanu kyllä nykyään vähän liian "rajun" käsityksen. Itelle bulk tarkottaa +500kcal syömistä, ei mitään mäkkäri, karkki, limppari muu paskamättämistä
toisin kun monet ja varmaankin monet alottelijat luulee. Ja edelleen anakin minulle sillä kalorilla ON väliä mistä se tulee, mutta tästä nyt on turha alottaa tässäkin topicissa :)
 
Zone-sarja -42%
Mun epämotivaatio tulee siitä, että bulkista tulee vain läskiä lihasten tilalle vaikka miten treenais ja söis. Sitten joku roinaajalla 15cm isommat hauikset vaikka teen se kanssa samoja sarjapainoja. Jos vika olisi mun geneettisyydessä niin en nostais niin paljon. Lisäks kaikki muut salilla jotka on mun pituisia on about sama hauis koko. Tää on naurettavaa.

Kelasin lopettaa salin kokonaan. Potentiaalia mulla ois viellä kehittyä jonku verra, mutta olen silti olen ikuinen kynis kun vertaa roinareihin. Mitkää naiset ja terveys jutut ei ole mulle tarpeeksi hyvä motivaatio.
 
Salillahan "kilpaillaan" itseään vastaan. Kaikki-mulle-heti-nyt -asenne ja kuntosali tuppaa olemaan melko huono yhdistelmä. Ei nuo Nyyssölät ja Savolaisetkaan lihaksiaan ole hetkessä veivannut, vaan kyllä se on kovaa duunia. Oli niitä lahjoja tai ei.
 
Mun epämotivaatio tulee siitä, että bulkista tulee vain läskiä lihasten tilalle vaikka miten treenais ja söis. Sitten joku roinaajalla 15cm isommat hauikset vaikka teen se kanssa samoja sarjapainoja. Jos vika olisi mun geneettisyydessä niin en nostais niin paljon. Lisäks kaikki muut salilla jotka on mun pituisia on about sama hauis koko. Tää on naurettavaa.

Kelasin lopettaa salin kokonaan. Potentiaalia mulla ois viellä kehittyä jonku verra, mutta olen silti olen ikuinen kynis kun vertaa roinareihin. Mitkää naiset ja terveys jutut ei ole mulle tarpeeksi hyvä motivaatio.

En nyt ihan välttämättä tajunnut tän postin pointtia, mutta ootko nyt ihan satavarma että ne muut, joilla on isommat hauikset kun sulla, on roinaajia? Vaikka samanpituisia onkin... Ootko kuinka monta vuotta treenannut? Entä monta vuotta nämä "roinaajat" on treenannut?

Jos naiset ja terveysjutut ei motivoi salilla käyntiin, niin minkähän helvetin takia sä sit käyt siellä? Miesten huomion takia? Isompien lihasten takiahan porukka yleensä salilla käy, mutta joku korrelaatio niillä on johonkin muuhun motivaattoriin. Monilla on naiset, monilla on terveellisempi elämä. Toiset haluaa vaan isot patit, että voi vaikka kiusaajille näyttää että pattia on, painan teitä turpaan.

Kuten yllä mainittiin, ei salihommat toimi kaikki-mulle-heti-nyt-asenteella. Jos et sitä hyväksy, niin lopeta saliharrastus tai ala roinaan. (roinaamista en suosittele kenellekään)
 

3 kpl M-Nutrition EAA+

Mango - Hedelmäpunssi - Sitruuna - Vihreä omena

-25%
Siis ensinnäkin tollane hoikka atleettibody nyt saa kaikki. Dieetti on ainaskin mulle se helpoin osuus koska en jaksa syödä. Mun alotuspaino oli 67kg ja nyt painan 88. Lisäks kukaan muija ei halua mitään isoa mörssäriä. Itseasiassa ne ei edes välitä, kunhan vain pidät huolta itsestäs. Se on sen lisäksi 90% pääkopassa ja 10% bodyssa.

Ja terveys. Se hoituu jo vaikka uinnilla ja venyttelyllä.

Mun ainoa motivaatio käydä salilla on olla parempi kuin kukaan teistä ja se ei ole huono motivaatio, koska siihen urheilu perustuu. En tarvi feimii vaan mulle riittää vain tieto, että olen parempi.

Valitettavasti mulle alkaa pikkuhiljaa valjeta mistä bb on kysymy ja realistiset haaveet on unelmaa. Toki siihen vaaditaan pitkäjänteisyyttä ja vaikka en halua myöntää, niin kyllä 1, 5 vuodenkin jälkeen voi vielä hitaasti kehittyä. Ongelma on vaan se, että joidenkin ihmisten keskuudessa olen aina 2. Mun 15 vuotis treeni vastaa 1vuoden horkkaajaa. Itteasias edes 15 ei riitä, koska on mahdoton päästä epäluonnolliseen tilaan.
 
^Tuon kaverin kirjoitukset kannattaa sitten aina suodattaa hieman. En edes tajunnut mikä Excoriaten pointti taas oli, mutta ei se mitään.
 
Joo, oli taas sillimäinen vastaus, eli ei päätä eikä häntää. En oikein tajua, että miten nyt mainittu paremmuus liittyy hauiksen kokoon...

En nyt ihan satavarma ole, mutta meinaatko Excoriate, että kaikki kehonrakentajat on horkalla muskelinsa hankkinut? Vai mitä tarkoitat tuolla lauseella "Valitettavasti mulle alkaa pikkuhiljaa valjeta mistä bb on kysymy ja realistiset haaveet on unelmaa."
 
Mulle se on se ja sama vaikka naiset vaan himoitsisi langanlaihoja maratoonareita. Mä tykkään lihaksesta ja voimasta. Musta on hienoa nostaa "isoja" painoja ja kasvattaa lihasta. Jos tekee tätä hommaa vaan vaikka naisten takia niin ei pitkälle kanna. Itsensä takia tätä tehdään ja siksi, että salipäivät on aina viikon parhaita päiviä. Hemmetin mukavaa aina päästä treenaamaan.
 
Back
Ylös Bottom