Kommentti: Hyvä Afrikan tähden kieltämistä ajava Piia Elo: 6 syytä, miksi olet väärässä
Turun apulaispormestari on pahasti väärässä ristiretkessään Afrikan tähteä vastaan. Siihen on useita syitä, joista yksi on erityisen tärkeä, kirjoittaa
Ilta-Sanomien päätoimittaja Ulla Appelsin.
Vuonna 1951 ilmestyi tuolloin 19-vuotiaan nuorukaisen
Kari Mannerlan tekemä keksintö, jota Suomessa pelataan edelleen, hämmentävästi jopa 74 vuotta pelin keksimisen jälkeen. Paitsi ilmeisesti tulevaisuudessa turkulaisissa päiväkodeissa, joista Turun apulaispormestari
Piia Elo (sd) haluaisi kerätä kaikki pois viimeistä peliä myöten.
Tässä hänelle ja Turun kaupungille 6 syytä, miksi Afrikan tähden kieltäminen on järjetöntä.
Ensinnäkin: Lautapelejä on toki moneen lähtöön, mutta Afrikan tähti sopii lapsille erinomaisesti. Siinä pelaaja joskus onnistuu ja joskus taas epäonnistuu: peli on siten turvallinen tapa käsitellä pettymyksiä. Seuraavalla kerralla voi sitten onni käydä myötä ja voi olla oma vuoro löytää timantti ja kiiruhtaa voittoon. Lautapelit opettavat myös toimimaan ryhmässä. Afrikan tähteä ei voi pelata yksin, toisin kuin lukuisia pelejä, jotka naulitsevat lapsen kiinni kännykkään. Afrikan tähti on ryhmäpeli, johon tarvitaan vähintään kaksi pelaajaa. Mitä useampi pelaaja, sitä hauskempaa. Päiväkodeissa nimenomaan pitäisi kannustaa tällaiseen toimimiseen: ujot ja rohkeat, hiljaiset ja puheliaat, nopeat ja hitaat yhdessä tekemässä jotain, jossa kaikilla on mahdollisuus vuorollaan pärjätä. Piia Elo perustelee pelin poistamista päiväkodista sillä, että sitten ”kukaan ei tunne turvattomuutta”. Perustelu on suorastaan absurdi: Afrikan tähti -kaltaisten pelien pelaaminen yhdessä voi päinvastoin lisätä lasten turvallisuuden- ja yhteenkuuluvaisuudentunteita.
Toiseksi: Pelin nappulat ovat täysin neutraaleja, mitään hahmoja ne eivät esitä, ja käännettävissä pahvikiekoissa seikkailee vain yksi pahis, joka naamioituneenakin näyttää vahvasti valkoihoiselta, ei siis tummaihoiselta afrikkalaiselta. Tietenkin pelin kuvasto ja alkuperäisen pelin nimistökin on osin vanhahkoa. Mitä muuta voisi se voisi olla? Sehän on hyvänen aika kehitetty hädin tuskin sotien jälkeen. Mutta peliin voi suhtautua myös siten: historiallisena pelinä, joka on luotu tuon ajan maailmassa. Se voi herättää lapsen kiinnostuksen maantietoon ja historiaan, mikä on jo arvo sinänsä. Myös Mannerla itse oli koko elämänsä hyvin kiinnostunut historiasta ja maantiedosta.
Suomalaista Afrikan tähteä on myyty maailmalla vuosikymmenten saatossa yli neljä miljoonaa kappaletta. Ylen mukaan se on käännetty 16:lle eri kielelle. Kuva: Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva
Kolmanneksi: Erittäin harva peli maailmalla, saati suomalainen peli, on kulkenut sukupolvelta toiselle – Afrikan tähti on. Sitä on myyty ulkomaillekin miljoonia kappaleita. Melkoinen saavutus on, että tällaista, joidenkin mielestä tylsääkin, peliä pelataan edelleen aikakaudella, jossa digitaalisuus on levittäytynyt kaikkialle. Se kertoo pelin uskomattomasta elinvoimasta, josta meidän kaikkien pitäisi olla ylpeitä. Afrikan tähti on osa suomalaista kulttuuriperintöä. Pelkästään näistä syistä Afrikan tähden pitäisi kuulua jokaiseen päiväkotiin ja kouluun.
Neljänneksi: Piia Elo on
haastattelussa kertonut, kuinka hänet on kasvatettu vahvaan solidaarisuuteen. Hyvä niin. Mutta nyt asia näyttäytyy siten, että se solidaarisuus on kovin valikoivaa. Kun yksi maahanmuuttajataustainen ihminen, Turun kaupungin varavaltuutettu
Paco Diop, kertoo inhostaan Afrikan tähteä kohtaan, Elo ryhtyy välittömästi toimenpiteisiin tietämättä ja selvittämättä enemmistön näkemystä. Voisi kuvitella, että suuri osa turkulaisista ei vaadi Afrikan tähteä boikottiin. Ja toisin kuin Elo näyttää kuvittelevan, ei vähemmistökään ole asiasta vain yhtä mieltä: Suomeen pakolaisena Somaliasta tullut tamperelainen entinen kunnallispoliitikko ja koulunkäynninohjaaja
Jama Jama vastustaa ehdottomasti sotaa Afrikan tähteä vastaan. Miksi Paco Diopin näkemys on oleellisempi kuin Jama Jaman?
Lue lisää:
Afrikan tähdestä nousi jälleen kohu – nyt puhuu somalialainen Jama Jama
Viidenneksi: On tietenkin tärkeää pohtia, millaista kasvatuksellista materiaalia päiväkodeissa ja kouluissa on lapsille ja nuorille tarjolla. Nyky-Suomessa syntyy kuitenkin välillä mielikuva, että tässä ei ole mitään logiikkaa. Otetaanpa esimerkki. Miksi vanhanaikainen lautapeli on vakava ongelma samaan aikaan, kun kukaan ei ole poistamassa kaikkiin kouluihin jaettua kirjaa, jossa kannustetaan laittamaan porkkanoita takapuoleen? Kohua hiljattain herättäneessä kirjassa (Respektiä – Seksikirja pojille) on paljon hyviä asioita seksuaalisuudesta ja toisen ihmisen kunnioittamisesta, mutta kiistatta myös ongelmia, joista porkkanaohje on yksi esimerkki. Terveydenhuollon ammattilaiset eivät – tietenkään – missään nimessä suosittele porkkanan työntämistä takamukseen: edessä voi olla sairaalareissu. Pahimmillaan tällaisessa kokeilussa nuoren suoli voi puhjeta.
Tämä vaikuttaa täysin epäloogiselta. Miksi kouluissa saa olla tällaista materiaalia, mutta päiväkodeissa ei saisi olla lautapeliä, joka ei aiheuta minkäänlaista terveysriskiä kenellekään?
Kuudenneksi (ja tämä on se tärkein asia): Myös Suomessa, kuten muissakin maissa, on rasismia, kuten esimerkiksi nuoren Lucia-neidon kohtelu sosiaalisessa mediassa valitettavasti osoitti. Lucia-neitoon kohdistui sosiaalisessa mediassa inhottavia kommentteja pelkästään ihonvärin takia, mikä oli äärimmäisen vastenmielistä.
Tämä on sellaista rasismia, josta on syytäkin olla huolissaan. Afrikan tähdestä ei. Elo perusteli Afrikan tähden poistamista sillä, että Suomessa ei tuettaisi ”tällaista institutionaalista rasismia”. Voisi ajatella, että on suorastaan loukkaavaa, että harmiton lasten lautapeli kytketään ilmiönä samaan kuin mitä oikea ihminen eli Luciaksi valittu
Daniela Owusu sai osakseen. Meidän pitäisi yhteiskuntana pohtia sitä, miten tällaisia nuoren Lucia-neidon osakseen saamia kommentteja kitketään – sen sijaan että osoitamme sormella päiväkodin 5–6-vuotiaita, jotka kuljettavat pelilaudalla kuvitteellista timanttia tai hevosenkenkää Kairoon tai Tangeriin.
Kun Afrikan tähdestä tehdään syyllinen, kärsijöinä voivat lopulta olla ne, joita Elo väittää puolustavansa. Kun rasismin pelossa ja suvaitsevaisuuden nimessä tartutaan sangen viattomiin kulttuurillisesti ikonisiin kohteisiin – Suvivirrestä lasten peliin – tehdään itse asialle hyödyn sijasta hallaa. Kun yhä useampi suomalaisille tuttu ja rakaskin asia julistetaan vääräksi, tämä lisää hämmennystä, ärtymystä ja vastustusta. Tästä puolestaan voi seurata, että välinpitämättömyys aitoa vääryyttä kohtaan kasvaa.
Afrikan tähti on satu pelin muodossa. Elo voisi ottaa oppia toisesta klassikkosadusta, siitä joka kertoo paimenpojasta, joka huusi turhaan sutta. Muistanette miten siinä kävi? Kun paimenpojalla oli lopulta oikeaa asiaa, ei kukaan enää välittänyt
. Enkä siis kuvitellutkaan, että toi menis läpi. Kunhan nyt annoin ymmärtää, että Martelan kulahtaneet toimistotuolit ei ole tulossa minun kotiini.
