Kreatiini - Voiman ja pumpin peruskivi

Meta title: 🔥 KREATIINI – VOIMAN JA PUMPIN PERUSKIVI 🔥

Meta description: Tutkitusti toimiva lisäravinne, joka lisää voimaa, palautumista ja työkapasiteettia ilman turhaa kikkailua.


Kreatiinikysymys III

Pidätkö kreatiinin käytössäsi taukoja? Jos et, niin miksi? Jos pidät, niin kuinka pitkiä ja miksi?

Minä pidän tilanteesta riippuen 2 kk - vuoden pituisia taukoja. Syy tähän: elän lapsenuskoon ja pyhään henkeen perustuvassa kuvitelmassa, jonka mukaan kreatiini ns. potkii paremmin, kun sen käytössä pidetään taukoja, ja jatkuva kreatiinin käyttö saattaisi tehdä elimistölle jotain hallaa.
 
Mä syön yleensä kreatiinipurkin kahdessa/kolmessa jaksossa, välissä epämääräisen mittainen mihinkään perustumaton tauko. Ja jos ei muuta, niin aloittamisen jälkeen huomaa aina kreatiinin vaikutuksen, se huumaava tunne kai jää kokematta jos sitä koko ajan vetää. :D
 
Itse käytän kreatiinia kahden kuukauden jaksoissa, eli kaksi kuukautta on ja kaksi off, tämän jälkenn uudelleen. En pidä taukoa siksi että pelkäisin kreatiinin pitkäaikaisen käytön aiheuttavan jotain sivuvaikutuksia, vaan olen sitä mieltä että sen teho häviää jos sitä käyttää koko ajan.
 
Tomi, voisikos tuon kreatiinigallupini laittaa kuitenkin ihan omaksi threadikseen? Nyt ei taida porukka sitä juurikaan huomata, kun ei vastauksia tule.
 
Originally posted by Hannibal
Tomi, voisikos tuon kreatiinigallupini laittaa kuitenkin ihan omaksi threadikseen? Nyt ei taida porukka sitä juurikaan huomata, kun ei vastauksia tule.

Minkä gallupin..??
 
Re: Kreatiinikysymys III

Originally posted by Hannibal
Pidätkö kreatiinin käytössäsi taukoja? Jos et, niin miksi? Jos pidät, niin kuinka pitkiä ja miksi?


en pidä taukoja. ehkä silloin kun kreatiini loppuu. käytän 5-10g treenipäivinä. en myöskään ikinä pidä tankkausjaksoa. toisaalta en ole huomannut kreatiinista huomattavaa hyötyä painonousua lukuunottamatta.
 
Re: Re: Kreatiinikysymys III

Originally posted by meitsi
en pidä taukoja. ehkä silloin kun kreatiini loppuu. käytän 5-10g treenipäivinä. en myöskään ikinä pidä tankkausjaksoa. toisaalta en ole huomannut kreatiinista huomattavaa hyötyä painonousua lukuunottamatta.

Jos et hyödy siitä mitään niin miksi käytät? ei se kummiskaan ilmasta tavaraa ole...
 
Originally posted by Nitsku
Minkä gallupin..??

Siis tämän: Pidätkö kreatiinin käytössäsi taukoja? Jos et, niin miksi? Jos pidät, niin kuinka pitkiä ja miksi?

Laitoin siitä oman threadin, jonka Tomi siirsi tämän threadin jatkoksi kolmessa sekunnissa. Ajattelin, että se näkyisi paremmin omana, itsenäisenä threadinaan. Aihe kiinnostaa minua, ja olisi kiva tietää pakkotoistolaisten kreatiininkäyttötottumuksista.
 
Re: Re: Re: Kreatiinikysymys III

Originally posted by makew
Jos et hyödy siitä mitään niin miksi käytät? ei se kummiskaan ilmasta tavaraa ole...

just in case ;)

no ei, hyöty on niin marginaalinen etten huomaa sitä, mutta uskon sen olemassaoloon. syönhän myös vitamiineja ja kalaöljyä vaikken huomaa mitään ihmeempiä vaikutuksia.
 
No perkele! Vasta kolme vastausta. Eikö kreatiinigalluppi näy täältä viestiketjun perältä vai mitähäh? Vai onko kreatiinin käyttö pakkotoistolaisille suurempi tabu kuin kämppänne neliöt, vuokra, osoite, ammattinne, pankkitilinne saldo ja hauiksenne sekä sukuelimenne dimensiot?

:)
 
Mä olen käyttänyt yleensä kuuri luontoisesti. Eli 2kk on ja 1kk off. Joka kerta on ollu sillee et ku kuurin alottaa ni paino nousee pari kiloa ja lopetuksessa laskee ne samat pari kiloa. Joka kerta aluksi on potkinut hyvin...ja siitä on tullu hyvät fiilarit...siksi kuuri luontoisesti. :cool:
 
Kun mä oon "kuurittanu" niin paino nousee ehkä kans joku 2 kiloo mutta käytön lopettamisen jälkeen ei laske
 
Ihme , että Tolosen saitti!

kirjotappa hakukoneella kreatiini ja klikkaa linkkejä ni Tolonen kummittelee, joka saitilla mielipiteidensä kanssa;)
 
Toistaiseksi ollu krea käytössä vasta heinäkuun alusta. Kunhan toi kilon satsi loppuu, niin pidän varmaan parin viikon paussin ennenkuin otan krean uudelleen käyttöön, kun tuntuu moni muukin jostain syystä niin tekevän. Tuleehan siinä n. puoli vuotta putkeen vedettyä kreaa, mutta kai mä otan niin vähän (2tl reenipäivinä, 1tl välipäivinä, joinain välipäivinä ei ollenkaan), etten oo hirveen dramaattisia muutoksia huomannu suuntaan enkä toiseen.
 
Re: Kreatiinikysymys III

Originally posted by Hannibal
Pidätkö kreatiinin käytössäsi taukoja? Jos et, niin miksi? Jos pidät, niin kuinka pitkiä ja miksi?


Kaks kuukautta kreatiinia ja kaks kuukautta taukoa. Alussa viiden päivän tankkaus. Paino nousee muutaman kilon ja treenit kulkee.
 
Oon ottanu Fastin kreaa (30 euroo/1 kg) noin puoli vuotta yhteen mittaan. Otan vielä ens viikon loppuun asti ja sitten pidän 1 kk tauon.
Pelottaa, jos vaikka voimataso laskis krean lopettamisen kanssa:(
 
Varmaan ollut aiheesta aikaisemminkin, mutta nopeasti; mikä olisi sellainen hyvä kreatiinivalmiste vaihteluksi noille proteiineille, jossa hinta/laatusuhde kohdallaan?:p

Toimiiko kreatiini siis pitkävaikutteisesti, eli jos otan kuurin nyt niin säilyvätkö keräämäni massa ja voima (kai ny!??), vaikka tietoja aineesta luettuani sanotaan sen "turvottavan" lihasta ja aineen käytön lopettamisen jälkeen "nestepöhö" katoaisi ja saattaisi ilmaantua voimien laskua...?? Eli mikä on homman nimi? Tuleeko hyvä mieli vain kuurin ajaksi, jota seuraa rankka pettymys kun treenipainot/massa laskee...?:confused:
 
Boosmanin ja g-sportin myymä Optimal X-Rate kreatiini ei ainakaan ole hinnan kiroissa.

Noista lihasten/voiman säilyvyydestä kuurin jälkeen kannattaa katsoa tuo alempi kreatiinikeskustelu tai käyttää searchia.
 
Back
Ylös Bottom