Heräsin eilen kello 11.30. Oloni oli hämmentynyt: "Mitä vittua, miten olen voinut nukkua näin myöhään, eihän minulla ole edes krapulaa". Yleensä minulla on todellakin tapana herätä kahdeksan maissa riippumatta siitä, olenko bilettänyt vai ei. Hämmennystäni lisäsi se, että mielestäni keskushermostoni oli aloittaessani nimenomaan siinä tilassa, jossa minun ei missään tapauksessa pitäisi juoda viinaa. Historian mukaan minulle olisi pitänyt tulla huono humala ja hirveä krapula. Mutta mitä ihmettä; humalani oli ollut aivan loistava! Kello 22.00 - 03.00 välillä olin kiskonut vuoronperään niin monta lonkeroa ja tuoppia kuin ehdin. Tupakkaakin sain poltettua askin, hyvä minä!
Tsillailin siinä aikani, kunnes noin kello 14.30 minulle valkeni karmea totuus: Hyvä oloni olikin vain illuusiota. Olin humalassa vielä herätessäni. Paha olo alkoi uhkaavasti nousta kurkunpäähän. "Pystyisinköhän syömään?", arvuuttelin itseltäni. Eikun kaapille ja suuhun 5 kpl ohuen ohuita kalkkunafilesiivuja ja 2 kpl punaleimaisen emmentaalin siivuja. Menee noin 20 minuuttia, kun tavara alkaa puskemaan ylös. Oksennus pyörii kurkussa, joten avitan sitä tunkemalla sormet kurkkuun. Suusta tulee valtava suihku, ja kalkkuna- ja juustosilppua purskahtaa pöntön viereen ja lahkeelle. Tämä on mielestäni perseestä, koska suuni oli mielestäni tarkalleen pöntön päällä. Kutsun koirat nuolemaan laattani. Ai että siellä häntä väpättääkin, kun pääsee hotkimaan iskän mahahappojen kyllästämiä kalkkunanroippeita.
Kello 16.30 saan oksennettua ensimmäiset sappinesteet. Se on hienoa ja oranssin väristä. Seuraavien tuntien aikana, käyn puolen tunnin välein laatalla. Joka toinen tulee omin avuin, joka toisen avitan sormilla. Vaikka oksennusrefleksi on voimakas, on sappea niin vähän, että se ei halua tulla kurkusta. Tungen pääni syvälle paskaiseen pönttöön, jotta elimistöni saisi etomisreaktion. Sappineste on muuttunut vaalean keltaiseksi, ja sitä tulee pieninä puklauksina. Noin kymmenen laatan kokonaismäärä nesteenä on ehkä vaivaiset desi.
Kello 21.00 olo tuntuu vähän paremmalta. Menen keittiöön ja juon hyvin pienen huikan vettä. Odotan kaksi minuuttia. Laattarefleksi vetää minut kaksinkerroin. Konttaan vessaan. Hirveää kakomista, pykimistä ja huutamista. Sappinesteet ovat polttaneet kurkkuni karrelle, mutta survon sinne sormet siitä huolimatta. Häkellyttävää kyllä, suolistoni uumenista tulee vieläkin jotain; keltaisen sapen jälkeen on näköjään mahdollista oksentaa vaaleaa, vaahtomaista limaa!
Muistan, että vaimo on painonvartijoiden dietillä, ja käytän tilaisuuden hyväkseni. Vittuilen sille koko loppuillan siitä, miten helppoa on halutessaan syödä vain nolla pistettä. Ensimmäinen vesihuikka pysyy sisällä klo 23.00
), jos minulle tuolla tavalla kävisi. onhan sitä toki joskus oksennettu, varsinkin nuorempana, sekä humalassa että dagen efterissä - mutta hei... toi menee kyllä jo oksennustaudinkin oireiden yli.
