protsku
Banned
- Liittynyt
- 13.3.2003
- Viestejä
- 4 178
Joo, mä tiedän että jokainen on oman onnensa seppä. Töitä löytyy, kun vain etsii - pääkaupunkiseudulta.
Mutta sanokaapas mistä niitä töitä löytyy sitten, jos haluaa asua Kehä kolmosen pohjoispuolella?
Ei tee yhtään mieli muuttaa Helsingin kalliisiin asuntoihin, ja siihen en suostu, että pitäisi asua jossain Kallion ongelmalähiössä.
Ikää on reilusti yli 30 vuotta, ja takataskusta löytyy kaksi ammattitutkintoa. Työtodistuksia on ihan mukava pino, mutta vakituista työpaikkaa en ole löytänyt mistään. Olen yrittänyt hakea töihin omaa koulutusta ja aikaisempaa työkokemusta vastaaville aloille.
"Jos mies ei ole löytänyt paikkaansa työelämässä 25-vuotiaaksi mennessä, ei hän tule löytämään sitä koskaan."
Työnantajilla on suoraan sanottuna melkoista ikärasismia asenteissaan. Mitäs sitten tehdään, jos 25-vuotiaana huomaa että ensimmäinen koulutus ei poikinut kunnon työpaikkaa, ja päättääkin kouluttautua uudelleen? Jos menet yliopistoon niin siinähän haet sitten seuraavan kerran duunia 30-vuotiaana. Totta kai opiskeluaikana voi tehdä monenlaista keikkaa, mutta ei ne ole oikeita töitä.
Mä en pysty olemaan enää päälle kolmekymppärinä "25-vuotias vastavalmistunut pitkän työkokemuksen omaava alan rautainen ammattilainen", jota työpaikkailmoituksissa haetaan.
Huomatkaa myös, että minulla on ollut koko ajan pyrkimys elämässä eteenpäin, yritin kovasti löytää duunia jo sen ensimmäisen koulun jälkeen. Mutta kun ei tärppää niin ei tärppää.
Jokainen teistä voi havahtua jonain päivänä siihen, että koulut on käyty, velkaa on opintolainan muodossa 10.000 euroa, töitä ei saa ja pankki haluaa omansa takaisin. Mikä neuvoksi? :arvi:
DISCLAIMER: Ei sitten perhana laiteta samalle viivalle naapurin reiskaa, joka on ollut ammattityötön peruskoulun keskeyttämisestä lähtien. Nämä pellet voi elää kohtuullisen siedettävää elämää sossun rahoilla, kun ei ole mm. kymppitonnin velkaa pankille opintolainoista. He eivät ole yrittäneet elämässään mitään, eivätkä tule koskaan pääsemään lähikaupan kaljahyllyä pitemmälle.
Mutta sanokaapas mistä niitä töitä löytyy sitten, jos haluaa asua Kehä kolmosen pohjoispuolella?
Ei tee yhtään mieli muuttaa Helsingin kalliisiin asuntoihin, ja siihen en suostu, että pitäisi asua jossain Kallion ongelmalähiössä.
Ikää on reilusti yli 30 vuotta, ja takataskusta löytyy kaksi ammattitutkintoa. Työtodistuksia on ihan mukava pino, mutta vakituista työpaikkaa en ole löytänyt mistään. Olen yrittänyt hakea töihin omaa koulutusta ja aikaisempaa työkokemusta vastaaville aloille.
"Jos mies ei ole löytänyt paikkaansa työelämässä 25-vuotiaaksi mennessä, ei hän tule löytämään sitä koskaan."
Työnantajilla on suoraan sanottuna melkoista ikärasismia asenteissaan. Mitäs sitten tehdään, jos 25-vuotiaana huomaa että ensimmäinen koulutus ei poikinut kunnon työpaikkaa, ja päättääkin kouluttautua uudelleen? Jos menet yliopistoon niin siinähän haet sitten seuraavan kerran duunia 30-vuotiaana. Totta kai opiskeluaikana voi tehdä monenlaista keikkaa, mutta ei ne ole oikeita töitä.
Mä en pysty olemaan enää päälle kolmekymppärinä "25-vuotias vastavalmistunut pitkän työkokemuksen omaava alan rautainen ammattilainen", jota työpaikkailmoituksissa haetaan.
Huomatkaa myös, että minulla on ollut koko ajan pyrkimys elämässä eteenpäin, yritin kovasti löytää duunia jo sen ensimmäisen koulun jälkeen. Mutta kun ei tärppää niin ei tärppää.
Jokainen teistä voi havahtua jonain päivänä siihen, että koulut on käyty, velkaa on opintolainan muodossa 10.000 euroa, töitä ei saa ja pankki haluaa omansa takaisin. Mikä neuvoksi? :arvi:
DISCLAIMER: Ei sitten perhana laiteta samalle viivalle naapurin reiskaa, joka on ollut ammattityötön peruskoulun keskeyttämisestä lähtien. Nämä pellet voi elää kohtuullisen siedettävää elämää sossun rahoilla, kun ei ole mm. kymppitonnin velkaa pankille opintolainoista. He eivät ole yrittäneet elämässään mitään, eivätkä tule koskaan pääsemään lähikaupan kaljahyllyä pitemmälle.