Koska on oikea aika alkaa diettaamaan?

EAA-valmisjuoma 24-pack

Pineapple Passion Fruit

1€/kpl
Terve,

Oon noin. 4kkta käynyt taas yhtäjaksoisesti salilla (sitä ennen 6kk, mutta oli kesä-talvi mittainen tauko välissä). Oon 175cm pitkä ja painoa on tällä hetkellä 64-65kg. Käytössä on kolmijakonen ohjelma, jossa on rinta/ojentajat, jalat ja haukka/selkä. Paino noussut parissa kuukaudessa noin pari-kolme kiloa: Rinta, haukka, ojentajat ja olkapäät on kasvanut, mutta tohon vatsan ympärille on kehittynyt ehkä pieni määrä rasvaa. Ei näy siis makkaroina seisoma-asenossa, mutta istuessa kyllä.

Lähinnä vaan häiritsee se, että vatsa pullottaa ehkä pikkasen enemmän ulkona kuin rintalihat jos katsoo sivusta, mutta edestäpäinkatottuna näytän olevan hyvässä tikissä. Kannataako mun esim. alkaa juoksemaan lenkkiä tai tehdä jotain muuta aerobista ja syödä samanlailla (eli, että paino nousee) vai vähentää pikkiriikkisen syömistä, mutta jatkaa muuten samalla tahdilla?
 
SUPER WHEY ISOLATE (3,9 kg) -24%
Sitten kun itsestä siltä tuntuu. Noilla mitoilla paatuneinkaan z.y.z.z-fani ei kyllä suosittele sulle diettaamista. Lihatalkoot pystyyn vaan.

e. ensimmäinen lause on vastaus otsikkoon. Katsoin että ylempi oli ketjun ensimmäinen viesti.
 
Sitten kun itsestä siltä tuntuu. Noilla mitoilla paatuneinkaan z.y.z.z-fani ei kyllä suosittele sulle diettaamista. Lihatalkoot pystyyn vaan.

e. ensimmäinen lause on vastaus otsikkoon. Katsoin että ylempi oli ketjun ensimmäinen viesti.

Joo, no pidetään sitten kalorit samassa, mutta vaihdetaan koostumus enempi proteiini/hiilari/hyvärasva koostumukseen ja lisätään ehkä vähän aerobista, muuten mennään samoilla eväillä eteenpäin. Tai noh, ehkä vois tehdä vatsalihakset kaksi kertaa viikossa nykyisen yhden sijasta.
 
Joo, no pidetään sitten kalorit samassa, mutta vaihdetaan koostumus enempi proteiini/hiilari/hyvärasva koostumukseen ja lisätään ehkä vähän aerobista, muuten mennään samoilla eväillä eteenpäin. Tai noh, ehkä vois tehdä vatsalihakset kaksi kertaa viikossa nykyisen yhden sijasta.

Et pysty dieettaamaan ja bulkkaamaan yhtä aikaa. Ravinnon koostumuksen muokkaaminen ja aerobisen lisääminen voi olla yleisesti ottaen oikein hyviä ideoita, mutta yhtä aikaa et kuitenkaan tule saamaan pattia ja vähentämään läskiä. Päätä kumpaan keskityt nyt, ja teet sitä toista sitten myöhemmin ihan erikseen. Oma mielipide: ehdottomasti bulkki päälle. Oot niin pirun kevyt. Vatsaa voi toki treenata, mutta semmoinen istumaannousujen nykiminen ei ole mistään kotoisin. Hyvä liike siis sinänsä, mutta ota lisäpainoja, tee muitakin RASKAITA vatsaliikkeitä ja muista että paras vatsatreeni tulee moninivelliikkeistä, erinomaisina mm. etukyykky ja leuanveto.
 
loppujenlopuks kukaan muu ei voi sanoa sulle koska diettaat ja koska et. jokanen siellä salilla käy kuitenkin toivottavasti ittensä takia, ja jos ei osaa oikeasti päättää mitä sitten haluaa siellä tehdä, niin se silloin tuskin edes on kyseiselle henkilölle tärkeä asia elämässä.
 
Mitäs mieltä olette kun itellä on 183 pituus ja paino 102kg olen treenannut reilun vuoden ja ei nyt mitään supertiukkaa kroppaa ole muttei mitään ihravuorta. Treenaan 5-6 kertaa viikossa suht kovaa 3 jakosella. Ikää vasta 16 joten jatkanko samaan malliin edelleen plussa kaloreilla vai pitäisikö suunnitella diettiä?
 
Tuntuuko olo nykyisessä ruhossasi hyvältä ? Jos tuntuu ja tekee mieli jatkaa plussalla niin jatka.
Tiedät varmasti itse paremmin miltä haluat kroppasi näyttävän, kun se mitä pakkis sulle sanoo.
 
Zone-sarja -42%

Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom