Koronavirus, COVID-19

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Deleted member 43228
  • Aloitettu Aloitettu
Meta title: 💥 Koronavirus, COVID-19 – maailmanlaajuinen kriisi joka mullisti arjen, talouden ja politiikan kertaheitolla

Meta description: Keskustelua COVID-19:n vaikutuksista, tutkimuksista, rokotteista ja arjen muutoksista – kokemuksia ja näkemyksiä ilman paniikkia tai alakehää.


Rokotepassi?

  • Kyllä

    Votes: 90 27,8%
  • Ei

    Votes: 234 72,2%

  • Total voters
    324
Eikä tietenkään päivää ilman P-L uutista:
Mun epäilys on, että noita tutkimuksia tuutataan ulos ja rummutetaan mediassa jonkin aikaa. Samaan aikaan kun on paljon tutkimuksia, jonka mukaan myös rokotteet aiheuttaa samoja ongelmia, erityisesti nuorilla. Sumuverhon rakentelua, IMO.

Hesarissakin ihan mielenkiintoinen juttu:

”Kristalla oli selkeä päämäärä alusta asti: ylimääräisiä kuolemia ei saa tulla. Minun oli helppo jakaa tavoite, ja sen saavuttamisessa me myös onnistuimme hänen johdollaan. Eli kun katsotaan koronakuolemien määrää, sen kaksi vuotta Suomi oli erittäin hyvä", Varhila sanoo.


Onkohan toi Varhila huomannut, että ylikuolleisuus nousi uusiin ennätyksiin melkein koko 2021 ajan? On noteerattu myös valtamediassa mutta se toki pistettiin hoitojonojen ja vanhan väestön piikkiin (mikä on varmaan osa totuutta, mutta kuinka iso?)

Eli se on ihan ok, jos jengiä kuolee kuin heinää, kunhan ei koronaan. Job well done.
 
Hesarin long kovidi artikkeli. Noihin esitettyihin hypoteeseihin sopii hyvin se että on pistetty riittävästi pikkiä hihaan ja pilattu normaali immuunijärjestelmän toiminta.

6ABD34BD-CE1C-4DE0-89E1-ED6A1E5B4AE9.webp
C446EBB2-5486-4893-8776-FBC6A0E826A1.webp
C4833C77-6C2A-4318-A816-486D91A7314F.webp
 
Mun epäilys on, että noita tutkimuksia tuutataan ulos ja rummutetaan mediassa jonkin aikaa. Samaan aikaan kun on paljon tutkimuksia, jonka mukaan myös rokotteet aiheuttaa samoja ongelmia, erityisesti nuorilla. Sumuverhon rakentelua, IMO.

Hesarissakin ihan mielenkiintoinen juttu:

”Kristalla oli selkeä päämäärä alusta asti: ylimääräisiä kuolemia ei saa tulla. Minun oli helppo jakaa tavoite, ja sen saavuttamisessa me myös onnistuimme hänen johdollaan. Eli kun katsotaan koronakuolemien määrää, sen kaksi vuotta Suomi oli erittäin hyvä", Varhila sanoo.


Onkohan toi Varhila huomannut, että ylikuolleisuus nousi uusiin ennätyksiin melkein koko 2021 ajan? On noteerattu myös valtamediassa mutta se toki pistettiin hoitojonojen ja vanhan väestön piikkiin (mikä on varmaan osa totuutta, mutta kuinka iso?)

Eli se on ihan ok, jos jengiä kuolee kuin heinää, kunhan ei koronaan. Job well done.
Oli päivän Hesarissa aika paljon sivuja käytetty aiheeseen.

A35AA42E-D555-4261-8DD0-D3A4496BCF12.jpeg
921F9A8F-9A79-4645-BEB3-7A7EC3728233.webp
 
Varmaan aika monella rokottamattomalla on ollut omikron. Kuinkas pitkään he ovat suojassa vakavalta sairaudelta? Qatarilaistutkimuksen mukaan käytännössä täysin ainakin 14 kk ajan.

Hyvä läpikäynti missä muutakin hyödyllistä:


View: https://youtu.be/hGG7AsAhhnQ


Tutkimus:


Sitte taas odotellaan josko vaikkapa YLE, hesari tai edes THL tiedottaisi asiasta. THL ylläpitää tutkimuskatsauksia aiheesta, täytyypä käydä mulkkaamassa joskus, päätyykö tämä tutkimus sinnekin.
 
Ei tartte tässä rokottamattomana hirveesti ressaa tulevaisuudesta että terveys pettäis räkätautien takia. Ei mun käy sääliksi ihmisiä jotka otti rokotteet pakotuksen alla, enemmän harmittaa niiden puolesta, varmaan monta turhaa henkeä menetetään tän farssin takia. Toi lasten rokottaminen mua huolestuttaa eniten, se on vitun mielisairasta. Rokotteiden teho on äärimmäisen korkea tyyliin jäykkäkouristus, polio, hinkuyskä jne. Mutta koronassa se selkeesti altistaa enemmän vaan sairaudelle, joten mikä vitun rokote toi muka on? Se on vain paska toimimaton vakavia sivareita aiheuttava lääke.
 
Aika iso purske (alustavaa?) pelkopropagandaa jo tässä vaiheessa kesää. En olisi uskonut, että se aloitetaan näin varhaisessa vaiheessa jos pelon huippu olisi targetoitu esim. loka/marraskuulle. Tuo long covid -kortin pelaaminen jo tässä vaiheessa on huolestuttava merkki. Viime vuonnahan se pelattiin aina silloin, kun sairaalakuormitus laski liian alas ja jollain tapaa pelkoa haluttiin kuitenkin pitää yllä, johon ratkaisuna oli sopivan epämääräinen long covid.

Long covid -korttihan oli myös nimenomaan se, jonka Krista Kiuru pelasi vuodenvaihteessa korotettuna eli lasten long covidina, jolla hän yritti sulkea taas yhteiskunnan ml. lasten siirtämisen etäopetukseen. Ajatus oli varmasti hyvä, koska siinä yhdistyi kaksi isoa pelkoa, korona ja lasten terveys, mutta Kiuru ei saanutkaan enää asiantuntijoita eikä edes mediaa mukaan tähän narratiivin, josta sitten korttitalon romahtaminen alkoi.

Joka tapauksessa, jos tästä alkaa uusi pelkopropandan jakso, niin se tulee toimimaan pomminvarmasti. Jo pienillä annoksilla hysterisoituvat zerottaja-alarmistit, hieman lisää pökköä pesään ja muut pelokkaat lähtevät mukaan. Tämän jälkeen ei tarvitakaan paljoa, niin mukaan liittyy hyvesignaloijat, ryhmäpaineen alla taipuvat, isot yritykset jne. ja hups, pian enemmistö suomalaista taas kannattaakin rajoituksia.

Surullinen tosiasia on myös se, että mitään ei ole tehtävissä tämän skenaarion pysäyttämiseksi. Jos se päätetään viedä läpi, se menee läpi. Kyse on pelkästään pelkopropagandan volyymistä ja aggressiivisuudesta. Minulla ainakaan ei ole enää mitään uskoa siihen, että ihmiset pysyisivät tälläkään kertaa järjissään.

Se mitä pieni järjissään olevien joukko pystyy tekemään, ei ole kovin paljon. Ehkä vain

1. Huolehtia siitä, ettei ainakaan itse ole mukana edesauttamassa rajoitusten ym. psykoosien leviämistä
2. Huolehtia siitä, ettei tule yllätetyksi housut kintuissa eli omaa riittävä robustisuuden rajoituksia ym. sekoiluja vastaan. Työ, harrastukset jne. jotta pystyy elämään niin normaalia elämää kuin on mahdollista eikä jää heti hysteerikkojen panttivangiksi.
 
Aiemmin mietin että nyt/tuleva taloudellinen ahdinko + covid olisi jo liikaa ihmisille, mutta mietinkin asiaa uudestaan että tuohan voi toimia itseasiassa polttoaineena covid psykoosillekin kun voidaan entistä paremmin kiristää arjen menetyksellä ja se että otetaan ne piikit ja tungetaan pää säkkiin onkin jo pieni murhe kun voi olla työt vaakalaudalla eikä haluta yhtään lisää ongelmia arkeen. Talouspaskana+covid psykoosi tuntui ennen liian isolta lastilta heittää niskaan, mutta ehkä tämä ristitään putinin covidiksi ja yhdistetään näitä asioita sinnekin päin.

Sote-alalla vuoden loppuun työkielto edelleen paitsi jos sairastettua covid 6kk sisään tai sitten 3 piikkiä. Kiinnostaisi tietää mitä tekevät jatkon kanssa.... psykoosit puoltaisi toki että jatkavat vaatimuksia, mutta käytännössä mitä tiedän niin todella moni paikka helisee jo nyt ja syksyllä varmasti vielä enemmän. Hoitopaikkoja vähennetty monessa paikkaa 20-30%. Osassa paikkoja ottaneet hoitajia takaisin koska potilasturvallisuus vaarantuisi.

Se on kuitenkin selvää ettei tarvita kuin mediaan muutama juttu pelkopornoa tai "tiedettä" niin varmaan 20% vetää heti säkit naamaan ja ollaan kuten ennenkin.
 
Muistaako muut kuinka eräs palstan epidemiologi keuhkosi lasten MIS-C tapauksien järkyttävistä määristä? Nyt tämä henkilö tosin valmistunut sotatieteiden maisteriksi eikä ehdi enää tänne kommentoida, mutta tässä olisi siihen liittyen mielenkiintoista lukemista


View: https://twitter.com/apsmunro/status/1544213900450795520

Sitten kun sotatieteiden itseoppinut masturbaatiomaisteri saapuu takaisin on selvä peli seuraavaan psykoosijaksoon valtiotasolla. Toki täytyy katsoa kehtaako enää samalla nimimerkillä saapua sen rovion jälkeen mitä jätti tänne.
 
Back
Ylös Bottom