- Liittynyt
- 19.1.2010
- Viestejä
- 7 164
- Ikä
- 52
Janne Patjas:
Nyt kun Suomen hallituksen propagandamedia YLE tuuttaa jokaisessa uutislähetyksessä Ruotsin KARMEAA koronatilannetta ja epäonnistumista kriisin hoidossa, niin tsekataanpa faktoja.
Ruotsin kokonaiskuolleisuus on normaalia pienempi ja "koronakuolleisuus"tilastossa (Deaths/1M pop) se on vasta sijalla 22.
YLE ei hehkuta kuinka isot länsieurooppalaiset maat kuten Belgia, Espanja, Britannia, Italia ja Ranska ovat erittäin tiukoista koronarajoituksista huolimatta tilastossa selkeästi Ruotsin edellä.
Sanomana siis se, että Ruotsin löysä linja oli tuhoisa. Ja sillä yritellään puolustella sitä, että Suomen hallituksen keskilöysä ja äärimmäisen poukkoileva koronalinja olisi ollut jotenkin maallemme hyväksi.
Totuus on se, että eri maissa on "koronakuollut" hyvin erilainen määrä ihmisiä, eikä lukituksien ja sääntelyjen kovuudella tai pehmeydellä ole mitään korrelointia kuolinmäärien kanssa.
Sen sijaan koronatoimien kovuudella ja pehmeydellä on valtava merkitys niiden aiheuttamalle henkiselle, fyysiselle, sosiaaliselle ja taloudelliselle kärsimykselle.
Suomen hallitus olisi toki kyennyt tuottamaan tätä kärsimystä tehokkaasti ilman koronaakin.
Suosittelen seuraamaan sivua https://www.worldometers.info/coronavirus/
ja miettimään, kuinka järkevää on hehkuttaa "tartuntamääriä", kun kyse on erittäin epäluotettavassa testissä todetuista "tartunnoista", joista 90% on oireettomia. Miksi niiden perusteella pitäisi ryhtyä kansakunnan kannalta tuhoisiin koronatoimien kiristyksiin?
Tauti joka on niin tappava ettet edes huomaa sitä ilman mediaa.