Joskus vois myös ajatella omilla aivoilla sen sijaan että vain linkkailee ajatelematta juttuja. Kuten Maltsu jo sanoikin, niin nykyiset testimenetelmät ovat niin älyttömän herkkiä, että sen takia mahdollisesti (todennäköisesti) ilmoittavat "vääriä" positiivisia.
"Britannian hallituksen asiantuntijoiden mukaan testin spesifisyys eli virheellisten positiivisten tulosten osuus viruksesta vapaassa joukossa on 0,8-4 %
1. THL kertoo, että jaksolla 7.9.-20.9. testattiin 153 134 ihmistä. Korona löydettiin 2763:sta näytteestä. Positiivisia tuloksia oli siis 0,54 %.
2 Kun ottaa huomioon testiin virhemarginaalin tällaisiin tuloksiin voitaisiin päätyä, vaikka kellään ei olisi koronavirusta! Jos testi olisi ollut käytössä esimerkiksi vuonna 1990, silloinkin olisi voinut löytyä tätä luokkaa oleva määrä koronapositiivisia, vaikka yleisen käsityksen mukaan SARS-CoV-2:ta ei tuolloin ollut edes olemassa. Jos nykyisten, suhteellisen tarkkojen testien sijasta siirryttäisiin pikatesteihin, saataisiin vielä enemmän ”tapauksia”, koska näiden testien tarkkuus on huonompi."
www.tammilehto.info
www.tammilehto.info