Koronavirus, COVID-19

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Deleted member 43228
  • Aloitettu Aloitettu

Rokotepassi?

  • Kyllä

    Votes: 88 27,4%
  • Ei

    Votes: 233 72,6%

  • Total voters
    321
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Eikös tämänkin pitänyt olla salaliittoteoriaa.

Tutkijoilla on ainakin sarkasmin tajua, hehe. Nähtävästi asia jo sen verran förbi, että sillä voi tuolla tavalla pelleillä.

Toisaalta Science-lehden haastattelemat tutkijat ovat huolissaan siitä, että tieto Long Vax -oireyhtymästä voi herättää turhaa epäluottamusta koronarokotteisiin.
 
Tutkijoilla on ainakin sarkasmin tajua, hehe. Nähtävästi asia jo sen verran förbi, että sillä voi tuolla tavalla pelleillä.
Mika tässä hei!

1688544835232.png
 
Jännä kun nuo salaliittoteoriat yksi toisensa jälkee pitääkin paikkansa, Mrna ja korre fanbase on ihan hiljaa
Koska suurin osa, lähes kaikki ainakin minun tuntemani henkilöt, ovat menneet eteenpäin elämässä eivätkä istu miettimässä koronaa, siihen liittyviä toimenpiteitä tai rokotteita enää, mikä on ihan normaali reaktio. Omasta mielestäni olisi kyllä suotavaa käydä julkisesti läpi kaikki koronan aikaiset toimenpiteet ja "suositukset" kaikkine epäkohtineen nyt kun pöly vähän on laskeutunut, mutta suurinta osaa ihmisistä ei valitettavasti kiinnosta enää.
 
Olen käyttänyt tällaista vertausta muutaman kerran, kun minua on kehotettu unohtamaan koko koronakusetus ja siirtymään eteenpäin.

Hallitus kätyreineen haaskasi siis 40 000 000 000 euroa veronmaksajien rahoja täysin poliittisin perustein tekemällä "koronantorjuntatoimenpiteitä", jotka olivat asiantuntijoiden suositusten vastaisia. Toisin sanoen hallitus kavalsi nämä rahat veronmaksajilta, eikä asiaa edes tutkita. Ok, eli jokaista suomalaista kohti kavallettiin n. 7300€.

Jos sinun pankkitililtäsi esim. pankkivirkailija kavaltaisi 7300€ ja mennessäsi tekemään asiasta rikosilmoituksen viranomaisille, sitä ei edes otettaisi tutkintaan, vaan sanottaisiin, että eiköhän ole aika unohtaa koko juttu ja siirtyä eteenpäin? Tällaista joskus sattuu mutta sitä ei pidä jäädä märehtimään ja varmaan ko. pankkivirkailijakaan ei tee sitä enää toista kertaa.

Unohtaisitko koko jutun?
 
Koska suurin osa, lähes kaikki ainakin minun tuntemani henkilöt, ovat menneet eteenpäin elämässä eivätkä istu miettimässä koronaa, siihen liittyviä toimenpiteitä tai rokotteita enää, mikä on ihan normaali reaktio. Omasta mielestäni olisi kyllä suotavaa käydä julkisesti läpi kaikki koronan aikaiset toimenpiteet ja "suositukset" kaikkine epäkohtineen nyt kun pöly vähän on laskeutunut, mutta suurinta osaa ihmisistä ei valitettavasti kiinnosta enää.
Paskat tätä ei lakaista maton alle ja unohdeta! Mrna oli kyllä sen luokan huijaus ja täyttä paskaa jota ei pidä unohtaa
 
Tämä oli vasta eka erä, vai luuliko joku muuta? Suomen median tärkein tehtävä on passivoida ja rauhoitella laps..sori kansalaisia.
Kesälukemisia:
ja
 
Tanskassa tutkittu, että haittavaikutusriskit vaihtelivat kovasti rokote-erästä toiseen.

View: https://youtu.be/IZAso_eLJLI

Tässä vielä yhden tutkijan haastattelu, mikä sekin on mielenkiintoinen. Tutkimusta ei neljässä suuressa lääketieteellisessä julkaisussa laitettu edes vertaisarviointiin - perusteetta. Datan saannissa oli hankuuluksia, jne kaikkea vastarintaa tutkimuksen valmistumiselle.

View: https://youtu.be/KgldG9r-i9M

Te, ketkä otitte rokotteen, pelasitte venäläistä rulettia ja viranomaiset valehtelivat täysillä vieressä kun vakuuttelivat, että riskit ovat tiedossa. Ei ne voineet olla tiedossa ja tässä jälleen yksi todiste siitä. Jos lääketieteellisen toimenpiteen riskiprofiili vaihtelee tuote-erästä toiseen niin riskit eivät ole tiedossa. Kuinka moni ottaisi aspiriinia jos valmistaja ilmoittaisi että riskit vaihtelevat tuote-erästä toiseen?

Sama tutkijaryhmä ilmeisesti aikoo nyt perehtyä ylikuolleisuuteen - toivottavasti eivät putoa ikkunasta tai kuole ruokamyrkytykseen taikka muuhun vastaavaan tässä odotellessa..
 
"Sama tutkijaryhmä ilmeisesti aikoo nyt perehtyä ylikuolleisuuteen - toivottavasti eivät putoa ikkunasta tai kuole ruokamyrkytykseen taikka muuhun vastaavaan tässä odotellessa.."

Varmaan se jo riittää, kun ei noteerata missään eikä media kirjoita asiasta yhtään mitään. Se sensuurin, valehtelun sekä manipuloinnin tehokas metodi kanssa eli *hiljaisuus*
 
tuossa alemmassa videossa mainittiin, että jonkinlainen shitstorm olisi Tanskassa noussut aiheen tiimoilta, mutta lienee rajoittunut Twitteriin?

Jännä muuten, että valtamedia kykenee kaivelemaan vaikka miten vanhaa skeidaa ties mistä somesta, mutta jos joku threadi liittyy rokotteisiin niin se pidetään pimennossa vaikka väkisin.
 
Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom