Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Aikamoista, ja samaan aikaan silti rokotetaan kokoajan, ei se enää sitten 2026 mitään auta jos selviää että, hups, tää on todella fataali juttu.
Vihreitä edustavan Heidi Hautalan mukaan keskustelu elvytysvarojen asianmukaisesta käytöstä on todella tärkeää ja tervetullutta, koska kyseessä on historiallisen suuri summa julkisia varoja.
– Oikeastaan huoli varojen käytöstä, avoimuudesta ja valvonnasta on ollut käynnissä jo kaksi vuotta, hän kertoo Iltalehdelle.
HS pöyhi aihetta. Kirkolle ja kommareillekin jaettiin.Yksi folihattujen salaliittoteoria jälleen tulossa todeksi.
![]()
Paljastus: EU:n koronarahoja käytetty väärin – 3 maata nousee erityisesti esiin
Tuore raportti kertoo, että EU:n koronatukirahoja on käytetty eri tarkoitukseen kuin alun perin oli ajatus.www.iltalehti.fi
Pelastettu koronalta. Toki nämä vanhukset sitten menehtyivät muihin virustauteihin mutta niihinhän onkin sallittua kuolla. Ainostaan koronaan ei saa kuolla edes keskimäärin 84-vuotiaana. Sen estämiseksi voitiin käyttää n. 10M€ per pelastettu henki.![]()
THL:n karu raportti: 13 000 ihmistä odottanut hoitoon pääsyä yli puoli vuotta – jonot pitenevät yhä
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kehittämispäällikön mukaan pitkään hoitoaan odottaneiden määrän kasvua selittää koronaepidemia.www.is.fi
Mutta onneksi kuitenkin saatiin pelastettua monisairaita vanhuksia arviolta 5000.
1000€ korvausta vaikka henki ei kulje vieläkään normaalisti. Ei helvetti!Ei kaduta ei. On tehokas tuote kuitenkin.
![]()
Koronarokotehaittoja korvattu yli 500:lle – Katjalle rokote aiheutti ikäviä haittoja: "Ei kaduta"
Koronarokotehaittoja korvattu yli 500 suomalaisellewww.mtvuutiset.fi
MTV Uutiset on nähnyt päätöksen, jossa todetaan, että Paasosen hengitysvaikeudet, silmien kutina, päänsärky, ihottuma ja väsymys ovat rokotteen käytöstä aiheutunut korvattava henkilövahinko.
Nyt Paasosen vointi on kohtuullisen hyvä, mutta hengitysvaikeudet ja vaivaavat edelleen.
– Olen aiemmin ollut aktiiviurheilija, mutta nyt hengityksen kanssa on vaikeuksia varsinkin rasituksessa.
Paasonen sanoo, että ei kadu rokotteen ottamista. Hän pelkäsi koronataudin vakavia seurauksia, ja otti myös toisen annoksen eri valmistajan koronarokotetta. Tuolloin hän ei saanut oireita rokotteesta.
– On paljon kysytty, että kaduttaako rokotteen ottaminen. Ei kaduta. Luotan edelleen lääketieteeseen ja olen hyvin myötämielinen rokotuksia kohtaan. Toivoisin kuitenkin, että muutkin ihmiset, jotka ovat kärsineet haitoista, saisivat apua ja heitä kuunneltaisiin.
Covidista tuskin olisi jäänyt mitään vastaavia haittoja. No, jos tiede sanoo että rokottaa pitää ni sitten rokotetaan. Hyvä ettei kaduta kaveria ja varmasti tonni lämmittää mieltä pitkään.1000€ korvausta vaikka henki ei kulje vieläkään normaalisti. Ei helvetti!
Tonni käteen, känni toteen.Covidista tuskin olisi jäänyt mitään vastaavia haittoja. No, jos tiede sanoo että rokottaa pitää ni sitten rokotetaan. Hyvä ettei kaduta kaveria ja varmasti tonni lämmittää mieltä pitkään.
En tiedä, mutta aiemmasta "viisastuneena" ja nykyisin enemmän tunnusmerkkejä tulkinneena, oletan että luvassa vielä paljon pahempaa mitä nämä kaksi Koronan rikastamaa vuotta tarjosi. Se oli alkusoittoa, kuin pohjustus tälle kaikelle tulevalle. Suurin osa ihmisistä edelleenkin kuvittelee että kyseessä oli joku virus mikä aiheutti pandemian. Virus tai mikä ikinä olikaan, on vain yksi keino päästä eteenpin agendassa jota markinoitiin paskemmin kuin yhtäkään kotimaista elokuvaa ikinä, mutta kassatulot olivat paremmat kuin yhdessäkään hollywood-elokuvassa koskaan!Samaa sanoit varmasti covidin alussa ja istut nyt hiljaa siitä. Saman tekisit myös jos apinaruton takia osa menettäisi.
Toivon sinun vuoksi ettei tästä kehitetä vastaavaa hulluutta kuin covid kusetuksesta.
Uskon että vuoteen 2030 mennessää meillä kaikilla on mikrosiru itsessmme halusimme tai emme. Ne ketkä siltä välttyy, on tämä niin kutsuttu eliitti itse. Kuulostaa Blade Runnerilta ja ties miltä, mutta näin se vaan tulee menemään. Mistäkö minä juuri tiedän sen? No, ei ole vaikea ynnäillä asioita yhteen ja tutkia historiaa.Mutta milloin se aika koittaa, että ollaan P-Koreassa? Vauhti ei tunnu järin kovalta. Kai teillä oikean tiedon omaavilla on joku aikataulukäsitys?
Tämä kertoo karua kieltä siitä mikä on ihmisten oman järjen käytön taso nykyisin.Ei kaduta ei. On tehokas tuote kuitenkin.
![]()
Koronarokotehaittoja korvattu yli 500:lle – Katjalle rokote aiheutti ikäviä haittoja: "Ei kaduta"
Koronarokotehaittoja korvattu yli 500 suomalaisellewww.mtvuutiset.fi
MTV Uutiset on nähnyt päätöksen, jossa todetaan, että Paasosen hengitysvaikeudet, silmien kutina, päänsärky, ihottuma ja väsymys ovat rokotteen käytöstä aiheutunut korvattava henkilövahinko.
Nyt Paasosen vointi on kohtuullisen hyvä, mutta hengitysvaikeudet ja vaivaavat edelleen.
– Olen aiemmin ollut aktiiviurheilija, mutta nyt hengityksen kanssa on vaikeuksia varsinkin rasituksessa.
Paasonen sanoo, että ei kadu rokotteen ottamista. Hän pelkäsi koronataudin vakavia seurauksia, ja otti myös toisen annoksen eri valmistajan koronarokotetta. Tuolloin hän ei saanut oireita rokotteesta.
– On paljon kysytty, että kaduttaako rokotteen ottaminen. Ei kaduta. Luotan edelleen lääketieteeseen ja olen hyvin myötämielinen rokotuksia kohtaan. Toivoisin kuitenkin, että muutkin ihmiset, jotka ovat kärsineet haitoista, saisivat apua ja heitä kuunneltaisiin.
Miten helvetissä seurakunnat ovat saaneet satoja tuhansia tukia ja yksi seurakunta tuplasi varansa. Jumalan nimissä otetaan rahaa vaikka noi mitään bisneksiä edes ole. Ei vittu tätä maata, eikä kukaan joudu vastuuseen.Yksi folihattujen salaliittoteoria jälleen tulossa todeksi.
![]()
Paljastus: EU:n koronarahoja käytetty väärin – 3 maata nousee erityisesti esiin
Tuore raportti kertoo, että EU:n koronatukirahoja on käytetty eri tarkoitukseen kuin alun perin oli ajatus.www.iltalehti.fi
Mutta vakavasti, luulisi että jo tämän vuoden aikana pystyttäisiin tekemään vertailua, moniko alle viisikymppinen on kuollut tai pitkäaikaisesti vammatunut / menettänyt työkykyä vuosina 2020-2022 joko rokotteiden tai covid-taudin seurauksena. Noita ihmisiähän on Suomessa kummassakin ryhmässä vain kourallinen. Ne ihmiset voisi taulukoida ikäryhmittäin vaikka 10 v välein ja siitä näkisi helposti sitten vastauksia monenlaisiin kysymyksiin. Esimerkiksi, kuinka tehokas ja turvallinen rokote on ollut ja miten hienosti näille ikäryhmille hyödyt ylittävät haitat.Tonni käteen, känni toteen.
"Hyvinvointivaikuttajat-osasto seuraa ja edistää väestön terveyttä, hyvinvointia ja toimintakykyä."![]()
THL:n Mika Salminen vaihtaa työtä
Salminen aloittaa 1. syyskuuta hyvinvointivaikuttajat-osaston johtajana.www.iltalehti.fi
Tämä kaikki on periaatteessa ihan samaa kuviota vaanMiten helvetissä seurakunnat ovat saaneet satoja tuhansia tukia ja yksi seurakunta tuplasi varansa. Jumalan nimissä otetaan rahaa vaikka noi mitään bisneksiä edes ole. Ei vittu tätä maata, eikä kukaan joudu vastuuseen.
Ei koskaan tässä maassa. Viranomaiset eivät koske tällaiseen pitkällä tikullakaan. Piikkikansa haluaa sekin unohtaa koko ikävän jutun. Mitä nyt ihmisiä kuukahtelee siellä täällä, mutta luonnollisista syistä tietenkin. Niin, ja nuorten kovakuntoisten sydärithän ovat normaaleja jne..Mutta vakavasti, luulisi että jo tämän vuoden aikana pystyttäisiin tekemään vertailua, moniko alle viisikymppinen on kuollut tai pitkäaikaisesti vammatunut / menettänyt työkykyä vuosina 2020-2022 joko rokotteiden tai covid-taudin seurauksena. Noita ihmisiähän on Suomessa kummassakin ryhmässä vain kourallinen. Ne ihmiset voisi taulukoida ikäryhmittäin vaikka 10 v välein ja siitä näkisi helposti sitten vastauksia monenlaisiin kysymyksiin. Esimerkiksi, kuinka tehokas ja turvallinen rokote on ollut ja miten hienosti näille ikäryhmille hyödyt ylittävät haitat.
Veikkauksia, koska me tällainen taulukko nähdään..