Koronavirus, COVID-19

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Deleted member 43228
  • Aloitettu Aloitettu

EAA-valmisjuoma 24-pack

Pineapple Passion Fruit

1€/kpl

Rokotepassi?

  • Kyllä

    Votes: 88 27,4%
  • Ei

    Votes: 233 72,6%

  • Total voters
    321
SUPER WHEY ISOLATE (3,9 kg) -24%
Eiköhän tuo lieväksi jää.

Yleistä, ei Tampiolle: Menee vieläkin usealla sekaisin kun puhutaan esim. alkuperäisestä covid19:sta ja nykyvariantista se, että esim. kuolleisuus on ihan eri tasolla - oireet ovat huomattavasti miedompia ja koko virus on kehittynyt aikalailla niinkuin tiedeyhteisö on virusta tutkineena päätellytkin sen etenevän.
Eli nykytilanteessa on vähän omasta mielestä rajoitukset jo aivan turhia mutta en kiistä sitä, ettäkö niillä ei olisi ollut positiivista vaikutusta 2020 kevään tilanteeseen.
Aivan. No pitäisikö sitten hieman aukaista silmiään ja ihmetellä mitä nuo hallituksen puheet on rokotepassista? Vai aiotko loppuun asti uskoa että mitään passia ei enää ikinä tule eikä sitä ainakaan laajenneta kaikille työpaikoille?
 
"Rokotepassi on lisännyt rokotuskattavuutta useissa maissa. Suomessa sitä ei ole haluttu ottaa käyttöön eriarvoistavan vaikutuksen takia."

Pardon me, mutta eikös tämä ole ihan täyttä misinformaatiota. Paremminkin se menis näin:

"Rokotepassilla on painostettu ihmisiä ottamaan rokote, myös Suomessa syksyllä 2021. Kun havaittiin, että passi ei vähentänyt tartuntoja taikka kuolemia halutusti, se otettiin pois käytöstä."

Vitun hesari..
 
Aivan. No pitäisikö sitten hieman aukaista silmiään ja ihmetellä mitä nuo hallituksen puheet on rokotepassista? Vai aiotko loppuun asti uskoa että mitään passia ei enää ikinä tule eikä sitä ainakaan laajenneta kaikille työpaikoille?
Mun silmät on ollu rokotepassin kannalta auki jo aika pitkään. Sitä on valmisteltu siitä asti kun on alkanut laajemmin levitä rokotevastaisuutta. Eli vuosikymmentä jo jos ei pidempäänkin.
En mä ole uskonut, etteikö mitään passia voisi tulla? Se on totta, että en usko sen olevan yhtä kontrolloiva mitä täälläkin nää dystopiamaailmankuvaa näkevät näkevät.

Että kyllä mä uskon, että voi tulla passi käyttöön ja ties mitä kansalaispisteytystä. Ei kiinnosta ei sitten vitunkaan vertaa jos mä pääsen nistin tai juopon edelle leikkausjonossa kun mulla on paremmat pisteet - niin jos mua pistetytetään.
 
No niin. Hyvä. Eihän tossa sitten mitään ongelmaa ole kun on jo aikasemmin suunniteltu.
 
Ihan nurkan takana. On tää semmosta touhua jo

D3A0B75D-E57A-43D9-9F68-37D99B94EA5F.jpeg
 
Viimeksi muokattu:
Tässä nyt kuitenkin tehnyt seiskasta lähtien töitä, kohta safkis. Nappasin yhden Buranan, niin laski kuume. Ei oikein mitään muita oireita nyt.
 
Viimeisin sekä 1, 2, 3 ja 4 viikkoa sitten
sairaalahoidossa  
669 691 681 620 398
heistä tehohoidossa
50 50 62 60 53

3pv 14k tartuntaa.
 
3 kpl M-Nutrition EAA+

Mango - Hedelmäpunssi - Sitruuna - Vihreä omena

-25%
Tässä arvon 3. rokotteen ottamisen kanssa, aika olis jo tälle viikolle varattuna.

Rokotetta puoltaa: Jos haluaa mahollisimman hyvän immuniteetin ennen viruksen saantia, olisi nyt aika viimoset hetket ottaa se. Lisäksi viimeistään kesällä aion ulkomaille, ja on aika todennäköistä että se 3. rokote vaadittaisiin siihen kuitenkin.
Rokotetta vastaan: Ei sille juuri tarvetta taida olla, ja oletuksena rokotteen jälkeen on pari päivää puolikuntoisena, hyvin mahdollista (vaikka ei ehkä todennäköistä), että itse virus olisi pienempi paha oireiltaan.

Kaksi ekaa rokotetta oli itselleni ihan no brainer, mutta nyt joutuu jo puntaroimaan.
 
IS
''Olympialaisiin valittu mäkihyppääjä Niko Kytösaho kertoo Instagramissa saaneensa positiivisen koronatestituloksen.

Näin ollen hänen olympiamatkansa siirtyy.

Kytösaho kertoo, että hän on antanut positiivisen koronanäytteen viime viikolla. Hänen oli määrä lähteä olympialaisiin tänään, mutta matkaa on siirretty.''
 
Tässä arvon 3. rokotteen ottamisen kanssa, aika olis jo tälle viikolle varattuna.

Rokotetta puoltaa: Jos haluaa mahollisimman hyvän immuniteetin ennen viruksen saantia, olisi nyt aika viimoset hetket ottaa se. Lisäksi viimeistään kesällä aion ulkomaille, ja on aika todennäköistä että se 3. rokote vaadittaisiin siihen kuitenkin.
Rokotetta vastaan: Ei sille juuri tarvetta taida olla, ja oletuksena rokotteen jälkeen on pari päivää puolikuntoisena, hyvin mahdollista (vaikka ei ehkä todennäköistä), että itse virus olisi pienempi paha oireiltaan.

Kaksi ekaa rokotetta oli itselleni ihan no brainer, mutta nyt joutuu jo puntaroimaan.

Mene omantunnon mukaan. Mikä vain susta tuntuu parhaimmalta vaihtoehdolta.
 
Tässä arvon 3. rokotteen ottamisen kanssa, aika olis jo tälle viikolle varattuna.

Rokotetta puoltaa: Jos haluaa mahollisimman hyvän immuniteetin ennen viruksen saantia, olisi nyt aika viimoset hetket ottaa se. Lisäksi viimeistään kesällä aion ulkomaille, ja on aika todennäköistä että se 3. rokote vaadittaisiin siihen kuitenkin.
Rokotetta vastaan: Ei sille juuri tarvetta taida olla, ja oletuksena rokotteen jälkeen on pari päivää puolikuntoisena, hyvin mahdollista (vaikka ei ehkä todennäköistä), että itse virus olisi pienempi paha oireiltaan.

Kaksi ekaa rokotetta oli itselleni ihan no brainer, mutta nyt joutuu jo puntaroimaan.

Eli siis käytännössä itekki huomaat ettet tee kolmannella mitään. Pitäskö sitä kattoa vasta sitte ennen reissua jos se on sillon vielä ajankohtanen. Sieltähä on tulossa omikronboosteri maaliskuus 😁
 
Tässä arvon 3. rokotteen ottamisen kanssa, aika olis jo tälle viikolle varattuna.

Rokotetta puoltaa: Jos haluaa mahollisimman hyvän immuniteetin ennen viruksen saantia, olisi nyt aika viimoset hetket ottaa se. Lisäksi viimeistään kesällä aion ulkomaille, ja on aika todennäköistä että se 3. rokote vaadittaisiin siihen kuitenkin.
Rokotetta vastaan: Ei sille juuri tarvetta taida olla, ja oletuksena rokotteen jälkeen on pari päivää puolikuntoisena, hyvin mahdollista (vaikka ei ehkä todennäköistä), että itse virus olisi pienempi paha oireiltaan.

Kaksi ekaa rokotetta oli itselleni ihan no brainer, mutta nyt joutuu jo puntaroimaan.
Se piikki tungetaan kyllä sun kurkusta alas. Ei se ole mikään valinta. Pääset helpommalla kun lopetat arpomisen ja käyt hakemassa.
 
Viimeisin sekä 1, 2, 3 ja 4 viikkoa sitten
sairaalahoidossa  
669 691 681 620 398
heistä tehohoidossa
50 50 62 60 53

3pv 14k tartuntaa.

Nuo tartunta määrät varmaan todella pahasti alakanttiin. Näin ohjeisetetaan meillä:

"Jatkossa lieväoireisten henkilöiden ei ole välttämätöntä hakeutua koronavirustestiin, vaan riittää että sairastaa oireisen hengitystieinfektion kotona. Töihin tai kouluun voi palata kahden oireettoman päivän jälkeen. Alueella on nyt niin paljon koronavirustautia, että kaikkia hengitystie-infektioita voidaan pitää koronavirustaudin aiheuttamina. Muiden virusten aiheuttamia tauteja alueella on vähän.

Oireettomien ei tule hakeutua testiin muuten, kuin tartuntatautilääkärin määräyksestä.

Positiivisen kotitestin tehneen ei suositella enää hakeutuvan varmistustestiin, vaan hän voi sairastaa taudin ja eristäytyä 5 vuorokauden ajaksi kotiinsa. Liikkeelle voi lähteä 5 vuorokauden kuluttua positiivisesta kotitestistä, kunhan ajanjakso sisältää kaksi oireetonta päivää.
"

Poikkeuksen nuihin ohjeisiin teki hoitoalalla työskentelevät jotka käy testeissä ilmeisesti edelleen.
 
Eli siis käytännössä itekki huomaat ettet tee kolmannella mitään. Pitäskö sitä kattoa vasta sitte ennen reissua jos se on sillon vielä ajankohtanen
Vähän niinkuin noin. Ehkä mää sen nyt jo haen niin onpahan. Vaikka vois olla fiksumpi tehä juuri noin että tarvittaessa ennen reissua. Laiskana en jaksas perua aikaa :D
 
Zone-sarja -42%

Suositut

Back
Ylös Bottom