No ei. Mä olen hommaa pohdiskellut ihan liikaakin siitä asti kun se ensiksi tuli voimaan loppusyksystä ja mielestäni tilanne on nyt tämä:
Kaikki muut perusteet passin käytössäololle on huvenneet, paitsi se terveydenhuollon kantokyvyn turvaaminen - sekin taitaa koskea vain vanhempia ihmisiä, koska nuoria joutuu sairaalaan niin pieniä määriä.
Mutta se nyt vaan on niin, että terveydenhuollon kantokykyä ei voida laittaa jonkin ihmisryhmän vastuulle (tässä tapauksessa he, ketkä eivät halua rokotteita.) Terveydenhuollon järjestämisvastuu on julkisella vallalla ja jos terveydenhuollon infrastruktuuri ei tällä hetkellä ole riittävä, niin se kertoo vain ja ainoastaan siitä että järjestämisvastuu on laiminlyöty. Se, että pitkään jatkunut ahdinko hoiva-alalla nyt koitetaan sysätä jonkin vähemmistökansanryhmän syyksi, kertoo vain siitä että ei haluta kantaa edes sitä vastuuta tehdyistä virheistä, joka nyt voitaisiin kantaa.
Samaan aikaan vielä lyödään lisää painetta hoivasektori pakkorokotuslailla ja käytännössä rohkaistaan porukkaa hakeutumaan muualle duuniin, ja vähennetään niitä halukkaita ketkä tulevaisuudessa sinne menoa on miettineet.
Mä olen veroni maksanut ja maksan jatkossakin sillä edellytyksellä, että julkinen terveydenhuolto pelittää edes jotenkin. Jos tuosta nyt on alettu tinkiä ja koitetaan vielä mua syyttää siitä että hommat kusee niin samapa tuo vaikka siirtäis kirjat Viroon. Kyllä täällä muutkin hyvin toimeentulevat kiertää veroja minkä kerkeää niin miksenpä sitten itsekin.