Kokemuksia silmien leikkaamisesta

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Sumu
  • Aloitettu Aloitettu
Itsellä oli siinä -2.75 silmissä. Joo moni voi aatella että eihän tuo ole vielä paljonkaan verrattuna johonkin -7 lukemiin mitä muilla voi olla. Mutta tuo on riittävästi, kun miettii niin että ilman laseja et näe puolen metrin päästä edes lukea tätä tekstiä monitorilta.

Mulla on -4.00 molemmissa silmissä, eli tod. huono näkö jo sekin, mutta muistan kyllä kun näkö oli vielä saman verran kuin sulla (-2.75) ja oli sekin jo huono! Ilman suurennuslasia ei pärjännyt silloinkaan :D

On se näkökyky vaan niin ihana asia, ettei omalta osaltani tuo 2500e mitä siitä maksoin, harmita yhtään.

Niin ja kun miettii, kuinka paljon siinä säästää tulevaisuudessa - varsinkin jos käyttää sekä silmälaseja että piilolinssejä. Mulla menee vuodessa 324€ pelkkiin piilareihin, silmälasit tulee uusittua n. 3 vuoden välein eikä nekään halpoja ole. Eli pidemmällä tähtäimellä toi leikkaus tulee paljonkin halvemmaksi, kun siihen vaan kerran viitsii satsata :)
 
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Itsellä oli siinä -2.75 silmissä. Joo moni voi aatella että eihän tuo ole vielä paljonkaan verrattuna johonkin -7 lukemiin mitä muilla voi olla. Mutta tuo on riittävästi, kun miettii niin että ilman laseja et näe puolen metrin päästä edes lukea tätä tekstiä monitorilta. Saati katsoa yöpöydän kelloa ilman laseja. On se näkökyky vaan niin ihana asia, ettei omalta osaltani tuo 2500e mitä siitä maksoin, harmita yhtään.
Itsellä on juurikin saman verran voimakkuutta tulossa nyt uusiin laseihin, enkä tiedä loppuuko tää näön huononeminen koskaan. Sinänsä vähän pelottavaa, että oon käyttäny laseja vain pari vuotta ja näkö on jo tollanen. Aihetta tosin laseille olis ollu ehkä jo vähän kauemminkin, mutta silloin pystyin sinnittelemään ilman. Tässä 1,5v aikana näkö huonontunut molempien silmien keskiarvona 1,75->2,75.
 
Sä olet niin nuori vielä. Mulla on viimeiset 4 silmälasia ollut samoilla voimakkuuksilla eikä ne ole muuttunut yhtään mihinkään. Toisin sanoen noin 10 vuotta. Ja olen sua 10 vuotta vanhempi. Eli sä olet vielä ns. kasvuiässä ja sen vuoksi silmäkin voi muuttua vielä jonkin aikaa. Itse katsoin nyt olevan otollinen tilanne kun näkö on pysynyt samana 10 vuotta.

Heh oikein naurattaa, miten ekat lasit mulla oli -0.25 :) on sitä oltu tarkka näöstä pienenä.
Tosin.... sain nuo lasit kolmannella luokalla ala-asteella ja kapinoin niitä vastaan. Rupesin vasta 9. luokalla käyttämään laseja säännöllisesti. Olin koulun vanhimmalla luokalla ja kukaan ei enää uskaltanut kiusata pientä rillipäätä :D Tosin nykypäivänä ei varmaan enää kiusata silmälasien takia ketään, kun niitä laseja on niin tyylikkäitä jokalähtöön.

Mutta joo suosittelen oman kokemukseni perusteella leikkausta. Tänään ajoin ekan kerran autoa ilman laseja. Pelkkä kaistan vaihto ja kurkkaus takaviistoon oli niin järjettömästi turvallisempaa. Haittapuolena huomasin että jos ulkona tuulee, niin tuuli puhaltaa suoraan silmiin ja vetistää vähän. Ennen kun oli suojalasi edessä ja tuuli ei puhaltanut ihan suoraan :D
 
Aihetta tosin laseille olis ollu ehkä jo vähän kauemminkin, mutta silloin pystyin sinnittelemään ilman. Tässä 1,5v aikana näkö huonontunut molempien silmien keskiarvona 1,75->2,75.
Jos sulla ekat lasit oli vahvuudeltaan -1,75, on siinä tosiaan ollut sinnittelemistä. Itselläni 13-vuotiaana oli ekat lasit -2,00, enkä ollut vuosiin nähnyt juuri mitään. Jostain syystä en älynnyt edes vaatia piilareita; vanhemmat olisi kyllä varmaan ostaneetkin.

Nyt 40-vuotiaana on likinäköisyydestä (ja tuon monesti harkitsemani laserleikkauksen väliin jättämisestä) se hyöty, ettei ole lukulasien käyttötarve vielä iskenyt. Käytän käytännössä pelkkiä piilareita nykyään eli kyllä se leikkaus vieläkin houkuttelee, tuosta ikänäköhommelista huolimatta.
 
Niin ja kun miettii, kuinka paljon siinä säästää tulevaisuudessa - varsinkin jos käyttää sekä silmälaseja että piilolinssejä. Mulla menee vuodessa 324€ pelkkiin piilareihin, silmälasit tulee uusittua n. 3 vuoden välein eikä nekään halpoja ole. Eli pidemmällä tähtäimellä toi leikkaus tulee paljonkin halvemmaksi, kun siihen vaan kerran viitsii satsata :)

Voihan tuota itselleen perustella säästöillä samalla tavalla kuin auton ostoa... niin tein itsekin. Vasta leikkauksen jälkeen totuus valkeni. Jos tippaakaan tykää olla ilman laseja, eikä pidä niitä muodikkaana tai muuten omaan tyyliinsä erityisen sopivana, on syytä harkita leikkausta, vaikkakin moni joutuu siihen erinäisen ajan säästelemään. Omalta osaltani ongelman ratkaisi koroton 12kk tasalyhenteinen osamaksu, jonka leikkaava asema tarjosi.

Kokemuksista sen verran, että kun kohta on jo pari vuotta leikkauksesta takana niin kaikki on edelleen loistavasti (ei häikäisevän loistavasti ja ilman halo-efektejä). Mikäli joku on jaksanut viestiketjua tutkailla alusta asti (varmasti on jos on tosissaan leikkaukseen menossa) niin itse jännitin prosessia aivan turhaan vaikka näöstä onkin kyse. Ajoin samana iltana autoa, kävin 2 päivää myöhemmin salilla (kevyesti kun jo penkissä paine tuntui hiemna silmissä, eikä saanut heti hikoilla) ja menin leikkausta seuraavana päivänä duuniin ilman sivuoireita (arskat päässä piti kyllä ajella). Ainut rajoittava tekijä olivat säännöllisesti laitettavat silmätipat, joita piti säilyttää kylmässä ja siten työpäivät vaativat hieman suunnitelmallisuutta. Mitään kutitusta, roskan tunnetta, vetistelyä tai rähmimistä en silmieni osalta kokenut, vain hieman valonherkkyyttä alkupäivinä. Halo-efektit tulivat tutuksi vasta kun niihin enimmälti keskittyi kiinnittäen huomiota jokaisissa liikennevaloissa. Ajamista ne eivät suinkaan haitanneet.

Ihmiset, silmät, lekurit ja leikkaustekniikat ovat kovin erilaisia, mutta omalta osaltani voin jälleen tyytyväisesti todeta että still going strong ja menisin leikkaukseen uudestaankin. Tällä kertaa tosin empimättä paria vuotta. Elämäni paras sijoitus heti Vaimokkeeni jälkeen ;)

Ps. Anteeksi jos puuttuu kirjaimia kun loppuu patterit näppiksestä...
 
Huomiona vielä, mikäli ei ole jo esiintynyt ketjussa aikaisemmin:

Kun näkö korjataan nollaan tai jopa hieman plussa puolelle, tulee henkilö tulevan "ikänäön" puolesta samalle viivalle hyvänäköisten kanssa, joten lukulasien todennäköisyys kasvaa vanhemmiten miinuksia poistettaessa. Näin ainakin oma leikkaava lääkärini sanoi.

Lisäys edelliseen postiin:

Oma, ennen niin huono pimeänäköni on jopa hieman parantunut. Ennen leikkausta lääkäri jo totesi mittaustuloksista että sulla taitaa olla suhteellisen heikko lähinäkö ja on hyvin todennäköistä, ettei se ainakaan leikkauksessa huonone, pikemminkin paranee. Ei voinut muuta kuin todeta, että lekuri oli molemmissa asioissa oikeassa (vaikka ei intin metsäleireillä ollutkaan mulle nauramassa).
 
Jos sulla ekat lasit oli vahvuudeltaan -1,75, on siinä tosiaan ollut sinnittelemistä. Itselläni 13-vuotiaana oli ekat lasit -2,00, enkä ollut vuosiin nähnyt juuri mitään. Jostain syystä en älynnyt edes vaatia piilareita; vanhemmat olisi kyllä varmaan ostaneetkin.

Nyt 40-vuotiaana on likinäköisyydestä (ja tuon monesti harkitsemani laserleikkauksen väliin jättämisestä) se hyöty, ettei ole lukulasien käyttötarve vielä iskenyt. Käytän käytännössä pelkkiä piilareita nykyään eli kyllä se leikkaus vieläkin houkuttelee, tuosta ikänäköhommelista huolimatta.
Käytin piilareita sitä ennen, koska lasit ei omasta mielestä silloin oikeen sopinut naamalle. Piilarit on kyllä mun silmille aika huonot pitkää käyttöä varten, koska mulla kuivaa silmät aika helposti, joten hankin lasit sitten. Nyt sitten pitkän tauon jälkeen hankin taas piilareita kaveriks ihan vaan salia ja lenkkiä varten.

Piilareita otin käyttöön tosiaankin vasta tosi myöhään, koska oli jotenkin vaikea tunnustaa itselle, etten nääkään enää mitään. Piilareiden voimakkuutta en muista, mutta kyllä ne yli 1 diopteria oli. Ei tuolle näön heikkenemiselle vain loppupeleissä mitään mahda, joten tunnustettava se on joka tapauksessa.
 
Jos sulla ekat lasit oli vahvuudeltaan -1,75, on siinä tosiaan ollut sinnittelemistä. Itselläni 13-vuotiaana oli ekat lasit -2,00, enkä ollut vuosiin nähnyt juuri mitään. Jostain syystä en älynnyt edes vaatia piilareita; vanhemmat olisi kyllä varmaan ostaneetkin.

Nyt 40-vuotiaana on likinäköisyydestä (ja tuon monesti harkitsemani laserleikkauksen väliin jättämisestä) se hyöty, ettei ole lukulasien käyttötarve vielä iskenyt. Käytän käytännössä pelkkiä piilareita nykyään eli kyllä se leikkaus vieläkin houkuttelee, tuosta ikänäköhommelista huolimatta.

-1,25 ja -1,00 oli silmät. Laseroin tuon -1,25 silmän vuosi sitten ja tuli täydellinen. Toinen silmä jäi "lukusilmäksi" vanhaa ikää varten. Kaksi silmää, niin toinen toiseen tarkoitukseen :)

Ei ehkä välttämättä ole niin hyvä ratkaisu, jos toinen silmä on tätä enemmän miinuksella.
 
Voihan tuota itselleen perustella säästöillä samalla tavalla kuin auton ostoa... niin tein itsekin. Vasta leikkauksen jälkeen totuus valkeni. Jos tippaakaan tykää olla ilman laseja, eikä pidä niitä muodikkaana tai muuten omaan tyyliinsä erityisen sopivana, on syytä harkita leikkausta, vaikkakin moni joutuu siihen erinäisen ajan säästelemään. QUOTE]

Kyllä mulla juuri tuo rillien negatiivinen vaikutus ulkonäköön (omaani) on se syy, miksi leikkausta harkitsen ja miksi piilareita käytän. Tietysti sitä sitten tulee keksittyä muita syitä, kun ei kehtaa ilman nimimerkin suojaa (ainakaan kaikille) turhamaisuuttaan paljastaa.
 
Väliaika kahvia ja amerikkalaista pullaa....
Leikkauksesta 2.5 viikkoa. Kävin ylimääräisellä näytillä kun tuntui että oikea silmä on pikkiriikkisen sumeampi. Näöntarkastus osoitti että -0.25 diopteria ja 0.5 akselia mikä tarkoitti (lääkärin mukaan) noin -0.5 diopterin huononnusta. Eli sellainen oli oikeaan silmään tullut. Katsellaan sitä vielä 1-3kk ja sen jälkeen jos se ei itsestään parannu, niin mennään takuuna uusintaleikkaukseen. Normitoimenpide. Tiedän pari ihmistä joilla on käynyt samoin. Silmän parantuessa näkö hakee paikkaansa ja on jäänyt hieman miinukselle. Uusintaleikkaus ja homma on bueno :)

Halo-efektejä tai muutakaan tollasta ei ole. Kyllä on komiaa ilman klaseja :)
 
Minä kävin Lasik-leikkauksessa noin 2,5 vuotta sitten, Helsingin Lauttasaaren Silmälaserissa. Näkö oli alunperin noin -4D molemmissa silmissä.
Leikkaus meni mukamas hyvin ja näkö oli intin asteikolla parempi kuin 20/20. Nyt noin puoli vuotta sitten näköni alkoi vaihdella pääasiassa väsymystilan mukaan. Yöllä myöhäisen työvuoron jälkeen näkö on aivan surkea, niin huono että ajaminen olisi erittäin hankalaa. Silmien kosteutus tipoilla, ja pieni lepo auttavat, mutta eivät tarpeeksi. Näköni oli siis hyvä pari vuotta leikkauksen jälkeen, mutta ongelmat alkoivat myöhemmin. Tässä on miettimistä niille, jotka harkitsevat leikkausta. Kyseessä on riski. Ihan sama miten asiaa pyörittelet. Nyt harkitsen taas silmälasien hankkimista. Onko kenelläkään tietoa, josko heikot miinus-linssit auttaisivat esim. yöllä auton ajamista, kun silmät ovat väsyneet ja kuivat?
Kokemuksia/ neuvoja/ arvauksia/ kysymyksiä?
 
Ainahan lasit pienentävät silmien rasitusta, jos on likinäköinen.

Meinasitko hakeutua vielä leikkauksesta johonkin tutkimukseen ja tehdä valituksen tai jotain vastaavaa? Hirveän pitkää kokemustahan noista leikkauksista ei ole, mutta ilmiselvä virhehän jossain täytyy olla, jos noin nopeasti näkö heikkenee.
 
...mutta ilmiselvä virhehän jossain täytyy olla, jos noin nopeasti näkö heikkenee.

Ei kai se nyt ihan noin mene. Leikkaamattomienkin silmien näköhän heikkenee silmän muuttuessa/kasvaessa, eikä leikkauksella vaikuteta tuohon vaan korjataan sen hetkinen taittovirhe. Siksi näön pitäisikin olla pysynyt ennallaan jonkun aikaa ennen leikkausta. En väitä etteikö Allexanterilla olisi noin ollut kun en asiasta tarkemmin tiedä. Kuitenkin ihmisten näkö muuttuu yksilöllisesti, osa saa miinuslasit jo lapsena, osa vasta vanhemmalla iällä jne. eikä leikkauksella voi tietääkseni siihen vaikuttaa. Tai siis onhan "virhe" silloin silmässä.

Toivottavasti Allexanteri on käynyt/menossa ihan asiantuntijan juttusille näköongelmineen ettei tarvi olla nettiarvailujen varassa.
 
Tarkennan tässä vielä, että minulle ei suinkaan ole tullut lisää likinäköä. Silmäni ovat siinä suhteessa pysyneet samanlaisina jo nelisen vuotta. Ihan äskettäisellä optikkokäynnillä todettiin, että näkö on +/-0 molemmissa silmissä. Optikkohemmo valaisi, että diopteriasteikot ja muut vastaavat eivät kerro koko totuutta. Valitettavasti kyseinen optikko ei osannut mitata hämäränäköä, joten jää arvailuksi auttaako silmälasit yöllä. Ongelmani ilmenevät joksenkin satunnaisesti, jonakin päivinä vain on sumeampi näkö kuin toisina. Kai se on koetettava löytää jostain halvat miinuslasit, ja katsoa josko ne auttaisivat heikkoina hetkinä.
 
Eli väsyneenä koet, että et näe niin hyvin pimeässä? Olisiko tuossa vähän henkisiä juttujakin mukana?
 
Tarkennan tässä vielä, että minulle ei suinkaan ole tullut lisää likinäköä. Silmäni ovat siinä suhteessa pysyneet samanlaisina jo nelisen vuotta. Ihan äskettäisellä optikkokäynnillä todettiin, että näkö on +/-0 molemmissa silmissä. Optikkohemmo valaisi, että diopteriasteikot ja muut vastaavat eivät kerro koko totuutta. Valitettavasti kyseinen optikko ei osannut mitata hämäränäköä, joten jää arvailuksi auttaako silmälasit yöllä. Ongelmani ilmenevät joksenkin satunnaisesti, jonakin päivinä vain on sumeampi näkö kuin toisina. Kai se on koetettava löytää jostain halvat miinuslasit, ja katsoa josko ne auttaisivat heikkoina hetkinä.
Ihan by the way, mutta menisitkö vieläkin silmäleikkaukseen muutaman vuoden kokemuksen perusteella. Oliko hintansa arvoinen?
 
Ihan by the way, mutta menisitkö vieläkin silmäleikkaukseen muutaman vuoden kokemuksen perusteella. Oliko hintansa arvoinen?
Sanoisin, että ei, en menisi leikkaukseen. Kyse oli omassa tapauksessa turhamaisuudesta, vaikka -4d-näkö ei vaadi vielä mitenkään uskomattoman paksuja laseja. Nuorena (leikkautin silmäni juuri ennen 20 vuoden ikää) moni arvostaa ulkonäköä aivan liikaa. Suosittelenkin kaikille, että harkitsevat asiaa mahdollisimman aikuisella lähestymistavalla. Jos hormonit estävät terveen ajattelun niin aina voi kysyä vanhempien mielipidettä.
Mitä tulee leikkaksen hintaan niin hintahan on aivan häviävän pieni asian tärkeyteen nähden.

Ps. Vaikka leikkautin silmäni uusimmalla mahdollisella teknikalla niin jo nyt on tehty huomattavia parannuksia. Läpän tekemiseen ei enää tarvitse käyttää terää, vaan sekin voidaan leikata laserilla saavuttaen tarkempia tuloksia. Neuvonkin kaikkia odottamaan muutaman vuoden harkintansa kanssa, ja katsomaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
 
Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom