Kitaristit hoi!

[Max131]

Jepu, puulaatu, materiaalit jne. vaikuttavat soundiin, viimeistely ja tietyt toteutukset soitettavuuteen ja sitten koristelut ym. ovat ulkonäköä tai snobbailua. Soundi on mun mielestä ykköskriteeri (ammattimaailmassa). Soitettavuus (varsinkin näiden erikoisempien viritysten ollessa kyseessä) saattaa vaatia jonnin verran tutustumisaikaa. Ja otelaudan helmiupotuskoristelut ovat (melkein) tarpeettomia.

Tuo brasilian ruusupuu nimenomaan kiinnostaa, että antaako se nyt merkittävästi parempaa soundia kuin vaikka intian ruusupuu, jota on täälläkin liikkellä paljon ja jota käytetään paremmissa sarjatuotantokitaroissakin. Hintalappu nousee meinaan heti varmaan vähintään viisinumeroiseksi, jos tuota haluaa saada sivuihin ja taakse. Tykkään kyllä yleisesti ruusupuun soundista. Se on jotenkin lämpimämpi vaikkapa mahonkiin verrattuna. Toki kokonaisuuteen vaikuttaa moni muukin asia, mutta joka tapauksessa.

Ulkonäöllisesti ziricote on kyllä varmaan omaan silmään hienoimmista puulaaduista, joita kitaroissa käytetään. Sillä pitäisi kai olla aika samat ominaisuudetkin ruusupuuhun verrattuna.

Siitä kyllä samaa mieltä, että liialliset helmiäiskoristelut otelaudassa on lähinnä rumia, mutta tykkään kyllä muuten, että on jotain yksityiskohtaa. Muuten jää vähän tylsän näköiseksi. Ja soitettavuus säätöinen on varmaan kyllä kondiksessa kaikissa kitaroissa, jotka tehdään käsin, varsikin jos tehdään vielä yksittäisen soittajan speksien mukaan. Tääkin on yksi syy, miksi customia halajan.

Hunttitason investoinnilla ei ole käytännön merkitystä, mutta epäilen vahvasti, että jos hankaaminen jää oman ilon varaan, se loppuu lyhyeen.

Joutuuhan tuota reenaamaan itekseen joka tapauksessa, vaikka meinaa bändihommia rakentaa. Tai en minä oikein osais mitään sellaista keskikalja-terapia-bänditouhua. Homman pitäs kuitenkin kuulostaa hyvältä, eikä se onnistu treenaamatta. Oon kyllä muutenkin tykännyt aina treenata, ja tuppaan noin ylipäätään innostumaan sellaisesta musasta, jota ei oikein treenaamatta soitella.

 

[Vieraissa]

Tuo brasilian ruusupuu nimenomaan kiinnostaa, että antaako se nyt merkittävästi parempaa soundia kuin vaikka intian ruusupuu, jota on täälläkin liikkellä paljon ja jota käytetään paremmissa sarjatuotantokitaroissakin.

Kallistuu viskihommien suuntaan - amerikkalainen vai eurooppalainen tammi? Puulaatujen huokoisuus vaihtelee ja siitä seuraa ihmeellisiä asioita.

Ulkonäöllisesti ziricote on kyllä varmaan omaan silmään hienoimmista puulaaduista, joita kitaroissa käytetään. Sillä pitäisi kai olla aika samat ominaisuudetkin ruusupuuhun verrattuna.

On kerrassaan hienon näköinen!

Siitä kyllä samaa mieltä, että liialliset helmiäiskoristelut otelaudassa on lähinnä rumia, mutta tykkään kyllä muuten, että on jotain yksityiskohtaa. Muuten jää vähän tylsän näköiseksi.

Mulle ei erikoisulkonäkö merkka mitään. Voisi olla täysin tusinatuotteen näköinen, ehkä jopa puistattaisi, jos olisi liian erottuva.

Ja soitettavuus säätöinen on varmaan kyllä kondiksessa kaikissa kitaroissa, jotka tehdään käsin,

Soitinrakentajan ura ei liene pitkä, jos instrumentti ei ole käypä peli.

Joutuuhan tuota reenaamaan itekseen joka tapauksessa, vaikka meinaa bändihommia rakentaa. Tai en minä oikein osais mitään sellaista keskikalja-terapia-bänditouhua. Homman pitäs kuitenkin kuulostaa hyvältä, eikä se onnistu treenaamatta. Oon kyllä muutenkin tykännyt aina treenata, ja tuppaan noin ylipäätään innostumaan sellaisesta musasta, jota ei oikein treenaamatta soitella.

Treenaaminen sinänsä (tai työmäärä) ei ole ongelma, mutten enää jaksa omiksi lämpimiksi. Pumppu motivoisi harjoittelemaan paremmaksi, se että olisin maailman paras himakitaristi ei oikeasti anna nykyää mitään. Mulla on oikeastaan sama tilanne kirjoittamisen kanssa: kolme kustannettua teosta, mutta kun ne kaikki hukkuvat jonnekin ihme mustaan aukkoon ilman mitään palautetta mistään, ei tunnu järkevältä käyttää satoja tunteja aikaa ns. ei mihinkään.

 

[Max131]

Soitinrakentajan ura ei liene pitkä, jos instrumentti ei ole käypä peli.

No joo, nää ongelmat löytyy varmaan lähinnä halvoista sarjatuotantopeleistä, joissa voi olla jos jonkinlaista harmia soitettavuuden ja intonaation kanssa. On tossa omassa Jammussakin D-kielen satulan ura liian korkealla, ja intonaatiossakin jotain häikkää, koska H:n joutuu virittämään ylävireeseen, että kvartit ja kvintit soi puhtaasti yläkieliltä, jolloin taas esim. avoin A kuulostaa epävireiseltä. Nää pitäs hoitaa kuntoon.

Treenaaminen sinänsä (tai työmäärä) ei ole ongelma, mutten enää jaksa omiksi lämpimiksi. Pumppu motivoisi harjoittelemaan paremmaksi, se että olisin maailman paras himakitaristi ei oikeasti anna nykyää mitään. Mulla on oikeastaan sama tilanne kirjoittamisen kanssa: kolme kustannettua teosta, mutta kun ne kaikki hukkuvat jonnekin ihme mustaan aukkoon ilman mitään palautetta mistään, ei tunnu järkevältä käyttää satoja tunteja aikaa ns. ei mihinkään.

Joo, näinhän se menee monella pitkään soittaneella tutullakin. Homma perustuu oman musan tekemiseen ja keikkailuun. Mä taas oon enemmän klassisen koulukunnan tyyppiä, että saan iloa irti ihan muiden biisien soittamisesta, enkä oo mitenkään älyttömän paljon sen perään, että pitäs saada omaa musaa tehtyä. Jotain Tommy Emmanuel -tyylistä instrumentaalikamaa olis toki varmasti hauska tehdä, ja mistä sitä tietää, mitä tässä tapahtuu, kun nyt ensin alkaa hanskaamaan noita juttuja kunnolla. Yllättävän paljon kyllä vuodessakin jo tapahtunut, kun oli ihan kädetön sormilla soitossa ennen sitä. Nyt alkaa jo toi peukkuplekukin tuntumaan vähän jo luonnolliselta.

muoks. niin joo, kyllähän tässä jotain pientä duo-viritystä on ollut itelläkin, mutta katotaan nyt, miten tuohon jaksaa panostaa.

 

[Vieraissa]

ja intonaatiossakin jotain häikkää, koska H:n joutuu virittämään ylävireeseen, että kvartit ja kvintit soi puhtaasti yläkieliltä, jolloin taas esim. avoin A kuulostaa epävireiseltä. Nää pitäs hoitaa kuntoon.

Toi ärsyttää.

Joo, näinhän se menee monella pitkään soittaneella tutullakin. Homma perustuu oman musan tekemiseen ja keikkailuun. Mä taas oon enemmän klassisen koulukunnan tyyppiä, että saan iloa irti ihan muiden biisien soittamisesta, enkä oo mitenkään älyttömän paljon sen perään, että pitäs saada omaa musaa tehtyä.

Eipä mullakaan omien biisien teko nykyisellään kiinnosta, orkesterihomma sen sijaan vaikuttaisi mieluisalta.

Jotain Tommy Emmanuel -tyylistä instrumentaalikamaa

Joitain Tommyn biisien opetusvideoita oli youtubessa.

 

[Max131]

Joitain Tommyn biisien opetusvideoita oli youtubessa

Onhan niitä paljon ja eri tasoisia. Tommylta iteltään on parikin pidempää opetus-dvd:tä upattu youtubeen, mutta ei niistä mahdottomasti ole iloa ilman nuotteja. Vielä kun Tommy ei ole ehkä ihan se havainnollisin opettaja (hyviä klinikkavideoita sillä kyllä on, joissa tulee noin muuten paljon hyvää juttua). Sit yksi japsikaveri on purkanut kanssa muutaman biisin ihan mallikkaast omilla viideoillaan. Sit on vielä nää "opettajat", jotka ei vedä itekään sinne päinkään sitä biisiä alkuperäiseen nähden.

Ongelmahan on lähinnä löytää kunnon nuotteja. Noi netin nuotit ja tabit on usein ihan päin seiniä. Sit menee aina vähän aikaa, että saa selvitettyä, miten joku juttu oikeasti menee. Nuottien ja alkuperäisen kappaleen kanssa ei yleensä ole suurempia vaikeuksia tajuta, mitä tarttee tehdä, kun lähinnä joutuu miettimään vaan sormitukset.

 

[Max131]

Poikkeus edelliseen, tähän löytyi hämmästyttävän hyväkin nuotitus:



https://tommyemmanuel.files.wordpress.com/2007/09/tommy-emmanuel-morning-aire.pdf

Mm. tää on nyt ollu työn alla.

 

[Vieraissa]

No millä tasolla toi irtoaa? Melko vaikeaa matskua?

 

[Max131]

No millä tasolla toi irtoaa? Melko vaikeaa matskua?

Ihan siedettävällä tasolla, kunhan vielä jaksaa aikansa reenata. Kyllä tavoite aina siinä on, että kuulostaa musiikilta, ja että biisin tunnistaa alkuperäiseksi. Plekutekniikka mulla on aika paljon sormin soittoa edellä, niin nää menee yleensä paljon jouhevammin eteenpäin, eikä tässä nyt minusta varsinaisesti mitään kauhean ihmeellistä tapahdu. Jonkin verran nopeampia sointuarpeggioita, hammereita, pull offeja ja slideja, mutta tässä on vielä capo 5. nauhalla, niin keventää soittamista paljon, ja tommoset luritukset käy helpommiksi. Ei sillä, kyllä tossa tatsi saa noin yleisesti kunnossa olla, mutta ehkä varsinkin noi luritukset kuulostaa vaikeammilta mitä lopulta ovat.

Harvoin näitä jaksaa ihan nuotti nuotilleen opetella, ja semmoinen oma jälki näihin aina jää, mutta kyllä mää pyrin biisit niin treenaamaan, että kehtais esim. esittää jossain.

muoks. selvennykseksi vielä, että kyllä näissä Tommyn biiseissä usein mennään omien taitojen ylärajoilla, mutta sen takia näitä reenaakin, kun samalla oppii koko ajan. Vähän joutuu näissä biisivalinnoissa käyttämään järkeä, ettei haukkaa liian isoa palaa kerrallaan, vaan malttaa mennä hissukseen eteen päin.

Tässä nyt vaikka biisi, joka menee aika hyvin kokonaisuudessaan. Toi yks slidejuttu vaatii vielä aavistuksen hiomista, että tulee puhtaasti joka kerta, mutta jäljillä ollaan.

 

[Vieraissa]

eikä tässä nyt minusta varsinaisesti mitään kauhean ihmeellistä tapahdu.

He hee, onhan toi rytmisesti aivan jäätävä virsi, siis kvintolit ja triolien päälle kvartolit yms. Sitten välillä yllättäviä taukoja ja demppauksia.

Tässä nyt vaikka biisi, joka menee aika hyvin kokonaisuudessaan. Toi yks slidejuttu vaatii vielä aavistuksen hiomista, että tulee puhtaasti joka kerta, mutta jäljillä ollaan.

Tuostakin voi nostaa stetsonia ja kumartaa syvään!

Mutta Tomppa se vaan vihellellen sormeilee, on niin helpon näköistä että.

 

[Max131]

Tattista vain. Sanotaanko, että sellainen hyvä alku tässä on tuon soittotatsin kanssa, mutta eipä näissä koskaan varmaan tule olemaan niin hyvä kuin haluaisi olla. Onpahan toisaalta ainakin treeni-intoa.

He hee, onhan toi rytmisesti aivan jäätävä virsi, siis kvintolit ja triolien päälle kvartolit yms. Sitten välillä yllättäviä taukoja ja demppauksia

Heh, se notaatio on tosiaan aika kamalan näköinen noin ylipäätään. Toisaalta tuo on myös tyyliltään aika tuollainen vapaasti virtaava kappale, joka jättää enemmän tilaa soittajan tulkinnallekin. Eli ehkä tuossa on minusta tärkeämpää se, että tunnelma ja melodia välittyy kunnolla sen sijaan, että kvintolit sun muut napsahtaa ihan pilkulleen kohdalleen. En mä kyllä tota haluaisi kynällä naputella pöytään niin kuin muksuna piti musiikin teoriaopinnoissa tehdä.

Muutenkin saan kyllä parhaiten rytmistä kiinni ihan kuuntelemalla biisiä. Jos esim. tota koittaisi vetää suoraan nuoteista kuulematta jostain mallia, niin voisi itku päästä

Mutta Tomppa se vaan vihellellen sormeilee, on niin helpon näköistä että.

Tuohan se ideaali olis, että tekniikka on sillä tasolla, että voi keskittyä fiilikseen ja tulkintaan on kappale mitä hyvänsä. Tommy itse rupatteli treenaamisesta tyyliin, että jokainen biisi pitäisi treenata niin, ettei tarvitse jännittää jotain vaikeaa kohtaa. Eikä ainakaan oikoa tai yksinkertaistaa vaikeita kohtia. Silloin ei kehity mihinkään, ja pahimmillaan koko biisin sanoma jää välittymättä. Välillä voi tulla paikkoja, joihin ei vaan omat näpit taivu, mutta noin yleisesti tuo on minusta varsin pätevä filosofia treenaamiseen. Jotkuthan veistelee näistä omia, yliyksinkertaistettuja versioitaan, mutta minusta ne kuulostaa suurimmaksi osaksi huonoilta. Kaikki ne pikku nyanssit tekee tällaisestakin biisistä juuri mielenkiintoisen.

 

[Max131]

Ei kerennyt lisäämään edelliseen viestiin, mutta eihän kaikkea myöskään pidä koittaa opetella pilkulleen niin kuin joku toinen tekee, vaan soittaa niin kuin itselle sopii. Teknisissä jutuissakin on usein vaihtoehtoja.

 

[Vieraissa]

mutta eipä näissä koskaan varmaan tule olemaan niin hyvä kuin haluaisi olla.

Erittäin tuttu tuntemus ja erittäin suuri syy sille, että 20 vuotta sitten heitin kirveksen kaivoon.

Toisaalta tuo on myös tyyliltään aika tuollainen vapaasti virtaava kappale, joka jättää enemmän tilaa soittajan tulkinnallekin.

Ehdottomasti. Mä ajattelen sillä tavalla, että pitäisi tietää/osata, mitä pyydetään ja sen jälkeen voi toteuttaa omaa näkemystä.

Välillä voi tulla paikkoja, joihin ei vaan omat näpit taivu, mutta noin yleisesti tuo on minusta varsin pätevä filosofia treenaamiseen.

Tuossa kipaleesakin oli Tommyn soittamana sen sortin (vasuri)sormituksia, että jonnin verran hioimista vaativat. Osaaminen vaatii toistoja ja liki määrättömästi harjoitustunteja.

Kaikki ne pikku nyanssit tekee tällaisestakin biisistä juuri mielenkiintoisen.

Ehdottomasti ja aina ja kaikissa kipaleissa tekevät pelkkää hyvää kokonaisuudelle.

 

[Max131]

Tuossa kipaleesakin oli Tommyn soittamana sen sortin (vasuri)sormituksia, että jonnin verran hioimista vaativat. Osaaminen vaatii toistoja ja liki määrättömästi harjoitustunteja.

Joo, ton biisin otteissa ei tosiaan omaan makuun ole muuten mitään erityisen vaikeaa, mutta vähän ahdastahan välillä on ylempänä kaulaa, ja toi capo voi olla vähän tiellä joissain otteissa. Mutta noin yleisesti näissä tulee aika äkkiä vastaan se, että peukkua ja pikkurilliä joutuu käyttämään paljon eri juttuihin. Peukkua noissa sointujutuissa sormien säästämiseksi muuhun tai travis picking -jutuissa vaihtelevaan bassoon, ja pikkurilliä paljon melodian soittamiseksi jonkun sointuotteen päälle. Molemmat noista vaatii alkuun jonkun aikaa totuttelua, jos ei ole tottunut käyttämään.

Onhan sillä kyllä paljon sitten vaikeitakin sointuotteita, nopeita vaihdoksia soinnusta toiseen ja paljon sitä, että jossain kohtaa on avoin kieli välissä, jonka pitää soida puhtaasti. Varsinkin tuo vika yhdistettynä nopeisiin vaihdoksiin vaatii paljon tatsia. Ei oo usein helppoa, mutta toistamallahan noi rupeaa napsahtelemaan kohdalleen riittävän nopsaan ja puhtaasti.

Droppivireessä, niin kuin tuossakin biisissä oli, joutuu vielä yleensä käyttämään aika paljon pikkurilliä bassokielillä, mikä voi tuntua vähän vammaiselta alkuun. Onhan näitä.

 

[Vieraissa]

Ei putsisti kepakkohommia, mutta liippaa läheltä:

 

[Max131]

Hyvin osuu slaidit kohdalleen. Muuten aavistuksen vittumaisen kuuloinen veisu

 

[Grishnackh]

"Aavistuksen"... Oli nii vittumaisen kuulonen ettei pysty :D Mielenkiintonen, mut vähä yksipuoleinen musiikki- ja soittotyyli. (jos nyt vois edes arvioida kun ei tosiaan loppuun asti pystyny kuuntelee)

 

[Max131]

Piti postata video niistä Somogyin kitaroista. Tästä saa jotain käsitystä, mille nää soundaa, vaikka livenä nää lopulta pitäs kuulla. Onhan tossa mielettömän iso ja lämmin soundi. Ruma tuo on kuin p*rkele, mutta kai tota silmät kiinni soittais.



Japsit tykkää ilmeisesti soitella avoimessa D:ssä. Tekevät myös tämmöistä ihan maukasta melodiakamaa, jota ei hirveästi muualla ole tullut vastaan.

 

[Vieraissa]

Jos tossa ei ole mitään äänitystekniikkaa mukana, niin voi kyllä sanoa, että todella täyteläiseltä kuulostaa.

Melko pienet tumput on tolla jantterilla.

P.S. Ei toi ylempi juttu munkaan mielestä hyvältä kuulosta, vaan kammottavalta (kuten maailman hirvein soitin säkkipilli, jonka paha ääni on vielä halvatun kovakin). ;)

 

[Max131]

Jos tossa ei ole mitään äänitystekniikkaa mukana, niin voi kyllä sanoa, että todella täyteläiseltä kuulostaa

Kyllä nää tämmöiset demovideot otetaan minusta yleensä ihan yhdellä sopivalla mikillä tosta edestä, ja koitetaan saada kitaran oma soundi talteen mahdollisimman puhtaasti. Näitä vastaavia videoitahan on muutamalla liikkeellä, jotka myy näitä arvokkaita, käsintehtyjä kitaroita. Plus sitten rakentajien omat promovideot (mm. Andy McKee ja Greenfieldin kitarat).

Lontoossa olis lähin tommonen liike, jossa näitä pääsis hypistelemään. Jos sinne päin osuu joku lomareissu, niin pitää ehdottomasti käydä katsastamassa.

 

[Vieraissa]

Kyllä nää tämmöiset demovideot otetaan minusta yleensä ihan yhdellä sopivalla mikillä tosta edestä, ja koitetaan saada kitaran oma soundi talteen mahdollisimman puhtaasti.

Toki editointi olisi bisneksen kannalta omaan sääreen ampumista. Mutta oletan, että äänitysmikki on erittäin laadukas.

Lontoossa olis lähin tommonen liike, jossa näitä pääsis hypistelemään. Jos sinne päin osuu joku lomareissu, niin pitää ehdottomasti käydä katsastamassa.

En kehtaisi mennä. Tai luultavasti kehtaisin, mutten välttämättä kehtaisi poistua ostamatta.